Jump to content
 

Arkistoitu

Tämä aihe on arkistoitu, siihen ei voi enää vastata.

pikkusisko

Hoitajan taantumus välinpitämättömäksi epähoitsuksi

Recommended Posts

pikkusisko

Minä kärsin työkykyisestä työuupumuksesta. Koen, etten saa työstäni mitään mielekästä. Olen ammatiltani lähihoitaja. Halusin ja hakeuduin alalle töihin noin neljä vuotta sitten, koska minulla oli mielestäni erityisen vahva hoivavietti. Nyt minusta tuntuu, että hoivaviettini vetelee viimeisiään tämän säästämisen ja minimimiehityksen ihannoinnin alla. Jokainen työvuoro on kuin sisäistä taistelua itseäni ja kouluaikanani oppikirjoista ja opettajilta omaksumiani jaloja ja asukaslähtöisiä periaatteitani vastaan. Meille ei anneta mahdollisuutta toteuttaa työtämme lähtökohtaisen tarkoituksen mukaisesti, kuntouttavaa työotetta ei ehdi edes ajattelemaan. Hoitajilla ei ole antaa aikaa asukkaille, joista osalle juuri hoitaja voi olla se ainoa mahdollinen pääasiallinen ihmissuhde, kun omaiset asuvat kaukana tai ovat kaikki jo kuolleet. Minusta tuntuu, että minua on huijattu. Ei se hoitotyö, mihin meidät on tällä hetkellä oikeutettu ole sitä, mitä koulussa markkinoitiin. Lähihoitajalle opetetaan koulussa erikoissairaanhoidossa tarvittavia taitoja. Hienoja temppuja, joita ei työelämässä pääse toteuttamaan, kun hierarkia talloo päälle. On paikkoja, joissa lähihoitaja ei saa jakaa edes lääkkeitä, johon meillä on myös koulutus, koska se on ollut vuosikymmeniä sairaanhoitajan tehtävä. Tuntuu, ettei meitä lähihoitajia oteta ammatillisesti tosissaan joissain työpaikoissa.

Pahinta tämänhetkisessä työnkuvassani on mielestäni kuitenkin se, että asukkaat jäävät vaille hoitajan kiireetöntä läsnäoloa. Virikeohjaajia ei enää ole palkattu, ja niissä paikoissa, joissa olisi asukkaiston kunnon puolesta mahdollista pitää viriketuokioita, niitä ei pidetä koska hoitajien kaikki aika menee siihen, että he yrittävät kaikkensa jaksamisensa äärirajoilla pitää kiinni rystyset verillä viimeiseen asti pesemis-pukemis-kuivitus-ravitsemis-lääkitsemisrumbasta, josta on tullut ihan sairasta liukuhihnatyötä, josta inhimillisyys, asukaslähtöisyys ja kuntouttava työote on heitetty roskakoppaan. Ennen säästöjä meitä hoitajia oli vuoroa kohden vielä määrä, jolla edes osaa edellämainituista pystyi silloin tällöin toteuttamaan tehden kuitenkin perushoidosta vain kaiken välttämättömimmän. Kun säästöt alkoivat, johtoportaan yläpäästä tuli määräys: tehkää vain välttämättömin, karsikaa kaikki ylimääräinen pois. Ja niinpä, koska jo ennen säästöjä teimme todella kaiken välttämättömimmän, pois karsiutui hoitotyön inhimillisyys, asukaslähtöisyys ja -läheisyys, kuntouttava työote, työn ilo.

Kävin syksyllä hakemassa masennukseen ja työuupumukseen sairaslomaa työterveydesstä, ja kun lääkäri oli kuunnellut tilitystäni työstäni, hän kysyi minulta suoraan olenko koskaan miettinyt alanvaihtoa. Lääkäri sanoi jotenkin niin, että kuulostan työhöni kyllästyneeltä ja pettyneeltä, että olen pahinta seuraa työpaikalla alalle haluaville opiskelijoille, koska olen niin työliintynyt alaan ja koko hommaan, että se kuuluu minun puheistani. Minusta on tulossa kovaa vauhtia hoitaja, joka on täysin välinpitämätön asiakkaitaan kohtaan, osin koen sitä jo olevani. Koen, vaikka se onkin mielestäni aivan järkyttävää ja kamalaa, että minulle on liki sama, mitä asukkaille tapahtuu tai mitä heille kuuluu koska aika ei kuitenkaan riitä kokonaisvaltaiseen hyvään hoitoon. Teen vuoroni aikana sen minkä pystyn, jaksan ja ehdin, oravanpyörä pyörii, seuraava vuorolainen on joka tapauksessa paikan päällä seuraavat 8-10 tuntia. En minä halunnut että minusta tällainen hoitoalan ammattilainen tulisi. Voisinhan toki muuttua vielä, onhan se mahdollista, mutta valitettavasti selkänahkani ei enää veny tämän enempää, se ratkeaa jos tätä jatkuu kauan.Minulla ei ole voimia, halua eikä enää mitään mielenkiintoa muutokseen joka auttaisi minut taas pisteeseen, josta voin kehittyä hyväksi välittäväksi hoitajaksi, joka tekee tiettyyn pisteeseen kaikkensa, että asiakkailla olisi kaikki hyvin.

Tällä hetkellä tuntuu, että parasta työssäni on se, kun saan tehdä työvuoron jonkin hyvän ystäväni tai muuten mukavan ja toimivan työparin kanssa. Se on ainoa asia, mistä saan iloa työhöni, sen avulla vielä jaksan. Se ei ole paljon, ja on itsestäänselvää, ettei se voi riittää minulle eläkeikään asti. Tämä työ kuluttaa minut loppuun. En jaksa sitä enää, että joudun itse joka päivä vakuuttamaan, kuinka hienoa ja tärkeää työtä teen. Tapa, jolla hoitotyötä tänään tehdään, ei ole hienoa eikä tärkeää. Kaikki tekevät taatusti parhaansa, ja on ihan uskomatonta, miten hoitajat vaan jaksavat ja jaksavat ja antavat venyttää selkänahkojaan ja antavat kaikessa johdon yläportaalle periksi, kun kuvittelevat etteivät muutakaan voi. Samalla kun antavat periksi, hoitajat luopuvat asiakkaidensa puolien pitämisestä, ja tietävät ja tiedostavat asian itsekin. Se on henkisesti hirveän raskasta. Voisi sanoa, että hoitajat ovat joutuneet myymään "hoitajansielunsa". Säästötalkoot oli työpaikkakiusaamista pahimmillaan, kiusaajina toimivat päättäjät ja johdon ylimmät, eikä se ole loppunut vieläkään, kun kaikkia menoja kiristetään eikä sijaisia saa ottaa. Lomakaan ei tunnu enää lomalta, kun tietää että ollessaan itse lomalla työkaverit tekevät vajaalla miehityksellä töitä. Osastonhoitajat ovat olleet ja ovat edelleenkin upeita. He ovat tehneet kaikkensa sen eteen että perustyötä tekevät hoitajat jaksaisivat, ja ovat aidosti kiinnostuneita meidän jaksamisesta ja voinnista. Ei ole helppoa heilläkään.

Uskon, ettei ole sellaista työntekijää, jota ei koskaan ottaisi päähän tai harmittaisi esim. vapaiden jälkeen mennä takaisin töihin. Luulen, että kaikilla on päiviä, joina tekisi mieli jäädä kotiin tai tehdä ihan mitä muuta tahansa kuin mennä töihin. Se kuuluu aika ajoin elämään, ja on ihan normaalia. Minulla se on normaalia arkipäivää. Mielestäni listan ainoat kivat päivät on vapaapäiviä. Kuten aiemmin mainitsin, on mukavaa jos saan tehdä töitä kivan ihmisen tai hyvän ystävän kanssa, mutta se ei riitä minulle. Haluan saada työstäni ja sen teosta irti jotain, mikä auttaa minua jaksamaan ja kantaa minua työssäni eteenpäin. En edes kuvittele, että kaiken täytyisi olla työssä pelkkää ruusuilla tanssimista, enkä edes haluaisi sellaista. Mutta se, mitä minulta hoitajana vaaditaan tämän hetken työelämässä, se on liikaa vaadittu. Ei hoitajalta voi vaatia, että tämän olisi unohdettava hoitotyön lämpö ja asiakaslähtöisyys, ja keskityttävä vain olennaisimpaan, olemaan tehokas ja tuottoisa. Näyttämään hyvältä tilastoissa. Meitä kehuttiin, kuinka hienosti olimme hoitaneet säästämisen. Niin me teimmekin, mutta hintana oli asukkaiden huonontunut hoito, jonka me hoitajat joudumme maksamaan työuupumuksella, riittämättömyyden tunteella, huonolla omallatunnolla kaikesta tästä. Maksajiksi ovat joutuneet myös asiakkaat. He maksavat tästä kaikestakipeimmän hinnan. Se asiakas, joka ennen säästöjä käveli itse vessaan, makaa nyt vuoteessa ja on syötettävä ja kuivitettava, kun hoitajilla ei ole aikaa kuntouttavaan työotteeseen. Toinen asiakas, joka ennen oli niin hyväntuulinen ja elämäniloinen, makaa nyt masentuneena vuoteessaan eikä suostu syömään, kun hoitajat eivät enää ehdi välittää, kuunnella, puhua hetkeäkään. Tuntuu, että raha hallitsee maailmaa, ja niinhän se tekeekin. Onhan raha kuitenkin aina rahaa, hoitoalan asukkaat ovat vain nimiä papereissa, persoonattomia kasvottomia nimiä vailla omia haluja, omia tarpeita, vailla omaa tahtoa. Vailla inhimillisyyttä.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Julma
Onhan raha kuitenkin aina rahaa, hoitoalan asukkaat ovat vain nimiä papereissa, persoonattomia kasvottomia nimiä vailla omia haluja, omia tarpeita, vailla omaa tahtoa. Vailla inhimillisyyttä.

Hyvin sanottu ja muutenkin hienoa tekstiä, pikkusisko!

Joskin pikkuisen kärjistettyä (?) tai sitten olen vain missannut ihan kaiken övereimmät paikat. Mutta tosiaan, totta tuo on mitä edellä on kirjoitettu ja vielä enemmän kuin se on totta niin se on perseestä.

Ymmärrän kyllä myös työnantajapuolen paineet, eihän ne työntekijät halpoja ole pitää. En ole koskaan tutkinut mitä perus hoivakodin omistaja saa taskuunsa vuositasolla, joten en voi sen enempää sanoa ovatko he kaiken pahan alku ja juuri.

Sen ainakin uskaltaa sanoa että asialle olisi kiva saada jotain tehdyksi, jos homma jatkuu näin niin väestöpyramiidin piikkien saavuttaessa 70+ iän ei ole hoitajia ainakaan enempää työssä, koska työ ei ole mediaseksikästä ja sitä vastoin se on huonosti palkattua ja erityisen raskasta kuten pikkusiskon tekstissä sanotaan.

Mutta tosiaan, miksi tämä kiinnostaisi ketään kenellä on vaikutusvaltaa asiaan? He eivät tarvitse hoivapalveluita toistaiseksi, eikä heillä ole minkään sortin kosketusta hoivakoteihin, jotta he tietäisivät mitä on työnteko siellä, saati asuminen sellaisessa. Rahavirtoja tuleekin tästä syystä ohjata kiasmaan ja oopperataloon, sekä kaikenmaailman turhuuteen.

Kuinka moni pistäisi nämä numerot uuteen järjestykseen?

EDIT: Unohdin mainita; kiitokset hyvästä tekstistä.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Chine

Ei se hoitotyö, mihin meidät on tällä hetkellä oikeutettu ole sitä, mitä koulussa markkinoitiin. Lähihoitajalle opetetaan koulussa erikoissairaanhoidossa tarvittavia taitoja. Hienoja temppuja, joita ei työelämässä pääse toteuttamaan, kun hierarkia talloo päälle. On paikkoja, joissa lähihoitaja ei saa jakaa edes lääkkeitä, johon meillä on myös koulutus, koska se on ollut vuosikymmeniä sairaanhoitajan tehtävä. Tuntuu, ettei meitä lähihoitajia oteta ammatillisesti tosissaan joissain työpaikoissa.

Minä en ihan menisi allekirjoittamaan tuota. Meillekkin opetettiin koulussa hienoja temppuja jotka kuuluvat sairaalassa lääkäreille eikä minulle tule ilman lääkärin koulutusta olemaan luultavasti mitään asiaa niitä tekemään. Me käytiin myös mojova kasa diagnooseja ja anatomiaa läpi joita ei periaatteessa tarvitisi sairaanhoitajan osata ( näin siis sanoi lääkäri joka veti tätä kurssia meille) mutta käytiimpä kuitenkin. Minua ei silti turhauta töissä etten saa toteuttaa näitä hienoja "temppuja" koska ne kuuluvat lääkärille.

Joten uskon että lähihoitajillekkin opetetaan iso kasa tietoa jolla ei loppupelissä tule olemaan käytännön sijaa työelämässä ja asioita joita ei sitten olekkaan mahdollista tehdä työelämän puolella.

Mielestäni sillä ei ole mitään tekemistä arvostamisen kanssa ja työnsiirto tyyliin lääkäri -> sairaanhoitaja-> lähihoitaja on väärin. Se valitettavasti on yleinen käytäntö ja erittäin valitettavaa,sillä se ei näy palkassa.

Jos sairaanhoitaja ja lähihoitajat tekisivät samaa työtä miksi edes kouluttautua sairaanhoitajaksi tai jos sairaanhoitajat tekisivät lääkärin töitä niin miksi edes kouluttautua lääkäriksi?

Mitä tuohon lääkkeiden jakoon tulee,niin lääkkeitä jakaa se johon sillä on oikeus..se ei ole hierarkiaa vaan ihmisten persnahkojen varmistamista. Voihan gastrokirurgiaakin opetella oppikirjasta ja omaksua varamaan koko opuksen..tenttiäkkin sen,mutta se ei silti anna oikeuksia tehdä sitä gastrokirurgiaa sen estää hieno ystävämme byrokratia.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Pöllö

Mainio teksti. Ja todella, jos työ väsyttää, motivaatio siihen on hukassa, palkitsevia asioita on vähän... Etäisyyttä työhön, miettimään, mitkä asiat kuormittavat, miten on joskus kyennyt käsittelemään kuormittavat asiat rakentavasti. Ja miettimään, miten kauan jaksaisi, jos vain jatkaisi.

Jos vaikka hoivavietti olisi vahva tai haluaisi antaa potilaille paremman hoidon, ei voi olla viime kädessä yksilön varassa koko hoidon resursointi ja laatu. Takana on jo neljä vuotta "yhteiskuntapalvelua", ja se on noin yleensä ottaen enemmän kuin mitä keskivertokansalainen ehkä eläissään muista ihmisistä tuolla tavalla huolehtii. Syyllisyyttä ei kannata potea, jos päättää äänestää jaloillaan. Moni ei vain anna periksi, vaan jatkaa, kunnes on täysin loppu, jotta olisi tehnyt kaiken, mitä voi. Ja sitten ollaankin jo ehkä pidemmällä tauolla työelämästä. Jos pohdinnassa eteen tulee alan vaihtaminen, voi löytyä tehtäviä, joissa ominaisuuksistasi on hyötyä. Ja ylläolevan mielipiteen kirjoittaminen tavallisille kansalaisille suunnattuun yleisöfoorumiin on sitten se henkilökohtainen viesti yhteiskunnalle, missä hoitajien jaksamisessa mennään...

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Julma

Meillekkin opetettiin koulussa hienoja temppuja jotka kuuluvat sairaalassa lääkäreille eikä minulle tule ilman lääkärin koulutusta olemaan luultavasti mitään asiaa niitä tekemään.

Mä nyt käsittäisin että tässä blogissa tempuilla tarkoitetaan asiakkaille hyvää oloa tuottavia temppuja, kuten laadukasta ja motivoivaa viriketoimintaa tai mahdollisuuttaa vaikuttaa omaan elämänkulkuun jollain tapaa, eikä vaikkapa näitä infuusion aloituksia tai suturointeja. Tietenkin tähän ainoa oikea ihminen on vastaamaan pikkusisko.

EDIT:

Ja ylläolevan mielipiteen kirjoittaminen tavallisille kansalaisille suunnattuun yleisöfoorumiin on sitten se henkilökohtainen viesti yhteiskunnalle, missä hoitajien jaksamisessa mennään...

Nimenomaan. Mediassa kuuluu eniten tällä hetkellä (ja kaikkina muinakin hetkinä on ollut näin?) suuttuneiden asiakkaiden, vihaisten omaisten ja asiasta tietämättömien virkamiesten äänet. Hoitajiamyönteisiäkin tekstejä silloin tällöin näkyy, ainakin palkkataiston aikana niitä jokusia oli. Mutta niistäkin olivat kaukana ylläolevan kaltaiset tunnepitoiset kirjoitukset, jotka olisi tehnyt joku ketä on kiinni siinä elävässä hoitajan arjessa. Itsekin olen pohtinut aloittaa lehtikirjoittelun asiasta jos toisestakin, alkuun pääsy on vain hankalaa.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
shamk

Kiitoksia hyvästä kirjoituksesta. Aika tuttu tunne monilla työpaikoilla. Mielestäni kaiken perusta on oman itsensä ja työnsä arvostaminen sekä suhtautuminen siihen. Kun tekee parhaansa ei voi enempää vaatia keneltäkään. Me työntekijät valitettavasti emme voi paljon vaikuttaa hoitolaitosten säästöbudjetteihin, mutta varmasti ne eivät tappiolla bisnestään tee. Ehkä yksi keino on äänestää jaloillaa jos se edes jonkun työnantajan saisi heräämään.

Jos tuntuu, että uupuminen on lähellä, kannattaa miettiä muuta alaa. Ei omaa terveyttään kannata uhrata kenenkään bisneksentekoon.

Lähihoitajilla on koulutus määrättyihin tehtäviin, sairaanhoitajilla omaansa. Ellei lähihoitajan työ miellytä kannattaa? jatkaa saikkariksi.                                                      nimim.kahta en vaihda :)

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille

×