Jump to content

Hoitajat.net * Skhole -blogi



  • Tero Riihelä

    Ahne hoitaja haluaa palkankorotuksen - työhyvinvointi

    Kirjoittaja: Tero Riihelä Kategoria: Blogi

    Mistä koostuu työhyvinvointi? Tiedämme, että työhyvinvointia lisää ainakin monipuolinen ja mielenkiintoinen työnkuva, mahdollisuus olla mukana päättämässä työpaikan toimintatavoista, omasta työnkuvasta ja työajoista, lisäkouluttautumisen mahdollisuus ja uralla eteneminen, hyvät työkaverit, motivoiva, tsemppaava ja aidosti kuunteleva johtaja, vapaa-ajan ja työajan tasapaino ym. tällaiset asiat.
    Nämä edellä mainitut asiat ovat erittäin tärkeitä työhyvinvoinnin kannalta ja tiedostan sen aivan hyvin. Haluan kuitenkin vielä tarttua muutamaan asiaan, jotka ovat myös työhyvinvoinnin kannalta erittäin tärkeitä.  Nämä ovat vapaa-aika, riittävä hoitajamitoitus ja raha, jota hoitaja ei muuten saisi mainita, koska olemme edelleen kutsumusammatissa! Viime viikolla oli kuntasektorin työtaistelut ja tuolloin mm. Tehy:n ja SuPerin liiton jäsenet eivät tehneet ylitöitä eivätkä vaihtaneet työvuorojaan. Näinhän kuuluisi jokaisella hoitajalla olla aivan luonnostaankin, koska sekin on mielestäni osa työhyvinvointia!
    Vapaa-aika ja riittävä hoitajien määrä työvuorossa tuo työhyvinvointia
    Vapaalla lataat akkuja ja rentoudut. Mieli ja keho saa lepoa ja jaksat taas paremmin hoitaa työsi hoitajana. Vapaa-aika on siis erittäin tärkeä työhyvinvoinnin kannalta ja tämän vuoksi onkin tärkeää, että työvuorolistoihin voisi luottaa. Niiden mukaan hoitajat suunnittelevat vapaa-aikaansa ja sopivat ystävien ja perheen kanssa tekemisensä. Kuvittele, että olet suunnitellut tekemistä lastesi tai ystäviesi kanssa ja sitten käykin niin, että jäät ylitöihin tai teet ylimääräisiä vuoroja, koska valitettavasti meihin hoitajiin on aikojen saatossa iskostunut tällainen työkulttuuri, että joustetaan ja siirretään omat tekemiset. Olemmeko tottuneet ja sopeutuneet siihen, että meitä hoitajia on aivan liian vähän potilaisiin nähden?! Varsinkin vuorotyötä tekevät tietävät, miten vaikeaa on välillä saada sovittua tekemiset ystävien kanssa, koska monesti olet itse töissä, kun muut ovat vapaalla. Riittävä hoitajamitoituskin toisi muuten työhyvinvointia, kun ei tarvitsisi sairaalassa hoitajien juosta pää kolmantena jalkana.
    Oli hirvittävää lukea ihmisten kommentteja työtaisteluun liittyvien uutisten kommenttikentältä, joissa hoitajia haukuttiin ahneiksi uhriutujiksi! Kuinka hoitajat kehtaavat vaatia, että saisivat tehdä työvuorot niin kuin ne on suunniteltu?! Kuinka hoitajat kehtaavat pyytää lomarahojen viemisen vuoksi korvauksia tai palkankorotusta?! Lomarahoista vietiin osa, koska valtion taloustilanne näytti huonolta ja nyt kun se on kohentunut, niin ei millään haluttaisi korvata sitä takaisin mikä hoitajille ja muille kunta-alan työntekijöille oikeudenmukaisesti kuuluisikin. Sanotaan, että työntekijäjärjestöt olivat itse tätä sopimusta tekemässä, mutta oliko heillä mahdollisuutta kieltäytyä!?
    Ahne hoitaja haluaa rahaa - se tuo työhyvinvointia
    Sitten siirrytään siihen rahaan. Kun olet sen vapaa-aikasi suunnitellut työlistasi mukaisesti, niin tarvitset myös tässä materialistisessa yhteiskunnassa sitä rahaa. Monesti kuulee, että ei raha tai palkankorotus tuo työhyvinvointia, mutta olen itse eri mieltä. Opintojen ohella ja muutenkin tulee välillä luettua tutkimuksia mm. hoitajien motivaatiosta ja työhyvinvoinnista ja harvoin niissä mainitaan, että raha olisi hyvä motivaatio tai työhyvinvoinnin tuoja. Julkisuudessa sitten jotkut ”asiantuntijat” komppaavat tätä ja sanovat, että ei raha tuo työhyvinvointia, mutta helppo se on sanoa, jos on jo palkka ja työajat itsellä kohdillaan. 
    Tietenkin tiedän, että ei raha yksinään työhyvinvointia tuo vaan siihen kuuluu paljon muitakin elementtejä. Mutta rahan vuoksi me ihmiset käymme töissä, sen avulla me toteutamme vapaa aikaamme, sillä me maksamme laskumme ja harrastuksemme. Kun vapaa-aikana sinun ei tarvitse stressata pienen palkkasi tähden, niin sinulla on myös työssäsi parempi olla ja arvostat työtäsi enemmän. Joten on mielestäni täysin absurdia sanoa, että raha ei toisi työhyvinvointia. Ja sitten tietenkin joku muistaa tässä kohdin, että on paljon huonompi palkkaisiakin ammatteja ja niin onkin. Hoitajana kuitenkin olet vastuussa ihmisistä jokaisena työpäivänä, elvytät, lääkitset, valvot tajuttoman elintoimintoja, hoivaat vanhuksia, hoidat haavoja, lohdutat omaisia, kipsaat murtumia, rauhoittelet päihtyneitä ja hoidat hymyillen, vaikka sinua haukutaan ja uhkaillaan. 
    Tämä helmikuinen työtaistelu ja sen mukana tuoma ylityö- ja vuoronvaihtokielto on tuonut hyvin esiin sen, kuinka hoitajat pitävät sairaaloita ja terveydenhuollon sektoria ylipäätäänkin pystyssä venymisellään äärimmilleen. Tottakai lääkärit ja muutkin työntekijät ovat tässä korvaamattomia ja kunnioitan jokaista muutakin terveysalan työntekijää. Hoitajat kuitenkin venyvät aivan liikaa ja ottavat vastuulleen asioita liian helposti ilman asianmukaisia korvauksia. Hoitajat saavat liian vähän palkkaa siihen nähden mikä on heidän ammattitaito, työnkuva ja työn vaativuus. Uskon, että palkan ollessa riittävä myös työnhyvinvointi kasvaa, koska raha vaikuttaa niin moneen asiaan elämässämme. 

  • Outi Koskinen

    Terveydenhoitaja täykkäreissä - kohti täydennyskoulutusta !

    Kirjoittaja: Outi Koskinen Kategoria: Blogi

    En suinkaan ole astelemassa Wisteria Lanelle, vaan vuosittaiseen terveydenhoitajien tärkeimpään täydennyskoulutustapahtumaan, terveydenhoitajapäiville Finlandia-taloon. Vajaan parin viikon päästä on siis tiedossa kaksipäiväinen koulutustapahtuma täynnä keskustelua, kollegoiden tapaamisia, esityksiä ajankohtaisista aiheista sekä tietty ihan viihtymistä, virkistäytymistä. Tänä vuonna kivan säväyksen terkkapäiviin antaa se, että myös minä hyppään lavalle kertomaan omasta somen käytöstä kouluterkan työssä otsikolla : Positiivista pörinää somessa.
    Täydennyskoulutuksella on lakisääteinen paikkansa ja työnantajalla on velvollisuus mahdollistaa  koulutukseen osallistuminen. On varmasti työnantajan etu, että työntekijä käy säännöllisesti päivittämässä osaamistaan ja taitaapa sekin olla lakisääteistä, että hoitajan on myös itse huolehdittava ammattitaitonsa ajan tasalla pysymisestä. 
    Minä ja muutkin Hämeenkyrön terveydenhoitajat olemme saaneet osallistua näihin vähän isompiin, maksullisiin koulutustapahtumiin vuosittain työnantajan kustantamana. Mitään ilmaista lystiä tämä ei ole, sillä kustannuksia kyllä kertyy osallistumismaksuista, majoittumisesta ja matkustamisesta toiselle paikkakunnalle. Sen lisäksi saamme aika vapaasti osallistua ilmaisiin tai lähes ilmaisiin muutaman tunnin - päivän kestäviin koulutuksiin lähiympäristössä, kunhan työltämme kerkiämme ja katsomme ne työllemme merkitykselliseksi. Tästä vastineeksi meillä on työyhteisössä velvollisuus tehdä yhteenvetoa koulutuksien annista ja priiffata kollegat koulutuksista saamillamme uusilla tiedoilla. 
    Viime vuonna osallistuin terveydenhoitajapäiville, rokotuskoulutukseen, ehkäisykoulutukseen sekä Mannerheimin lastensuojeluliiton järkkäämään nuorisoseminaariin. Olen osallistunut menneinä vuosina myös  kouluterkkapäiviin ja työnantaja on tarjonnut minulle oppisopimuskoulutuksella tuotekehittäjän erikoisammattitutkinnon ja nyt tänä vuonna pääsen osallistumaan myös  VESOTE-hankkeeseen, josta saan elintapaohjaajan koulutuksen. En siis voi valittaa koulituksiin pääsystä. Oon onnekas, kaikilla ei ole näin. Jokaisessa työpaikassa on varmasti oma tapansa kouluttaa ja niistä olisi kiva kuulla, joten kerrohan!
    Nykyään olen aika tarkka siitä, mihin koulutuksiin lähden. Mietin tarkkaan, onko koulutuksella minulle todella annettavaa ja onko sieltä saamallani tiedolla merkitystä ammattitaidolleni. Sillä mikään ei ole niin puuduttavaa tai turhauttavaa kuin se, että huomaa istuvansa luennolla katsomassa kuivia dioja ja kuuntelemassa monotonista ääntä tietäen, että omat hommat seisoo, sijaista kuin ei palkata paikkaamaan koulutuksien ajaksi. Onnekseni olen ollut pääosin tyytyväinen koulutuksiin, joihin olen osallistunut. Kovin usein minun ei ole tarvinnut turhautua. Tiedollisen saannin lisäksi koulutuspäivien tärkeää antia on ilman muuta viihtyminen ja virkistyminen. Päivittäisestä vastaanottotyöstä irrottautuminen piristää aina. Kollegoiden tapaaminen ympäri Suomen ja verkostoituminen on huippua ja omien lähempien työkavereiden kanssa koulutuksiin osallistuminen on hedelmällistä. On hetki aikaa istua yhdessä syömään, puimaan koulutuksen antia ja vaihtamaan kuulumisia. Huippua, sanon minä!
    Jotta koulutuksista saa irti mahdollisimman paljon, on hyvä valmistautua aihepiireihin ja puhujiin etukäteen. Tässä vielä minun tärpit onnistuneeseen täydennyskoulutukseen.
    1) Hoida omat työsi niin, että sinun on mahdollisimman helppo irtautua - on helpompi keskittyä koulutukseen, kun tekemättömät työt eivät paina.
    2) Ota haluun koulutuksen ohjelma - mieti mitä erityisesti haluat aiheista tietää.
    3) Valmistaudu osallistumaan kysymyksin ja kommentein - koulutuksen onnistuminen on myös osallistujien aktiivisuudesta kiinni.
     
    Mitä mieltä sinä olet täydennyskoulutuksista? Miten teidän työpaikalla koulutetaan? Mitkä ovat olleet antoisempia koulutuksia? Onko sinulla hyviä vinkkejä koulutuksiin valmistautumiseen?  
    Mun retkeä terveydenhoitajapäiville sekä työtäni kouluterkkana voit seurata Facebookista, Twitteristä, sekä snapchatista: @kouluouti.
    Kivaa alkanutta helmikuuta !
     
     

  • Emmi Sivonen

    Sinullakin on vastuu työpaikkasi ilmapiiristä

    Kirjoittaja: Emmi Sivonen Kategoria: Blogi

    Muutama päivä sitten Tero kirjoitti siitä, kuinka tärkeää on, että työyhteisön sisällä vallitsee hyvä työilmapiiri. Hyvän työilmapiirin perusta on kollegiaalisuus. Se tarkoittaa, että työtovereita kunnioitetaan, tuetaan, arvostetaan ja puolustetaan. Näiden asioiden tulisi näkyä työtovereiden välisenä yhteistyönä, kommunikaationa ja ennen kaikkea hyvänä kohteluna. Myös silloin, kun työtoveri edustaa eri ammattiryhmää.
    Onni on löytää työyhteisö, jossa nämä asiat toteutuvat. Olen itsekin saanut etuoikeuden työskennellä sekä harjoitella moniammatillisissa työyhteisöissä, joissa muut työntekijät kohtelevat toisiaan arvostavasti ja asiallisesti. Nämä työyksiköt ovat useinmiten henkilömitoitukseltaan pienempiä ja siten myös tiiviimpiä. Olen ollut töissä tai harjoittelussa myös isommissa työyksiköissä, joissa työilmapiirin tasossa on huomattavasti enemmän vaihtelua. Tyydyttävään työilmapiiriin saattaa osaltaan vaikuttaa siis henkilökunnan suuri määrä, mikä ei mahdollista samalla tavalla yksittäiseen työtoveriin tutustumista. Tällöin on myös helpompi huomata ristiriitoja, jotka saattavat ilmetä eri ammattiryhmien välillä.
    Yhteinen tavoite vaatii yhteistyötä
    Ammattiryhmien jäsenten välisen yhteistyön tulisi olla mutkatonta ja sujuvaa, sillä yhdessä työskentely on väistämätöntä joka tapauksessa. Hoitotyössä tarvitsemme hoitajia, terapeutteja ja lääkäreitä sekä muita terveysalan toimijoita. Ilman toisten ammattiryhmien apua ja tukea ei olisi tasokasta ja laadukasta terveydenhuoltoa. 
    Eri ammattiryhmien yhteinen tavoite on tarjota parasta mahdollista hoitoa potilaalle, joten on tärkeää, että myös keskinäinen yhteistyö sujuisi. Onneksi se yleensä sujuukin. Silloin tällöin voidaan kuitenkin huomata, että käsitykset toisen ammattiryhmän asiantuntijuudesta ja työnkuvasta ovat tiedossa vain pintapuolisesti, mikä saattaa aiheuttaa ennakkoluuloja ja siten myös turhaa yleistämistä. Näin on todennut myös Heimo Outinen (2009)  tutkimuksessaan, jossa tutkittiin sairaanhoitajien ja lääkärien välistä yhteistyötä. Tutkimuksen tavoitteena oli saada tietoa, jonka avulla voidaan kehittää eri ammattiryhmien välistä yhteistyötä. 
    Hoitajien ja lääkäreiden välistä kollegiaalisuutta on tarkastellut myös lääketieteen opiskelija Saku Pelttari, joka kirjoituksessaan tiivisti osuvasti tärkeän viestin: kollegiaalisuus kuuluu kaikille sosiaali- ja terveysalan ammattiryhmille ja näiden alojen opiskelijoille sen sijaan, että se käsittäisi vain oman ammattikunnan jäseniä. 
    Jokainen työntekijä on vastuussa työilmapiiristä
    Välillä ennakkoluulot voivat saada ihmisen käyttäytymään ajattelemattomasti. Luulen, että on olemassa heitä, jotka suhtautuvat ennakkoluuloisesti toiseen ammattihenkilöön lähinnä sen vuoksi, että tämä edustaa eri ammattiryhmää. Sen vuoksi saatetaan yhdistää yksittäinen henkilö eri ammattiryhmään liittyvään yleistykseen, mikä kertoo siitä, että tuota eri ammattiryhmää edustavaa työtoveria tai hänen ammattitaitoaan ei välttämättä tunneta ollenkaan.
    Erityisesti ristiriitatilanteissa olisi tärkeää toimia asiallisesti ja aikuismaisesti. Mikäli esimerkiksi toisen ammattiryhmän edustajan työtavoissa on jotain, mitä et ymmärrä, on sen kyseenalaistaminen ihan sallittua. Se tulisi kuitenkin tehdä kyseisen henkilön kanssa kasvotusten, ei niin, että asiasta keskustellaan vain ja ainoastaan esimerkiksi yhdessä oman ammattikunnan jäsenten kanssa. Me-hengessä on ehdottomasti paljon hyviä puolia, mutta vain silloin, kun se ei herätä ikäviä lieveilmiöitä kielteisen ne-tyylisen ajattelun suhteen. 
    Tahdon kuitenkin korostaa, että olen törmännyt lukemattomia kertoja ammattilaisiin, jotka kunnioittavat ja arvostavat kaikkia työtovereitaan ja työtoverien osaamista huolimatta siitä, millainen koulutus tai asema toisella on. Tällöin yhteistyökin sujuu useammin luontevasti ja saumattomasti. Onneksi terveysalalla on paljon yksittäisiä fiksuja ammattilaisia, jotka myös omalla käytöksellään edistävät myönteisen työilmapiirin luomista.
    Jokaisen terveysalan ammattilaisen olisi tärkeää muistaa, että koulutuksesta tai työkokemuksesta huolimatta me kaikki olemme ihmisinä samalla viivalla. Kukaan meistä ei ole oikeutettu kohtelemaan työtovereita huonosti. Kaikista ihmisistä ei tarvitse pitää henkilökohtaisella tasolla, mutta kaikkien kanssa täytyy silloinkin tulla toimeen. Huolimatta siitä oletko esimerkiksi hoitaja, terapeutti, lääkäri vai opiskelija sinulla on oikeus saada osaksesi asiallista ja hyvää kohtelua. Se tarkoittaa myös sitä, että sinulla on velvollisuus edistää myös omalta osaltasi hyvää työilmapiiriä.  Muista myös, että se, miten puhut muista ihmisistä kertoo enemmän sinusta kuin heistä.  
    Mitkä ovat sinun mielestäsi eväät hyvään työilmapiiriin?
    Iloa viikonloppuun!

  • Tero Riihelä

    Työilmapiirin myrkyttäjät

    Kirjoittaja: Tero Riihelä Kategoria: Blogi

    Mielestäni on ihmeellistä, jos hoitaja joka työskentelee kohteliaasti ja eettisesti potilasta kohtaan ei osaa ulottaa tätä etiikkaansa työkavereille asti. Puhun siis työkaverista joka pilaa työilmapiiriä. Jokaisella meistä on varmasti kokemuksia työkaverista joka myrkyttää ja pilaa käytöksellään työilmapiiriä. Joskus hän voi olla aivan tahattomasti ilkeä, koska minkä ihminen voi sille, jos sattuu olemaan narsisti vaikean luonteensa lisäksi. Tiedätkö nämä seitsemän pientä vekkulia nimeltä; Viisain, Nyrpeä, Valittaja, Negatiivinen, Kaksinaamainen, Ilkeä ja Juoruilija?
    Viisain on omasta mielestään kaiken kokenut ja tietää kaikesta kaiken. Hän kyllä muistaa kertoa sinulle, potilaan ja työkavereiden kuullen, miten tekemäsi asia olisi pitänyt tehdä. Tiedätkö sen asian, minkä olisi aivan hyvin voinut kertoa kahden kesken, ilman että nolaa sinua muiden nähden. Nyrpeä on se, joka ei tervehdi aamulla osaston käytävällä sinua, vaikka itse sanoisitkin huomenta. Hän ei katsokaan sinua päin kahvipöydässä vaan leikkii, että olet ilmaa. Auta armias, jos katseenne vahingossa kohtaavat, naama menee hänellä niin vinoon ja kurttuun, että säikähdät hänen saaneen TIA-kohtauksen, kunnes muistat hänen olevankin vain Nyrpeä.
    Valittaja on se herkkänahkainen, joka menee valittamaan jokaisesta kokemastaan epäkohdasta pomolle, koska ei voi sitä muille suoraan kertoa. Hän loukkaantuu ja ottaa itseensä koko maailman tuskan ja rypee itsesäälissä syyttäen muita kaikesta. Negatiivinen löytää kaikesta huonot puolet, oli kyseessä sitten uusi toimintatapa, potilas, sää, palkka, puoliso, lapset, työkaverit, pomo tai mikä tahansa asia. Kaikki on hänestä aina väärinpäin. Lasi ei ole koskaan puoliksi täynnä, vaan se on kokonaan tyhjä.
    Kaksinaamainen on se kullannuppu, joka mielistelee kaikkia ja hymyilee sinullekin, mutta selän takana puhuu pahaa kaikista. Ilkeä on oma lempparini, koska hän on yleensä ilkeä rehdisti, eikä puhu selän takana pahaa kuten Kaksinaamainen. Toisaalta hän voi olla myös se toisenlainen ilkeä, joka verhoaa ilkeytensä huumorin taakse ja nälvii sinua vitsien varjolla. Juoruilija on oma inhokkini ja pahin näistä seitsemästä myrkyttäjästä, koska hän on se joka laittaa perättömiä ja vääriä huhuja liikkeelle työyhteisössä. 
    Tällainen käytöshän ei ole millään tavalla hyväksyttävää ja asiaan pitäisi aina puuttua. Tietenkin pitää muistaa, että tällaisen käytöksen takana voi olla henkilön oma paha olo. Oli se syy huonon käytöksen takana sitten mitä tahansa, niin Joka tapauksessa asiaa ei pitäisi jättää sikseen, vaan ottaa epäkohdat puheeksi mahdollisimman suorasti. Tämä on mielestäni myös toisesta välittämistä, koska itselleen hän tekee myös hallaa, kun pilaa työyhteisön ilmapiiriä. Joskus emme tietenkään uskalla sanoa asioita suoraan ja silloin voimme kääntyä esim. oman esimiehen, kollegojen tai työterveyden puoleen.
    Monessa työpaikassa on onneksi myös työnohjausta, vaikkakin valitettavasti joskus vasta siinä vaiheessa, kun työilmapiiri on jo niin tulehtunut, että ihmiset alkavat oireilemaan ja jäämään sairaslomille. Itselläni on kokemuksia työpaikoista, joissa työnohjaus on otettu vasta siinä vaiheessa mukaan, kun asiat ovat menneet jo tähän pisteeseen. Olen kuitenkin ollut myös paikoissa, joissa työnohjausta on ikään kuin jatkuvasti, silloinkin kun asiat ovat hyvin ja se ikään kuin ennaltaehkäisee asioiden kriisiytymistä työpaikalla. Tällöin voidaan ottaa asiat puheeksi hyvissä ajoin ja puhua työkavereiden kesken, mitkä asiat painavat mieltä tai vaikeuttavat kanssakäymistä työpaikalla.
    Toivottavasti sinulla on mukava työpaikka hyvällä työilmapiirillä varustettuna. Vietämme kuitenkin työpaikallamme ison osan elämäämme, joten on aivan kohtuullista vaatia työkavereilta hyvää käytöstä ja muistaa myös itse käyttäytyä kohteliaasti, vaikka aina ei itsellä olisikaan hyvä päivä 😉

  • Jan Holmberg
    Inkeri Laaksonen on väitellyt mielenkiintoisesta aiheesta. Hänen väitöskirjansa käsittelee aikuisopettajien käsityksiä opetuksesta ja teknologiasta. Tutkimuksen mukaan aikuisopettajat ovat tietoisia osaamisensa tasosta, avoimia uusille opetusteknologisille ratkaisuille ja rohkeasti aktiivisia pohtiessaan opettajuuttaan. Aikuisopettajilla on vahva tahtotila tarjota opiskelijoille työelämän vaatimusten mukaiset teknologiset puitteet.
    Ja sitten iskee aikuisopettajan todellisuus.
    Opettajilla on aivan liian vähän aikaa kehittää opetusta. Opetuksen ja teknologian yhteensovittamisen suunnittelu voi jäädä helposti opettajan vapaa-ajalle. Lisäksi aikuisopettajan työpaikkaa voivat kurittaa ajan puutteen lisäksi fyysisten ja taloudellisten resurssien vähyys. Joissain kouluissa teknologian ja sen sovellusten käytöstä on jäykät linjaukset, toisissa niitä ei ole lainkaan.
    Ristiriitaa, stressiä ja turhautumista kouluissa ja aikuisopettajan työssä aiheuttivat monet asiat. Monen opettajan työpaikalla on ajantasaista teknologiaa ja etäyhteydet, aikaa ja tukea opetuksen kehittämiseen sekä hyvä työhön perehdytys ja koulutusmahdollisuudet. Mutta usean aikuisopettajan todellisuus on toisenlainen.
    Laaksonen viittaa väitöskirjassaan samaan asiaan, josta bloggasin viime vuonna. Aikuisopettaja joutuu lopulta hyödyntämään teknologiaa opetuksessa kuten itse parhaaksi näkee. Se tuo vapautta opetuksen suunnitteluun, mutta voi myös tarkoittaa opettajalle hermoja raastavaa yksin jäämistä. Silloin hyvät käytännöt eivät leviä parhaalla mahdollisella tavalla opettajalta toiselle ja jokainen tekee opetusryhmän kanssa mitä huvittaa. Miten silloin käy tasa-arvoisen ja laadukkaan opetuksen? Sitä ei tiedä varmasti tällä hetkellä kukaan.
    Mitä ajattelen luettuani Laaksosen väitöskirjan? Nykyinen koulutuksen tila tulisi korjata perumalla aikuiskoulutukseen kohdistuvat taloudelliset leikkaukset, koska huippukoulutus on toimivan terveydenhuollon ja ruuan tuotannon lisäksi sivistysvaltion tärkeintä pääomaa. Opettajien perus- ja täydennyskoulutuksessa blendaamisella ja digipedagogiikalla tulisi olla entistä keskeisempi asema. Kouluissa on myös rohkeasti päätettävä, ettei digiloikka tapahdu marssijärjestyksessä: laitteisto, ohjelmistot ja pedagogiikka.
    Lisäksi aikuiskoulutuksen opettajille on annettava riittävästi aikaa muun muassa kehittää digiopetusta ja testata erilaisia opetukseen käytettäviä laitevaihtoehtoja. He tarvitsevat aikaa tutustuakseen uusimpiin kustannustehokkaisiin sosiaali- ja terveysalan verkkoratkaisuihin ja opiskelijoiden osaamisen mittaamisen tehokkaisiin työkaluihin. Aikuisopettajat ovat viime kädessä niitä, joiden tulisi olla päättämässä aikuiskoulutuksessa parhaiten toimivista laite- ja ohjelmistohankinnoista, ja niiden käyttöä tukevista palveluista.
    Lyhytnäköisesti tämän kaiken ajatellaan vievän aikaa opetukselta ja opiskelijoilta. Todellisuudessa ehdottamani muutokset säästävät aikaa, rahaa ja resursseja, koska nyt liian monen aikuisopettajan opetustyössä mättää juuri toimimattoman opetusteknologian käyttö.
     
    Lähde
    Laaksonen I. 2016. Avaimia huomiseen? Aikuisopettajien käsityksiä ilmiöstä opettajuus ja teknologia. Väitöskirja. Tampereen yliopisto.
     

  • Sari Tomova

    Harjoittelurumban alku - Voi apua! vai Ihanaa!

    Kirjoittaja: Sari Tomova Kategoria: Blogi

    Olipas rankka syksy! Eikä joululomasta ollut tietoakaan. Tehtäviä yms. painettiin Uuden Vuoden tietämille ja heti vuoden 2018 puolella alkoi kevään harjoittelurumba.
    Jännityksestä, seesteisyyteen ja väsymykseen
    Meidän ryhmässä osa meni sairaanhoitajan vastaanotolle ja osa aloitti lasten ja nuorten hoitotyön harjoittelusta. Itse kuulun tähän jälkimmäiseen. Vaikka kaikenlaista potilasmateriaalia on tullut tässä parin vuoden aikana nähtyä ja ehkä vähän hoidettuakin, niin nyt tuntuu, että millään kokemuksella ei ole mitään väliä. Lapset ja nuoret käsittävät aika monta kehitysvaihetta enemmän verrattuna aikuisiin tai ikääntyneisiin. Kyllä kuulkaa jännitys on tapissaan, kun puoli siirtyy sairaalan toiselle laidalle.
    Osasto ei käsitä enää tsiljoona huonetta, jossa on tsiljoona potilasta ängettynä yhteen huoneeseen. Eikä joka huoneessa piippaa sata eri laitetta tai ainakaan piippaukset eivät kuulu käytäville. Soittokellon äänikin on kuin hiiren piipitystä. Ja ehkä suurin asia: lapset osoittavat pahaa oloaan vain kun siihen on aihetta.
    Meininki harjoittelijan näkökulmasta siis voi vaikuttaa suht rauhalliselta ja seesteiseltä. Miten osastolla voikaan olla näin hiljaista? Aivot suorastaan saavat tilaa työskennellä. Mutta. Ensimmäisten infopäivien tiedon ja kaiken sen ladatun jännityksen ähky tekeekin aivoille hassun tempun. Väsymys iskee ja sitä alkaa miettiä, miten tämä 4 viikkoa riittää edes osan tämän tiedon omaksumiseen.
    Vastuuta ottamalla opit
    Sitten kun harkkapäiviä kertyy, niin huomaa, ettei minun tarvitsekaan ihan kaikkea tietää. Kunhan sen päivän potilaan tilanteesta tietää ja osaa sen mukaan toimia. Olen viiden muun opiskelijan kanssa sellaisella osastolla, jossa toteutetaan VOO-mallia eli vastuutta ottamalla opit. Jos meitä on vuorossa kaksi opiskelijaa, työskentelemme parina. Oman tuntuman mukaan voimme valita joko yhden tai kaksi potilasta. Päivän ohjaaja toimii sitten todellisena vastuunkantajana 😉
    Koska ohjaaja vaihtuu päivittäin, huomaa että ohjaajissa on todellakin eroja. Toiset vaativat enemmän sitä vastuun ottamista ja oman pään käyttämistä. Toiset taas toimivat hieman varovaisemmin. Mutta jokainen on tähän asti kuitenkin antanut toimia itsenäisesti ja harjoittelun edetessähän vaatimustaso nousee oman toiminnan suhteen.
    Itse tykkään tästä mallista, mutta olen huomannut, että aina uuden potilaan kohdalla sitä tarvitsee aina alkupotkut ohjaajalta. Juurikin sen vuoksi, että kyse on lapsista. Seuraavana päivänä uskaltaa jo olla itsevarmempi. Itsevarmuutta tuo myös se, kun saa toimia toisen opiskelijan kanssa parina. Jännitys laukeaa ja uskaltaa jopa tuoda omaa epävarmuuttakin sanallisesti esille. Niin ja kun saa pohtia jonkun kanssa ääneen asioita, tulee todellisia ahaa-elämyksiä ja saa onnistumisen tunteita.
    Voimaa lapsista ja hyvästä ilmapiiristä
    Ensimmäistä kertaa olen osannut laittaa itselleni toteutumiskelpoiset tavoitteet ja tuntuu siltä, että suurin osa ellei jopa kaikki tulevat toteutumaan. Nyt voin käsi sydämellä todeta, että tämä on ensimmäinen harjoittelu, josta on tullut fiilis, että tätä voisin jopa tehdä työkseni. Tähän tunteeseen vaikuttavat niin ihanan vilpittömät lapset kuin aivan ihana henkilökunta, josta voi todeta, että tekevät työtään täydellä sydämellä lasten ja perheiden hyväksi <3
     
    Mitenkäs teillä on harjoittelut lähteneet käyntiin?
     
     

  • Meri Sierla

    Neljä parasta asiaa työpaikan vaihdossa

    Kirjoittaja: Meri Sierla Kategoria: Blogi

    Tutusta ja turvallisesta työympäristöstä vapaaehtoisesti muualle lähteminen saattaa olla epämiellyttävä, jopa ahdistava ajatus. Tässä  muutamia parhaita asioita, joita työpaikan vaihto ja itsensä altistaminen uusille asioille tuovat mukanaan:
     
    1. Joutuu pois omalta mukavuusalueelta
    Oman mukavuusalueen ulkopuolelle astuminen vaatii halun lisäksi rohkeutta altistaa itsensä uudelle. Joskus omalta mukavuusalueelta joutuminen pois voi tapahtua osittain, tai täysin itsestä riippumattomista syistä. Esimerkiksi puolison työ saattaa tarkoittaa perheen muuttoa kauas toiselle paikkakunnalle. Tai YT-neuvottelujen päätyttyä ei ole enää työpaikkaa. 
    Jokainen hoitoalan ammattilainen tai -opiskelija lienee kohdannut joskus työntekijän, jonka ammatillinen kasvu pysähtynyt ja jolta työn ilo on kateissa. Ja jonka jutuissa vilisevät olosuhteiden parantamisyritysten ja omasta urasta vastuun ottamisen asemesta ”mutkut ja sitkut”? Niinpä. Muutos on valintojen tekemistä ja epävarmuuden sietämistä. Uudessa työympäristössä odottavat, uusien töiden opettelun lisäksi, uuden työyhteisön kulttuuri ja uudet työkaverit. Uudessa työympäristössä joutuu ottamaan oman paikkansa. Tässä kohtaa ovela mukavuusmato saattaa luikerrella tajuntaan, ja ottaa ajatuksista vallan. Taistelu mukavuusmadon tarjoamaa helppoa, mutta pitkällä tähtäimellä epätyydyttävää tietä vastaan vaatii sitkeyttä. Mukavuusalueen ulkopuolelle astuminen vaatii työtä, mutta se on taatusti opettavainen, ja kokeilemisen arvoinen asia.
     
    2. Oppii tuntemaan itsensä paremmin
    Väitän, että jokainen, joka on kerran altistanut - tai joutunut altistamaan -  itsensä uudelle ja astumaan oman mukavuusalueen rajojen ulkopuolelle, tekee sen myös toisen kerran. Tai kolmannen.  Ehkä neljännen.  Eikä kenties lopeta senkään jälkeen. Oman mukavuusalueen rajojen ylittäminen kasvattaa luottamusta omiin kykyihin.  Se antaa myös varmuutta siitä, että pystyy selviytymään myös jatkossa eteen tulevista, ja joskus yllättävistäkin haasteista.
    Työpaikan vaihto on iso muutos. Siihen liittyy aina myös riski. Välillä vaan pitää uskaltaa tehdä päätöksiä, joista ei ole takuuta. Helpointa lienee lähteä ennalta tuntemattomaan ympäristöön: Kun ei ole sidettä kehenkään etukäteen, ei odotuksia eikä ennakkoluuloja puolin tai toisin, huomaa, millaisiin ihmisiin tutustuu. ”Tyhjältä pöydältä” aloittaessa tajuaa myös, mitkä asiat ovat itselle olennaisia ja/tai tärkeitä. On asioita, joita ei halua viedä mukanaan. Tai toistaa. Ja on asioita, jotka haluaa mukaansa, ja joista on todennäköisesti iloa myös uusissa ympyröissä.
     
    3. Työhön saa uutta näkemystä
    Mikä tahansa ammatillisen kasvun paikka, oli kyseessä sitten työpaikan vaihto, työkierto tai peräti ammatin vaihto, tulee olemaan osa identiteettiä myös jatkossa. Joulukuun blogissani kirjoitin, että hoitoalan opiskelija voi saada jokaisesta työharjoittelusta jotain evästä tulevalle työuralle. Sama pätee jo ammatissa toimivaan hoitoalan ammattilaiseen ja työtehtävien vaihtoon. Teoksessaan "Työntekijän vastuu ja työelämätaidot" Jari Salminen puhuu henkisestä joustavuudesta. Sillä tarkoitetaan tämän päivän työelämässä tarpeellista kykyä kyseenalaistaa omia ajatuksia ja toimintamalleja. Oman mukavuusalueen ulkopuolelle meneminen helpottaa Salmisen mukaan uusien tilanteiden ja asioiden kohtaamista.
    Sairaanhoitajien eettisten ohjeiden mukaan ammatissa toimivan sairaanhoitajan velvollisuutena on jatkuvasti kehittää ammattitaitoaan. Lähtö uuteen tuntemattomaan, omien mukavuusrajojen laajentaminen ja itsensä ylittäminen ovat jo voitto itsessään. Avoimin ja luottavaisin mielin uutta kohti: Asiat menevät, niin kuin ne menevät. Jokaisesta työpaikasta saa uutta kokemusta ja näkemystä. Siitä huolimatta, jatkuuko matka yhdessä eteenpäin, vai palaako esimerkiksi työkierron päätyttyä entiseen työyksikköön.
     
    4. Odottaa jokaista uutta työvuoroa innoissaan
    Uuteen lähteminen tarkoittaa myös itsensä altistamista sille mahtavalle olotilalle, että odottaa taas innoissaan jokaista uutta työvuoroa. Ja huomaa saaneensa uudenlaista puhtia työntekoon. Kannattaa kokeilla!  Olen hoitoalan työvuosieni aikana kuullut samassa työpaikassa tosi pitkään pysymisen syiksi muun muassa sen, että työkaverit ovat kivoja. Asia on varmasti näin, mutta kivoja työkavereita on myös muualla. On sitä paitsi tärkeää, että työn ulkopuolella on myös muita ystäviä ja muuta elämää. Moni työpaikan kärhämä voitaisiin välttää siten, että pidetään mielessä työpaikan perustehtävä ja ammatillisuus. Työyhteisössä ollaan tekemässä työtä: Muistetaan mitkä asiat kuuluvat työpaikalle, mitkä yksityiselämään, ja mitkä ovat henkilökohtaisen ystävyyden ja työkaveruuden väliset erot.
    Oman mukavuusalueen ulkopuolelle lähteminen kannattaa. Työpaikan vaihtaminen mahdollistaa uuden oppimisen lisäksi tänä päivänä tärkeän työelämätaidon, verkostoitumisen.  Uusien asioiden ja taitojen oppiminen on avartavaa, palkitsevaa - ja hauskaa.  Itsensä altistamisessa uudelle ja muutoksessa on aina mahdollisuus. Parempaan.  
     
    Lähde: Salminen, Jari: Työntekijän vastuu ja työelämätaidot. 3. painos. J-Impact Oy, Helsinki, 2015.

×