Jump to content
MAINOS

Aika ei riitä asiakkaiden hoitamiseen paperitöiden suuren määrän vuoksi

Mera

Recommended Posts

Valmistuin sairaanhoitajaksi vuonna 2014. Tein ensin sijaisuuksia ikäihmisten palveluissa. Tällöin rakastin työtäni. Sain sijaisena keskittyä ihmisten hoitamiseen. Käytin paljon työaikaa ulkoiluun ja asiakkaiden kanssa seurusteluun.

Sain vakituisen työpaikan vuonna 2017. Sain omia hoidettavia ja järkytyin paperitöiden määrästä. Johtajat pitivät palavereita joka viikko ja paperityöt vaan lisivät sitä myötä. Näissä paperitöissä oli todella paljon päällekkäisyyksiä, esimerkiksi johtajat keksivät että asiakkaalle tehdään voimavarakartoitus. Nämä voimavarakartoituksessa olevat asiat kirjattiin myös hoito- ja palvelusuunnitelmaan. Eli samat asiat kirjattiin tuplana. Sama oli sosiaalisen verkostokartan kanssa. Listaa voisi jatkaa vaikka miten pitkään. Laskin joskus että meillä tehtiin kymmenen erilaista kartoitusta ja suunnitelmaa asiakkaille ja nämä samat asiat oli lisäksi hoito- ja palvelusuunnitelmassa. Ja osaa näistä piti päivittää usein esimerkiksi voinnin laskun vuoksi. Toki yritettiin puhua järkeä johtajille, mutta ne oli tehtävä piste.

Lisäksi vielä voisin kertoa tähän yhden kokemuksen opiskeluajalta. Tein keikkaa opiskeluaikana erääseen yksityiseen hoitokotiin. Hoitajia oli siellä vähän, mutta asukkaat hoidettiin viimeisen päälle. Kaikki autettiin ylös sängyistä ja heidän kanssaan ulkoiltiin. Paperityöt oli hoitajien vähyyden vuoksi myöhässä/hätäisesti tehty.

Kaupunki teki sitten tarkastuksen ja totesi vakavan laiminlyönnin, jonka vuoksi keskeytti asiakkaiden sijoittamisen sinne. Kaupunki ei ottanut mitään kantaa hoitajamitoitukseen vaan keskittyi tuijottamaan papereita. En tiedä olisiko pitänyt itkeä vai nauraa. Tarkastuksen jälkeen tilanne oli se, että asiakkaat hoidettiin hätäisesti ja hoitajat istuivat koneella tekemässä paperitöitä. Kaupunki oli tyytyväinen.

Minkälainen tilanne muualla on paperitöiden suhteen? Mielestäni RAI ja hopasu on hyödyllisiä ja perusteltuja, mutta monessa paikassa tehdään paljon muutakin.

Tämä paperitöiden järjettömyys oli suurin syy, miksi vaihdoin alaa. Välillä mietin paluuta, mutta en uskalla lähteä nykyisestä mukavasta työstäni ennen kuin olen varma, että on olemassa paikkoja, joissa suuri osa ajasta ei mene hyödyttömään paperinpyörittelyyn.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

2 tuntia sitten, Mera kirjoitti:

Lähde tekemään keikkatöitä niin pääset kurkistamaan eri yksiköihin ym. Samalla voi tehdä ajatustyötä että mitä osaa ja mitä haluaa vielä opetella.Kirjaaminen monen mutkan kautta ei ole ollut koskaan mun juttu.Olen opetellut ties kuinka monta potilastietojärjestelmää.Nyt päätin sanoa Apotille ei kiitos.Ikääkin sen verran mittarissa että näin on!

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Luo tunnus tai kirjaudu sisään kommentoidaksesi

Vain jäsenet voivat kommentoida

Luo tunnus

Rekisteröi tunnus yhteisöömme. Se on helppoa!

Rekisteröi uusi tunnus

Kirjaudu sisään

Onko sinulla jo tunnus?

Kirjaudu sisään
×
×
  • Luo uusi...