Jump to content
Ajankohtaista

Selvitys: Yksityisellä sektorilla vähätellään väkivaltaa


Hoitajat.net

Kuva: SuPer

SuPer julkisti tänään selvityksen lähi- ja perushoitajien työsuojelun toteutumisesta yksityisellä sektorilla. Yli 70 prosenttia kyselyyn vastanneista on havainnut tai kokenut työssään väkivaltaa tai sen uhkaa.

Työntekijät ilmoittavat väkivaltatilanteista, mutta kolmannes vastaajista kertoi, että ilmoituksia ei käsitellä lainkaan työnantajan toimesta. Väkivallan lisäksi keskeisiä työturvallisuusriskejä ovat päivittäinen kiire, puuttuvat tauot, riittämätön henkilöstömäärä ja harmaa ylityö. Kyselyyn vastasi 3 180 yksityisellä sektorilla työskentelevää SuPerin jäsentä.

Päivittäin väkivaltaa kokee 5 prosenttia ja viikoittain 22 prosenttia yksityissektorin hoitajista. Työntekijät ilmoittavat väkivaltatilanteista, mutta 30 prosenttia vastaajista kertoi, että ilmoituksia ei käsitellä lainkaan. Vastaajista 76 prosenttia kertoi, ettei väkivaltatilanteiden jälkihoitoa ole järjestetty.

Epäasiallisen kohtelun tai häirinnän kohteeksi on joutunut 41,7 prosenttia vastaajista ja tätä useampi (57 %) on havainnut sitä työpaikallaan.

Työtä on enemmän kuin tekijöitä
Kyselyyn vastanneiden mukaan 65 prosentissa yksityissektorin työpaikoista henkilöstöä on liian vähän. Yli 80 prosenttia kokee työssään kiirettä vähintään viikoittain. Kiire on lisääntynyt viimeisen vuoden aikana. Tilanne on vaikein vanhustenhoidossa.

Vain neljännes vastaajista kykenee pitämään työssään taukoja riittävästi. Erityisesti päivähoidossa ja kotihoidossa tauot jäävät usein pitämättä. Päiväkodissa työskentelevistä lähes 10 prosenttia vastasi, ettei taukoja ollut lainkaan työpäivän aikana. He myös kertovat työskentelevänsä jaksamisensa äärirajoilla.

Lähi- ja perushoitajat tekevät paljon ylityötä ilman korvausta

Viikoittain ylityötä tekee 46 prosenttia vastaajista ja päivittäin 9 prosenttia.  Ainoastaan noin puolet (50,4 %) tehdystä ylityöstä korvataan työehtosopimuksen mukaisesti aikana tai rahana. Tällöin toinen puoli tehdystä ylityöstä jää piiloon eikä henkilöstömäärän todellinen tarve tule näkyväksi. Hoitajat joustavat itsensä uuvuksiin.

Kolmasosa vastaajista kokee saavansa esimiehen tukea työssään

Työpaikoissa, joissa esimiehen tukea ei koettu lainkaan, häirintä ja epäasiallinen kohtelu jäivät myös käsittelemättä (43,8 %) ja valtaosa ristiriidoista lakaistiin maton alle (78,1 %). Käsittelemätöntä häirintää ja epäasiallista kohtelua esiintyy vähemmän niillä työpaikoilla, joilla esimies tukee työntekijöitä. Kun ristiriitoja ilmenee, ne käsitellään työyhteisössä. Myös työnjako koetaan silloin selkeämpänä, ja työntekijöistä vain harva on päivittäin jaksamisensa äärirajoilla.

Lain edellyttämä työsuojeluvaltuutettu puuttuu noin viidesosalla työpaikoista

Jopa 13,8 prosenttia vastaajista ei tiennyt onko työpaikalla työsuojeluvaltuutettua. Selvitys osoittaa, että työsuojeluvaltuutetulla on suuri merkitys työpaikan työolosuhteisiin ja työntekijöiden jaksamiseen. Työ on paremmin tauotettua, väkivaltatilanteiden ehkäisy ja jälkihoito on järjestetty useammin, ristiriitoja kyetään käsittelemään ja työn kuormittavuutta sekä vaaratekijöitä pystytään vähentämään.    

Selvitys herättää kysymyksen, miksi työntekijöiden terveydestä ja jaksamisesta huolehtiminen ei kiinnosta työnantajaa alalla, jolla on pulaa työntekijöistä. Monet tutkimukset osoittavat, että panostukset työhyvinvointiin ovat taloudellisesti erittäin kannattavia. Miksi siis yksityisellä sosiaali- ja terveysalalla lyhytnäköisesti tuhlataan henkilöstön voimavaroja ja ajetaan hoitajia jaksamisensa äärirajoille? Hyvällä johtamisella ja työsuojelun yhteistoiminnalla voitaisiin tukea työyhteisön ja yrityksen toimintaa.

Tutustu selvitykseen:

"Turpiin vaan ja onnea!" - SuPerin selvitys yksityissektorilla työskentelevien jäsenten työsuojelusta (2016)


OSALLISTU KESKUSTELUUN

Recommended Comments

Hoitoalan työntekijät voivat hekin katsoa vähän peiliin, koska eivät tunnu osaavan puolustaa omia etujaan, vaan alistuvat nöyrästi nyrkkeilysäkeiksi. Olen nähnyt tämän mentaliteetin monessa paikassa ja jos se ei muutu, mikään ei muutu ikinä. Ottakaa selvää oikeuksistanne ja käyttäkää virallisia kanavia aktiivisesti ja tarvittaessa tuollaisista työpaikoista pitää yksinkertaisesti irtisanoutua.  

  • Tykkää 1

Jaa tämä kommentti


Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille


Vieras
Olet jättämässä kommenttia vieraana. Jos sinulla on tunnus, kirjaudu sisään.
Lisää kommentti

×   Lisäsit muotoiltua sisältöä.   Restore formatting

  Only 75 emoticons maximum are allowed.

×   Linkkisi on upotettu automaattisesti..   Näytä pelkkä linkki.

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.


Ajankohtaista

Blogi

×