Jump to content
MAINOS

KT:n pandemiaohjeet


OldOne

Recommended Posts

http://www.kuntatyonantaja.fi/files/CFDAFC7F285A46D782715EDB59041645

"Terveydenhuollon henkilöstöä koskee myös terveydenhuollon ammattihenkilöstöstä annetun lain (559/1994) 15 §:n 3 momentti, jonka mukaisesti terveydenhuollon ammattihenkilön tulee aina antaa kiireellisen hoidon tarpeessa olevalle apua. Tämä on syytä ottaa huomioon, jos työntekijä ei suostu vuosiloman siirtämiseen ja kysymyksessä on kiireellisen hoidon tarve."
Aika härskiä. Eli KT ohjeistaa että jos työntekijä ei suostu siirtämään vuosilomaansa, vedotaan tuohon. Heh, tuo ei todentotta voi olla lain hengen mukaista toimintaa. Tähän on ollut hyvää aikaa valmistautua, tuossa ohjeistuksessa ei ole tuolta osin järjen häivääkään.  Auttamisvelvollisuus on lainsäädännössä tarkoitettu esim. tilanteisiin, joissa ammattihenkilö tulee liikenneonnettomuuspaikalle, eikä sairauspoissaolojen paikkaamiseen tai peruste lomien siirtämiseen.

"Pandemiasta aiheutuvat ennalta arvaamattomat poissaolot ja poikkeukselliset tilanteet voivat olla peruste hätätyöhön."

Pandemia ja siitä johtuvat poissaolot ei ole mitään ennalta-arvaamattomia tapahtumia. Mun oikeustaju ei kyllä veny siihen että tässä voisi tulla kyseeseen hätätyö.

Link to comment
Share on other sites

MAINOS

http://www.kuntatyonantaja.fi/files/CFDAFC7F285A46D782715EDB59041645

"Terveydenhuollon henkilöstöä koskee myös terveydenhuollon ammattihenkilöstöstä annetun lain (559/1994) 15 §:n 3 momentti, jonka mukaisesti terveydenhuollon ammattihenkilön tulee aina antaa kiireellisen hoidon tarpeessa olevalle apua. Tämä on syytä ottaa huomioon, jos työntekijä ei suostu vuosiloman siirtämiseen ja kysymyksessä on kiireellisen hoidon tarve."

Aika härskiä. Eli KT ohjeistaa että jos työntekijä ei suostu siirtämään vuosilomaansa, vedotaan tuohon. Heh, tuo ei todentotta voi olla lain hengen mukaista toimintaa. Tähän on ollut hyvää aikaa valmistautua, tuossa ohjeistuksessa ei ole tuolta osin järjen häivääkään.  Auttamisvelvollisuus on lainsäädännössä tarkoitettu esim. tilanteisiin, joissa ammattihenkilö tulee liikenneonnettomuuspaikalle, eikä sairauspoissaolojen paikkaamiseen tai peruste lomien siirtämiseen.

Täysin samaa mieltä Oskun kanssa. Ei mitenkään voi olla lainhengen mukainen tuo teksti. Myös minun mielestä laissa tarkoitetaan oikeaa hätätapausta, esimerkiksi auto-onnettomuus jne. Olisi hyvä saada jonkin hoitajaliiton virallinen kanta vastineeksi KTlle.

Teemun blogi

Ei taistelua ilman yhteistä rintamaa.

Link to comment
Share on other sites

Nyt kyllä taas KT vetää asioita omasta prseestä. Sais vaikka Kela tai THL tms. ottaa kantaa asiaan, että kumottaisiin väärät ohjeet.

Ja tuo lakikin koskee vain tilannetta, jossa pystyy toimimaan. Eli jos et pysty toimimaan, esim järkytyksen takia onnettomuuspaikalla, niin silloinkaan kyseinen pykälä ei johda mihinkään.

"If you ain't part of a solution, you are solid or gas."

Link to comment
Share on other sites

Tuo KT:n ohjeistus oli odotettavissa, eipä yllätä. Ne elävät siellä välillä jossain omassa universumissaan?

No, parhaansa yrittävät. 8)

-tule turma tuonen tietä, pikku reppu selässä, pikku kirves kontissa. Napsauta sillä ohtaan, justiinsa nokan kohtaan-

Link to comment
Share on other sites

Täytyy musitaa, että KT on kuntien edunvalvoja. Sillä aspektillahan nämä asiat kirjoitetaan. Aina voi koitella vähän kepillä jäätä.

Teemun blogi

Ei taistelua ilman yhteistä rintamaa.

Link to comment
Share on other sites

Täytyy musitaa, että KT on kuntien edunvalvoja. Sillä aspektillahan nämä asiat kirjoitetaan. Aina voi koitella vähän kepillä jäätä.

Totta, pakkohan niittenkin on yrittää 8) Vakavasti puhuen, se vaan on ikävää että duunarit usein uskoo täysin sokeasti näitä KT:n/työnantajan juttuja vain sen takia kun se informaatio tulee sieltä suunnasta. Onneksi kriittisyys sitäkin kohtaan on lisääntymässä.
Link to comment
Share on other sites

MAINOS

Archived

This topic is now archived and is closed to further replies.

×
×
  • Create New...