Ajankohtaista

SuPer: Vanhuksia ei saa jättää heitteille


Hoitajat.net

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola on huolissaan vanhustenhoidon yhä heikkenevästä tilasta.  Hallituksen suunnitelma pienentää vanhustenhoidon henkilöstömitoitusta johtaa entistä vakavampiin vaaratilanteisiin ja uhkaa kansalaisten turvallisuutta. SuPerin tietoon on tullut, että osa vanhustenhoidon yksiköistä on jo nyt pudottamassa henkilöstömitoitusta 0,4:n tasolle.

– Suositusta vähimmäishenkilöstömitoituksesta ei missään nimessä saa pienentää. Hallitus ei saa mahdollistaa tällaista vanhusten laiminlyöntiä, Paavola vaatii.

Vanhuksilla on perustuslaillinen oikeus saada tarvitsemaansa hoitoa. Henkilöstömäärän on määräydyttävä sen mukaan, mikä on vanhusten hoidon tarve. Nykyisissä suosituksissa vähimmäismitoitus on 0,5. Hoitoisuus lisääntyy koko ajan. Jo nyt 0,5:n mitoitus on riittämätön, eikä sillä pystytä turvaamaan hyvää hoitoa. 0,4:n mitoitus olisi jo suuri turvallisuusriski ja tarkoittaisi vanhusten heitteillejättöä.

Hoitoisuuteen perustuva henkilöstömitoitus tarkoittaa todellisuudessa sitä, että henkilöstöä on oltava enemmän kuin pelkkä minimi. Perusteessa on huomioitava myös hoitoisuuden lisääntyminen ja esimerkiksi muistisairaiden hoitaminen vaatii keskimääräistä enemmän henkilökuntaa.  Mitoitussuosituksia tarvitaan kuitenkin, että työnantajille on joku arvio siitä, kuinka paljon henkilökuntaa on oltava, jotta taataan esimerkiksi potilasturvallisuus. Minimimitoitus kertoo, että sen alle ei missään nimessä voida mennä. Mitoituslukuja tarvitaan myös valvontaviranomaisten tueksi.

Vähimmäismitoituksen kiristämisellä haetaan joustavuutta henkilöstömäärän määrittämiselle. Tämä on se suurin uhka. Nykyinen 0,5:n mitoituskin on täysin riittämätön, eivätkä kaikki yksiköt täytä edes tätä vaatimusta. Vanhuspalvelulakia säädettäessä luvattiin, että jos yksikin yksikkö alittaa 0,5:n mitoituksen, laki avataan ja sitä tarkastellaan uudelleen. Nyt näyttää siltä, että mitoitusta ollaan laskemassa huonoimman toteutuneen tasolle.

Julkisuudessa on tuotu esiin, ettei mikään tehostetun palveluasumisen yksikkö alittanut 0,4:n mitoitusta THL:n vuonna 2014 tekemässä tarkastuksessa. Tämähän ei tarkoita sitä, että 0,4 olisi ollut riittävä mitoituksen taso. Se tarkoittaa vain, ettei suosituksia noudateta. Sen sijaan, että kaikkia yksiköitä vaadittaisiin noudattamaan olemassa olevia suosituksia, kriteerejä aiotaan nyt laskea heikoimman toteutuneen mitoituksen tasolle.

– Mitoituksen tason lähtökohtana ei tällöin suinkaan ole vanhuksen hoitoisuus, vaan työnantajan säästötavoitteet. Vanhustenhoidossa liikutaan nyt heikoilla jäillä, kun poljetaan ihmisoikeuksia, Paavola varoittaa. – Hallitus on mahdollistamassa vanhusten heitteillejätön.



OSALLISTU KESKUSTELUUN




Vieras
Olet jättämässä kommenttia vieraana. Jos sinulla on tunnus, kirjaudu sisään.
Lisää kommentti

×   Lisäsit muotoiltua sisältöä.   Restore formatting

  Only 75 emoticons maximum are allowed.

×   Linkkisi on upotettu automaattisesti..   Näytä pelkkä linkki.

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

Lisää luettavaa