Päivystyspotilaana KYS:ssa

[Hiidenlintu]

Kirjoittelin tuossa mielipidekirjoituksen Savon Sanomiin kokemuksistani potilaana, mutta merkkirajoituksen vuoksi sitä piti aika rajusti lyhennellä. Ajattelin jakaa tänne tekstini kokonaisuudessaan. Etukäteen varmistin oman osastoni osastonhoitajalta, että tämän julkaisu on siinä mielessä ok, etten riko lojaliteettivelvoitetta ja uskallan siten omalla nimelläni kirjoittaa.

***

Hoitoa etsimässä Pohjois-Savon hyvinvointialueella

Vuoden vaihtuessa siirtyivät Kuopion asukkaat nauttimaan terveyspalveluita Pohjois-Savon hyvinvointialueelle, johon heidät kotiin jaetulla tiedotteella toivotettiin tervetulleiksi. Kuopiolaisena voin iloita siitä, että kaupungissamme toimii yksi maamme viidestä yliopistosairaalasta, joiden yleensä katsotaan olevan eturintamassa tarjoamassa parasta ja ajantasaisinta hoitoa. Itse perusterveenä miehenä en kovin usein ole niiden piiriin päätynyt asiakkaana, mutta sairaanhoitajana päässyt niitä kylläkin tarjoamaan. Äskettäisen sairastumiseni myötä sain avartavaa, joskaan ei tässä tapauksessa kovin mairittelevaa näkökulmaa asiaan.

Keskiviikkona 4. tammikuuta minulla alkoi kuumeilu alati pahenevin nieluoirein. Nuorempana olin sairastellut useampia nielurisojen tulehduksia, eli tonsilliitteja, mutta ne eivät olleet viimeiseen 15 vuoteen vaivanneet. Nyt tuo nuoruudesta tuttu ystävä tuntui löytäneen tiensä yllätysvierailulle. Nielun toispuoleisesti painottuva turvotus ja kipu estivät syömisen torstain jälkeen, ja kun normaalisti en flunssassakaan kuumeile, niin perjantaina 39 asteen päälle nouseva kuumeilu tarjosi varsin eksoottisia kokemuksia muutoin harmaaseen keskitalveen. Itse ammattilaisena kehotan toki aina ottamaan yhteyttä terveydenhuoltoon jos kokee huolestuneisuutta voinnistaan, mutta jääräpäisenä yksityishenkilönä pyrin viimeiseen asti olemaan noudattamatta omia sinänsä hyviä neuvojani ja pärjäämään kotona. Tällä kertaa kuitenkin alkoi tuntua siltä, että oireiden voimakkuus vaatisi lääketieteellistä apua. Lähes kaikkiin sairauksiin pätee se, että jos hankaloituvia oireita liian pitkään katselee kotona, kohottaa sillä riskiä komplikaatioille. Tonsilliitin tapauksessa komplikaatioita ovat muun muassa välikorvan tulehdus ja nielupaise, joka puolestaan voi johtaa sydänlihastulehdukseen tai enkefaliittiin, eli aivokudoksen tulehdukseen. Molemmat viimeksi mainituista hengenvaarallisia sairauksia.

Perjantai-iltana harmittelin mielessäni, että hoitoon hakeutumiseni ajoittui päivystysaikaan, mutta KYS:n päivystyksessä oli huojentavan rauhallista. Jonotusautomaatin tarjoaman lapun mukaan edelläni oli nolla asiakasta - mahtavaa! Pääsin nopeasti hoidon tarvetta arvioivan triagehoitajan kautta perusterveydenhuollon hoitajavastaanotolle. Jututtamisen ja tutkimisen jälkeen otettiin tonsilliittia aiheuttavan streptokokki-a -bakteerin pikatesti ja pääsin kotiin odottamaan jatkohoito-ohjeita. Näyte osoittautui negatiiviseksi, joten olettamukseksi jäi, että kyseessä on oirekuvasta huolimatta virusperäinen infektio ja niinpä hoidoksi ohjattiin lepoa ja tulehduskipulääkkeitä. Tätä ohjetta noudatin lauantain ajan olotilan vain hetkittäin hieman helpottuessa.

Sunnuntaina alkoi viides päivä tunnollista sohvalla makaamista ja käsikauppalääkkeiden pupeltamista. Olo sen sijaan ei ottanut askeleita parempaan suuntaan, päinvastoin. Nyt alkoi puheen hankaloituminen ja nesteidenkin juominen alkoi olla vaivalloista, en pystynyt nukkumaan ololtani ja aloin muistella, että streptokokin pikatestiin liittyi kohtalaisesti väärien negatiivisten tulosten mahdollisuutta, eli testi antaa negatiivisen tuloksen, vaikka testattavalla olisi kyseinen infektio. Olinkin jo ensimmäisellä käynnillä hieman ihmetellyt, ettei pidemmän aikaa vaativaa, mutta varmempaa ja kattavampaa nieluviljelynäytetty ollut otettu. Lähdin siis uudestaan päivystykseen missä jonotusautomaatin tarjoaman lapun mukaan edelläni oli nolla asiakasta - mahtavaa. Triagehoitajan kautta pääsin perusterveydenhuollon hoitajan vastaanotolle. Nieluviljelynäyte otettiin ja hoitaja kuvasi tilaani yleistilaltaan hyväksi, eikä löytänyt merkkejä mahdollisesta paiseesta, vaikka toin esiin kokemukseni vaivan toispuoleisuudesta, niskajäykkyydestä ja oikean korvan kipeytymisestä. Nielun todettiin olevan punoittava ja katteinen, joten pääsin kotiutumaan ohjeella levätä ja käyttää tulehduskipulääkkeitä. Tässä vaiheessa aloin jo turhautua tarpeettomilta tuntuviin käynteihin, sillä olisin osannut varsin hyvin itsekin todeta omat oireeni ja määrätä itseni vuodelepoon sohvalle. Etsin lisää tietoa oireisiini sopivista sairauksista, mutta varsin nopeasti ainoa kliiniseen kuvaan sopiva tauti oli nielurisojen tulehduksesta edennyt nielupaise. Mihinkään virustautiin en oireitani saanut istumaan. Itsensä diagnosoimista vajavaisella lääketieteellisellä ymmärryksellä pitäisi välttää, mutta kun kahdella päivystyskäynnillä en ollut nähnyt vilaustakaan lääkäristä, niin oliko enää vaihtoehtojakaan?

Olin jo mielessäni päättänyt hakeutua yksityisen puolen vastaanotolle, koska edestakainen kulkeminen päivystyksessä ei tautiani tuntunut ainakaan parantavan. Sunnuntain ja maanantain välisenäkään yönä en saanut nukuttua, koska vaikka olin jo rättiväsynyt, niin nieleminen oli hankaloitunut jo siinä määrin, että aina torkahtaessani sylkeä ja limaa valui hengitysteihini aiheuttaen hallitsemattoman yskänpuuskan. Mietin jo, että tältäköhän tuntuu matkalla kohti aspiraatiopneumoniaa. Enää kipulääkkeidenkään ottaminen ei onnistunut, sillä en saanut tabletteja nieltyä. Aamuyöllä kolmen aikaan en enää sietänyt oloani, vaan päätin mennä kolmannen kerran apua hakemaan päivystyksestä, jossa jonotusautomaatin tarjoaman lapun mukaan edelläni oli nolla asiakasta - mahtavaa? Tällä kertaa triagehoitaja yritti saada minua lääkärille, koska silmin nähtävästi aloin jo olla pitkällä hyvinvoinnin tuolla puolen. Leposykkeeni oli yli sata ja kiputilanne hankala estäen syömisen, nukkumisen ja lähes puhumisenkin. Päivystyksen lääkäri ohjasi triagehoitajan soittamaan kurkku- nenä- ja korvatautien (KNK) päivystävälle lääkärille. KNK-päivystäjää ei ilmeisesti ympärivuorokautisesti talossa ole, vaan hän päivysti kotonaan. Kotoaan hän ei ollut halukas aamuyöllä lähtemään tilaani tutkimaan, vaan minun pitäisi ilmoittautua KNK-poliklinikalle aamulla kello 8:00. En aivan ymmärtänyt miksi joku haluaa olla jonkin erikoisalan päivystävä lääkäri, jos ei kuitenkaan ole halukas hoitamaan oman erikoisalansa päivystyksellisiä potilaita. Hoitaja tarjosi mahdollisuutta jäädä odottamaan poliklinikan avautumista päivystykseen, mutta totesin voivani odottaa kotonakin. Kaiken voitavansa hyvin ja ammattitaitoisesti tehnyt hoitaja pahoitteli tilannetta ja antoi ohjeeksi soittaa ambulanssi jos tilani vielä heikkenisi ennen hoitoon pääsyä.

Koitti viimein maanantaiaamu. KNK-poliklinikalla näytin Kanta-arkiston tekstin yöllisistä ohjeista saapua polille, joten pääsin ilman lähetettä hoidettavaksi. Poliklinikan nuori naislääkäri nopeasti totesikin nielussani paiseen. Neulalla, veitsellä ja suonipuristimilla hän otti pahan nielustani pois ja pääsin lähtemään kotiin antibioottikuurin kanssa. Tätä kirjoittaessa toimenpiteestä on kulunut alle vuorokausi, olen saanut viimein nukuttua ja oloni on jo parempi kuin kertaakaan kuluneen kuuden päivän aikana. Erittäin tyytyväinen olen saamaani hoitoon kun hoitoon viimein pääsin. Samalla mielessäni on pyörinyt kysymys siitä, että jos työikäisen, perusterveen ja terveydenhuollon alaa tuntevan on näin hankalaa päästä hoitoon, niin minkälaista se on niillä, joilla ei ole vastaavia etuja puolellaan? Entä jos asuisin syrjäisemmällä paikkakunnalla, eikä minulla olisi mahdollisuutta liikkua omalla autolla nopeasti sairaalaan ja takaisin? Entä jos olisin aivan eri alalla toimiva kansalainen, enkä osaisi kyseenalaistaa saamiani hoito-ohjeita? Sain tarvitsemaani hoitoa vasta neljännellä kerralla saapuessani sairaalaan saman asian vuoksi, mikä on täysin kohtuutonta. Hoitoon pääsyn ei tulisi olla kiinni siitä, kuka on sinikkäin hakemaan itselleen apua. Samoin kohtuutonta on mielestäni se, että kolmella aikaisemmalla kerralla vastuu tutkimisestani ja jatkohoidostani oli täysin hylätty sairaanhoitajien harteille, eikä lääkäriä, jonka kuuluisi olla laillisessa vastuussa potilaan hoidosta, näkynyt tai kuulunut missään ennen maantaiaamua. Tämä on myös väärin hoitajia kohtaan, sillä silloin he joutuvat tekemään isompia päätöksiä kuin mihin koulutus antaa mahdollisuuksia ja ammatti velvoittaa. Matruusin ei pitäisi joutua hoitamaan vastuuta, joka kapteenille kuuluu.

Ymmärrän hyvin, että kaikissa tapauksissa lääkärin vastaanotolle ei heti pääse ja ruuhkaisina aikoina saattaa joutua odottamaan. Tässä tapauksessa kuitenkaan ruuhkat eivät olleet syynä, sillä päivystys oli kaikilla käynneilläni käytännössä tyhjä. Joissain tapauksissa hoitajan tekemä arvio voinnista ja jatkohoidosta voi hyvinkin olla riittävä, mutta jos sama potilas hakeutuu pian uudestaan saman ongelman vuoksi, olisi potilaalle tehtävä tarkempaa tutkimusta ja lääkärin suorittama lääketieteellinen arvio. Näin olen ainakin käsittänyt useimmissa kehittyneissä maissa toimittavan, mutta miten lienee Pohjois-Savon hyvinvointialueella? En pysty sanomaan, onko oma kokemukseni päivystyspotilaana poikkeus, mutta mielestäni siinä ilmentyy sellaisia järjestelmän ongelmia, jotka eivät ole hyväksyttäviä. Jos potilaita lähetetään kotiin alidiagnosoituina, lisää se riskiä vakaviin komplikaatioihin ja jopa kuolemiin. Tämä lisää paitsi tarpeetonta kärsimystä, niin myös poissaoloa töistä ja johtaa lopulta suurempiin hoitokustannuksiin. Mikäli näihin asioihin ei puututa, on hyvinvointialue käsitteenä yhtä irvokas kuin ministeriöiden nimet George Orwellin kuuluisassa romaanissa.

Kaikkien vaikeuksien jälkeen saamastaan hoidosta kiittäen,

Jarkko Pesonen
sairaanhoitaja
Kuopio

 

 

 

[jupet]

Tapaukseen josta vain potilaan oma käsitys luettavissa on yleisesti ihan turha ottaa kantaa, mutta olethan tietoinen että nielupaiseen olemassaolo päivänä y ei todista tilanteesta päivänä x mitään, se kun kehittyy usein suht nopeasti. Yleensä vieläpä virustaudista homma liikkeelle lähtee paiseeseen johtavienkin tilanteiden suhteen.

Kertomasi mukaan on myös toimittu ihan täysin terveysportin tarjoaman ohjeen mukaisesti

"Akuutti nielutulehdus on yleensä lievä ja itsestään parantuva tauti, jonka pääsääntöisesti aiheuttaa joku virus – kerro tämä myös potilaalle.

Potilailta, joilla on nielukipuoireet ja Centor-oirepisteitä ≥ 3 (ks. taulukko «Kurkkukivun Centor-oirepisteytys...»1), otetaan ensisijaisesti streptokokki A -pikatesti (Ps-StrAAg1), vaihtoehtoisesti (tai oireiden pitkittyessä) streptokokkiviljely (Ps-StrVi2) tai nieluviljely."

Tokihan tässä kohtaa jälkiviisaana on helppo sanoa että viljely olisi kannattanut mahdollisesti ottaa aiemmin, toki mitään takeita antibioottihoitoon soveltuvasta löydöksestä ei tietenkän ole.

Ja tokihan läkäri olisi voinut nieluun katsottuaan todeta että näyttääpäs kiukkuiselta, laitetaan empiirinen antibiootti anyway. Näkemättä paha sanoa mikä olisi ollut oma reaktio.

[Hiidenlintu]

Kritiikkini kohdistuu ensisijaisesti siihen, miten tilanne hoidettiin myöhemmillä käynneillä kun oireet olivat selkeästi toispuoleisia turvotuksen ja kivun osalta ja ettei kolmannellakaan kerralla ollut mahdollisuutta lääkärin arvioon. 

Muokattu tammikuun 10, 2023 - Hiidenlintu
selkeytys

[kukkis.]

Näin se on ..... heikot, puolustuskyvyttömät, tietämättömät ja ne kaikki jotka eivät osaa/ kykene itselleen hoitoa vaatia jäävät sitä ilman.