Jump to content
MAINOS

Suomessa on kasvamassa isättömien poikien sukupolvi


OldOne

Recommended Posts

Ystäväni joka on kokenut eron, antoi vihjeen että meillä päin kannattaa tehdä mitä vaan ettei homma mene lastenvalvojalle sillä silloin isä laitetaan kärsimään. Onneksi olemme saneet asiat selvitettyä

Mitä hän mahtaa tarkoittaa tuolla? Lastenvalvoja ei päätä mitään, hän voi neuvoa mutta vanhemmat itse päättävät asiat. Lastenvalvoja valvoo vain papereita ja niiden täyttöä.

Käräjät päättävät sitten, jos sikseen.

Tuo Söpen kertoma on melko yleinen miesten käsitys huoltajuuskiista-asioissa. Johtuiskohan ainakin osittain siitä että jos asia etenee oikeuteen, niin oikeuden päätös pohjautuu käsitykseni mukaan yleensä lähestulkon pelkästään lastenvalvojan lausuntoon, eli kyllä sillä on merkitystä minkälainen mielipide, asennemaailma ja käytäntö paikallisella lastenvalvojalla on kiista-asioissa.
Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Ystäväni joka on kokenut eron, antoi vihjeen että meillä päin kannattaa tehdä mitä vaan ettei homma mene lastenvalvojalle sillä silloin isä laitetaan kärsimään. Onneksi olemme saneet asiat selvitettyä

Mitä hän mahtaa tarkoittaa tuolla? Lastenvalvoja ei päätä mitään, hän voi neuvoa mutta vanhemmat itse päättävät asiat. Lastenvalvoja valvoo vain papereita ja niiden täyttöä.

Käräjät päättävät sitten, jos sikseen.

Tuo Söpen kertoma on melko yleinen miesten käsitys huoltajuuskiista-asioissa. Johtuiskohan ainakin osittain siitä että jos asia etenee oikeuteen, niin oikeuden päätös pohjautuu käsitykseni mukaan yleensä lähestulkon pelkästään lastenvalvojan lausuntoon, eli kyllä sillä on merkitystä minkälainen mielipide, asennemaailma ja käytäntö paikallisella lastenvalvojalla on kiista-asioissa.

En osannut ajatella sitä tuolta kannalta, ikään kuin noin pitkälle.

Kun sekin on yleinen luulo, että sopuisessakin tilanteessa lastenvalvoja sanelee kaiken.

carpe diem

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

En mä tiiä kuinka tää mene ohi aiheen.. mutta..

Ero oli vaikea ja minun päätöksestä tapahtunut. Olin alkuun kamalan rikki, mutta ajan kanssa huomasin, että jaksan olla PALJON parempi äiti lapsilleni kun kukaan ei ahista minua henkisesti eikä minun ole aina niin paha olla. Ei itketä ja tule oltua niin helposti lapsille äkäinen.. vaikka ne AINA niin syyttömiä exän aiheuttamaan helvettiin olikin!! Lisäksi se outo tunne - "pakko olla hyvä vanhempi isänkin puolesta" (kun ei se lasten elämään osallistu vaikka kuinka pyydettäisiin) - saa mut tsemppaamaan vanhempana.. joten kyllä mä uskon, et tavallaan mun lasten on parempi kasvaa näin..

MUTTA.. tottakai ne kaipaa sen miehen mallinkin ;D

Ilo pintaan, vaikka syvän märkänis.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Onko tiedossa perheitä, jossa tilanne on ratkaistu niin, että lapsilla on oma koti, jossa vanhemmat vaihtuvat viikoittain eli lapsilla on pysyvä koti ja vanhemmilla omansa vuoroviikoin.

Jossain lehdessä oli aikaa sitten juttu kyseisestä ratkaisumallista. Vanhemmat vuokrasivat kerrostalosta yksiön ja asuivat siellä vuoro viikoin. Tässäkin vaihtoehdossa varmasti hyvät ja huonot puolet. Lapsille siinä mielessä hyvä ratkaisu, ettei tarvi joka toinen viikko "muuttaa". Onhan se raskasta aikuisellekki yrittää asua kahdessa paikkaa. Mutta kauanko ei-parisuhteessa elävät aikuiset ihmiset jaksaa jakaa yksiön joka toinen viikko toisen kanssa? Kuka siivoo kysymykset alkaa taas nostaa päätään..Saattaahan se jonkin aikaa toimia, mutta entäs sitten jos tulee uusia kumppaneita kuvioihin? Onko äiti/isä joka toinen viikko parisuhteessa ja joka toinen viikko vanhempi? Vai asuvatko myös uudet kumppanit lasten kanssa aina vuoroviikoin silloin kun vanhempikin..? Tietysti jos on kummallakin on varaa pitää omaa asuntoa ja yhteistä omakotitaloa. Paritalo vois olla yks vaihtoehto. Sillon isän asunto olis selkeesti oma paikka ja äidin asunto omansa. Kuinka sitten loppupeleissä asuttais vois antaa muotoutua omalla painollaan.

Tällaisia ajatuksia lapsettomalta tuoreessa parisuhteessa elävältä ;D

Älykäs tuntee toiset, viisas tuntee itsensä. - Lao Tsu

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Suhteellisen rankka aihe keskusteltavaksi... Mutta erittäin paljon ajatuksia aiheuttava.

Söpen tekstiä lukiessa nousi tunteet pintaan, rivien välistä pystyy aistimaan aika paljon...

Itse tiedän miltä tuntuu olla se tytär, joka odottaa isältä huomioimista ja ennen kaikkea rehellisyyttä. Lapsuudessa hän oli maailman upein isä, mutta kun itse pääsin teini-ikään, tuli Kuningas Alkoholi ja vei miestä. Hengissähän se retku vielä on, ei vaan olla oltu missään tekemisissä enää viimeiseen 5 vuoteen.

Itse olisin todella kaivannut isää teini-iässä, juuri sitä miehen mallia. Varmaan olisi säästynyt monelta itkulta. Isän lisäksi äiti tietenkin oireili eron jälkeen. 13-vuotiaasta ollaan siskon kanssa pärjätty lähes kahdestaan siihen, että äiti eheytyi taas. Mä en ole katkera, olisin vaan toivonut, että helpommalla oltais päästy. Varsinkin sisko. Mutta toisaalta, ilman tuota teini-ikää ei oltais tässä ja sellaisia kun nyt ollaan.

Eli, kyllä ne tytötkin sitä isää ja miehen mallia kipeästi elämäänsä kaipaa.

Söpelle: se, että sä olet läsnä tyttäresi elämässä niin paljon kuin mahdollista, se on kultaakin kalliimpaa.

Optimisti näkee rinkilän. Pessimisti vain reiän.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Silloin kun mä olin pieni, niin mun isä ei ollut ihan sellainen unelmaisä, alkoholia, riitoja yms. Sitten kun se täytti 30 ja mun sisko syntyi (9v myöhemmin) niin se rauhottui ja on ollut hyvinkin läsnäoleva ja vastuullinen isä. Jälkikäteen mulla on isästäni sellainen kuva, että kun se jonain päivänä kuolee, niin mun naiivi turvallisuudentunne elämässä kuolee myös. Vielä tänäänkin elän tunteessa, että tapahtuipa mitä hyvänsä, niin isä suojelee mua. VAIKKA mulla pysyy takaraivossa vahvasti muistikuvia joissa pelkään isääni kuollakseni.

Eli edellämainittuun tiivistetyisti, että isä voi korjata suhdetta lapseensa myöhemminkin, koskaan ei ole liian myöhäistä.

Söpen juttuun taas sanoisin, että ei se isän kanssa asumattomuus ole mun mielestä puute. Isä voi luoda sen turvallisuudentunteen ja rakkauden asumalla eri asunnossa. Ja etenkin Söpen työajat huomioiden, tytär ei oo aiemminkaan tottunut sellaiseen, että isä aina on kotona. Pääasia, että ei unohda lastaan silloinkaan kun ei sitä näe. Ts. itse toivoisin exäni edes soittavan koulujen päättäjäisten jälkeen ja kysyisi lasten todistuksia yms.

Omat lapseni ikävöivät isäänsä kovasti, yleensä iltaisin (paitsi poika, joka ei ole tottunut isäänsä), mutta monesti ihan muulloinkin. "Kunpa isä näkis tän!" (Pyörällä polkemaan oppiminen, uimaan oppiminen...) Toki aina ydinperheessäkään siihen ei onnistu, että isä/äiti näkis kaikki taidot ekana, mutta kun koko kylä on nähnyt ne ja se on vanha juttu jo kun isä herää horroksestaan... Mun pointti on siinä, että sillä on paljon merkitystä millainen isä/äiti olet lapsen läsnäollessa. Mun ex on koko kesän aikana nähnyt lapsia muutaman tunnin ajan. Silloinkin oli kuulemma nuokkunut sohvalla ja lapset pelasi nintendoa (pojasta en tiedä mitä on tehnyt.) Oma on isyytensä, alussa jaksoin sille asiasta kohtuudella vihjailla, että lapsista on vähän kurjaa, kun sä vaan nukut, mutta muutosta ei oo näköjään tapahtunu vaikka mulle esittääkin tajuavansa mun pointin ja parantavansa tapansa.

Ja kuka täällä sanoikaan, että isän tärkeimpiä tehtäviä tytärten elämässä on myös se naisen itsetunnon kehittyminen. Se on niin totta. Ja mun mielestä isä on idiootti, jos väittää muita kuin omia tyttäriään maailman kauneimmiksi.

Julma oli topicin alussa pohdiskellut sitten enemmänkin sitä, että mistä sitten tosiaan jää paitsi, jos ei ole molempia sukupuolia roolimalleina. Kyllä mäkin välillä mietin, että onko se meidän aikuisten päässä vaan, että äiti ei voi sitä ja tätä ja tota pojalleen yms. Mutta, kyllä mä koen, että mä en voi yhtä vakuuttavasti uskotella tyttärilleni, että maailman kauneimmat tytöt maailmassa. (Sillähän ei ole mitään merkitystä ovatko vai ei, vaan sillä ihailevatko omat vanhemmat oikeasti lapsiaan. Siitä se itsetunto kehittyy.) Ja jotenkin sellainen fyysinen turvallisuuden tunne ei taas onnistu multa, vaikka mä en ikinä antaisi lapsilleni tapahtua mitään pahaa vaan vierestä katsellen.

Loppukevennykseksi voin tunnustaa, että eilen isättömänä 4kk asti kasvanut poikani nyt 2v2kk levitti huulikiiltoa naamalleen onnesta soikeana, kunnes vaari näki kyseisen tapahtuman ja vankkumattomana homofoobikkona totesi "YÖK, toi ei oo poikien juttu ollenkaan". Pojan ilme oli niin järkyttyneen säikähtänyt!  ;D

Ai niin, joku mainitsi senkin, että yh:na yrittää olla enemmän kuin on, tms. Niin itsekin huomaan, että yh:na mä kuvittelen, että mun pitää enemmän. Koko ajan sellainen tunne, että pitää edes yrittää korvata lapsille se mihin se retku jonka niiden isäks olen valinnut ei kykene. Ja vaikka tähän asti olen ajatellut, että mä en mitään miestä tähän lasten takia kaipaa, niin tätä tekstiä kirjoittaessa on kyllä käynyt mielessä, että pitäiskö tohon sinkkuus-tittelin poistamiseen sittenkin panostaa. (Vaikkei oo fiilistä.)  :nauraa:

Anna muutokselle aikaa. Eihän mikään voi kasvaa pellossa, jota jatkuvasti kynnetään.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

  • 1 kuukausi myöhemmin...

Mä olen töissä päiväkodissa ja meillä yli puolet lapsista on yksinhuoltajaperheistä. Järkyttävää mun mielestä! Mistähän johtuu että eroja on niin paljon? Valitaanko kumppani liian huolimattomasti alkuhuuman sokaisemana vai luovutetaanko liian helposti.

Mä olen asunut avomieheni kanssa nyt reilun vuoden onnellisesti yhdessä, mutta haluan että ollaan vielä muutama vuosi ainakin ennen perheen perustamista. Haluan olla varma, että kumppani on oikea ja lapsi saa ehjän perheen.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Mä olen töissä päiväkodissa ja meillä yli puolet lapsista on yksinhuoltajaperheistä. Järkyttävää mun mielestä! Mistähän johtuu että eroja on niin paljon? Valitaanko kumppani liian huolimattomasti alkuhuuman sokaisemana vai luovutetaanko liian helposti.

Mä olen asunut avomieheni kanssa nyt reilun vuoden onnellisesti yhdessä, mutta haluan että ollaan vielä muutama vuosi ainakin ennen perheen perustamista. Haluan olla varma, että kumppani on oikea ja lapsi saa ehjän perheen.

Enemmänkin katsoisin, että se on ikäkriisiä. Tai sitten sitä, että ruuhkavuodet syö liikaa parisuhteelta.

Sillä ei oo mitään merkitystä montako vuotta on yhdessä ennen lapsen tuloa. Enemmänkin näkisin, että nuorilla on naiivi kuvitelma, että naimisiin mennään ikuisen rakkauden kanssa eikä muisteta tai edes tajuta, että ikuinen rakkauskaan ei ole ikuista ellei sen eteen tehdä työtä. (Pikkulapsiperheissä se parisuhde jää jalkoihin, koska pitää tehdä töitä, kun pitää olla talo ja auto ja mökki ja itsellekään ei jää aikaa.)

Anna muutokselle aikaa. Eihän mikään voi kasvaa pellossa, jota jatkuvasti kynnetään.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

  • 3 vuotta myöhemmin...

Nostan vanhempaa aihetta kun julkisuudessa on nyt taas paljon puhetta mm. aloitteista eduskuntaan, vieraannuuttamisesta jne.

 

HS lehtenä seuraa tiiviisti juurikin vieraannuttamiskeskustelua, isien ja yhdistysten aloitteita, missä toinen vanhempi sabotoi lapsen ja sen toisen vanhemman suhdetta.

Siihen on nyt tullutkin jo vastinetta, mm. HS:n yleisöosastoon. Näissä kahdessa kirjoituksessa on penätty myös sitä, miten ihminen voi ihan itse omilla toimillaan vieraannuttaa itsensä. Ja miten se tulisi estää tai laittaa rangaistavaksi.

 

Eli vastuu  omista jälkeläisistään tulisi kantaa, vaikka työ, vapaa-aika ja uudet parisuhteet maistuisivat makeammalle kuin oman lapsen täysipainoinen hoitovastuu, tapaamiset ja elatus.

 

Ja tuo yhden kodin malli, missä aikuiset liikkuisivat mutta lapset eivät, on saanut nimekseen "linnunpesämalli".

Mm. Ruotsissa visioidaan jo koteja eli linnunpesiä; http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/ruotsissa-visioidaan-jo-avioerotaloja/2013/05/1748368

carpe diem

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Todella mielenkiintoinen, ajatuksia ja tunteita herättävä aihe. Heti kärkeen todeta, että arvostan kirjoittajien henkilökohtaisia kertomuksia heidän omasta elämästään. Tiedon ja mielipiteiden jakaminen on rikkaus. Pohtia sisälläni olevia tunteita ja ajatuksia teidän muiden tarinoiden kautta on todella syventävä vaikutus asenne- ja ajatusmaailmaani. 

 

Kasvatus on todella monitahoinen juttu. Varmasti mitään yksiselitteistä vastausta ei ole tähänkään asiaan. Toki uutisjutussa pohjana olleet tilastot varmasti silti kertovat jossain määrin totuuden mihin vioittunut yhteys lapseen voi johtaa. Kuten todettua, yleistää ei voi liikaa. Jokainen perhe ja yksilö on omalaatuinen, jolloin myös käsillä oleva tilanne on niin ikään vastaavanlainen. Yhtä kaiken kattavaa oikeaa vastausta ei ole. 

 

Lastensuojelumaailmaa hieman nähneenä voin todeta siitä näkökulmasta, että varmasti henkisen kasvun aukko jää lapselle, jos toinen vanhemmista puuttuu. Tosin näennäisesti ehjä perhe ei takaa lapselle turvallista ja terveellistä kasvuympäristöä, jos vanhempia seuraa omat selvittämättömät varjopuolensa ja ihanteensa. Tulisi itse oppia elämään ja pohtimaan asioita ennen kuin hankkii jälkeläisiä. Vanhemmilta mielestäni tulisi löytyä aitoa kannustusta, lämpöä, yhdessäoloa, keskustelua ja kunnioittavaa asennetta perhettään kohtaan. Nämä arvot ja tavat tulisi välittyä lapselle vanhempien oman esimerkin kautta. Onko meillä varaa neuvoa toista, jos itse ei toimi sanottujen periaatteiden mukaan? Lisäksi oppiminen ei ole kestävällä pohjalla, jos tieto ei ole itse oivallettua ja ymmärrettyä. Ulkoa tullut tieto,"lampaana" oleminen, ei ole pitkässä juoksussa välttämättä paras mahdollinen pohja antoisalle ja hyvälle elämälle.

 

Itse pyrin varmasti lapsilleni, jos ja kun heitä "tupsahtaa", luomaan heille turvallisen ja empaattisen kasvuympäristön. Pyrkiä opettamaan omalla esimerkilläni muun muassa mitä on hyvä itsetunto ja itsearvostus. Hyvä olo lähtee sisältäpäin. Se säteilee ympäristöön. Innostaa heitä luomaan itselleen täysin oman tarinansa, kannustaa ja rohkaista hakemaan uusia ja terveellisiä kokemuksia, nähdä maailmaa, tehdä hyvää lähimmäisille ja pallomme ihmisille. Aah, tulipas vaahdottua. Teki hyvää. Jollain tavalla liittyi myös varsinaiseen aiheeseen. ;) 

 

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Tässä yksi esimerkki "isättömästä" pojasta

Minun ex mies on isänä minusta melko turhake.

Ero tuli kun lapset 12 ja 16 vuotiaita. Poika on nuorempi ja häntä isä tapasi n. joka 3. viikko, la- su tapaamisella. Tytärtä tapasi juhlapyhinä. Alkuvuosina poika pääsi muutamille reissuille, joilla oli myös muita tuttuja mukana. Isän luona ei poika ole koskaan ollut kotonaan, vaan aina kylässä.

Alkuaikoina kyselin tapaamisten perään, mutta aina oli joku  juttu. Monasti syy oli se, että heille oli tulossa vieraita viikonloppuna. Tärkein (teko?)syy oli uusi asuinkumppani, tuleva vaimo. Häntä kun ei voinut rasittaa lasten vierailuilla. Naisen sisarenpoika kuitenkin saattoi vierailla viikonkin tätinsä luona.

Nyt poikani on aikuinen, mutta asuu yhä kotona ilman työtä tai opiskelupaikkaa. Näin on ollut jo reilun vuoden. Opiskelu varmaankin alkaa syksyllä. Edelliset opinnot jäivät kesken eikä mitään työttömyysrahaa ole maksettu koko aikana.

Poika kävi pääsiäisenä syömässä isänsä luona(joulun tapaaminen peruuntui)  ja sen jälkeen sain sähköpostia ex-mieheltäni. Hän alkoi olla huolissaan pojan tilanteesta. Kertoi syrjäytymisen vaarasta  ym.

Vau, minä olen kantanut huolta joka päivä  puolitoista vuota.

"Kyllä on jännittävää elää,ajatteli Muumipeikko. Kaikki voi hetkessä kääntyä ylösalaisin-ilman mitään syytä."(Muumipappa ja meri)

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Poika kävi pääsiäisenä syömässä isänsä luona(joulun tapaaminen peruuntui)  ja sen jälkeen sain sähköpostia ex-mieheltäni. Hän alkoi olla huolissaan pojan tilanteesta. Kertoi syrjäytymisen vaarasta  ym.

Vau, minä olen kantanut huolta joka päivä  puolitoista vuota.

Ehkä jopa kauemminkin, sinähän sitä arkea olet nähnyt.

Mutta jos isä nyt herää, hyvä niin. Ottakoot vetovastuuta, jos kerran motivaatio alkaa olla kohdillaan?

 

Toisaalta; olen taipuvainen ajattelemaan, että pojan itsensä on kannettava vastuunsa tekemisistään tai tekemättä jättämisistään, kun kerran ikää on jo riittävästi. Taustoistaan viis, täällä jokainen voi vaikuttaa omiin päätöksiin ja tulevaisuuteensa.

Äitinä minulta loppuisi pinna, olisi loppunut jo aiemminn ja suuri seikkailu kohti omaa maailmaa voinee alkaa.

 

Mutta minä olenkin ehkä poikkeava tässäkin asiassa. Ylläpito loppuu, ellei mitään fyysistä tai psyykkistä syytä rupea löytymään selitykseksi ja sluibailu nurkissa maistuu silti.

Olen allerginen suorastaan tuon suuntaiselle, oli kyseessä aikuinen tai nuori.

carpe diem

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Arkistoitu

Tämä aihe on arkistoitu, siihen ei voi enää vastata.

×
×
  • Luo uusi...