Jump to content
Ajankohtaista

Suomalainen sairaanhoitajakoulutus uudistuu


Hoitajat.net

Henkilöstön osaaminen on avainasemassa siinä, miten laadukkaita palveluita terveydenhuollossa tuotetaan ja kehitetään. Sairaanhoitajaliiton ja Metropolia Ammattikorkeakoulun käynnistämän valtakunnallisen Sairaanhoitajakoulutuksen tulevaisuus -hankkeen tuloksena syntyivät sairaanhoitajan ammatillisen osaamisen vähimmäisvaatimukset ja osaamisalueet sekä niiden sisällöt ja suositukset.

- Lähtökohtana oli varmistaa, että suomalainen sairaanhoitajakoulutus vastaa tulevaisuuden tarpeisiin ja samalla täyttää EU:n ammattipätevyysdirektiivin vaatimukset. Tavoitteena oli tuottaa tietoa ammattikorkeakoulujen käyttöön sairaanhoitajakoulutuksen opetussuunnitelmien laatimiseksi, Sairaanhoitajaliiton puheenjohtaja Merja Merasto kertoo.

Merkittävää oli, että hankkeeseen tulivat mukaan kaikki lopputuloksen kannalta merkittävät tahot. Ensimmäisen kerran sairaanhoitajakoulutuksen kehittämisessä ovat olleet mukana kaikki ammattikorkeakoulut, ammattijärjestöt, ministeriöt sekä perus- ja erikoissairaanhoidon organisaatiot.

Suomessa ammattikorkeakoulut ovat autonomisia ja saavat itse päättää opetussuunnitelmistaan, eikä valtakunnallisella yhtenäistämisellä ole tarkoitus rajoittaa koulujen autonomiaa.

- Jatkossakin jokainen ammattikorkeakoulu voi itse päättää opintojaksot ja oppimismenetelmät, joilla ammatilliset osaamisvaatimukset täytetään sairaanhoitajan tutkinnossa. Yhtenäisten kuvausten tavoitteena on varmistaa yhtenäinen osaaminen ja sen vertailtavuus eri ammattikorkeakoulujen välillä, hankkeen ohjausryhmässä työskennellyt Elina Eriksson sanoo.

Ammattipätevyysdirektiivin mukainen yleissairaanhoidosta vastaavan sairaanhoitajan ammatillinen osaaminen muodostuu yhdeksästä osa-alueesta. Näitä on tarkoitus käyttää ammattikorkeakoulujen opetussuunnitelmien laadinnassa. Kuvaukset edistävät koulutuksen tasalaatuisuutta, mutta myös auttavat työelämää arvioimaan ja perehdyttämään valmistuvia opiskelijoita.

Osa-alueet: 

  • Asiakaslähtöisyys
  • Hoitotyön eettisyys ja ammatillisuus
  • Johtaminen ja yrittäjyys
  • Sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaympäristö
  • Kliininen hoitotyö
  • Näyttöön perustuva toiminta ja päätöksenteko
  • Ohjaus- ja opetusosaaminen
  • Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen
  • Sosiaali- ja terveyspalveluiden laatu ja turvallisuus

Tulevaisuuden tavoitteena on kehittää valmistuvien sairaanhoitajien osaamista mittaava testi määritellyille osaamisalueille. Kliinisen asiantuntijuuden kehittymisen tueksi taas suunnitellaan kliinistä passia, esimerkkinä jo käytössä oleva yhtenäinen lääkehoidon passi.

Loppuraportti: Sairaanhoitajan ammatillinen osaaminen.pdf

Sairaanhoitajakoulutus
Sairaanhoitaja on sosiaali- ja terveysalan ammattitutkinto. Suomessa sairaanhoitajia koulutetaan tällä hetkellä 22 ammattikorkeakoulussa. Koulutuksen aloittaa vuosittain noin 2400 opiskelijaa ja aloittaneista noin 70 – 80 % valmistuu ammattiin. Sairaanhoitajakoulutuksen laajuus on 210 opintopistettä ja koulutus kestää 3,5 vuotta. Koulutus pohjautuu uudistuneeseen eurooppalaiseen ammattipätevyysdirektiiviin. Suomalainen sairaanhoitajan koulutus on 30 op pidempi kuin direktiivi edellyttää. Opinnot koostuvat perus- ja ammattiopinnoista, vaihtoehtoisista ammattiopinnoista, ammattitaitoa edistävästä harjoittelusta, opinnäytetyöstä ja kypsyysnäytteestä sekä vapaasti valittavista opinnoista.


OSALLISTU KESKUSTELUUN

Recommended Comments

Kylläpä kuulostaa yhtä perseeltä mitä oli koulutus vuosikin sitten... Eiku foliohattu pääähän ja miettimään kertun eettistä ulostusta. :D

Share this comment


Link to comment
Jaa toisille sivustoille
Vieras: minierkki

Lähetetty

kannattaa panostaa myös vuorovaikutustaitoihin.....muun pätemisen ohella

Share this comment


Link to comment
Jaa toisille sivustoille
Vieras: voi voi

Lähetetty

Itse en kokenus sh koulutusta kovin tehokkaksi. Saman asian jauhamista ja lähihoitajien mollaamista. Kliinistä hoitotyötä tulisi lisätä ja paperien pyörittäminen jättää vähemmälle. Suurimmasta osasta tulee kuitenkin perus duunareita.

Share this comment


Link to comment
Jaa toisille sivustoille

Itse en kokenus sh koulutusta kovin tehokkaksi. Saman asian jauhamista ja lähihoitajien mollaamista. Kliinistä hoitotyötä tulisi lisätä ja paperien pyörittäminen jättää vähemmälle. Suurimmasta osasta tulee kuitenkin perus duunareita.

Meilläkin on koulutuksessa ihan diipadaipashaibaa... business opintojakso ja vielä pakollisena, tässä maassa on ilmiselvä pakkomielle, että jokaisen pitää osata ryhtyä yrittäjäksi. Aikaa käytetään aivan toisarvoisiin lähiopetuspäiviin kun taas ihan olennaiset asiat kuten farmakologia, anatomia ja fysiologia eli sh:n perustiedot vedellään verkkokurssityyliin. Olisi kirveellä töitä sanon minä. Niin ja meillä ei kyllä o aikuispuolella mollata lähäreitä kun lähes kaikki (minä myös) olemme lähäreitä tai muita jo uraa tehneitä sote-ammattilaisia.

Share this comment


Link to comment
Jaa toisille sivustoille
Vieras: Osaava lähäri

Lähetetty

Osa sairaanhoitajista on taidoiltaan huonompia kuin laikkarit....paitti pätemisessä, siinä ne on hyviä. Onneksi osaavat lähärit paikkaavat sairaanhoitajien "kädettömyyttä" :)

Share this comment


Link to comment
Jaa toisille sivustoille
jupet

Lähetetty (muokattu)

SH-koulusta vaikutti pääsevän läpi kuka vaan joka jaksaa olla läsnä tarvittavan tuntimäärän... Mahdollisuuksia olisi vaikka mihin mutta todellisuudessa rima on niin helvetin matalalla että ei sitä uskokaan jos ei ole itse kokenut.

Mikäli tuo "yhtenäinen lääkehoidon passi" ei ole kehittyny helvetin paljon parissa vuodessa niin siinäpä oivallinen ja realistinen esimerkki :D

Kaiken koulussa koko jengille kurssien myötä (ei siis omasta mielenkiinnosta itsenäisesti lukien) opetetun olisi voinut hoitaa vuodessa plus harkat päälle, eikä olisi leikattu kuin nenänkaivuusta ja peukalonpyörityksestä.

Muokattu - jupet

Share this comment


Link to comment
Jaa toisille sivustoille

On kyllä sh-koulutus surkeampaa kuin mitä olisin halunnu kuvitella. Kerrotaan että olemme "tulevaisuuden mielipidevaikuttajia" ja siksi meidän pitää osata kirjoittaa artikkeleita lehtiin. Aha. Laitetaan meidät menemään heti ensimmäisen kahden kuukauden jälkeen harjoitteluun ilman mitään tietoja tai taitoja. Selvä. Mutta pätemisen meininki on se tärkein asia, käytetään problem based learning -tekniikkaa. Pitäähän nyt jokaisessa amk:ssa löytää joku paikka keittöpsykologialle ja ajanhaaskaamiselle, ettei vain päästäisi opettelemaan mitään oikeasti relevantteja asioita.

Plus, kyllä rima on aika alhainen koulutukseen pääsyssä. Tarkistivat, että osaatko kirjoittaa nimesi oikein ja laskea 5+3 laskuja. Yksi päivä tyttöjoukko ihmetteli käytävällä kartan edessä, että missä se Tampere on. Josain itä-suomessa sen kai pitäisi olla. Mitä siinä voi muuta olla kuin hiljaa?

Share this comment


Link to comment
Jaa toisille sivustoille

Mua turhautti yrittäjyyskurssin lisäksi eniten etiikan kurssi. Mitä ihmeen teoreettisia malleja siihen tarvitaan, jotta osaa toimia eettisesti oikein. Sairaanhoitajien eettisten ohjeiden läpikäynti olis riittänyt.

Kliinisen hoitotyön kussilla käyettiin viisi tuntia siihen, että pienryhmissä jaettiin se kullekin ryhmälle annettu luku vielä pienempiin osiin. Niistä sitten jokainen alleviivasi mielestään tärkeät kohdat ja lopulta käytiin koko ryhmän kanssa läpi kenenkin alleviivaukset, jotta toiset opiskelijat pystyivät alleviivaamaan ne samat asiat. Siinä oli taas tuntien hyväksikäyttöä parhaimmillaan... Sitä paitsi alleviivausten pitää olla omia, jotta ne tukevat oppimista.

Mä valmistuin vuonna 2008, toivottavasti opetusmenetelmät on kehittyneet sen jälkeen.

Share this comment


Link to comment
Jaa toisille sivustoille

Mua turhautti yrittäjyyskurssin lisäksi eniten etiikan kurssi. Mitä ihmeen teoreettisia malleja siihen tarvitaan, jotta osaa toimia eettisesti oikein. Sairaanhoitajien eettisten ohjeiden läpikäynti olis riittänyt.

Kliinisen hoitotyön kussilla käyettiin viisi tuntia siihen, että pienryhmissä jaettiin se kullekin ryhmälle annettu luku vielä pienempiin osiin. Niistä sitten jokainen alleviivasi mielestään tärkeät kohdat ja lopulta käytiin koko ryhmän kanssa läpi kenenkin alleviivaukset, jotta toiset opiskelijat pystyivät alleviivaamaan ne samat asiat. Siinä oli taas tuntien hyväksikäyttöä parhaimmillaan... Sitä paitsi alleviivausten pitää olla omia, jotta ne tukevat oppimista.

Mä valmistuin vuonna 2008, toivottavasti opetusmenetelmät on kehittyneet sen jälkeen.

Eivät valitettavasti ole. 

Share this comment


Link to comment
Jaa toisille sivustoille

Tautioppi verkko-opetuksena nevä föget kun piti samaan aikaan vääntää vitun pitkiä esseitä ja istua useita tunteja pakollisena elämyskouluttajan luennoilla/seminaareissa ja pohtia miten kannattaa kohdata jorma 52v joka on juonut maksansa pilalle. Ammattikorkeakoulu, tästä minä nautin.

Jos jossain pitäisi koulutusta uudistaa niin SH koulutukseen kaksi linjaa. Toinen missä opetellaan tekemään sitä käytännön työtä ja kädentaitoja. Ja toinen minne voidaan sitten sulloa kaikki kädettömät opiskelmaan kaikkea teoriaa jotta voivat hakea sitten yliopistoon opiskelemaan vaikka terveystieteitten maisteriksi.

Share this comment


Link to comment
Jaa toisille sivustoille

Toivottavasti sentään yliopistossa hoitotieteiden opetuksessa on läsnä tieteellinen metodi ja ajatusmallit.

Tieteen suurena ystävänä ja alanvaihtajana luonnontieteiden parista oli enimmäkseen aika hirveä kokemus tuo amkin "tieteellinen" anti :/

Share this comment


Link to comment
Jaa toisille sivustoille

kannattaa panostaa myös vuorovaikutustaitoihin.....muun pätemisen ohella

Erittäin hyvin sanottu.

Share this comment


Link to comment
Jaa toisille sivustoille


Vieras
Olet jättämässä kommenttia vieraana. Jos sinulla on tunnus, kirjaudu sisään.
Lisää kommentti

×   Lisäsit muotoiltua sisältöä.   Restore formatting

  Only 75 emoticons maximum are allowed.

×   Linkkisi on upotettu automaattisesti..   Näytä pelkkä linkki.

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.


Ajankohtaista

Blogi

×