Ajankohtaista

Synnytyspelkoa voidaan hoitaa tehokkaasti


Hoitajat.net

Shutterstock

Vaikeasta synnytyspelosta kärsii noin 6-10 prosenttia synnyttäjistä. Vaikea synnytyspelko altistaa synnytyskomplikaatioille, lisää synnytyksessä käytettävien toimenpiteiden määrää ja voi vaikeuttaa vanhemmuuteen valmistautumista.

Psykologit Riikka Toivanen ja Maiju Tokola ovat kehittäneet kansainvälistäkin huomiota saaneen tehokkaan hoidon vaikeaan synnytyspelkoon eli Nyytti-ryhmähoitomallin. Nyyttiryhmät ovat HUSin ensisijainen hoito synnytystä pelkääville ensisynnyttäjille. Nyytti- ryhmähoitomallia on käytetty HUS:illa jo 19 vuotta.

Nyyttiryhmässä ensisynnyttäjät voivat pienessä (max 7 osallistujaa) ja luottamuksellisessa psykologin ohjaamassa ryhmässä keskustella synnytykseen ja vanhemmuuteen liittyvistä vaikeistakin tunteista, saada uusinta tietoa synnytyksestä ja varhaisesta vuorovaikutuksesta sekä harjoitella itsesäätelytaitoja ja itsensä rauhoittamista rentoutumisharjoitusten avulla. Nyyttiryhmä kokoontuu 6 kertaa ennen synnytyksiä ja kerran synnytysten jälkeen.

Tuore tutkimus, Riikka Toivasen psykologian lisensiaattityö Jyväskylän yliopistosta, tuo lisävalaistusta synnytyspelon hoitoon. Tutkimuksessa kartoitettiin, miten odottajien tunteet ja tavoitteet muuttuvat Nyytti-hoidon aikana.

Tutkimuksen mukaan ryhmämuotoinen, vertaistukea hyödyntävä hoito vähensi tehokkaasti synnytyspelon kokemusta ja synnytyksen liittyviä negatiivisia tunteita. Odottajat hyötyivät erityisesti siitä, että saivat apua negatiivisten tunteiden säätelyyn. Kun negatiiviset tunteet synnytystä kohtaan helpottuivat, samanaikaisesti käynnistyi osallistujien vanhemmuuteen valmistautumisen prosessi. Tämä näkyi odottajien tavoitteiden muutoksessa kohti vanhemmuuteen sopeutumista edistäviin tavoitteisiin.

- Synnytyspelkoa kannattaa siis hoitaa, sillä hoito ei ainoastaan lisää valmiuksia turvallisempaan ja myönteisempään synnytyskokemukseen vaan myös edistää vanhemmuuteen valmistautumista, Riikka Toivanen korostaa. Synnytyspelko on tutkimusten mukaan huomattavasti laajempi vyyhti asioita kuin pelkkä synnytystapaan liittyvä huoli.

Aiemmissa tutkimuksissa on jo todettu, että Nyytti-hoitoa saaneiden synnytykset ovat olleet nopeampia ja turvallisempia, niissä on ollut vähemmän toimenpiteitä ja synnytystyytyväisyys on ollut korkeampi kuin verrokeilla. Sen lisäksi vanhemmuuteen siirtymä on tapahtunut myönteisemmin ja heillä on ollut vähemmän synnytyksen jälkeistä masennusta.

Psykologi, psykoterapeutti Riikka Toivasen lisensiaattityö /Jyväskylän yliopiston psykologian laitos, 11/2016 “Changes in Emotions and Personal Goals During Group Intervention for Fear of Childbirth”. Työ julkaistaan artikkelina julkaisussa Journal of reproductive and infant psychology.



OSALLISTU KESKUSTELUUN


Kukaan ei ole vielä kommentoinut.



Vieras
Olet jättämässä kommenttia vieraana. Jos sinulla on tunnus, kirjaudu sisään.
Lisää kommentti

×   Lisäsit muotoiltua sisältöä.   Restore formatting

  Only 75 emoticons maximum are allowed.

×   Linkkisi on upotettu automaattisesti..   Näytä pelkkä linkki.

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

ARTIKKELIT