Jump to content
MAINOS

Lähihoitajien euroopanmestaruus Suomeen


Hoitajat.net
 Jaa

Lähihoitaja Madelen Grankulla. Kuva: Skills Finland / Mathias Falk

Nuorten ammattitaidon EM-kilpailu EuroSkills 2016 päättyi myöhään sunnuntai-iltana palkintojenjakoon. Suomi kahmi kisassa kuusi kultaa, neljä hopeaa ja kaksi pronssia. Lähihoitajakisan voitti suomalainen Madelen Grankulla. Lähihoitajakisaan osallistui tänä vuonna edustajia kymmenestä maasta. 

Lähihoitajakilpailussa oli kolme erilaista potilasta päivässä. Potilailla oli erilaisia sairauksia, tarpeita ja tarvitsivat erilaisissa asioissa apua. Kilpailijat saivat suunnitella tehtäviä tunnin ajan aamulla.

Kilpailijat saivat tietää sijoituksensa vasta palkintojakotilaisuudessa. Jännitys säilyi siis viime hetkille saakka, ja päättäjäisissä nähtiin niin riemunkiljahduksia kuin pettyneitä ilmeitä.

Ammattitaidon EM-kilpailu EuroSkills järjestettiin Ruotsin Göteborgissa 30.11.–4.12.2016. Siihen osallistui yli 500 nuorta ammattilaista 28:sta Euroopan maasta. Kilpailu järjestetään joka toinen vuosi jossain päin Eurooppaa. Suomesta osallistui 30 oman ammattinsa nuorta huippua. Kisoja seurasi kolmen päivän aikana lähes 75 000 katsojaa.

Lähihoitaja Madelen Grankulla

http://worldskillseurope.org

http://www.ammattitaitomaajoukkue.fi/

http://taitaja2017.fi

 Jaa

MAINOS

Keskustelu

Recommended Comments



Luo tunnus tai kirjaudu sisään kommentoidaksesi

Vain jäsenet voivat kommentoida

Luo tunnus

Rekisteröi tunnus yhteisöömme. Se on helppoa!

Rekisteröi uusi tunnus

Kirjaudu sisään

Onko sinulla jo tunnus?

Kirjaudu sisään

×
×
  • Luo uusi...