Jump to content
MAINOS

Suomalaiset suhtautuvat eutanasiaan hyväksyvästi


Hoitajat.net
 Jaa

Ihmisen uskonnollisuus vaikuttaa hänen asenteisiinsa sekä kuolemaa että eutanasiaa kohtaan.

Tuoreen väitöstutkimuksen mukaan suomalaiset sairaanhoitajat ja muu väestö asennoituvat kuolemaan neutraalisti. Kuolemaa pidetään luonnollisena osana elämää, jota ei voimakkaasti pelätä tai vältellä. Kuolema nähdään myös pakokeinoksi kärsimyksen täytteisestä elämästä.

Maisteri Anja Terkamo-Moision väitöstutkimukseen osallistuneet suhtautuivat eutanasiaan hyväksyvästi. Enemmistö eli 74 prosenttia sairaanhoitajista ja 85 prosenttia muista vastaajista ilmoitti hyväksyvänsä eutanasian osana suomalaista terveydenhuoltoa. Suurin osa vastanneista katsoi Suomen hyötyvän eutanasian sallivasta laista. Sairaanhoitajat pitivät erittäin tärkeänä oikeuttaan kieltäytyä osallistumasta eutanasiaprosessiin, jos eutanasia laillistetaan.

Tutkimus osoitti sairaanhoitajien ja muiden suomalaisten suhtautumisen kuolemaan ja eutanasiaan eroavan toisistaan. Sairaanhoitajat pelkäsivät ja välttelivät kuolemaa (siitä puhumista, siihen liittyviä ajatuksia ja sen kohtaamista) vähemmän kuin muut. Samoin he uskoivat voimakkaammin kuolemanjälkeisen elämän olemassaoloon kuin kansalaiset yleensä. Sairaanhoitajien suhtautuminen eutanasiaan oli hieman kielteisempää kuin muilla. Tähän vaikuttivat työkokemus sekä ammattiin liittyvät eettiset ohjeet.

Tutkimuksen mukaan ihmisen suhtautuminen kuolemaan vaikuttaa myös hänen suhtautumiseensa eutanasiaan. Mitä voimakkaammin ihminen pelkää tai pyrkii välttelemään kuolemaa, sitä kielteisempää on myös hänen suhtautumisensa eutanasiaan. Tätä yhteyttä kuolemaan ja eutanasiaan kohdistuvien asenteiden välillä ei ole havaittu aiemmissa tutkimuksissa.

Moisio-Terkamo suosittelee, että ihmisen suhtautumista eutanasiaan lähestyttäisiin vastaisuudessa uudesta näkökulmasta.

– Perinteisillä tekijöillä kuten ihmisen iällä, sukupuolella, siviilisäädyllä tai koulutustasolla ei tulosten mukaan kyetä selittämään hänen suhtautumistaan eutanasiaan. Asenteita tutkittaessa tulisi tarkastella nykyistä enemmän eutanasiaa pyytävään ihmiseen liittyviä tekijöitä, kuten esimerkiksi hänen sairauttaan tai kärsimyksensä luonnetta.

Terkamo-Moision mukaan tulokset osoittivat ristiriidan sairaanhoitajien myönteisten eutanasia-asenteiden sekä ammattikunnan eettisten ohjeiden välillä, jotka korostavat ihmiselämän suojelua.

– Avoin keskustelu hoitajien eettisten ohjeiden merkityksestä ammattikunnalle onkin tulevaisuudessa erittäin tärkeää. Lisäksi tulisi tarkastella kriittisesti eutanasiakeskustelun taustalla vaikuttavia eettisiä periaatteita.

Väitöstutkimus koostui 17 sairaanhoitajan haastattelusta ja elektronisesta kyselystä joka suunnattiin sekä sairaanhoitajille että kansalaisille laajemmin. Kyselyyn osallistui 1003 sairaanhoitajaa ja 2796 muuta vastaajaa. Tutkimuksen aineistot kerättiin vuosien 2012–2014 aikana. Osallistujia haettiin myös hoitajat.net:in kautta.

Väitöskirja: Complexity of attitudes towards death and euthanasia (Kuolemaan ja eutanasiaan kohdistuvien asenteiden monitahoisuus) 

 Jaa

MAINOS

Keskustelu

Recommended Comments

Kukaan ei ole vielä kommentoinut.



Luo tunnus tai kirjaudu sisään kommentoidaksesi

Vain jäsenet voivat kommentoida

Luo tunnus

Rekisteröi tunnus yhteisöömme. Se on helppoa!

Rekisteröi uusi tunnus

Kirjaudu sisään

Onko sinulla jo tunnus?

Kirjaudu sisään

×
×
  • Luo uusi...