Jump to content

Arkistoitu

Tämä aihe on arkistoitu, siihen ei voi enää vastata.

yökyöpeli

Oman "reviirin" rajat

Recommended Posts

yökyöpeli

Tässä olen koko pitkän yön pohtinut tällaista asiaa, että miten hoitohenkilöstö määrittelee sen, missä menee raja, jonka yli potilas/asiakas ei saa tulla?

Itse en koe ihmisten koskettamista mitenkään hankalana, tietystikään kun tällaista työtä teen, mutta en voi sietää että minua kosketaan/ tullaan lähelle työssäni.

Meillä on asiakkaana muutamakin dementoitunut mies, jotka haluavat jatkuvasti olla koskettamassa. Enkä nyt siis tarkoita millään muotoa seksuaalista koskettelemista, vaan yleensäkin silittää käsivarresta, hiuksista jne.

Minä koen, että vaikka teenkin hoitotyötä, jossa ollaan paljon kosketuksissa, minä en tule töihin kosketeltavaksi, vaan minä tulen tekemään töitä. Esimiehen mielipide on selkeästi se, että nämä asukkaat vain kaipaavat läheisyyttä. Niinhän se on, mutta en ole varma maksetaanko minulle siitä läheisyyden jakamisesta vaan työnteosta. Voihan läheisyyttä olla se, että istutaan vaikka viereisissä tuoleissa, ei sen tarvitse olla iholle käymistä. On kai minulla työntekijänäkin työpaikalla oikeus määrätä siitä, kuka minua koskee ja miten.

Mielestäni minulla on oikeus määritellä omat rajani niin, että minua ei saa silitellä/halata/taputella. Esimieheni ei tunnu tätä asiaa minun kannaltani hahmottavan. Hän ei tunnu käsittävän, että asia on minulle ahdistava. Joskus nämä miesasukkaat valvovat koko yön, ja joudun 11h putkeen sietämään sitä, että joku on koko ajan niskan takana ja iholla kiinni.

Onko muilla vastaavia hankaluuksia, miten te selviätte tilanteista? Joillekin asukkaille voi selkeästi tietysti sanoa, että älä koske. Mutta kun on kyseessä agressiivisesti käyttäytyvä asukas, niin esteleminen tuntuu vain provosoivan agressiiviseen käytökseen, ja tietysti koskettaminen on pienempi paha verrattuna nyrkkeihin tai potkuihin.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Lääkärihoitaja

Hmm. Vaikea aihe. Jos potilaan kädet lähestyvät juuri esim. päätäni, kasvojani, niin otan kädestä vaan napakasta kiinni ja lasken sen pois pääni luota, mutta jatkan kädestä kiinnipitoa, jos potilas ns. vastaa siihen, eli haluaa että pidetään kädestä kiinni. Käsivarsiani ja käsiäni saa hiplata, ne eivät ole mielestäni liian "lähellä" minua. Mutta juuri kasvot ja pää ovat.

Muuten sitten on tähän asti sanat riittäneet, jos ei siis puhuta kivuliaista kosketuksista, niihin harvoin sanat riittää. Joskus vaan on istuttava alas ja puhuttava asia selväksi: "Mattipekka, sinä olet mukava mies, mutta minä et pidä siitä, että jatkuvasti silittelet minua. Kädestä voit pitää ja sitä silittää, mutta et muuta." Ja tähän keskusteluun sitten joka hiplauskerta palataan, että muistathan pitä puhuttiin ja kerrataan asiaa hamaan hautaan asti.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Vieras

Mua saa koskea käsiin ja käsivarsiin. Muut alueet ovat sitten privaattia, jonne ei potilaitten käsillä ole asiaa. Ei tahallaan eikä vahingossa.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Kidella

Mua saa koskea käsiin ja käsivarsiin. Muut alueet ovat sitten privaattia, jonne ei potilaitten käsillä ole asiaa. Ei tahallaan eikä vahingossa.

Sama täällä. Mä inhoon sitä jos joku potilas kokeilee mun hiuksia! Niitä kun on vähän vaikee pestä töissä :nauraa:

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Rahtari

Itse olen vetänyt rajan vuodeosastoilla kaikkeen koskemiseen. Toki jos potilas haluaa, että kädestä pidetään hetken aikaa, niin se on ok. Mutta muutenkin vieroksun vieraiden kosketusta paljaalle iholle, niin ei tuo potilas hoitaja asetelma ainakaan paranna tilannetta. Varmaan jos töissä saisi pitää pitkähihasta, niin asia voisi olla eri.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Maailman vahvin tyttö

Käsiin saa koskea, enkä nyt pidä niin pahana sitäkään jos huonojalkainen mummu nappaa tuolta perspuolelta kiinni siirroissa kun pakko vaan on jostain saada ote (ja siellähän sitä "kahvaa" riittää  :(). Semmonen tahallinen hiplaaminen kyllä erottuu paniikkitarraamisesta.

Kollegalle oli yks mies tässä ihan pokkanaamalla sanonut että "kun mä olen joutunut tässä näin kauan odottamaan, niin saisko vähän kokeilla tissiä?"

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Keep the faith

Minä olen henkilökohtaisista rajoistani tarkka, "ahdistun" pelkästään kanslian ahtaudesta.

Mutta jos mummon tai papan hätä on oikea esim. siirroissa tai muutoin, ei haittaa mihin kätensä laskevat tai tarraavat. Monesti joutuukin jarruttamaan tarraavaa ja siirtämään kättä, kynnen raapasut minua enempi ajatuksena inhottaa, juurikin käsivarsiin. Kun tietää, mitä se käsihygienia on vanhuksilla tai muutoin sekavilla.

Lyhyellä kokemuksella vain kerran on rintaa kokeiltu miehen/vanhuksen puolelta, en saanut siitä traumoja. Joskaan samaan halpaan en mennyt enää uudestaan.

Jossain minä joskus pohdinkin, että miten sitä voi työtä tehdä, kun on niin iso oma henk.koht. alue ja tarvitsee tilaa. Mutta kyllä sitä duunia silti tekee, mikä lie oppiminen siinäkin.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Mörk-ö

Koskea saa mutta siinä pitää olla vähintään vinyylihanska välissä. Vähän kliinistä mutta mitä se kortsujen kanssa touhuaminen sitten on?

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Lääkärihoitaja

Koskea saa mutta siinä pitää olla vähintään vinyylihanska välissä. Vähän kliinistä mutta mitä se kortsujen kanssa touhuaminen sitten on?

Turvaseksiä. Mielestäni menee hoitajan potilaspelko hieman yli, jos et koske ilman hanskoja... Kädet voi pestä ja desinfioida 98% pirtulla jos pelkää jotain tartuntaa.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
trikki

Minäkään en pidä, että lääpitään. Joillekin olen sanonut ihan ystävälliseen sävyyn "en ole koira, en tykkää, että paijataan."

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Mörk-ö

Koskea saa mutta siinä pitää olla vähintään vinyylihanska välissä. Vähän kliinistä mutta mitä se kortsujen kanssa touhuaminen sitten on?

Turvaseksiä. Mielestäni menee hoitajan potilaspelko hieman yli, jos et koske ilman hanskoja... Kädet voi pestä ja desinfioida 98% pirtulla jos pelkää jotain tartuntaa.

No joo mutta olen MRSA-osastolla töissä. Epäilen pääsenkö ikinä tosta hanskapakosta eroon, työpaikkaa vaihtaessa ym.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
dino

-24 syntynyt mummo otti eilen lanssimatkalla paareilla makaessaan kädellä tukea mun jalasta. Jossakin vaiheessa hän ilmeisesti hoksasi mistä pitää kiinni, tempas käden pois, pyysi anteeks ja sanoi että "ei hänellä mitään isompia taka-ajatuksia ollut..." ;D

Annoin anteeks..

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
-BB-

-24 syntynyt mummo otti eilen lanssimatkalla paareilla makaessaan kädellä tukea mun jalasta. Jossakin vaiheessa hän ilmeisesti hoksasi mistä pitää kiinni, tempas käden pois, pyysi anteeks ja sanoi että "ei hänellä mitään isompia taka-ajatuksia ollut..." ;D

Annoin anteeks..

Sulla on suuri sydän!  ;D

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Annis

Lasten parissa leipäni pääasiallisesti tienaavana olen kyllä melkoisen "reviiritön" ja se on hyvinkin luonnollista niin. Aikuisten parissa joskus mummot pitävät kädestä kiinni ja samalla silittävät kättäni tai taputtavat olalle, en sitäkään pahana pidä. Peffalle taputtelu ei ole enää asiallista. Siirroissa ollaan ajoittain hyvinkin liki ilman että koen sitä ongelmana. Kähmiminen on sitten erikseen, sitä ei mun reviiritietoisuuteni sulata.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
yökyöpeli

Tietysti siirtotilanteissa on ihan luonnollista, että ollaan lähekkäin ja asiakas ottaa tukea. Nyt koskettelemisella tarkoitan lähinnä sitä, että miehet tulevat lähelle, halaavat, silittelevät, taputtelevat jne.

Minusta kädestä kiinni pitäminen tai vierekkäin istuminen on ihan ok, mutta jotenkin en voi sulattaa sitä halailua enkä taputtelua. Jos kyseessä olisi ihan tavan papparaiset niin tottakai asiasta voisi sanoa tai vetäytyä kauemmas, mutta agressiivisten ja käytöshäiriöisten kohdalla tilanne on todella hankala.

Minua ahdistaa joutua jatkuvasti tilanteisiin joissa joudun päästämään lähelle, koska en halua provosoida väkivaltaan. Kyseessä siis asukkaat jotka ihan konkreettisesti tulevat päälle, lyövät, potkivat, sylkevät, raapivat, vääntävät raajoista jne. Eli heidän kanssaan pitää olla varovainen, mutta hoidettaessa se turvaväli on vaikea pitää ja sitten kun minua halaa ihminen joka saattaa seuraavassa hetkessä joko lyödä tai yrittää kuristaa, niin ahdistun todella.

Itselläni on usein tilanne, että eräs miesasiakas ottaa leikillään kurkusta kiinni. Mielestäni sellainen ei ole hyväksyttävää, kun ottaa vielä huomioon, että hän on aivan tositarkoituksessakin tarttunut usein kurkkuun, siis pahoinpitelymielessä. Joten jatkuvasti joutuu arvioimaan sitä, onko nyt kyseessä "leikki" vaiko tositilanne ja miten tulisi reagoida. Kuitenkin tätäkin asiaa mielestäni "vähätellään".

Näistä tilanteista olisi mielestäni tärkeä puhua työyhteisössä ja saada jonkinlaista tukea omille tuntemuksille esimiestaholta, mutta heidän mielipiteensä on, että ihmistä pitää osata "lukea". Onhan se ehdottoman tärkeä taito, ja kyllä tuttujen asiakkaiden reaktioita oppii ajan kanssa ennakoimaan, mutta kuinka kuluttavaa jatkuva varuilla oleminen on?

Välillä tulee tunne, että minun pitäisi hyväksyä tällainen käytös sen vuoksi, että olen töissä paikassa jossa tällaisia tilanteita tulee. Mutta onko se oikeasti niin, että on vain lähdettävä muualle töihin vai onko asia oikeasti sellainen, että siihen voisi jotenkin vaikuttaa?

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Mörk-ö

Itselläni on usein tilanne, että eräs miesasiakas ottaa leikillään kurkusta kiinni. Mielestäni sellainen ei ole hyväksyttävää, kun ottaa vielä huomioon, että hän on aivan tositarkoituksessakin tarttunut usein kurkkuun, siis pahoinpitelymielessä. Joten jatkuvasti joutuu arvioimaan sitä, onko nyt kyseessä "leikki" vaiko tositilanne ja miten tulisi reagoida. Kuitenkin tätäkin asiaa mielestäni "vähätellään".

Välillä tulee tunne, että minun pitäisi hyväksyä tällainen käytös sen vuoksi, että olen töissä paikassa jossa tällaisia tilanteita tulee. Mutta onko se oikeasti niin, että on vain lähdettävä muualle töihin vai onko asia oikeasti sellainen, että siihen voisi jotenkin vaikuttaa?

Työpaikasta riippumatta tuollaisista kuristamisista pitäisi täyttää vaara- ja uhkatilanneselvitys-lomake. Voit myös jutella esimiehesi kanssa luottamuksellisesti (periaatteessa luottamuksellisesti...) Eihän resursseja ikinä lisätä teilläkään jos ei ole kirjallista tms. näyttöä vaarasta ja uhasta. Härkää sarvista!

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
-VF-

Itselläni on usein tilanne, että eräs miesasiakas ottaa leikillään kurkusta kiinni.

Siinähän voisi sitten leikillään lyödä potilasta nyrkillä naamaan? Tai potkaista esim. polvilumpioon?

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Esa

Itselläni on usein tilanne, että eräs miesasiakas ottaa leikillään kurkusta kiinni.

Eihän tuossa ole järkee, itse en katsoisi kovin suopeasti jos joku ottaa mua kiinni kurkusta, joten itse tekisin kyseiselle potilaalle nopeasti selväksi että en hyväksi kyseistä toimintaa.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Julma

Tossa on jo sellasta menoa että voit ihan hyvin hätävarjelun nimissä kajauttaa sitä tuolilla otsaan kun olet irtautunut otteesta. Tietenkään en siis yllytä väkivaltaan, vaan sun pomon pitää puuttua asiaan, em. ihan tilanteen vakavuuden selventämiseksi.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
kuokka

Itselläni on usein tilanne, että eräs miesasiakas ottaa leikillään kurkusta kiinni. Mielestäni sellainen ei ole hyväksyttävää, kun ottaa vielä huomioon, että hän on aivan tositarkoituksessakin tarttunut usein kurkkuun, siis pahoinpitelymielessä. Joten jatkuvasti joutuu arvioimaan sitä, onko nyt kyseessä "leikki" vaiko tositilanne ja miten tulisi reagoida.

Alleviivatun lauseen perusteella en edes harkitsisi onko kyseessä "leikki" vaan todennäköisesti pamauttaisin vähintään nyrkillä naamaan ja rikkoisin  potilaan "asiakkaan" käden.

Mites se hätävarjelu pykälät meni? Muistelisin että toi täyttää kriteerit sille että voimakeinoja voi käyttää itsensä suojeluun jo alkaneen "hyökkäyksen" takia.

Unohda se sisar hento valkoinen mentaliteetti että potilasta pitäisi ymmärtää ja asiaa pitäisi hyssytellä. Koeta hoitaa asia esimiehen kanssa niin että koko työporukka ottaa saman linjan potilasta kohtaan. Ensikerralla tiukka linja ja tarvittaessa voimakeinot peliin eikä poliisin hälyttämistäkään pidä arastella.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Sukunajo

^joo-o, hoitajat kyllä kestävät ihan liikaa, enkä edes ymmärrä miksi?

Mulla on ainakin toleranssi aika huono, ja minusta se on ihan selkeästi oma oikeuteni suojella itseäni, sitähän ei kukaan puolestani tee.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Julma
4 § (13.6.2003/515)

Hätävarjelu

Aloitetun tai välittömästi uhkaavan oikeudettoman hyökkäyksen torjumiseksi tarpeellinen puolustusteko on hätävarjeluna sallittu, jollei teko ilmeisesti ylitä sitä, mitä on pidettävä kokonaisuutena arvioiden puolustettavana, kun otetaan huomioon hyökkäyksen laatu ja voimakkuus, puolustautujan ja hyökkääjän henkilö sekä muut olosuhteet.

Jos puolustuksessa on ylitetty hätävarjelun rajat (hätävarjelun liioittelu), tekijä on kuitenkin rangaistusvastuusta vapaa, jos olosuhteet olivat sellaiset, ettei tekijältä kohtuudella olisi voinut vaatia muunlaista suhtautumista, kun otetaan huomioon hyökkäyksen vaarallisuus ja yllätyksellisyys sekä tilanne muutenkin.

Ovihommia kun tein niin portsaripiireissä ainakin juteltiin että olipa käynyt jossain niin että ovimiehen päälle oli käyty jolloin hän oli ylireagoinut ja hyökkääjä oli menehtynyt tilanteessa. Sanktiona tästä sakkorangaistus jonka sitten työnantaja oli vielä maksanut. Tarinan kytköksistä todellisuuteen en tiedä.

Mutta uskallan väittää että rehellisin mielin kun itseäsi puolustat tilanteessa käyttäen sen verran voimatoimia kun on tarpeen että saat aikaa esim pakenemiseen tms. niin tarkoitus pyhittää keinot.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
yökyöpeli

Jotenkuten selväjärkiselle asiakkaalle/potilaalle voi tietysti sanoa napakasti, että et käy kiinni, mutta agressiiviselle dementoituneelle se puhuminen on pelkkää sanahelinää ja voi provosoida lisää sitä agressiivisuutta.

Itseään saa ja pitää suojella, mutta itsensä suojeleminen on himppasen vaikeaa jos yrität samalla saada toisen ylle vaippaa. Hoitamatta jättäminen on yksi vaihtoehto, mutta siitäkin seuraa vain se, että seuraavassa vuorossa olija joutuu tehtävään ja on taas puolestaan tulilinjalla. Eli välistä on pakko käydä tantereelle ja vaikka nyrkkitappelun kanssa hoitaa ihmistä.

Se on kyllä aika järkyttävää, ettei meillä ole lupa pistellä tarvittaessa kunnon rauhoittuvia. Esimies kun uskoo siihen, että asukkaiden kanssa pärjää kunhan Tuntee heidät hyvin...

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Seline

Itse olen tarkka omista rajoista, en halua että kosketaan yhtään ellen itse anna siihen lupaa. Tämä on sekä työssä että sen ulkopuolella ja ihan henkilökohtainen mielipide. Mielestäni esimiehillä ei ole oikeutta vaatia hoitajia sietämään minkäänlaista koskettelua tai läheisyyttä joka heistä ei tunnu sopivalta, eihän kukaan kauppan kassaneitiäkään saa mennä silittelemään ja halailemaan vaikka kuinka kaipaisi läheisyyttä

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
gannet

Riippuu kyllä ihan asiakkaasta, että miten siedän koskettelua. Hyväksyn esim. hiusten silittelyn, jos se on asiakkaan puolelta nopeaa ja spontaania: onpa sinulla kauniit hiukset. Voin halata asiakkaita, jos heillä vain hygienia on kunnossa ja he eivät ala ahdistelemaan. Vältän sitä, että asiakkaat siirtymätilanteissa ottaisivat minua kaulasta kiinni, koska se sattuu selkääni. Niihin kohti minua ei asiakkaat saa koskea, jotka uimapuvulla peittyvät.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille

×