Jump to content
MAINOS

Odotettu päätös

Söppe

Recommended Posts

Olisin laittanut tuonne toisaalle mutta oli jo ketju lukittu niin aloitetaan uusi keskustelu.

Nyt sitten tuli monen odottama päätös eli jos potilasta ei löydy niin kenen vika. Varsinkin jos on jo lähtiessä väärät tiedot:

" AMBULANSSI SAI JÄTTÄÄ POTILAAN KUOLEMAAN

Sairaankuljettajat eivät löytäneet potilasta ja lähtivät pois, kun hätäkeskus ilmoitti parantumisesta.

Syyttäjä ei nosta syytettä Kotkalaisia sairaankuljettajia vastaan tapauksessa, jossa potilas kuoli ambulanssin lähdettyä paikalta häntä tavoittamatta. Tapaus sattui kaksi vuotta sitten Kotkassa.

Sairauskohtauksen saanut 60-vuotias mies oli tilannut ambulanssin ja luvannut heittää sairaankuljettajille avaimen kerrostaloasuntonsa parvekkeelta. Myöhemmin hän oli ilmoittanut puhelimessa tulevansa avaamaan oven itse. Potilasta ei kuitenkaan kuulunut, ja ambulanssi lähti pois. Mies löydettiin myöhemmin asunnostaan kuolleena.

Syyttäjän mielestä asiaan ei liity rikosta, koska hätäkeskuspäivystäjä oli toisen puhelun jälkeen ilmoittanut sairaankuljettajille potilaan kokeneen ihmeparantumisen. Lisäksi sairaankuljettajille oli kerrottu väärät asukastiedot, minkä vuoksi he eivät löytäneet potilaan nimeä rappukäytävän asukasluettelosta.

Hätäkeskuspäivystäjiä ja sairaankuljettajia ei syyttäjän mukaan ole ohjeistettu vastaavia tilanteita varten.  "

LÄHDE : YLE.

On muuten vuoden raflaavin otsikko. Eli jos väärä nimi mitä etsiä, kukaan ei tule avaamaan ovea ja häkestä tulee tieto "ihmeparantumisesta" kyytimiehen ei tarvitse lähteä murtamaan ovia etsiäkseen potilasta. Kaksi vuotta tätäkin päätöstä odotettiin. Nyt varmaan seuraavaksi alkaa vääntö että kuka tekee ohjeet tällaisia tilanteita varten.

Ei tässä kädestä suuhun elämisessä haittaa muu kuin tuo käden pienuus ja suun suuruus. Mutta kutsumusta löytyy!

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

On se semmoista. Soita 112 ja kaikki oma vastuusi kaikkoaa! Avun tarvitsijat voivat perseillä vaikka kuinka, johtaa harhaan auttajia, vittuilla, kadota paikalta, jne. Mutta kun joku kuolee, niin ne auttajat on heti syynin alla ja uhkana saada jos mitä sanktioita.

"Hurmuri on aina imagonsa vanki, ei en oo, vaikka väitetäänkin en ole pelkkä kanki.." (Herra Ylppö&Ihmiset "Sata vuotta").

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

. Eli jos väärä nimi mitä etsiä, kukaan ei tule avaamaan ovea ja häkestä tulee tieto "ihmeparantumisesta" kyytimiehen ei tarvitse lähteä murtamaan ovia etsiäkseen potilasta.

kun en tiedä käytäntöä niin kysyttävä on: onko ensihoitohenkilöstöllä oikeus / velvollisuus murtaa ovi ja jos niin missä tapauksissa? Vai pitääkö pyytää poliisi paikalle?

Ai lempiväri? Tällä hetkellä sellainen tuskanpunainen ja paskanruskea.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

. Eli jos väärä nimi mitä etsiä, kukaan ei tule avaamaan ovea ja häkestä tulee tieto "ihmeparantumisesta" kyytimiehen ei tarvitse lähteä murtamaan ovia etsiäkseen potilasta.

kun en tiedä käytäntöä niin kysyttävä on: onko ensihoitohenkilöstöllä oikeus / velvollisuus murtaa ovi ja jos niin missä tapauksissa? Vai pitääkö pyytää poliisi paikalle?

Yleensä päätöksen tekee P3 eikä poliisi

P3:lla on toimivalta jos tilanne on pelastustehtävä mutta jos terveydenhuollon tehtävä niin poliisi on ystäväsi.

Ei tässä kädestä suuhun elämisessä haittaa muu kuin tuo käden pienuus ja suun suuruus. Mutta kutsumusta löytyy!

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

. Eli jos väärä nimi mitä etsiä, kukaan ei tule avaamaan ovea ja häkestä tulee tieto "ihmeparantumisesta" kyytimiehen ei tarvitse lähteä murtamaan ovia etsiäkseen potilasta.

kun en tiedä käytäntöä niin kysyttävä on: onko ensihoitohenkilöstöllä oikeus / velvollisuus murtaa ovi ja jos niin missä tapauksissa? Vai pitääkö pyytää poliisi paikalle?

Yleensä päätöksen tekee P3 eikä poliisi

P3:lla on toimivalta jos tilanne on pelastustehtävä mutta jos terveydenhuollon tehtävä niin poliisi on ystäväsi.

Päätöksen terveydenhoidon tehtävillä tekee korkein tehtävälle hälytetty vaste hätäkeskuksen antamien tietojen perusteella. Oven läpi menoon tarvitaan poliisilta lupa, koska rikotaan potilaan kotirauhaa ja käsittääkseni myös yksityisyydensuojaa. Käytännössä tämä lupa on yleensä ilmoitusasia poliisin kenttäjohdolle. Kiireellisille tehtäville hätäkeskus liittää mukaan paloauton, kiireettömissä yritetään saada huoltomies paikalle vahinkojen välttämiseksi.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Joskus radioliikenteessä olen kuullut yksiköiden kysyvän häkeltä oven murtolupaa, ja taisivat antaakkin. Perustuukos tuo sitten siihen että poliisipäivystäjä antaa sen luvan vai mihin? Omissa vuoroissa on menty pelastusyksikön kanssa ihan omalla luvalla, tosin P4 kai siitä kantaa silloin vastuun.

"A temporary mental state including symptoms of confusion, inability to concentrate, disorientation, anxiety and sometimes hallucinations."

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Joskus radioliikenteessä olen kuullut yksiköiden kysyvän häkeltä oven murtolupaa, ja taisivat antaakkin. Perustuukos tuo sitten siihen että poliisipäivystäjä antaa sen luvan vai mihin? Omissa vuoroissa on menty pelastusyksikön kanssa ihan omalla luvalla, tosin P4 kai siitä kantaa silloin vastuun.

Perustuu siihen, että hätäkeskus on arvioinut hätäpuhelun sellaiseksi, että potilas hyötyy kohteeseen murtautumisesta. Tuo luvan kysyminen poliisin kenttäjohdolta turvaa oman persauksen siinä vaiheessä, jos potilas nostaa metelin. Palomestari ei kanna vastuuta, eikä tee päätöksiä saku-johtoisilla tehtävillä, ainoastaan pelastusjohtoisilla tehtävillä.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Perustuu siihen, että hätäkeskus on arvioinut hätäpuhelun sellaiseksi, että potilas hyötyy kohteeseen murtautumisesta. Tuo luvan kysyminen poliisin kenttäjohdolta turvaa oman persauksen siinä vaiheessä, jos potilas nostaa metelin. Palomestari ei kanna vastuuta, eikä tee päätöksiä saku-johtoisilla tehtävillä, ainoastaan pelastusjohtoisilla tehtävillä.

Juurikin näin, paitsi että häkepäivystäjällä ei ole minkäänlaista mandaattia antaa kenellekkään lupaa voimakeinojen käyttöön tai kotirauhan rikkomiseen... Jos jotain huutoa tulee niin itse olet vastuussa ellei poliisin lupaa ole.

Parissa terveydenhuoltolain lausunnossa kiinnitettiin tähän huomiota, ja esitettiin että ensihoidon kenttäjohtajalla / L4:llä / whatever olisi lain perusteella oikeus päättää menemisestä kotirauhan suojaamaan tilaan kun kyse on terveydenhuollon keikasta. Asia ei tiettävästi kuitenkaan edennyt.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Ainakin Vantaa-Kerava akselilla tuli ohjeet että jos ei tarkka tietoa potilan tilasta niin soitto Heikkiin joka vielä yrittää ottaa yhteyttä potilaseen ja jos jää epäselväks niin viimekädessä konsultiodan lääkäriä joka päättää ja otta sit vastuun asiasta(ed vastuu lääkärin ohjeet, tietäkseni uusia ei ole asiasta tullut). Mikäli palopuoli mene "ovesta läpi" he myös sen maksavat ja tästä on koitunut ongelmia, poliisilla se korvataan jostain omasta kassasta, ja saku puolella lääkärin määräyksestä menee kaupungin/kunnan piikkiin

Kotirauhan rikkominen tulee silti ilmoittaa poliisille, vaikka lääkäri luvan antaisikin.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Arkistoitu

Tämä aihe on arkistoitu, siihen ei voi enää vastata.

×
×
  • Luo uusi...