Jump to content

Arkistoitu

Tämä aihe on arkistoitu, siihen ei voi enää vastata.

Emjay

Hyvän käytöksen palkitseminen

Recommended Posts

Emjay

En tiä onko otsikko hieman harhaanjohtava mutta en parempaa keksinyt.

Olisin kiinnostunut kuulemaan et onko kellään töissä vastaavaa tai samankaltaista menetelmää.

Eli meillä on töissä käytössä STEP ohjelma ja se tarkoittaa käytännössä että potilas ansaitsee pisteitä päivän aikana ja näitä pisteitä voi sitten kerran viikossa käyttää maksuvälineenä kanttiinissa mistä voi ostaa itselleen makeisia,limsaa,kirjoituspaperia,radion,etc.

Käytännössä tää toimii siten että potilas kantaa STEP paperia mukanaan aamusta ilta kahdeksaan saakka ja tietyin ajoin, henkilökunnan pyytäessä potilas tuo paperin henkilökunnan allekirjoitettavaksi ja henkilökunta antaa siltä tietyltä ajalta pisteet.

Eli pisteitä saa aamutoimien suorittamisesta, osallistumisesta esim ryhmä terapiaan, ruokailuun, etc.

Pisteet menee 0-1-2. Eli jos ei sillä tietyllä aika välillä ole tehnyt vaadittavaa niin pisteet on 0 ja jos on tehnyt kaiken vaadittavan niin pisteet on 2.

Maksimi pisteet päivälle on muistaakseni 44.

Tähän kuuluu osana tietty eri tasot eli alin taso on 1 ja korkein 3.

Näillä tasoilla on siinä mielessä merkitystä että jos olet kolmos tasolla niin kanttiin pääsyyn riittää kolme peräkkäistä päivää 3 tasolla, jos taas olet 2 tasolla niin kantiiniin pääsyyn vaaditaan 7 kakkos tasoa putkeen.

Osana tähän tason määritykseen kuuluu myös se että jos käyttäydyt aggressiivisesti(väkivalta,uhkailu,eristys,lepositeet) niin tuloksena on tason pudotus. Korkeimpaan tasoon päästäksesi potilaan on myös  kerättävä (ei maksimi 44) kohtuu korkee pistemäärä päivän aikana että pääsee-pysyy korkeimmalla tasolla.

Kanttiiniin potilaat menee siis kerran viikossa ja päivää ei ilmoiteta ennenkuin 5-10min etukäteen eli systeemin kiertäminen on tehty mahdollisimman hankalaksi. Eli jos osasto menis aina maanantaina kantiiniin niin sunhan olis helppo tehä kaikki vaadittava pe-la-su ja sit voisit tehä mitä huvittaa ma-to!

Eihän tää tietty toimi jos potilas on täysin psykoottinen mutta sit ku potilasta alkaa pisteiden keräys kiinnostaan niin se on hyvä merkki et oikeeseen suuntaan ollaan menossa. Toiseksi SHna vähän hymyilyttää jos potilas on esim. Diapeetikko ja tarkalla dieetillä ja sit kuitenkin sallitaan makeisten syönti niin sehän vie pohjan koko diapeetikon hoidolta!

Tietty vois ajatella että miksi palkita ihmisiä siitä että ne käy suihkussa kerran päivässä mutta mielenterveyspotilailla suihkun ottaminen on joskus aika työlästä.

Omat kukemukset tästä on aika positiiviset ja suurimman osan ajasta tällä on erittäin positiivinen vaikutus esim aggressivisen käytöksen ehkäisyssä. Eli jos aggressiiviseen käytökseen puuttuu heti alku vaiheessa ilmoittamalla potilaalle että jos käytös jatkuu niin tuloksena on tason pudotus. Toimii yllättävän usein. Tietty jos potilas on jo hakkaamassa toista niin sillon on tietty liian myöhäistä uhata tason pudotuksella.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
otto

Vaha kunnon vastuutasojärjestelmä. Käytettiin meilläkin pitkäaikais- ja kriminaalipotilaiden kuntoutuksessa. Pitkä-vastuutaso taisi kestää vuoden. Vuoden päästä pääsi asumaan "kimppakotiin" jos hyvin meni.

Hakusanalla vastuutaso löytyy tietoa ja ainakin yksi väitöskirjakin.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Liisa

Enpä ole koskaan kuullutkaan, toisaalta en ole myöskään Psyk. puolella työskennellyt työharjoitteluja lukuunottamatta. Joten myös seuraavan hajatelman voi asettaa sen mukaisiin raameihin  ;D

Vaatii näin äkisti ajateltuna hoitohenkilökunnalta vankkaa ammatillisuutta, että pisteytetään oikeista asioista. Tällä tarkoitan sitä, että tuo on toisaalta helpohko hallintakeino, jos ei jonkun potilaan pärstä/käytös miellytä. Mä olisin varmaan hamaan tappiin asti osastohoidossa tuolla systeemillä ;D. V****s jo tuo paperin kantaminen, saatikka ajatus siitä, että kokoajan kontroloidaan tekemisiä.

Ei ehkä akuuttiosaston juttu? Millaisilla osastoilla tätä syteemiä toteutetaan?

Liisa

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
otto

No tuo alussa ollut esimerkki on kyllä aika "kanttiini painotteinen". Joka paikassa on varmaan sorvattu omia malleja. Sisältöä pitää olla kohtalaisen paljon. Ostosreissuja vapaakävelyjä yms. Työtoimintaan tienaamaan pääsy oli ennen kova juttu. Nykysin ei niin "hullua" olekkaan että toiminnalliseen kuntoutukseen haluaisi sormiväreillä nysväämään ja ilman palkkaa vielä. No, ehkä vähän kärjistettyä ;D

Vaatimustaso ja palkkiot kasvavat tasojen myötä. Ehken parhaiten tuo sopii sellaiselle joka kohtalaisen hyvin oivaltaa asian hyödyt itsekkin ja kuitenkin hieman joutuu ponnistelemaan tavoitteisiin päästäkseen. Sellainen joka huitasee vastuutasot ongelmitta läpi ilman takapakkeja on liian "hyväkuntoinen" vastuutasoon. Toisaalta jotkut ei vaan pärjää eikä opi vaikka palautteen antas metrisellä halolla. Hekään eivät kunnolla hyödy vastuutasosta.

Paperia ei välttämättä mukana kanneta, vaan palautekeskusteluissa pärjäämistä sottaillaan yhdessä potilaan kanssa. Tarvittaessa tietysti akuutteihin ongelmiin puututaan. Nykyisin vaan hoitoajat ovat niin lyhyitä, että vastuutason vaatimaa aikaa ei tahdo olla. Potilaat uloskirjoitetaan puolikuntoisina jollekkin vanhalle kyläkoululle "kuntoutuskotiin" sätkää käärimään.

Homma vaatii hoitajalta ja hoitoyhteisöltä selkärankaa ja ammatillisuutta. Tarkoitus ei ole jättää potilasta lappunsa kanssa pärjäämään eikä käyttää pisteitä vallan välineinä.

Kehitysvammaisillakin tätä systeemiä on käytetty.

Nuorilla ilman rotia kasvaneilla homma alkaa aamulla heräämisestä, aamupalasta, vuoteen petaamisesta, itsensä pesemisestä yms. ihan jokapäiväisistä asioista. Joillekkin jo sen oppiminen etä toisilta potilailta ei saa varastaa eikä ketään saa lyödä on ihan opeteltavissa oleva juttu. Tietysti jos potilas on umpipsykoottinen ei vastuutaso onnistu, eli on kuntoutukseen liittyvä systeemi.

(tulipa seko tarina, mutta olkoon)

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
dino

Mun korvaan tämä psyk. laitosten palkitsemisjärjestelmä kuullostaa ihan peruspsykologialta; meillä tuontapaista harrastetaan kotona murrosikäisten kanssa..;D

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
otto

Mun korvaan tämä psyk. laitosten palkitsemisjärjestelmä kuullostaa ihan peruspsykologialta; meillä tuontapaista harrastetaan kotona murrosikäisten kanssa..;D

Eihän tämä mitään rakettitiedettä ole, mutta ei pidä kertoa muille ;D

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Keep the faith

Mun korvaan tämä psyk. laitosten palkitsemisjärjestelmä kuullostaa ihan peruspsykologialta; meillä tuontapaista harrastetaan kotona murrosikäisten kanssa..;D

Eihän tämä mitään rakettitiedettä ole, mutta ei pidä kertoa muille ;D

Spärlä jo mainitsikin pienemmät lapset, sitä on mm. hyödynnetty ADHD-centerin Perhekoulussakin=POP:ssa

https://publications.theseus.fi/bitstream/handle/10024/668/2006_maukonen_tiina.pdf?sequence=1

s.26

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Jio

Tuosta tulee mieleen vanha "Sariolan malli" jota käytettiin 80-luvun lopussa sairaalamme kuntoutusosastolla ja itsekkin tutustuin sen "kevennettyyn" versioon 90-luvun alussa.

Leikkisästihän tuota koirakouluksi kutsuttiin silloin.

Yllättävän helppo omaksua ja toimikin hyvin.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Liisa

Hyvin selvensit Otto ;D. Kyllähän sitä itsekin käytän arjessa lasten kanssa erilaisia palkitsemis/kannustus systeemejä. Ja ihan hoitotyössäkin lasten kanssa. Mutta noin johdonmukaiseen malliin en ole ennen törmännyt, siksi asia kiinnostaa.

Liisa

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Inflikted

Tuosta tulee mieleen vanha "Sariolan malli" jota käytettiin 80-luvun lopussa sairaalamme kuntoutusosastolla ja itsekkin tutustuin sen "kevennettyyn" versioon 90-luvun alussa.

On vielä käytössäkin ja ilmeisesti toimii. En ole tutustunut paremmin.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Emjay

No itellä tulee tästä mieleen launatai karkkipäivä lapsena!

@liisa. Vankimielisairaalan vastaanotto eli toimii ihna hyvin akuutilla osastolla. Mutta niinkuin sanoin jos potilas on vaikeasti psykoottinen niin éi välttämättä heti onnistu.

Kyllä potilaat kiltisti kantaa lappua takataskussa ja tuo sen allekirjoitettavaksi kun pyydetään. Lapussa on selkeesti sanottu mistä saat pisteitä ja näitten kans pitää olla tosi tarkka ja mitään suosimista/syrjimistä ei saa olla. Jos potilas ei ole tyytyväinen tai ei hyväksy jotain päätöstä niin ne voi tehdä siitä valituksen joka sitten menee läpi tai ei. Tietty vois ajatella et on kontrolloitua mutta käytännössä saat esim. pistetitä että teet aamutoimet. Ja jos suoriudut aamutoimista ihan ilman pyytämistä niin sehän on vaan bonusta että siitä palkitaan.

@otto. kiitos suomennoksesta. Vastuutasomalli. olen ihan varma et luin joskus koulussa tästä. Pitää vissiin kaivaa muistiin panot esille. Mää googletin ton vastuutasomallin ja sain siitä seuraavat.

Markku Ojanen, Esa Sariola: Hoito vai pakkohoito - miten autan skitsofreniapotilasta ja  Skitsofrenia - laitoskierteestä vapautumiseen

Pekka Vuoria: Philosophical Aspects of Public Medical Care - The Rationalistic Fallacy and its Consequences.

Tarkoititko just näitä?

Meillä tää on aika jokapäiväisten toimintojen palkitsemista ja mihinkään pitkä aikaiseen tällä ei ainakaan meidän osastolla ei pyritä. tai tietty kai pyritään siinä mielessä et jos toimii potilaalle ja sit päätös tulee et potilas jää pitkäaikais hoitoon niin kait sit vois pitkäaikaisempia suunnitelmia tehdä. Tietty siviilipuolella on varmaan tää toteutettu hieman eri tyylillä.

Oletko muuten kuullut mistään muista menetelmistä joita voidaan käyttää tai käytetään jotta saavutetaan samoja loppu tuloksia. Lyhyt tai pitkä kestoisia?

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
otto

Sariolahan se taisi olla se guru joka kulki kouluttamassa. Koirakouluksi sitä sanoivat jotka eivät siitä mitään tienneet, eikä niin leikilläänkään. Voi jospa potilaan asioita suunniteltas yhtä huolella kuin koiran koulutus ja harjoitukset huomioiden vietit, vahvistus,ominaisuudet, palkitseminen yms.

Paljoa tuosta enää muista kun akuutimmalla puolella olen ollut ja siellä hoito alkaa jatkohoitopaikan etsinnällä.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Emjay

Googletin ton Esa Sariolan mutta ei saanu selville onko tää vastuutaso järjestelmä sen kehittämä vai luennoiko/kouluttiko hän vaan sen käyttäjiä.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Keep the faith

Koirakouluksi sitä sanoivat jotka eivät siitä mitään tienneet, eikä niin leikilläänkään.

Myös aiemmin mainitsemassani POP:issa psykologi kutsui tuota koirakouluksi ja ei edes yhtään tietämättömänä. Ihan kuvaillakseen asiaa. Liekö sitten tuon aikakauden juttu?

Voi jospa potilaan asioita suunniteltas yhtä huolella kuin koiran koulutus ja harjoitukset huomioiden vietit, vahvistus,ominaisuudet, palkitseminen yms.

Amen!

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Emjay

Spärlä jo mainitsikin pienemmät lapset, sitä on mm. hyödynnetty ADHD-centerin Perhekoulussakin=POP:ssa

https://publications.theseus.fi/bitstream/handle/10024/668/2006_maukonen_tiina.pdf?sequence=1

s.26

aika mielenkiintoinen tutkimus. En ole varsinaisesti lasten kanssa tekemisissä mutta jos totta puhutaan niin osa potilaista käyttäytyy kuin lapset. Ite sain tosta tutkimuksesta idean miten auttaa henkilökuntaa selviytymään vaikeista käyttäytymis ongelmista kärsivän potilaan hoidossa. Koska joskus tän tyyliset potilaat todellakin syö miestä ja saa henkilökunnan väsyyn. Ja jos käyttäis tota vanhemille tarkoitettua koulutusta oman henkilökunnan koulutuksessa tietyn potilaan kohdalla niin olis mielenkiintoista tietää auttaako se.

Lue muuten joskus jos huvittaa/tai voi olla et olet lukenutkin: Neill, A. S., Summerhill, Kasvatuksen uusi suunta. Mulla on toi Eng kielisenä ku löysin kerran sattumalta divarista.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Keep the faith

Lue muuten joskus jos huvittaa/tai voi olla et olet lukenutkin: Neill, A. S., Summerhill, Kasvatuksen uusi suunta. Mulla on toi Eng kielisenä ku löysin kerran sattumalta divarista.

Ööh...tuota....Summerhill lienee näitä vapaan kasvatuksen juttuja?

Minä ja vapaa kasvatus emme mahdu samaan lauseeseen, en lasten enkä koirien kanssa, anteeksi vain ;D.

Perhekoulusta löytyy siis oma kokemus, olen käynyt sen v.2001.

Toimiva juttu.

Tuon tyyppisten lasten ja aikuisten kanssa vaaditaan struktuuria, ei siinä chillailla sinne ja tänne, viettien vietävissä. Tai voi siinä mennä, mutta kamalaa esim. lapselle, jolla säätelyt on vielä ihan alkutekijöissään.

Minä vanhempana tuen mukulaa(=ja koiraa, kuten olen koiraketjuun juurikin perustellut) ja ajan kanssa säätelyt paranee. Aivan tapissa ne ei koskaan ole näiden tiettyjen persoonien kanssa, mutta on tyhjää parempi puuttua asiaan ajoissa, kuin olla jatkuvassa negatiivisessä kierteessä.

Nämä omat kullannuppuni ovat aivan keskiverto pällejä, en sillä :-*. Ja minä vanhempana olen aivan keskitason vanhempi, epäonnistun ja onnistun.

Mutta parhaansa voi yrittää ja oppia uusia juttuja.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Emjay

Lue muuten joskus jos huvittaa/tai voi olla et olet lukenutkin: Neill, A. S., Summerhill, Kasvatuksen uusi suunta. Mulla on toi Eng kielisenä ku löysin kerran sattumalta divarista.

Ööh...tuota....Summerhill lienee näitä vapaan kasvatuksen juttuja?

Minä ja vapaa kasvatus emme mahdu samaan lauseeseen, en lasten enkä koirien kanssa, anteeksi vain ;D.

Perhekoulusta löytyy siis oma kokemus, olen käynyt sen v.2001.

Toimiva juttu.

Tuon tyyppisten lasten ja aikuisten kanssa vaaditaan struktuuria, ei siinä chillailla sinne ja tänne, viettien vietävissä. Tai voi siinä mennä, mutta kamalaa esim. lapselle, jolla säätelyt on vielä ihan alkutekijöissään.

Minä vanhempana tuen mukulaa(=ja koiraa, kuten olen koiraketjuun juurikin perustellut) ja ajan kanssa säätelyt paranee. Aivan tapissa ne ei koskaan ole näiden tiettyjen persoonien kanssa, mutta on tyhjää parempi puuttua asiaan ajoissa, kuin olla jatkuvassa negatiivisessä kierteessä.

Nämä omat kullannuppuni ovat aivan keskiverto pällejä, en sillä :-*. Ja minä vanhempana olen aivan keskitason vanhempi, epäonnistun ja onnistun.

Mutta parhaansa voi yrittää ja oppia uusia juttuja.

Juu kyllä mullakin on aina mielipide ollu vapaasta kasvatuksesta mutta näin vanhemmiten on vähän pehmenytynyt uusiin tuuliin tutustumisessa. Mitä tohon Summerhilliin tulee niin mulla ei ole oikeen mielipidettä puolesta eikä vastaan mutta niinkuin sanoit. Aina on hyvä oppia uusia juttuja ja joskus niistä voi olla hyötyä pitemmän ajankin jälkeen!

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Keep the faith

Juu kyllä mullakin on aina mielipide ollu vapaasta kasvatuksesta mutta näin vanhemmiten on vähän pehmenytynyt uusiin tuuliin tutustumisessa.

Hairahdetaan (?) sikäli aiheesta, että nämä marginaaliryhmät eli aloittamasi mielenterveyspotilaat ja minun jatkamani tarkkishäiriöiset lapset siis, lienevät noihin Summerhill-juttuloihin niinko ei-niin-toimiva-kokeilu-mahdollisuus?

Vai miten ajattelit sen? Siis onko kehitteillä jotain vai käytkö vain omaa ajatusleikkiä?

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Emjay

Juu kyllä mullakin on aina mielipide ollu vapaasta kasvatuksesta mutta näin vanhemmiten on vähän pehmenytynyt uusiin tuuliin tutustumisessa.

Hairahdetaan (?) sikäli aiheesta, että nämä marginaaliryhmät eli aloittamasi mielenterveyspotilaat ja minun jatkamani tarkkishäiriöiset lapset siis, lienevät noihin Summerhill-juttuloihin niinko ei-niin-toimiva-kokeilu-mahdollisuus?

Vai miten ajattelit sen? Siis onko kehitteillä jotain vai käytkö vain omaa ajatusleikkiä?

Ei vaan sun heittämä linkki anto mulle ajatuksen miten motivoida ja antaa voimia hoitohenkilkunnalle kun ollaan tekemisissä vaikeasta käyttäytymis häiriöistä kärsivien potilaiden kanssa. Eli vähän sovellettuna käyttäis hoitohenkilökuntaan samoja hyviä asioita jotka AD/HD lasten vanhemmat kokivat saaneensa perhekoulusta. Enkä tätä nyt välttämättä tarkoita hoitohenkilökuntaa varten vaan koen et tosta voi olla suurta hyötyä ittelleki. Eli miten parantaa omaa työtään noin niinku käytännössä.

Ton Summerhillin heitin nyt vaan kiitoksesksi sinnepäin,kun joskus matkan varrella tarttunut itelle matkaan, jos et ole jostain syystä koskaan kuullu ja jos sattuu aihe kiinnostaan.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Keep the faith

Ton Summerhillin heitin nyt vaan kiitoksesksi sinnepäin

No tuo nyt olis niinko rankaisu, mutta menkööt ;D.

Asia selvä muutoin.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Emjay

Ton Summerhillin heitin nyt vaan kiitoksesksi sinnepäin

No tuo nyt olis niinko rankaisu, mutta menkööt :nauraa:.

Asia selvä muutoin.

Tän otsikon alla tää alkaa kyllä naurattaan :)

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille

×