Jump to content
MAINOS

Sairaanhoitaja päivätöihin


Sanelma

Recommended Posts

Minulle tuli talon sisällä mahdollisuus päästä puoleksi vuodeksi sijaisuuteen tekemään säännöllistä päivätyötä arkisin. Olen tehnyt suurimman osan parikymmenvuotisesta urastani 3-vuorotyönä ja mahdollisuus tuli kuin tilauksesta. Olen kaivannut vaihtelua työhöni jo pidemmän aikaa. Samoin vuorotyön sekä oman työpaikkani toistuvat toimimattomat käytännöt on alkaneet väsyttää yhä enemmän, tympäisemäänkin. Haluaisin kuitenkin olla se mukava kollega, joka pitää hyvää työilmapiiriä yllä. Tuntuu, että nykyään välillä sekin tapahtuu ”hampaat irvessä”. Työn ilo kaikkineen on vähän hakusessa.

Sitten ne mutat: eli onko päivätyön palkalla ihan mahdottomuus tulla toimeen? En elä mitenkään huikentelevaista elämää, mutta lapsia kolme vielä ruokittavana. Mitä muita päivätyöhön liittyviä asioita pitäisi osata ottaa huomioon, jotka muuttuvat kolmivuorotyöhön nähden arkivapaiden ”menetyksen” lisäksi? Ajattelen kuitenkin niin, että puoli vuotta tuskin venettä kaataa ja on ihan kokeilemisen arvoinen juttu.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Jokaisen elämäntilannehan on tietenkin eri, mutta omasta puolestani voin sanoa etten pärjäisi hoitoalalla päivätöissä edes tuota puolta vuotta ilman lainan ottamista. Ei vaan pysty raapaisemaan tuhatta euroa liksasta pois ilman että se tuntuisi missään. Toisaalta jos pääsisi joksikin väliportaan nahkajakkaraan pierijäksi niin sitten olisi asia aivan eri.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

6 tuntia sitten, Sanelma kirjoitti:

Minulle tuli talon sisällä mahdollisuus päästä puoleksi vuodeksi sijaisuuteen tekemään säännöllistä päivätyötä arkisin. Olen tehnyt suurimman osan parikymmenvuotisesta urastani 3-vuorotyönä ja mahdollisuus tuli kuin tilauksesta. Olen kaivannut vaihtelua työhöni jo pidemmän aikaa. Samoin vuorotyön sekä oman työpaikkani toistuvat toimimattomat käytännöt on alkaneet väsyttää yhä enemmän, tympäisemäänkin. Haluaisin kuitenkin olla se mukava kollega, joka pitää hyvää työilmapiiriä yllä. Tuntuu, että nykyään välillä sekin tapahtuu ”hampaat irvessä”. Työn ilo kaikkineen on vähän hakusessa.

Sitten ne mutat: eli onko päivätyön palkalla ihan mahdottomuus tulla toimeen? En elä mitenkään huikentelevaista elämää, mutta lapsia kolme vielä ruokittavana. Mitä muita päivätyöhön liittyviä asioita pitäisi osata ottaa huomioon, jotka muuttuvat kolmivuorotyöhön nähden arkivapaiden ”menetyksen” lisäksi? Ajattelen kuitenkin niin, että puoli vuotta tuskin venettä kaataa ja on ihan kokeilemisen arvoinen juttu.

No sehän on matematiikkaa.Peruspalkka ja ikälisät tietty. Kotona kolme lasta.Jos ovat murkkuja tai melkein nuoria aikuisia niin heidän menot on kans huomioitava.Lapsilisät joo.Onko puolison tuloja käytettävissä.Asumiskustannutkset ym. 

Itse kokeilin vuoden liikkuvaa päivätyötä.Asiakkaat olettivat että lähden heidän kanssaan kahviloihin ja jopa syömään.Kuntouttavasta psyk.työstä kyse.  En pystynyt hyödyntämään työpaikkaruokalaa ja eväidenkin kanssa oli vaikea puljata.Silloin olin kyllä tosi köyhä. Se mikä vielä yllätti niin oli se että 3-vuorotyössä rakentui hyviä vapaajaksoja jos vielä teki yövuorojakin. Perjantaisin oli ihan poikki.Lauantaina jotenkin elossa.Sunnuntaina hyvä lykyssä darra ja ahdistus.Maanantaina ihan tukossa ja vastaaja pullollaan ahdistuneiden asiakkaiden yhteydenottoja.Ei kun ammattirooli päälle ja radalle! Ei musta ollu siihen.Ehkä pystyt tekemään puolisen vuotta joo.Kyllä se vaatii suunnittelua.P.s Minä olin tiimin ainut sinkku.Muilla kolmella oli yrittäjämiehet puolisoina niin eihän heitä toimeentulo tressannut.Minua kyllä!

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Luo tunnus tai kirjaudu sisään kommentoidaksesi

Vain jäsenet voivat kommentoida

Luo tunnus

Rekisteröi tunnus yhteisöömme. Se on helppoa!

Rekisteröi uusi tunnus

Kirjaudu sisään

Onko sinulla jo tunnus?

Kirjaudu sisään
×
×
  • Luo uusi...