Jump to content
MAINOS

Myrkytyskuolemien taustalla usein ilman reseptiä hankittuja lääkkeitä


Hoitajat.net
 Jaa

Kuvituskuva: Shutterstock

Suuri osa vainajien oikeuslääketieteellisessä kuolemansyynselvityksessä havaituista kipu- ja psyykenlääkkeistä on hankittu ilman reseptiä, paljastaa Helsingin yliopiston ja THL:n tuore tutkimus. Joka toisesta tutkimukseen otetusta vainajasta löytyi ilman reseptiä hankittuja kipu- tai psyykenlääkkeitä.

Helsingin yliopiston ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuksessa tarkasteltiin Suomessa vuosina 2011–2013 tehtyjä oikeuslääketieteellisiä ruumiinavauksia. Tutkimusaineisto käsitti 2 974 vainajaa, joiden oikeustoksikologisissa tutkimuksissa oli löydetty vähintään yhtä 14:stä tutkimukseen valitusta lääkeaineesta. Henkilöiden ikämediaani kuolinhetkellä oli 57 vuotta, ja 69,3 prosenttia heistä oli miehiä.

Tieto lääkemääräyksistä viimeisen elinvuoden aikana saatiin Kelasta, ja tietoja yhdistämällä saatiin selvitetyksi, mitä reseptilääkkeitä henkilö oli asianmukaisesti hankkinut kuolinpäivää edeltäneen vuoden aikana.

– Joka toisessa tutkitussa tapauksessa vainajasta löytyi yhtä tai useampaa lääkeainetta, jolle ei löytynyt lääkärin antamaa lääkemääräystä. Suurinta reseptittömän käytön osuus oli fentanyylillä, joka on voimakas euforisoiva kipulääke, kertoo Helsingin yliopiston oikeuskemian professori Ilkka Ojanperä.

Myrkytyskuolemista jopa 71 prosentissa todettiin lääkkeiden reseptitöntä käyttöä. Yleisimpiä ilman reseptiä käytettyjä lääkkeitä olivat opioidilääkkeet fentanyyli, tramadoli ja oksikodoni sekä rauhoittavat lääkkeet pregabaliini ja alpratsolaami.

Kuolinsyystä riippumatta reseptitön käyttö oli hyvin yleistä henkilöillä, joilla oli todettu huumeiden tai lääkkeiden päihdekäyttöä. Toisaalta mitä suurempi osuus kaikista henkilön resepteistä oli psykiatrian erikoislääkärin määräämiä, sitä pienempi oli reseptittömän käytön todennäköisyys.

– Näiden tulosten perusteella näyttää siltä, että päihdeongelmaisen henkilön putoaminen terveydenhuollon ulkopuolelle voi johtaa itselääkintään, jolla saattaa olla kohtalokkaita seuraamuksia, toteaa yliopistonlehtori Jari Haukka.

 Jaa

MAINOS

Keskustelu

Recommended Comments

Kukaan ei ole vielä kommentoinut.



Luo tunnus tai kirjaudu sisään kommentoidaksesi

Vain jäsenet voivat kommentoida

Luo tunnus

Rekisteröi tunnus yhteisöömme. Se on helppoa!

Rekisteröi uusi tunnus

Kirjaudu sisään

Onko sinulla jo tunnus?

Kirjaudu sisään

×
×
  • Luo uusi...