Jump to content
MAINOS

Ajatuksia Tehyn valtuuston vaaleista 29.3-21.4


Asswiper

Recommended Posts

Tehyn valtuustovaalit lähestyvät. Vähän arveluttaa tuo kuntavaalien osuminen samaan ajankohtaan, mutta toivotaan että tästä huolimatta tehy-vaalit saavat ansaitsemansa huomion.

Nykytilanteessa on äärimäisen tärkeää että mahdollisimman monet tehyläiset aktivoituvat äänestämään. Työehtosopimus päättyy ensi vuonna, ja nykyisessä taloustilanteessa työnantajapuolen voi taas kuvitella hakevan monenlaisia heikennyksiä sopimukseen, henkilöstötilanteesta välittämättä.

On erittäin tärkeää että nimenomaan tavalliset, omalla palkallaan itsensä ja perheensä elättävät tehyläiset osalistuvat äänestykseen. Puolisonsa palkalla elävät "kermaperseet" voivat toki minun puolestani jättää tällä kertaa äänestämättä. Vaalit käydään sähköisesti, ja äänestäminen on tehty varsin helpoksi. Ehdokasnumerot eivät ole vielä selvillä, eikä kattavia ehdokaslistoja ole ihan vielä julkaistu. Näihin ei kuitenkaan mene enää montaa päivää.

Olen itse asettunut ehdolle tehyn "Yhdessä eteenpäin" liittoutuman alaisuudessa. Sen voin ainakin luvata, että mikäli minut valtuustoon valitaan, ja työtaistelu tulee, niin tulen tekemään kaikkeni, että työtaistelussa tullaan käyttämään uusia ja täysin poikkeuksellisia työtaistelumuotoja. Niitä ei tietenkään tässä kohtaa paljasteta, mutta vuodesta 2007 alkaen on ollut aikaa ideoida kaikenlaista...

Työtaistelumuotojen tulee toki olla sellaisia, ettei niillä saada omia rivejä rakoilemaan, eikä saada koko kansan vihoja päällemme. Mm näistä syistä en lähtisi ajamaan esimerkiksi joukkoitsemurhalla uhkaamista työtaistelumuotona, mutta kaikkiin sitä kevyempiin keinoihin tulen olemaan valmis. "Saigonilainen lakko" pitäisi ainakin olla keinovalikoimassa, mutta mielummin tietenkin tehdään jotain järkevämpää, tehokkaampaa, ja yllätyksellisempää.

Hyvää vaalikevättä kaikille!

Hannes Lindroos

Tehyläinen sairaanhoitaja.

1/12800

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Tehystä olen monesti apua pyytänyt,  vielä ei ole auttavaa kättä ojennettu. Ehkä he siellä ajattelevat minulle suuren ongelman olevan mitätön ja näinhän se tietysti onkin, mitä ne minun murheeni loppujen lopuksi ketään muuta surettaa. 

Yhteenvetona totean jos ja kun äänestän,  tulen kyllä viimeiseen tappiin asti päätä pölkylle vaatimaan jos ehdokas ei sanojensa takana seiso. 

 

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

  • 4 viikkoa myöhemmin...

Tehyn valtuuston vaalien äänestysaika alkoi 29.3. Tällä kertaa myös kaikki Tehyyn kuuluvat opiskelijat voivat äänestää. Nämä ovat oikeasti tärkeät vaalit. Nyt ratkaistaan sitä, minkälaiset "pelimerkit" Tehyllä on käytettävissä ensi vuoden palkka- ja työehtoneuvotteluissa. Nyt tarvitaan Tehylle sellaiset päättäjät, jotka eivät hakeudu valtuustoon kiillottamaan omaa julkisuuskuvaansa. Valtuustoon tarvitaan ahkeria, jaksavia ja asialleen omistautuneita kaikenikäisiä Tehyläisiä.

Tässä vaiheessa kukaan ei vielä tiedä satavarmasti, mitä vuosi 2022 tuo tullessaan. Työtaistelun todennäköisyys tuntuu kuitenkin erittäin suurelta, sillä työnantajapuoli tulee varmasti jälleen vetoamaan kuntien talouden heikkoon tilanteeseen. Me emme voi hyväksyä huonoa sopimusta, se on estettävä kaikin keinoin. Mikäli työtaistelu toteutuu, eivät ideat eikä turnauskestävyys saa loppua missään nimessä.

Tehyn valtuustossa päätetään työtaisteluun ryhtymisen lisäksi monista muistakin jäseniä koskevista asioista. Erittäin monen ehdokkaan asialistalla tuntuu olevan työolojen kohentaminen. Tässäkin riittää toki paljon työsarkaa. Olisin kuitenkin toivonut, että ehdokkaina olevat henkilöt olisivat hieman enemmän avanneet, millä keinoin työolojen kohentamista tulisi ajaa eteenpäin. Olisiko oikea keino uutisoida näyttävästi huomatuista epäkohdista, vai kirjelmöidäänkö suoraan lainsäätäjille? Lisäksi minulle on jäänyt ehdokkaiden ajatuksiin tutustuessa vähän epäselväksi, mitkä seikat työoloissa ovat niitä, joihin kaivataan kaikkein kipeimmim muutosta? 

Omalla agendallani on esillä palkka-asioiden ohella myös jäsenhankinta. Tehyn uuden valtuuston tulee tehdä lujasti töitä erityisesti nuorten, sekä maahanmuuttajataustaisten Tehyläisten mukaansaamiseksi Tehyn aktiiveiksi. Tämän eteen tarvitaan näkyvä ja uskottava erillinen mainoskampanja. Myös muilla keinoin tulee edistää nuorten ja maahanmuuttajien järjestäytymisastetta ja tietoisuutta omista oikeuksistaan. Ammattiosastojen tulee järjestää heti koronarajoitusten poistuessa jäsentapahtumia joiden kohderyhmään kuuluvat myös nuoremmat jäsenet. Ainakin seikkailupuistot, pakohuoneet, ja suppailu olisivat kokeilemisen arvoisia aktiviteetteja. Tehyn uuden valtuuston tulee olla aktiivisesti yhteydessä ammattiosastoihin, jotta hyvät ideat saadaan käyttöön eri puolilla Suomea.

Toivotaan että Tehylle valitaan näissä vaaleissa mahdollisimman periksiantamattomat, energiset, asiantuntevat, ja päätettäviin asioihin huolella perehtyvät päättääjät! 

Olen itse ehdolla Yhdessä eteenpäin liittouman listoilla, numerolla 89.

Hannes Lindroos

Sairaanhoitaja

1/12800

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Luo tunnus tai kirjaudu sisään kommentoidaksesi

Vain jäsenet voivat kommentoida

Luo tunnus

Rekisteröi tunnus yhteisöömme. Se on helppoa!

Rekisteröi uusi tunnus

Kirjaudu sisään

Onko sinulla jo tunnus?

Kirjaudu sisään
×
×
  • Luo uusi...