Ajankohtaista

Lähes puolet sairaanhoitajista kokee työmäärän sietämättömäksi


Hoitajat.net

Tyytymättömimpiä työelämään ovat 26-35 vuotiaat sairaanhoitajat. Kuva: iStock.

Työmäärä ja muutokset ovat lisääntyneet kunta-alalla. Jopa 47 % sairaanhoitajista kokee työmäärän lisääntyneen yli sietorajan, osoittaa Työterveyslaitoksen Kunta10-tutkimus.

– Kohtuuttomista työmääristä raportoivat etenkin sosiaali- ja terveysalalla sekä opetuspuolella työskentelevät, kertoo Kunta10-tutkimuksen johtaja Tuula Oksanen Työterveyslaitoksesta.

Kuntatyöntekijät kokevat työssä tapahtuvat muutokset entistä suurempina. Varsinkin sosiaali- ja terveysalalla toimivat työntekijät kokevat, ettei heillä ole mahdollisuuksia vaikuttaa muutoksiin.

Sairaanhoitajat aikaisempaa tyytyväisempiä työoloihinsa

Laskeva trendi on saatu taitettua, mutta työtyytyväisyys on edelleen vain tyydyttävällä tasolla. Tämä käy ilmi Sairaanhoitajaliiton työolobarometristä, joka kartoittaa sairaanhoitajien työoloja, työhyvinvointia ja alan vetovoimaisuutta. Tyytymättömimpiä työelämään ovat 26-35 vuotiaat sairaanhoitajat. Säännöllisessä vuorotyössä ja yötyössä työskentelevät sairaanhoitajat ovat päivätyössä työskenteleviä tyytymättömimpiä. Kokemus työoloista vaihtelee myös erityyppisten työyksiköiden välillä, esimerkiksi päivystyksessä työskentelevät ovat muita tyytymättömimpiä.

Saadakseen alasta kiinnostuneita ja alalla pysyviä sairaanhoitajia, sosiaali- ja terveydenhuollon organisaatioiden on panostettava hyvään ja toimivaan työympäristöön.

– Tulevaisuudessa palveluiden laadusta sekä henkilöstön työhyvinvoinnista tulee kilpailuvaltti, toteaa Sairaanhoitajaliiton puheenjohtaja Nina Hahtela.

Lisätietoja:


1 henkilö tykkää tästä

OSALLISTU KESKUSTELUUN


Vieras: Dim

Lähetetty

"Tulevaisuudessa palveluiden laadusta sekä henkilöstön työhyvinvoinnista tulee kilpailuvaltti"

Heh, ai soten myötä. Elää kyllä jonkinlaisessa harhaluulossa tuo puheenjohtaja. Soten myötä ainoa millä on väliä on voitollisuus. Kaikki muu tulee olemaan toissijaista.

Share this comment


Link to comment
Jaa toisille sivustoille


Vieras
Olet jättämässä kommenttia vieraana. Jos sinulla on tunnus, kirjaudu sisään.
Lisää kommentti

×   Lisäsit muotoiltua sisältöä.   Restore formatting

  Only 75 emoticons maximum are allowed.

×   Linkkisi on upotettu automaattisesti..   Näytä pelkkä linkki.

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

ARTIKKELIT