Jump to content
MAINOS

Työsuhteen päättämisestä


mur

Recommended Posts

Olen päättänyt lähteä nykyisestä työpaikastani, koeaika päättyy kesäkuun alussa. Seuraava lista on jo suunniteltu (loppuu juhannusviikolla), enkä haluaisi jättää entistä työpaikkaani "pulaan" ilmoittamalla nyt yhtäkkiä etten enää tulekaan, kun sh-sijaistilanne on muutenkin surkea. Suunnittelin ilmoittavani esimiehelle, että aion päättää työsuhteen, mutta että voin tehdä vielä seuraavan suunnitellun listan. Mutta onko mitään järkeä ilmoittaa tuota etukäteen? Vai odotanko, että koeaika päättyy ja irtisanoudun sitten?

Irtisanomisaikani koeajan jälkeen on KTES:n mukainen. Eli 14 vrk, jos palvelussuhde jatkunut max. 5 vuotta ja 1kk, jos palvelussuhde jatkunut yli 5v keskeytyksettä. Ensin ajattelin että irtisanomisaikani on siis tuo 14vrk, sillä olen ollut ko. työnantajan (kunta) palveluksessa vain lyhyitä aikoja aiemmin (kesätöitä opiskeluaikana, muutaman kuukauden pituisia jaksoja). Kuitenkin palkkanauhassani lukee, että palvelussuhteen alkupvm olisi vuodelta 2001, jolloin olen 1. kertaa ollut ko. kunnalla töissä ihan toisella alalla. Eli sen mukaan irtisanomisaika olisi 1kk. Mitä tuo "keskeytyksettä" siis tarkoittaa?

Blame it all upon

A rush of blood to the head.

-Coldplay

Link to comment
Share on other sites

Jos työnantaja on asettanut sinulle koeajan, niin silloin heidän täytyy myös olla varautunut siihen, että koeajalla työntekijä päivän varoitusajalla lopettaa työnteon. Ei siinä kannata sääliä työnantajaa, sillä he voivat tehdä saman tempun sinulle.

Keskeytymättömällä työsuhteella tarkoitetaan työsuhdetta joka on jatkunut ilman pidempiä katkoja. Katkojen pituutta ei kai ole määritelty, mutta muutamien päivien katkoja ei kai mielletä katkoiksi. Koeajan jälkeen sinulla on siis kahden viikon irtisanoutumisaika.

Failure is always an option

Link to comment
Share on other sites

Onhan se aina mukavaa ilmoittaa etukäteen, tietävät sitten samantien alkaa etsiä uutta henkilöä paikallesi :)

Link to comment
Share on other sites

Koeajalla voi lähteä päivän varoitusajalla, mutta toki on reilua ilmoittaa etukäteen jos aikoo lähiaikoina lopettaa työsuhteen. Ei liene siis mitään estettä ilmoittaa etukäteen lähtevänsä tiettynä päivänä? Miksi ihmeessä olisikaan. Paitsi jos työnantaja saa näin syyn pistää hoitaja "ensin" pihalle koeajan tuoman suojan turvin...

Mullakin lukee yhden keikkapaikan palkkakuitissa että työsuhde on alkanut viime vuosituhannella, se ei siis merkitse loppupeleissä mitään. Tärkeintä on, mitä työsopparissa lukee.

Ai lempiväri? Tällä hetkellä sellainen tuskanpunainen ja paskanruskea.

Link to comment
Share on other sites

Archived

This topic is now archived and is closed to further replies.

×
×
  • Create New...