Ajankohtaista

Ensihoitajien kansalaisaloite ehdottaa poliisin resurssien kirjaamista lakiin


Hoitajat.net

Kuva: JIP/wikipedia.org

Kahden ensihoitajan vireille panema kansalaisaloite ehdottaa poliisien määrän kirjaamista lakiin. Poliisien vähimmäismäärän pitää aloitteen mukaan perustua todelliseen tarpeeseen ja pitkäjänteiseen yli hallituskausien perustuvaan suunnitteluun, jonka selkänojana toimii resursseja määrittelevä ja ohjaava lainsäädäntö.

Sisäministeriön hiljan julkaistu sisäisen turvallisuuden selonteko osoittaa muun muassa kiireellisten tehtävien vasteajan pidentyneen. Samaan aikaan poliittiset päätökset lupaavat vain lisävähennyksiä, todetaan aloitteen tekijöiden tiedotteessa.

- Kansalaisaloite koskettaa meitä kaikkia, sillä kyse on jokaisen turvallisuudesta sekä työssä että vapaa-ajalla, toteaa Sanna Kauppinen, toinen aloitteen vireillepanijoista.

Kauppinen valittiin vuonna 2015 vuoden ensihoitajaksi.

- Keskustelu poliisin resursseista on polkenut pitkään paikallaan, joten halusimme tuoda uuden näkökulman, hän jatkaa.

Kansalaisaloitteen laatijoiden mukaan toimiva viranomaispalveluiden kokonaisuus on eräs tärkeimpiä toimivan yhteiskunnan kulmakiviä.

- Yhteiskunnan kriittiset toimijat tarvitsevat toisiaan. Kaikessa päätöksenteossa pitäisi huomioida palveluiden todellinen tarve, joten keskustelu tietoon perustuvista vähimmäismitoituksista tulee viedä pidemmälle, toteaa Erik Lydén.

- Arjen turvallisuus on tärkeää jokaiselle meistä. Osa sitä on kuitenkin myös kokonaisuutena toimiva viranomaiskenttä. Kaikkien yhteiskunnan kriittisten toimintojen kuten esimerkiksi terveydenhuollon ja sosiaalipalvelujen pitää voida luottaa siihen että turvallisuus on taattu, hän jatkaa.

Kansalaisaloite on perusteluineen luettavissa ja allekirjoitettavissa osoitteessa https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2085

Aloitteeseen kerätään nimiä 8.1.2017 saakka.


1 henkilö tykkää tästä

OSALLISTU KESKUSTELUUN


Kukaan ei ole vielä kommentoinut.



Vieras
Olet jättämässä kommenttia vieraana. Jos sinulla on tunnus, kirjaudu sisään.
Lisää kommentti

×   Lisäsit muotoiltua sisältöä.   Restore formatting

  Only 75 emoticons maximum are allowed.

×   Linkkisi on upotettu automaattisesti..   Näytä pelkkä linkki.

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

ARTIKKELIT