Jump to content
MAINOS

Vanhukset kaipaavat virkistystoimintaa, mutta hoitajilla ei riitä aikaa


LauraM

Recommended Posts

Hei, olen havainnut, että kiireestä johtuen palvelutaloissa virkistystoiminnan järjestäminen on jäännyt vähäiselle tai laiminlyöty kokonaan. Opiskeluuni kuuluvassa harjoittelujakson aikana, osa tehtävistäni oli järjestää virkistystoimintaa vanhuksille. Pidin heille ryhmäjumppaa, bingoa ja muuta toimintaa, jossa he pääsivät toimimaan yhdessä. He pitivät siitä valtavasti ja sain positiivista palautetta heiltä. Minua jäi kuitenkin huolestuttamaan se asia, että vaikutti siltä, ettei kukaan muu vakituinen hoitaja ehtinyt moisen järjestämiseen, vaikka olisivat toivoneet. Keskustelin yksikön johtajan kanssa huolestani ja hän kertoi, että ainakin Martat tulevat silloin tällöin järjestämään jotain aktiviteettejä vanhuksille. Minulla on kokemusta vain yhden palvelutalon toiminnasta, joten haluaisin kuulla muiden hoitajien kokemuksesta asiasta. Järjestetäänko teidän palvelutalossa virkistystoimintaa vanhuksille? Jos joo, niin mitä te teette ja kuinka usein? Saavatko vanhukset teidän mielestä riittävästi virkistystä vai tarvitaanko sitä lisää? Onko teillä joku vastuussa asian järjestämisestä tai miten sitä hoidetaan? Jos ei, niin mitä haasteita (kiireen lisäksi) virkistysoiminnan järjestämiseen liittyy teidän mielestä? Arvostaisin tosi paljon, jos voisitte jakaa kokemustanne kanssani. Se on mielestäni tärkeää asia, joita olisi hyvä ottaa huomioon. 

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Mielestäni kysymys on laajemmin siitä, mikä vanhustyössä on tärkeää ja mikä ei. Jossain 0,5 mitoituksen paikassa syöttämiset ym perushoito kaikkine kirjallisine töineen syökin leijonanosan ajasta, ei jää enää paukkuja juuri extraa järjestää. Mutta mitoitus on nousemassa koko ajan ja aikaa vapautuu lisää. 

Mä katsoisin, että asenne ratkaisee. Tästä syntyy välillä ristiriitoja, koska joidenkin hoitajien mielestä asukkaiden kanssa leikkiminen ja laulattaminen ei ole työtä ensinkään. Kukapa nyt sen sitten osaa lopulta sanoa, kumpi on tärkeämpää: syödä 15 minuuttia puoli lautasta ja sen jälkeen jotain virikettä ja aktiivisuutta toinen vartti, vai käyttää molemmat vartit siihen, että huonosti syövä muistisairas saa varmasti kaloreita riittävästi. Jos se elämä jo on mitä on sen muistisairauden takia, niin mä ehkä valitsisin itse itselleni lyhyemmän ja kivemman loppuelämän, kuin että ainoa huolenaihe on se että syönkö tarpeeksi. 

Vanhainkotityötä kuutisen vuotta takana, ja ei nämä asiat ole mustavalkoisia. Mielipiteeni kuitenkin olen ehtinyt muodostaa. 

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Korona-aika supisti juuri ulkopuolisten järjestämää toimintaa. Ystäväni kävi mm Lukemassa lehtiä ikäihmisille palvelutalossa ym ennen.Joissakin paikoissa on palkattu mm . Toimintaterapeutti päiväohjelmaa järkkäämään. Itse olen tykännyt lähteä rapsan jälkeen jonkun asukkaan kanssa pihalle/puistoon. Tämä on kokonaisuudessaan vaikea teema ja tosiaan asenne sellainenkin. Jos yksikön arvoissa on yhdessä tekeminen niin silloin siihen pitää oikasti olla resurssit ja innostunut henkilökunta!

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

  • 3 viikkoa myöhemmin...

Se viriketoiminta pitäisi kellottaa tietylle ajalle, tietyn vuoron tehtäväksi jotta se tapahtuisi. Meillä ei ole sille erikseen aikaa, joten sitä ei tule tehtyä. Kaikki aika menee hoitotoimiin ja kirjaukseen, päälle vielä pyykit, kalenteriasiat, lääkärinkierrot, yhteydet omaisiin ja mitä nyt tehostetussa asumisessa eteen tulee.  Joskus arkena, ehkä kerran viikkoon, keittiötyöntekijä vie yhden asukkaan käymään ulkona. Opiskelijat pelailevat  sillointällöin. 

Päiväsalissa soi musiikit teeveestä, siihen eteen viedään asukkaat kuuntelemaan, yleensä kaikki vaan nukahtavat nopeasti.

  • Surullinen 2
Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Järjestöt, kuntien/kaupunkien vapaaehtoistoiminnan keskukset ja seurakunnat on hyvä muistaa virkistystoimintaa järjestettäessä. Korona-aika varmasti rajoittaa ulkopuolisten tuloa taloihin, mutta tilanne varmasti helpottaa kun kroona väistyy enemmin tai myöhemmin. Järjestöt (esim. Punainen Risti, Martat, Lions clubit, Rotaryt, kuorot, liikuntaseurat)  usein pystyvät järjestämään toimintaa ilta-aikaan, sillä moni vapaaehtoinen voi olla työelämässä. Tosin esimerkiksi eläkelläisjärjestöissä tilanne on toinen ja päiväläkin toiminnan järjestäminen onnistuu. Osassa palvelutaloja päivällä on omaa toimintaa, mutta illat ovat taas pitkiä ilman virkistysohjelmaa.

Hoitajilta järjestöjen kanssa tehtävä virkistystoiminta edellyttää sitä, että joku henkilökunnasta toimii yhteyshenkilönä, tiedottaa talossa tapahtumista ja henkilökunta tuo asukkaat mukaan järjestettävään toimintaan. Paikalle on hyvä jäädä myös joku henkilökuntaan kuuluva, joka tuntee asukkaat mahollisten "tilanteiden" varalta. Järjestöille virkistystilaisuuksien järjestäminen voi olla aivan mielekästä toimintaa. Järjestöjen resursseista riippuu, kuinka usein he voivat tätä järjestää.

Myös päiväkodit, koulut ja alan oppilaitokset voivat olla hyvä yhteystyökumppani. Miltä kuulostaisi esimerkiksi koululuokan tulo pitämään musiikkituntia vaikka palvelutaloon? Tai päiväkotiryhmän vierailu? Tai voisivatko esimerkiksi paikallisen sosiaali- ja terveysalan oppilaitoksen opiskelijat tulla opettajansa kanssa vierailulle ja järjestää ohjelmaa osana opintoja?

Järjestöistä, kunnan tai kaupungin vapaaehtoistoiminnan keskuksista ja seurakunnista voi myös löytyä henkilökohtaisia ystäviä yksinäisille asukkaille. Nämä ystävät eivät missään tilanteessa korvaa ammattilaisten antamaa hoitoa, vaan he esimerkiksi ulkoilevat yhdessä asukkaan kanssa tai vaan muuten pitävät seuraa. Vapaaehtoiset voivat lähteä esimerkiksi avuksi (saattajaksi) lääkärissä käynille tai kauppaan. Järjestöiltä ja seurakunnilta kannataa kysyä, että onko tällaista toimintaa alueella.

Järjestöille se, että mahdollistetaan esimerkiksi järjestön omat kokoontumiset esimerkiksi palvelutalossa voi olla riittävä korvaus tehdystä työstä. Monella järjestöllä on ongelmana se, ettei niillä ole omia tiloja kokoontumisiin.

Muokattu - pekka
  • Tykkää 3
Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Erittäin hyvä kirjoitus! Monenlaista on tarjolla kunhan pidetään korvat ja silmät auki.Ollaan motivoituneita ja korostetaan yhdessä tekemistä !

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Luo tunnus tai kirjaudu sisään kommentoidaksesi

Vain jäsenet voivat kommentoida

Luo tunnus

Rekisteröi tunnus yhteisöömme. Se on helppoa!

Rekisteröi uusi tunnus

Kirjaudu sisään

Onko sinulla jo tunnus?

Kirjaudu sisään
×
×
  • Luo uusi...