Jump to content

Hoitajat.net * Skhole -blogi



  • Outi Koskinen

    Millaisen kuvan annat ammattikunnastasi?

    Kirjoittaja: Outi Koskinen Kategoria: Blogi

    Entä itsestäsi? Ajatteletko edustavasi töissä ensisijaisesti itseäsi, työnantajaasi vai koko hoitoalaa ? Kenelle sinä olet roolimalli? 
    Jos nyt totta puhutaan ja oon täysin rehellinen, niin minusta tällä hetkellä hoitajien julkisuuskuva ei oo kovin ruusuinen. Useasti saamme lukea otsikoita, missä hoitoalan ihmiset loistavat negatiivisessa valossa. On valelääkäreitä ja -hoitajia, on urkittu laittomasti potilastietoja tai ollaan jakaannuttu kahteen leiriin esim. rokotusasioissa.  Myös koko hoitoalasta uutisoidaan negatiivisesti.  Emme pysty hoitamaan kiireessä niin kuin haluaisimme, emme saa sellaista palkkaa kuin ansaitsisimme, tai emme uskalla puuttua epäasialliseen toimintaan työpaikoillamme. 
    Tälläisenkö kuvan haluan hoitotyöstä antaa tai itsestäni hoitajana? En. Haluan parempaa. Haluan olla parempi, puhua siitä mikä on hyvin ja vahvistaa sitä. Haluan olla hyvä roolimalli ennen kaikkea ihanille asiakkailleni, mutta myös esim. tuleville terkoille sekä työkavereilleni.  Ja kyllä, huonoina päivinä, väsyneenä, ärsyyntyneenä minäkin näen asiat huonossa valossa ja vaahtoan siitä muille kyllästymiseen asti ja silloin olemukseni ja käytökseni eivät ole hoitoalalle kunniaksi. Tiedän, että nämä hetket kuuluvat asiaan, mutta onneksi niitä ei ole usein. 
    Omat arvoni ja asenteeni tekevät minusta sellaisen kuka olen hoitajana, työkaverina, äitinä, vaimona ja niin, roolimallina. Mun arvoja terkkana ovat luottamus, avoimuus, iloisuus, asiakaslähtöisyys. Haluan tehdä työtä niin, että näen hyvät asiat ennen huonoja ja mahdollisuudet ennen uhkia. Ja vaikka olen ylpeä ammattistani, haluan tehdä työtäni niin, että jätän jäljen ihmisenä, en terkkana. 
    Roolimallina haluan olla ihminen, joka on
    1. muut huomioon ottava, ystävällinen ja elinvoimainen
    2. itseään ja muita arvostava 
    3. ylpeä ammatistaan ja tekemästään työstä.
    Näihin tavoitteisiin on vielä matkaa ja epäonnistun matkalla varmasti montakin kertaa. Hoitotyössä joudun varmasti välillä tekemään työtä niin, että se sotii omia arvoja vastaan. Ja vaikka tämä kuulostaa kuluneelta ja tylsältäkin, on vaan tehtävä parhaansa, ryhdistäydyttävä ja vaadittava itseltään enemmän, kehityttävä. 
    Mitä ajatuksia asia sinussa herättää? Millainen roolimalli sinä haluat olla ? Kerro, miten hoitoalan julkisuuskuvaa voisi parantaa?

  • Jan Holmberg

    Hoitotyö – kuka suostuu tekemään sitä enää tulevaisuudessa?

    Kirjoittaja: Jan Holmberg Kategoria: Blogi

    Lähi-, sairaan- ja lastenhoitajien sairauspoissaolot kääntyivät kunnissa nousuun muutama vuosi sitten. Hoitajat sairastivat selvästi enemmän kuin kunta-alan työntekijät keskimäärin. Samaan aikaan esimerkiksi lähihoitajista puolet koki työmääränsä lisääntyneen yli sietokyvyn.
    Sairaanhoitajaliiton ja Hoitotieteen tutkimussäätiön raportista selviää, että arviolta 60 prosenttia sairaanhoitajista kokee, etteivät työpaikan hoitokäytännöt perustu viimeisimpiin hoitosuosituksiin. Syynä ovat muun muassa riittämättömät resurssit, hallitsematon kiire ja työpaikkojen toimintaa tukevien rakenteiden vanhanaikaisuus.
    Työntekijöiden väkivallan kokemukset ovat nekin viime vuosina lisääntyneet työ- ja elinkeinoministeriön työolobarometrin mukaan. Naiset kokevat työpaikoilla henkistä väkivaltaa tai työpaikkakiusaamista selvästi miehiä useammin. Vuoden 2016 Kevan tutkimuksesta selviää, että terveysalalla joka kolmas työntekijä kertoi altistuneensa väkivallalle useita kertoja vuoden aikana. Luku on suuri siitä huolimatta, että työsuojeluun on kiinnitetty työpaikoilla huomiota.
    Vuonna 2014 tehdyn väitöstutkimuksen mukaan useampi kuin joka neljäs nuorista sairaanhoitajista aikoi jättää työnsä heti, kun se on mahdollista. He miettivät uranvaihtoa vähintään muutaman kerran kuussa. Pari vuotta aiemmin Superin tekemässä selvityksessä todetaan, että yli puolet perus- ja lähihoitajista on harkinnut alan vaihtoa.
    Hoitotyön jättämistä harkitsevat ovat uupuneita työhönsä ja miettivät työn kuormituksen vaikutusta omaan hyvinvointiinsa. Kiire, vaatimusten lisääntyminen ja vähäiset vaikuttamisen ja kehittymisen mahdollisuudet ovat omiaan ajamaan hoitajat pois alalta. Hoitotyö kuuluu myös niin sanottuihin matalapalkka-aloihin. Moni kokee, ettei palkka vastaa työn vaativuutta.
    Hoitajia pitää toistaiseksi hoitotyössä mielenkiintoinen ja haastava työ ja hyvä työyhteisö. Työhyvinvoinnin kannalta on merkitystä sillä, että hoitaja saa tehdä työnsä rauhassa, korkealuokkaisesti ja potilasta arvostaen. Johtamisella ja työn ja vapaa-ajan yhteensovittamisella on suuri merkitys hoitotyöntekijän jaksamiselle erityisesti kolmivuorotyössä. Keskeistä olisi myös hoitotyön peruspalkan korotus, ei juuri ja juuri riittävän kokonaisansion muodostuminen lisistä ja haittatyökorvauksista.
    Edellä mainituista asioista on puhuttu vuosikausia, mutta korjausliikkeet ovat olleet hitaita tai jääneet paikallisiksi. Sote-uudistuksen kynnyksellä epäkohtiin olisi mahdollista vaikuttaa. Toisin on kuitenkin käynyt. Hallitus on päättänyt vähentää hoitajien lomarahoja, lisätä työaikaa ja nostaa hoitajien eläkeikää. Kuka siis jaksaa ja suostuu tekemään näillä ehdoilla hoitotyötä enää tulevaisuudessa? Sitä on vaikea sanoa.
     
    Lähteet
    Flinkman, M. 2014. Young Registered Nurses’ Intent to Leave the Profession in Finland - A Mixed-Method Study. Turun yliopisto, väitöskirja.
    Julkisen alan työhyvinvointi 2016. Kevan tutkimuksia 1/2016. Saatavana: www.keva.fi.
    Kunta 10 -tutkimus. Sairauspoissaolot. 2017. Työterveyslaitos. Saatavana: www.ttl.fi.
    Lähi- ja perushoitajien työhyvinvointi 2012. Suomen lähi- ja perushoitajaliitto. Saatavana: www.superliitto.fi.
    Toteutuuko näyttöön perustava toiminta Suomessa? Raportti nykytilasta hoitotyön edustajien kuvaamana. 2018. Hoitotyön tutkimussäätiö ja Sairaanhoitajaliitto. Saatavana: www.sairaanhoitajat.fi.
    Työolobarometri Syksy 2016. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 34/2017. Saatavana: http://julkaisut.valtioneuvosto.fi.

  • Sari Tomova

    Opiskelijat työilmapiirin tuntosarvina

    Kirjoittaja: Sari Tomova Kategoria: Blogi

    Kollegiaalisuus?! Mitä?! Mikä?! Kuka?! Ketkä?!
    Taas yksi sana sisäistettävänä. Olinkin aika puulla päähän lyöty ja tunsin oloni jopa tyhmäksi, kun törmäsin tähän sanaan ensimmäisen kerran vasta viime syksynä. Mutta tämän sanan on minulle avannut hienosti mm. blogistimme Emmi. En lähde selventämään asiaa sen perusteellisemmin, sillä Emmin helmikuinen kirjoitus tekee sen mainiosti.
    Haluan kuitenkin selventää ajatuksiani työilmapiiristä opiskelijan silmin katsottuna. Opiskelijathan ovat yleisesti se vaihtuva ”materiaali”, ainakin hoitoalalla. Se vakio juttu, mutta kuitenkin vaihtuva. Joka kevät ja joka syksy tulee uusia opiskelijoita pienemmissä tai isommissa ryppäissä.
    Mitä nämä opiskelijat sitten ensimmäisenä aistii herkillä jännittyneillä tuntosarvillaan? Tietenkin sen hajuttoman ja mauttoman, mutta ilmassa energiatasolla väreilevän ilmapiirin.
    Mikä on opiskelijan virka työyhteisössä?
    Ovatko opiskelijat vakiokalustoa vai irtolehtisiä? Jaksetaanko heihin enää panostaa?
    Nyt kun näitä harjoitteluja on kertynyt jonkin verran tässä kolmen vuoden aikana, olen huomannut todella positiivista muutosta parempaan. Tai sitten minulla on ollut työilmapiirin osalta vain hyvä tuuri. Opiskelijat huomioidaan, jokainen erikseen tervehtii vastakkain sattuessa ja opiskelijoita pyritään kutsumaan nimiltä. Tämä todellakin vaikuttaa suunnattomasti harjoittelunjakson kulkuun ja haluun yrittää parhaansa niin työyhteisön kuin potilaidenkin hyväksi.
    Toki jokainen yhteisö varmasti omaa mustan lampaansa, mutta yleensä yksi yksilö ei AINA pysty pilaamaan sitä valoillaan olevaa tunnelmaa, jos muut ovat mustan lampaan ideologian yläpuolella. Opiskelijoidenkin kannattaa olla varuillaan, etteivät anna kovin paljon vastakaikua kenenkään mustamaalaamiselle tai valituksille, jotka eivät hyödytä ketään siinä yhteisössä. Itse lähdin tällaiseen mukaan kuuntelijana joskus aikoina, kun urasuunnitelmat olivat vain kaiku korvissa. Olotila niiden 6 tunnin työpäivien jälkeen oli aika rasittunut, enkä ymmärtänyt ollenkaan, mihin tämä yksi henkilö pyrki pahan olon purullaan.
    Työilmapiiri valttikorttina
    Palataanpas sitten 15+ vuotta eteenpäin tähän hetkeen. En minä toki ole päässyt nauttimaan pelkästä pään silityksestä harjoitteluissani. Olen saanut jopa huutoa ja nolausta osakseni, mutta nämäkin asiat ovat hoituneet hienosti anteeksipyynnöllä. Toki siinä välissä itse on ehtinyt keräämään jo melkoisesti kierroksia, en minäkään mikään itse täydellisyys ole. En oikeastaan lähelläkään. Itselläkin on vielä paljon opittavaa ilmapiirin hienosäädössä.
    Työilmapiiri on loppujen lopuksi noussut isoksi valttikortiksi siinä, mihin edes uskallan hakeutua keikkalistoille. Opintojen alku puolella kävin keikalla eräässä paikassa, mutta nyt en ole vakuuttunut ihan siitä, mitä tekisin, jos tarjoutuisi uusia tilaisuuksia. Paikkana todellakin oppimisen kannalta top-paikka, mutta työilmapiiri on erittäin ristiriitainen ja sen aistii vakityöntekijöistäkin metrien päähän. Todella häiritsevää, jos pitää tietää, kenelle ei kannata todellakaan esittää kysymyksiä.
    Toinen kokemus taas päin vastainen. Todella raskas ja itsenäinen työ ja paljon olisi kaupungilla tekemistä työhyvinvoinnin parantamisen kanssa, mutta työilmapiiriin työssäjaksaminen ei siellä kuitenkaan kaadu. Juurikin sinne uskalsin hakeutua pidempään sijaisuuteen harjoittelujaksoni päätyttyä, vaikka itse työnkuva aluksi hirvittikin.
    Yhtä me kaikki
    Kollegaalisuus yksinkertaisuudessaan käsittää kaikki ketkä työskentelevät ympärilläsi. Myös harjoittelijat kuuluvat sanan sisäpiiriin. Tehtävä työilmapiirin ylläpidossa on siis haastava ja laaja-alainen. Kukaan ei saa olla alempi arvoinen, jokaisella on tehtävä siinä yhteisössä. Ilman opiskelijoita ei olisi tulevia ammattilaisia. Miten meitä kohdellaan ja mitä työpaikasta halutaan ilmentää meille, on suoraan (tai kääntäen) verrannollinen siihen, minkälaisia hoitotyöntekijöitä meistä tulevaisuudessa muotoutuu.
    Minkälaiset kokemukset sinulla on työilmapiiristä opiskelijan kantilta katsottuna?
     

  • Outi Koskinen
    Kaupallinen yhteistyö
    Aika sotku, siis tämä Sote, vai mitä mieltä olet? Soutaa ja huopaa. Kukaan ei tunnu varmuudella tietävän mitä on tulossa. Mutta minusta tuntuu siltä, että sosiaali- ja terveysalan suurikin ravistelu on paikallaan. Käsillä oleva muutos tarjoaa myös meille julkisen puolen hoitoalan ammattilaisille, niin työntekijöille kuin työnantajillekin, mahdollisuuden tarkastella ja parantaa tarjoamiamme palveluita. Uudenlaisten ratkaisujen aika on nyt, heti. Meidän tulee miettiä, millä tavalla pysymme aallon harjalla? Mihin asioihin panostamalla asiakas löytää luoksemme? Pystymmekö tällä osaamisella palvelemaan asiakkaita niin, että sote-uudistuksen tavoitteet täyttyvät?
    Kun uudistuksella tavoitellaan palveluiden yhdenvertaisuuden parantamista, ihmisten terveys- ja hyvinvointierojen kaventamista ja kustannusten hillitsemistä, niin samassa hässäkässä tulisi kiinnittää erityistä huomiota asiakasrajapinnassa työtä tekevien, meidän hoitajien, osaamisen ja tietotaidon suunnitelmalliseen ja tasa-arvoiseen parantamiseen. Siten me kykenemme hoitamaan työmme niin, että voimme edistää sote-uudistuksen tavoitteisiin pääsemistä. On selvää, että ilman ammattitaitoista henkilökuntaa tavoitteet jäävät saavuttamatta.
    On siis huolehdittava lakisääteisestä täydennyskoulutuksesta. Tarjottava jatkuvasti hoitohenkilöstölle uusinta tietoa mahdollisimman nopeasti ja sen on oltava kaikkien saatavilla huolimatta siitä, työskenteleekö pienessä vai suuressa yksikössä, pohjoisessa vai etelässä. Nykyisin koulutuskäytännöt vaihtelevat varmasti työyksiköittäin hyvinkin paljon. Työnantajien resurssit ovat erilaiset ja koulutuksien hinnat vaihtelevat matkakustannuksineen. Ihan jokaisessa sosiaali- ja terveysalan yksikössä haetaan säästöjä ja mietitään resursseja, mutta täydennyskoulutuksesta ei tarvitse karsia, sitä pitää vaan lähteä tekemään uudella tavalla. Tässä Skhole voi auttaa! Skhole tarjoaa hoitoalan ammattilaisille täydennyskoulutusta verkossa. Se on kaikkien saatavilla, ilman uusia laitehankintoja, ilman matkoja koulutuspaikkaan, mihin vuorokauden aikaan tahansa. Huikeeta !!
    Kun valinnanvapauden myötä asiakas saa päättää, mistä palvelunsa hakee, olen varma, että he suuntaavat sinne, missä kokevat tulevansa kohdatuksi, kuulluksi, hyvin hoidetuksi. He muistavat ystävälliset kasvot, osaavat kädet, ammattimaiset ja ajankohtaiset neuvot. Tämän kokemuksen muodostumisessa täydennyskoulutuksella on osansa.
    Voit tutustua Skholen täydennyskoulutukseen osoitteessa https://www.skhole.fi/
     

  • Minna Salakari

    Kun potilashuoneesta tulee pakohuone – selviätkö sinä ulos?

    Kirjoittaja: Minna Salakari Kategoria: Blogi

    Case Mirjami
    Mirjami Heikkinen, 48 vuotta, on toista vuorokautta sairaalassa voimakkaan pahoinvoinnin ja oksentelun sekä yleistilan laskun vuoksi. Kuumetta ei ole ollut, mutta lievää lämpöilyä on kolmatta päivää. Perusverenkuvassa kaikki on kunnossa, ja CRP-arvo on alle 10. Natrium- ja kaliumarvoissa on ollut heittelyä ja EKG:ssä on selkeitä nopeita rytmihäiriöitä. Mirjami on päätetty ottaa seurantaan ja nesteytykseen akuutille sisätautiosastolle.
    Mirjami on perusterve, työssä käyvä perheellinen nainen. Hänellä ei ole säännöllistä lääkitystä. Ajoittaista migreeniä hän hoitaa Panadol 1000mg ja Burana 800mg kombinaatiolla hyvin tuloksin.
    Nyt osaston lääkäri on määrännyt Mirjamille kalium-lisän perusnesteen kera, kunnes nestetasapaino on kunnossa ja yleistila lähtee kohenemaan. Lisäksi Mirjamille on määrätty Propralia 40mg per os. kahdesti vuorokaudessa rytmihäiriöihin sekä pahoinvoinnin estoon Metopram 5mg kahdesti vuorokaudessa.
    Insuliinit, antibiootit ja aamupalat
    Aamuvuorossa Mirjamia hoitavat sairaanhoitaja Tiina ja lähihoitaja Antti. He menevät yhdessä aamukierrolle ja lääkkeenjaolle klo. 7.30. Mirjamin huone on kahden hengen huone. Mirjamin huonetoveri Riitta Heikkilä on 54-vuotias insuliini- ja tablettihoitoinen diabeetikko, jonka verensokeriarvot ovat heitelleet infektion seurauksena siten, että hän on joutunut osastohoitoon.  Riitan diabeteksen lääkityksessä insuliini (Lantus) annetaan lounaalla ja iltapalalla erillisen ohjeen mukaan s.c., Metformin 500mg -tabletit aamulla ja illalla. Riitan antibiootiksi on määrätty Metronidazole 5mg/ml i.v. kahdesti vuorokaudessa erillisen annostusohjeen mukaan. Lisäksi Riitta käyttää lyhytvaikutteista insuliinia tarvittaessa erillisen ohjeen mukaisesti s.c.
    Aamuvuoron hoitajat saapuvat huoneeseen ja jakavat aamulääkkeet. He kysyvät potilaiden voinnit, mittaavat lämmöt, verenpaineet ja päivittävät nestelistat. Mirjamin verikoevastauksia odotellaan. Tämän jälkeen sh Tiina toteuttaa mahdollisen nestehoidon. Mirjamin vointi on parempi kuin edellispäivänä ja hän jaksaa jutella ja olla jalkeilla. Rytmihäiriöt ovat vähentyneet. Riitta valittaa heikko oloa. Verensokeriarvot ovat 9.2. Aamupala on tulossa hetkeä myöhemmin. Kummallakaan ei ole kuumetta, Mirjamin lämpö on t.ax.  37.2 ja Riitan 36.5. Verenpainearvot ovat molemmilla matalat, tasoa 110/60. Mirjamin pulssi tuntuu edelleen epäsäännölliseltä.
    Kuinkas sitten kävikään..?
    Kahden tunnin kuluttua Riitta soittaa kelloa. Vointi ei ole kohentunut aamupalankaan jälkeen. Hän on hikinen ja huonovointinen. Aamun aikana myös Mirjami valittaa heikkoa oloa, rytmihäiriöt ovat palanneet. Riitan suu on kuiva ja hän on voimaton ja väsynyt, hengitys on raskasta ja tiheää, ja hän valittaa vatsakipua. Tiina pyytää Anttia tuomaan verensokerimittarin. Sokeriarvo on 25. Tiina soittaa päivystävälle anestesialääkärille.
    Mistä on kyse? Mitä on voinut tapahtua? Miten ammattilaiset jatkavat toimiaan? Miten Tiinan tulisi toimia? Entä Antin? Miten sinä toimisit tässä tilanteessa? Mitä luulet, että anestesialääkäri ohjeistaa?
    Minna
    Ps. Ratkaisun voit lukea tuota pikaa blogin kommenteista!

  • Minna Salakari

    Toimiiko työyhteisösi näyttöön perustuen?

    Kirjoittaja: Minna Salakari Kategoria: Blogi

    Kaupallinen yhteistyö
    Hoitotyön tutkimussäätiön (Hotus) ja Skhole Oy:n yhteistyössä tuottama teos Näyttöön perustuva toiminta - Tarpeesta tuloksiin on ajankohtainen näyttöön perustuvan toiminnan kehittämisen tuki sosiaali- ja terveydenhuollossa toimiville ammattilaisille ja opiskelijoille.  Kirja antaa kattavan kokonaiskuvan näyttöön perustuvasta toiminnasta, sen tukirakenteista, prosesseista ja tulosten arvioinnista. Se on avain parhaiden käytäntöjen toteuttamiseen käytännön työssä.
    Mihin tutkittua tietoa tarvitaan, miten se saadaan käytäntöön ja millä tavoin yhtenäisiä toimintatapoja voidaan kehittää?
    Ennen kirjan lukemista selasin sen pintapuolisesti läpi, visuaalisena oppijana ihailin värikkäitä ja selkeitä kuvioita, koukutin itseni. Sitten kysyin sosiaalisessa mediassa sairaanhoitajaopiskelijoilta, mitä heille tulee ihan ensimmäiseksi mieleen näyttöön perustuvasta toiminnasta. Mitä se heistä on?  Muistan itse elävästi, kun asiasta puhuttiin ensimmäisiä kertoja opiskeluaikanani. Silloin käsite ei herättänyt juurikaan mukavia tai positiivisia ajatuksia, vaan mielen täytti tieto siitä, että jotakin hyvin työlästä ja kuivaa on varmuudella tulossa. Tästä on nyt 20 vuotta. Ovatko ajat muuttuneet?
    Nyt, vuonna 2018 sain ammattilaisena ja opettajana todella yllättyä: sairaanhoitajaopiskelijat vastasivat näyttöön perustuvan toiminnan olevan arkipäivää, ajantasaiseen ja uusimpaan tutkittuun tietoon perustava työskentelyä, laadukasta hoitoa, tutkittua, testattua ja toimivaksi todettua sekä muuttuvaa ja jatkuvasti kehittyvää tutkimustyötä, jota pyritään toteuttamaan käytännössä parhaan hoidon ja tulosten saavuttamiseksi. Se on hoitotyön toteuttajan perusperiaate. Sanoina termit assosioivat yliopistoon, tutkimukseen ja Nightingaleen. Suurin osa oli lisännyt vastaukseensa hymiön. Tulkitsin tätä positiivisena merkkinä, näyttöön perustuvuus ei olekaan enää kuivaa, se on ammatillisuuden perusta ja niin arkipäivää, että se hymyilyttää!
    Osalle opiskelijoista näyttöön perustuva toiminta herätti kysymyksiä: ”…et mitenköhän näyttöön perustuva tieto käytännössä integroidaan hoitotyön toimintaan?” Osalla oli kokemus siitä, että näyttöön perustuvuus ei toteudu työyksikössä. Jäin pohtimaan, onko syy siinä, että tähän ei ole resursoitu tarpeeksi, henkilökunnalla ei (esimies mukaan lukien) ole riittävää osaamista tai organisaation sitoutumattomuus suunniteltuun tiedon hakuun ja sen viemiseen käytäntöön – toimintaa jatketaan kuten aina ennenkin.
    Vastapainetussa kirjassa lukijalle tarjoutuu mahdollisuus elävien esimerkkien ja erittäin selkeiden kaavioiden ja kuvioiden avulla ymmärtää koko näyttöön perustuvuuden juju: näytön käyttöönotto ja vakiinnuttaminen ovat suunnitelmallisuutta vaativia prosesseja, joista tuotoksena syntyy näyttöön perustuva toiminta. Tavoitteena on saavuttaa pysyviä ja laadukkaita muutoksia sosiaali- ja terveysalan toimintaan.
    Ensiarvoisen tärkeää on pohtia, millä tavoin laadukkain saatavilla oleva tieto saadaan integroitua käytäntöön. Hoitokäytäntöjen yhtenäistäminen näyttöön perustuen on edellytys ja lainsäädännön asettama vaade laadukkaalle, turvalliselle hoidolle. Prosessi etenee seuraavasti: 1. Tarkastele nykytilaa, 2. Suunnittele, 3. Ota käyttöön, 4. Arvioi käyttöä, 5. Vakiinnuta käyttöön ja 6. Arvioi vaikutuksia. Yhtenäisten käytäntöjen kehittämisen lähtökohtana on aina nykykäytänteiden kuvaaminen ja kehittämistarpeiden tunnistaminen. Tässä vaiheessa tunnistetaan, millaista uutta tietoa tarvitaan ja mitä tietoja tulee päivittää.
    Olennaisinta on työyhteisön halu ja kyvykkyys toimintaan, heti seuraavina tulevat esimiehen toimet tämän mahdollistamiseen. ”Näyttöön perustuva toiminnan tukirakenteita ovat organisaatiokulttuuri, erityisesti tietokulttuuri, johtaminen ja tiedonhallinta sekä osaamisen kehittäminen.” Seuraavaksi heitänkin pallon teille: Onko näyttöön perustuva toiminta osa arkea omassa työyhteisössäsi? 
    Opiskelijat mainitsivat näyttöön perustuvaan toimintaan liittyen myös sen vaativan ammattihenkilöiltä jatkuvaa itsensä kehittämistä ja ajantasaisimman tiedon hakemista. Työnantajilta tämä vaatii avarakatseisuutta ja mahdollisuuksia henkilöstön koulutuksille, tiedonhaulle ja kehittämistyölle – vain näin mahdollistetaan tutkimustiedon vieminen käytäntöön.
    Tutkitun tiedon haku, oman toiminnan nykytilan tarkastelu ja toiminnan muutokset vaativat henkilökunnalta työaikaa. Jo tuleva muutos itsessään vaatii aikaa. Jos työyhteisössä on 30 vuotta toimittu tietyn kaavan mukaan, lienee selvää, ettei muutos – vaikka se kuinka näyttöön perustuisi – tapahdu yhdessä yössä. Prosessi on aikaa vievä mutta pakollinen. Kirjan mukaan lainsäädäntömme vaatii toiminnan kehittämistä uusimpaan tutkittuun tietoon sekä valtakunnallisiin periaatteisiin ja suosituksiin perustuen. Sooloilu on yksinkertaisesti kielletty.
    Näyttöön perustuva toiminta on laadukkaiden terveydenhuollon palveluiden perusedellytys. Kirja antaa selkeät ja monipuoliset mahdollisuudet oppia näyttöön perustuvan toiminnan ydin. Se on erinomainen lisä terveydenhuollon osastokohtaisiin kansliakirjastoihin, tenttimateriaaliksi oppilaitoksiin sekä esimerkiksi konkreettisen toiminnan kehittämisen tueksi eri ympäristöihin ja organisaatioihin. Tämän selkeämmin ja kiinnostavammin esitettynä tätä asiaa ei enää voisi yksiin kansiin kirjata.
    Lukutoukkana Minna
     
    Lähde
    Korhonen A, Jylhä V, Koronen T, Holopainen A. 2018. Näyttöön perustuva toiminta – tarpeesta tuloksiin. Helsinki: Hoitotieteen tutkimussäätiö ja Skhole Oy. Lue lisää kirjasta!
    Skholen asiakkaana verkkokoulutuspalvelun käyttäjä saa kirjan käyttöönsä sähköisessä muodossa oppimisympäristön kautta. Kirja sisältyy vuosilisenssin hintaan. Hae ilmaiset kokeilutunnukset täältä:http:// https://www.skhole.fi/ tai jos sinulla on Skhole-tunnukset, lue kirja tästä!
     

  • Sonja Ropponen

    3 Asiaa miksi huumori auttaa jaksamaan hoitotyössä

    Kirjoittaja: Sonja Ropponen Kategoria: Blogi

    1. Huumori lisää yhteisöllisyyttä
    Kun kahvipöydästä kuuluu naurua, kun heität vitsin työparillesi ennen potilaan hoitoa, se keventää kummasti tunnelmaa. Huumori ikään kuin tuo meitä lähemmäs toisiamme. Se rentouttaa, keventää tunnelmaa ja lisää yhteisöllisyyden tunnetta. Lisäksi huumori voi myös lisätä tuottavuutta. Leppoisa ilmapiiri luo avoimuutta ja lisää työhyvinvointia. Huumorin tulisi olla tilanteeseen sopivaa sekä yhteisöllisyyttä luovaa. Ei syrjivää eikä eristävää. Lisäksi huumori on myös vaikea laji, koska kaikilla meillä on erilainen huumorintaju. Työkaveri on hyvä tuntea, jotta osaa vitsailla oikealla tavalla. Myös itselleen nauraminen kuuluu hyvään työyhteisöön. Huumorin taakse ei saa mennä piiloon, sen tarkoitus ei ikinä saisi olla ilkkuva tai nöyryyttävä.
    2. Huumori virkistää raskasta työpäivää
    Parhaimmillaan huumori auttaa jaksamaan raskaan työpäivän. Olo on kuin piristysruiskeen saaneella.  Tilanteeseen sopivan vitsin jälkeen aika menee usein kuin siivillä. Tiedämme tilanteen, kun potilaita on paljon, kiire vaanii nurkan takana ja tuntuu ettei tästä päivästä selvitä. Usein humoristinen hetki työkaverin kanssa antaa potkua loppupäivään. Huumori ja nauraminen auttavat yleensä katsomaan tilannetta myönteisemmin ja tulee tunne, että kyllä minä tästä selviän.
    3. Potilaat suhtautuvat iloiseen hoitajaan myönteisemmin
    Kun hoitaja on rentoutunut ja hyväntuulinen se voi vaikuttaa suoranaisesti potilaan mielentilaan. Monia potilaita saattaa ahdistaa tai pelottaa hoitotoimenpiteet tai esimerkiksi vastaanotolla käynti. Me hoitajat voimme käydä potilaiden kotona, sekä avustaa heitä hyvinkin intiimeissä hoitotoimenpiteissä. Useiden potilaiden kanssa huumori auttaa rentoutumaan. Se vahvistaa hoitajan sekä potilaan keskinäistä kommunikointia. Tällöin on tietenkin tärkeää, että huumorin laatu on sopivaa ja huumori pysyy hyvänmaun rajoissa. On myös huomioitava missä tilanteessa huumoria käyttää, sekä tuntea potilasta edes hieman entuudestaan jolloin voi tuntea hänen huumorintajuansa. Yhteistyö voi sujua leppoisammin kun hoitotoimenpiteissä tai potilaan arjessa on mukana ripaus huumoria.
    Yhteenveto tästä kaikesta on, että sopiva määrä huumoria työssä auttaa jaksamaan, rentouttaa ja luo yhteisöllisyyttä. Se myös piristää, syventää potilassuhdetta sekä keventää tunnelmaa. Pidetään siis sopivaa huumoria yllä meidän raskaan työn keskellä, eikö niin?

×