Jump to content
Ajankohtaista

Rytmihäiriöt havaitseva mobiililaite jokaisen saataville


Hoitajat.net

Laitteen potentiaalisten käyttäjien määrä kasvaa ihmisten ikääntyessä. Noin 5 % väestöstä kärsii sydämen rytmihäiriöistä, ja niitä esiintyy noin 12 %:lla yli 60-vuotiaista.

VTT:n spin-off-yritys VitalSignum tuo kuluttajan ulottuville rytmihäiriöt tunnistavan pienen mobiililaitteen, joka mittaa käyttäjänsä sydänsähkökäyrän. Laite on  tulossa kuluttajamyyntiin lokakuun alussa.

Laitetta on testattu sydänpotilailla kolmen vuoden ajan hyvin tuloksin, ensin Turun yliopistollisessa keskussairaalassa ja nykyään myös HUSissa. Myös sydänongelmista kärsivät huippu-urheilijat ja monet muut yksityishenkilöt ovat koekäyttäneet laitetta. 

Helppokäyttöinen laite mittaa EKG:n lisäksi tarkasti käyttäjänsä sykkeen ja sykevälivaihtelun. Laitteelle haetaan seuraavaksi lääkintälaitehyväksyntä, jonka jälkeen se soveltuu esimerkiksi sydänpotilaiden leikkausta edeltävään ja sen jälkeiseen tarkkailuun kotioloissa, sillä data siirtyy kännykästä automaattisesti pilvipalvelun kautta hoitohenkilökunnalle.
 
- Rytmihäiriöt jäävät usein diagnosoimatta, jos oireita ei ilmene sydänfilmin seurannassa ns. Holter-tutkimuksessa. Pienikokoinen uutuuslaite tuo jatkossa ratkaisun myös tähän, kun vaatteiden alla huomaamattomasti mukana kulkeva mobiililaite välittää sydämen rytmihäiriöt suoraan kännykkään, kertoo innovaatiota VTT:llä ollessaan kehittänyt teknologiajohtaja Timo Varpula VitalSignumista.

Beat2Phone-niminen laite koostuu Android-puhelimeen soveltuvasta ohjelmistosta ja joustavaan sykevyöhön kiinnitetystä lisälaitteesta. Nämä mittaavat EKG-signaalin erittäin suurella resoluutiolla, havaitsevat signaalista yksittäisen sydämenlyönnin ja todentavat peräkkäisten lyöntien väliset intervallit. Laitteessa on myös asento- ja aktiivisuusanturi.
 
Lue lisää: www.beat2phone.com

  • Tykkää 2

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Recommended Comments

Erittäin suurella resoluutiolla... mahtaaks vaan olla mitenkään erikoisen suuriresoluutioinen. En usko.

Näppärä laite toki tietyissä indikaatioissa!

Share this comment


Link to comment
Jaa toisille sivustoille


Vieras
Olet jättämässä kommenttia vieraana. Jos sinulla on tunnus, kirjaudu sisään.
Lisää kommentti

×   Lisäsit muotoiltua sisältöä.   Restore formatting

  Only 75 emoticons maximum are allowed.

×   Linkkisi on upotettu automaattisesti..   Näytä pelkkä linkki.

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.


Ajankohtaista

Blogi

×