Jump to content
MAINOS

Mitä voin tehdä työpaikalla omaisen haukkuessa ?

Pinja-Ellen

Recommended Posts

VOE KETTU!
Tänään sai kuulla  työkaverini kanssa eräältä omaiselta todella epäasiallista kielenkäyttöä läheisensä asioista, joita hän ei ole oikein ymmärtänyt.

Kertoi tietävänsä kaiken dementian hoidosta sekä lääkityksestä, vaikka ei ole hoitoalalla.

En siedä epäasiallista kielenkäyttöä sen enempää omaisten tai muidenkaan taholta.
Olen hoitaja, en paskakaivo ja sylkykuppi johon kaiken saa syytää !
Kaikkea ei todellakaan tarvitse sietää.

Annan kyllä palautetta omaiselle /potilaalle sekä työkaverille mikäli kielienkäyttö on epäasiallista ja siihen on minulla täysi oikeus!!!  Tuskin kukaan omainen haluaa, että tulen heidän töihin huutamaan ja haukkumaan heidän työhönsä.

Olen usein tehnyt niin, että kun omainen tai (potilas) aukoo päätään, olen sanonut suoraan napakalla äänellä, että keskustelu loppui nyt. Palataan asiaan sitten kun olet rauhoittunut/asiallinen/osaat puhua niin, kuin aikuiset ihmiset. Ja sitten olen poistunut huoneesta sanomatta enempää.
Usein olen myös sanonut loppuun, että minun ei tarvitse kuunnella moista epäasiallista.  Voin tehdä tästä ilmoituksen eteenpäin, sillä tämä on työntekijään kohdistuvaa henkistä väkivaltaa omaisen taholta.

Usein on mennyt joku hetki ja omainen on tullut etsimään tai soittanut ja pyytänyt anteeksi ja sitten on päästy asiassa eteen päin. Joskus olen joutunut keskeyttämään keskustelun uudelleen sanomalla samalla lailla. Jos joudun keskeyttämään samasta syystä taas keskustelun, totean että tässä hukataan nyt molempien kallista aikaa. Palataan asiaan kun oikeasti olet kiinnostunut omaisesi hoidosta.
Yleensä tämä aina on tehonnut.

Tänään ei omainen tahtonut kuunnella ollenkaan.  Läksin pois  liki puoli tuntia kuunneltuani vuodatusta sanoen, että jatketaan toisten, kun olet rauhoittunut ja kuuntelet myös meidän kannan asiaan. Omaisen desibelit "puheessa"  tänään oli varmaan likellä mölyrajaa!

Tietty en voi mitään, jos hänellä ei ole kaikki muumit laaksossa.
Aivan kaikkea ei hoitajana  tosiaankaan tarvitse sietää omaisilta tai muiltakaan.

Mitä tulee omaisiin, jotka napisee ja purkaa huonoa omaatuntoaan hoitajiin, niin kuin siihen heillä olisi joku oikeus?

On aina niitä joka kuitenkin aina valittaa, että äidin paita on väärän värinen tai isä ei pääse suihkuun, ulos  jne.. Saatan todeta siihen mistä löytyy puhtaita paitoja tai missä voi käyttää suihkussa ja neuvonut miten sinne pääsee. Tai olen todennut, että ihana, jos hän (asukas) haluaa sinun auttamana suihkuun tai ulos. 

Kyllä omainen voi  ihan vapaasti saa viedä pesulle , vaihtaa sen puseron  tai syöttää äitinsä/ isänsä...  sehän on parasta laatuaikaa tehdä hyvää läheiselleen.

Nyt alkaa olla mitta täynnä ! 30 vuotta hoitotyötä alkaa riittää ! Omaisista on tullut törkeitä !

Alkaa kiinnostaa, vaikka karjakon työt tai muu eläinten parissa oleminen.  Ammuminen ja  haukkuminen (koiran) on sulo musiikkia korville.

Miten on kuuntelisitteko töissänne haukkumista valehtelijaksi, huijariksi epäpäteväksi työtekijäksi, huutamista ja  kiroilua  ????

  • Tykkää 3
Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Minä olen niin kyllästynyt koko alaan, että toivon voivani päästä alalta pois loppuiäkseni. Olisin onnellinen vaikka tehtaassa, pakatessani ruuveja koko päivän. Kuka  jatkuvaa haukkumista ja aliarviointia jaksaa työkseen? Vieläpä surkealla palkalla ja työvuoroilla. Omaisilla on pokkaa haukkua ja vaatia vaikka mitä, meidän täytyisi nöyrästi ottaa paska vastaan. Hoitaisivat vanhuksensa itse, kun mikään ei kelpaa. Inhoan hoitoalaa sydämeni pohjasta. 

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Etsin aktiivisesti muuta työtä kuin hoitoala.  Minulle on riittänyt jo kauan aikaa sitten. Syyni ei ole omaiset tai potilaat,  heidän kanssa olen aina tullut toimeen tavalla tai toisella ......  mutta työnantaja ei arvosta työpanostani pätkän vertaa, toivon että tämä kärsimys loppuu pian. 

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

4.2.2021 klo 21.59, kukkis. kirjoitti:

Kukkis voin niin samaistua kirjoitukseesi. Ja sama homma mulla. Toivottavasti löydät uutta työtä ja jotain missä arvostetaan eikä tarvitse päivän selvistä asioista vääntää. 

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

4.2.2021 klo 21.59, kukkis. kirjoitti:

Etsin aktiivisesti muuta työtä kuin hoitoala.  Minulle on riittänyt jo kauan aikaa sitten. Syyni ei ole omaiset tai potilaat,  heidän kanssa olen aina tullut toimeen tavalla tai toisella ......  mutta työnantaja ei arvosta työpanostani pätkän vertaa, toivon että tämä kärsimys loppuu pian. 

Samanlaisissa aatoksissani olen ollut pidemmän aikaan. Opiskelu tai eläinhoitolan perustaminen on tuntunut vapauttavalta...

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Mielestäni olet tehnyt aivain oikein. Jos omaisella ei kuitenkaan ole halua/kykyä kuunnella toisellakaan kerralla, suosittelisin tällöin omaiselle että voidaan ottaa vaikka sovittu tapaaminen jolloin useampi on paikalla (esimies, useampi omainen ja hoitaja) ja keskustellaan yhdessä kaikkia kuunnellen ongelma-asioista.

Kunnioitus kuuluu kylläkin olla kaksisuuntaista, eikä kenenkään tarvitse kuunnella haukkumista. Kaupassa kun työskentelin ja tuli töykeitä ja epäasiallisia asiakkaita, pyydettiin ne sivuun ja otettiin seuraava asiakas. En tiedä miksi hoitoalalla pitäisi vain sietää kaikkea.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

5 tuntia sitten, JEmiliaV kirjoitti:

Eikä pidäkään sietää. Hoitoalalla vain jostakin syystä on edelleen ihmeellinen kulttuuri... ja tuntuu ettei esim. mielenterveys-ja päihdeasiakkaille saa sanoa mitään suoraan... aina täytyisi varoa ja mielistellä...kuinka paljon olisi vähemmän esim. persoonallisuushäiriöisiä kun niille vaan ammattimaisen suorasti sanoisi että suurin osa ongelmista taitaa johtua vi**n vaikeesta persoonallisuushäiriöstä..tai aikuisiän kynnyksellä oleville asiakkaille kehoittaa ottamaan vastuuta itsekin eikä vain tuudittautua siihen, että kaikki ahdistaa. Ahdistuskin kun sattuu olemaan tila jonka jokainen joutuu elämässään kohtaamaan. Kuulostan varmaan kyyniseltä... mutta kun näin se tuntuu usein olevan että liikaa mielistellään ja varotaan sanomisia.

Kerran sanoin eräälle mielenterveysasiakkaalle, että teen hänestä vielä rikosilmoituksen jos korottaa ääntää ja että hoitohenkilökunta ei ole sitä varten, että meille voi huutaa ja käyttäytyä epäkunnoittavasti, varsinkaan kun kyseessä ei ole ihminen joka olisi psykoosissa tai vajaamielinen. Tämän jälkeen asiakas alkoi hieman enemmän katsoa peiliin mutta työkavereiden mielestä olin tyly ja asiaton.

  • Tykkää 1
Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

En kuuntele omaisten huutamista, en haukkumista, enkä katso epäasiallista käytöstä. Eikä pitäisi kuunnella kenenkään muunkaan.

... Kuitenkin: Omaisilla on joskus hätä, tuska, turhautuminen. Oma pääni kestää sen, että se minuun puretaan. Kaikilla ei kestä, eikä tarvitse kestää. Minä koen, että voin ottaa sen vuodatuksen vastaan, jos se vaikuttaa omaisen tuskaa helpottavan.

Tässä on kuitenkin rajanveto siinä, että monesti se hoitohenkilökunnan haukkuminen on tapa ja kyse on vain siitä, että halutaan olla ilkeitä. Monestihan nämä tilanteet toistuvat päivistä toisiin, eikä ole spontaaneita kerta rysäyksiä.

Ne keinot sitten ovat ensimmäinen:

"Tämä keskustelu ei johda nyt minun nähdäkseni mihinkään, joten tässä esimiehen yhteystiedot, olkaa hyvä ja olkaa häneen yhteydessä virka-aikana." 

... äärimmäisenä tämä sitten jatkuu sillä tavoin, että "valitettavasti tilanne on nyt sellainen, että mikäli ette poistu, niin joudun soittamaan paikalle vartijan (tai poliisin)".

Muokattu - Kunkku
Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

7.2.2021 klo 17.18, Ativan5mg kirjoitti:

Eikä pidäkään sietää. Hoitoalalla vain jostakin syystä on edelleen ihmeellinen kulttuuri... ja tuntuu ettei esim. mielenterveys-ja päihdeasiakkaille saa sanoa mitään suoraan... aina täytyisi varoa ja mielistellä...kuinka paljon olisi vähemmän esim. persoonallisuushäiriöisiä kun niille vaan ammattimaisen suorasti sanoisi että suurin osa ongelmista taitaa johtua vi**n vaikeesta persoonallisuushäiriöstä..tai aikuisiän kynnyksellä oleville asiakkaille kehoittaa ottamaan vastuuta itsekin eikä vain tuudittautua siihen, että kaikki ahdistaa. Ahdistuskin kun sattuu olemaan tila jonka jokainen joutuu elämässään kohtaamaan. Kuulostan varmaan kyyniseltä... mutta kun näin se tuntuu usein olevan että liikaa mielistellään ja varotaan sanomisia.

Kerran sanoin eräälle mielenterveysasiakkaalle, että teen hänestä vielä rikosilmoituksen jos korottaa ääntää ja että hoitohenkilökunta ei ole sitä varten, että meille voi huutaa ja käyttäytyä epäkunnoittavasti, varsinkaan kun kyseessä ei ole ihminen joka olisi psykoosissa tai vajaamielinen. Tämän jälkeen asiakas alkoi hieman enemmän katsoa peiliin mutta työkavereiden mielestä olin tyly ja asiaton.

Ihan totta puhut. Aikuiset ihmiset pitäisi osata käyttäytyä ja ottaa vastuuta tekemistään, ja jos eivät osaa, ottavat he sitten sopivat sanktiot vastaan. Kaikilla on enemmän tai vähemmän paha mieli/olo, se ei todellakaan oikeuta toisen haukkumiseen.

Mieheni työskentelee sairaanhoitajana, ja hänellä on myös tapana sanoa asiat suoraan asiakkaille, niin kuin ne on. Ei ollakseen ilkeä, vaan sen takia että kyseessä on aikuisia ihmisiä joiden on tarkoitus myös käyttäytyä sen mukaisesti. Hänen työtoverinsa toki katsovat hieman vinoon ja kyseenalaistavat että "eiköhän ollut vähän ilkeetä?". No ei varmaankaan ollut, jos tultiin siihen pisteeseen että asiaan piti puuttua!

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Luo tunnus tai kirjaudu sisään kommentoidaksesi

Vain jäsenet voivat kommentoida

Luo tunnus

Rekisteröi tunnus yhteisöömme. Se on helppoa!

Rekisteröi uusi tunnus

Kirjaudu sisään

Onko sinulla jo tunnus?

Kirjaudu sisään
×
×
  • Luo uusi...