Jump to content
MAINOS

Kysymyksiä äitiysloman jälkeisestä työhönpalaamisesta


sh jemi

Recommended Posts

Olen palaamassa äitiys- ja vanhempainvapaalta takaisin työelämään heinäkuussa. Mieheni pitää siihen perään isäkuukauden. Työsuhteeni on vakinainen.

Äitiys- ja vanhempainvapaan aikana lomapäivät kertyvät samaan tapaan kuin työssä ollessa. Äitiyslomalle jäin viime syksynä, joten myös tänä kesänä minulle kuuluu täydet lomapäivät. Mitenkähän niiden pitäminen, voinkohan pitää niitä pätkissä pitkin syksyä? Miehen kanssa pidettäsiin vuorotellen lomia pätkissä pitkin syksyä, ettei tarvitsisi vielä viedä pientä hoitoon. Hommassa auttaa myös mun kolmivuorotyöni.

Ollaan mietitty hoitovapaatakin, mutta silloin tulot tippuisi liikaa kun pitää tuota asuntolainaakin lyhentää. Mitenkä muuten lomien kertymisen kanssa jos jää hoitovapaalle vaikka puoleksi vuodeksi? Tai vuodeksi? "Nollautuuko" kaikki?

Mitenkähän tuo 30-tuntinen työviikko? Siinä oon laskeskellu saavani suunnilleen saman verran palkkaa kuin mitä Kela nyt maksaa.  Ja sais yhden ylim. vapaapäivän. Lomatkin kertyy samalla tavalla kuin jos tekisi täyttä työviikkoa. Eräs tuttavani (tekee myös kolmivuorotyötä, mutta eri alalla) ei kuitenkaan suositellut, koska siinä häviää jotain/siitä on haittaa, mutta ei osannut tuon tarkemmin selittää... Onko kellään kokemusta?

Entäs miten tiedättekö, jos/kun tekee lyhyempää työviikkoa niin saako Kelalta sen 70euron lisäksi myös kotihoidontukea (kun lapsi ei siis ole hoidossa kodin ulkopuolella) ja mahdollista kuntalisää?

Kerran luulin notta olin vääräs mutta sitten huomasinkin notta erehryyn.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Entäs miten tiedättekö, jos/kun tekee lyhyempää työviikkoa niin saako Kelalta sen 70euron lisäksi myös kotihoidontukea (kun lapsi ei siis ole hoidossa kodin ulkopuolella) ja mahdollista kuntalisää?

Kun lapsi ei ole kunnallisessa päivähoidossa, olette oikeutettuja kotihoidontukeen ja mahdollisesti kuntalisään (tässä paikkakunnittain eroja, esim. joissain kunnissa kuntalisää ei ole saanut, jos äiti ei ennen äitiyslomaa ole ollut palkkatyössä, typerää mutta totta). Mutta kotihoidontuki on varma.

"Tietä käyden tien on vanki/ vapaa on vain umpihanki."

- A. Hellaakoski -

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

  • 2 viikkoa myöhemmin...

Loman ajankohdan päättä työnantja. Eli en usko, että saat pätkissä pitikin syksyä, mutta mitään et häviä kysymällä asiasta.

Tarkista KELAn sivuilta mitä tukia olette oikeutettuja saamaan (KELAn etuudet lapsiperheille). Jos kunta maksaa kuntalisää, se selviää asuinkunnan sos.toimen sivulta. Kotihoidontukea  ja tukea osittaisen hoitovapaan ajalle (se 70) et voi saada yhtäaikaa. Siis joko lapsi hoidetaan kotona tai sitten työaikaa lyhennetään.

jos olet kunnalla työssä, kertyy muistaakseni lomat 30 kuukauden palkattoman poissaolon ajalta, eli jos olet pois 1/2v, jää saamatta viiden kuukauden lomapvät. Tarkista KVTES, löytyy kuntaliiton sivuilta.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Arkistoitu

Tämä aihe on arkistoitu, siihen ei voi enää vastata.

×
×
  • Luo uusi...