Jump to content
MAINOS

esimies haluaa tietää sairausloman syyn

Mamu

Recommended Posts

Muutama vuosi sitten, kun olin työsuojelun peruskurssilla, ko. asia tuli eteen. Koin aikamoisen hämmästyksen asian tiimoilta: lääkärintodistus ei ole peruste palkalliseen sairaslomaan ja yleensäkin (kouluttajan mukaan ainakin) sairasloma-ajan palkan maksaminen on ennemminkin vain sovittu käytäntö eikä perustu mihinkään lakiin. Se on siis hyväntahdon ele työnantajalta työntekijälle päin  huh.gif

Eli siis työnantajalla on oikeus olla maksamatta sairasloma-ajan palkkaa, jos ei tiedä sairasloman syytä. Työnantajalla on oikeus kohdella työntekijöitään myös keskenään eriarvoisesti sairasloma-ajan palkanmaksun suhteen. Esim, jos työntekijällä tiedetään tai epäillään olevan vaikka alkoholiongelmia tai lorvikataria, työnantaja voi velvoittaa työntekijän käymään aina työterveyslääkärillä sairastumistilanteissa, vaikka muut työntekijät voisivatkin olla oman ilmoituksensa/esimiehen luvalla ne totutut 3pv poissa töistä. Eli joku tai jotkut voivat tarvita aina lääkärintodistuksen sairaspoissaoloistaan, jos haluavat palkkaa.

Eri työpaikoissa on erilaiset käytännöt siitä, kenelle sairaslomatodistus on toimitettava. Jokaisessa työpaikassa on siis toimittava siellä laadittujen sääntöjen mukaan. Yleisemmin kuitenkin oma esimies eli osastonhoitaja on se henkilö, jolle ensimmäisenä sairaslomatodistus toimitetaan. Esimies katsoo, onko sairasloman aihe sellainen, että siitä maksetaan palkkaa ja toimittaa sitten paperin eteenpäin hyväksyttäväksi. Epäselvissä asioissa kannattaa ottaa yhteyttä vaikkapa omaan luottamusmieheen - hän ainakin tietää kuinka pitää toimia!

Jos esimies ei tiedä sairasloman syytä, hän ei voi myöskään puoltaa sairasloman palkallisuutta. Esimerkkinä voisi ajatella, että jos työntekijä on humalapäissään kaatuillut ja katkonut kylkiluitaan ja jää sairaslomalle, ei ole pakko maksaa sairasloma-ajan palkkaa. Tosin harvemmin kenenkään sairaslomalapussa lukee sitä, että on ollut humalassa, joten kyllähän katkenneista kylkiluista aiheutunut sairasloma on sitten palkallista  ;D

Nyt on vielä tullut tämä varhaisen puuttumisen malli aika moniin paikkoihin. Siinä siis seurataan sairaslomia jokaisen kohdalta - ei kyttäys vaan auttamismielessä. Mikäli jollakulla henkilöllä on paljon pieniä sairaslomia tai pitkiä sairaslomia, yritetään yhdessä työterveyshuollon kanssa etsiä niiden syitä ja auttaa työntekijää pysymään työkuntoisena.

Oppia ikä kaikki.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

P*rkele. Ei meidän firmassa kelpaa näköjään diagnoosiksi s61.0 sormen haava. Olin joulukuussa vielä palomiehen hommissa ja ajoittain kyytijullina punaisissa housuissa. Eräänä päivänä veistin sormeeni ja siihen laitettiin 3 tikkiä. No eihän palomiehen työonnistu, niin ettei peukola käytä. Aina joutuu kosketuksiin veden kanssa ja muutenkin saattaa aikas helposti infektoitua. Sakuun taas ei voi oikeen laittaa kun ei voi paareja nostella tai kuskailla ja siinäkin taas infektioriski valtaisa.

Nyt kun paukahti tilinauha postista, en ollut saanut tuolta viikolta (2työvuoroa)kun olin työkyvytön palkkaa ollenkaan. Tässä ei tule mitään muuta mieleen, kuin se että paskafirma ja outoa touhua.

Kysyin asiasta omalta esimieheltänni, joka sanoi ettei sairasloma-ajan palkanmaksu ole lakisääteistä, vaan työnantaja päättää maksetaanko. Pikkasen huolestuttaa, jos tapahtuu töissä joku vahinko ja joutuu olemaan pitkään sairaslomalla, koska näköjään meillä käytäntö sairasloman palkanmaksusta vaihtelee aikas usein,likimain kuukausittain..

Työnantaja kyllä päättää, onko sairausloma aiheellinen vai ei, mutta päätöksen voi riitauttaa. Eli otappa yhteys liittoon/luottamusmieheen.

"If you ain't part of a solution, you are solid or gas."

Työaikana tapahtuneet vahingot menevät työnantajan maksaman tapaturmavakuutuksen piikkiin. Eli silloin vakuutusyhtiö maksaa viulut ja työnantajalla ei ole mitään oikeutta olla maksamatta palkkaa!

Työnantaja kyllä päättää, onko sairausloma aiheellinen vai ei, mutta päätöksen voi riitauttaa. Eli otappa yhteys liittoon/luottamusmieheen.

Ehdottomasti kannattaa ottaa yhteyttä liittoo tai luottamusmieheen, jos on toimiva! Yleensä työnantaja käyttää harkintaansa nimenomaan sellaisissa tapauksissa, joissa on epäilys että työntekijä käyttää sairaslomaa väärin - on kännälläillyt tms. Tuo on kaukana siitä!

Oppia ikä kaikki.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

  • 2 viikkoa myöhemmin...
Vieras: Kehäkukka

Tässä on niin monta kirjavaa käytäntöä.

Riippuu oletko töissä yksit. vai kunnalla/valtiolla jne.

Olen huomannut että jokapaikassa on erilaiset käytännöt, mutt esillä pitää olla SELKEÄT ohjeet kuinka ja kenelle toimitetaan mitä ja kenelle ilmoitetaan mihinkäkin vrk aikaan.

(Esim. iltavuorosta on vaikea soitella OH:lle vkloppuna kun hän ei ole paikalla kuin ma-pe jne jne).

Jos selkeitä ohjeita ei ole ei työnantaja voi silloin evätä ilmoitettua sairaslomaa (josta on todistus)-kysyin TEHYstä.

Monesta yksityis. nämä ohjeet puuttuvat ja usein ei ole edes omaa tthuoltoa järjestetty (sairaanhoito), vain lakisääteinen tth.

Jälkikäteen työnantaja ei voi vaatia sairaslomatodistusta jos sitä ei ole silloin pyydetty kun olet ilmoittanut työpisteeseen poissaolostasi (ymmärtääkseni?).

(Tosin se kannattaa hankkia vaikka oman kotipaikan terv.aseman terveydenhoitajalta vaikka puhelimitse niin onpa minkä esittää jos sitä vaaditaan parin päivän poissaolosta).

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

(Tosin se kannattaa hankkia vaikka oman kotipaikan terv.aseman terveydenhoitajalta vaikka puhelimitse niin onpa minkä esittää jos sitä vaaditaan parin päivän poissaolosta).

Vähän ohi aiheen, mut toivottavasti kukaan ei nyt kuvittele, et ta on sairasloma-automaatti. Kyllä meillä ainakin pitää tulla paikan päälle sinä päivänä kun sen tarvitsee, ei puhelimitse eikä jälkikäteen.

Anna muutokselle aikaa. Eihän mikään voi kasvaa pellossa, jota jatkuvasti kynnetään.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

(Tosin se kannattaa hankkia vaikka oman kotipaikan terv.aseman terveydenhoitajalta vaikka puhelimitse niin onpa minkä esittää jos sitä vaaditaan parin päivän poissaolosta).

Vähän ohi aiheen, mut toivottavasti kukaan ei nyt kuvittele, et ta on sairasloma-automaatti. Kyllä meillä ainakin pitää tulla paikan päälle sinä päivänä kun sen tarvitsee, ei puhelimitse eikä jälkikäteen.

Joo en mäkään kyllä kirjottas lomaa näkemättä potilasta.
Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

  • 2 viikkoa myöhemmin...

Meillä HUSissa sl-lappu annetaan lähiesimiehelle, jos on henk koht ongelmia esimiehen kanssa, sen voi antaa myös "yksi yli" -periaatteella ylihoitajalle.

Sama käytäntö nykyisin. Ennen toimitettiin työterveyshuoltoon, nykyisin esimiehelle, jolla on kuulema oikeus nähdä sairauspoissaolon syy. Protestoitiin liittoon - turhaan. Neuvoivat kysymään tietosuojavaltuutetulta. Eipä ole kaiketi kukaan viitsinyt kysellä...

"Kuha on ylimainostettu. Hauki on pajon maukkaampi." Pentti Linkola

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Tässä talossa on saman toimialueenkin sisällä eri käytäntöjä. Joissakin oh haluaa nähdä lapun ja tavaa sen tarkasti läpi. Sitten esim yhdessä paikassa (muutenkin reilu ja pätevä oh), oh ei edes halua nähdä lappua ja se lähetetään suoraan ylihoitajalle.

"If you ain't part of a solution, you are solid or gas."

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

  • 1 vuosi myöhemmin...

Meillä annetaan esimiehelle laput, mitä "s-loman palkkaan" tulee niin oikeestaan ihan sama maksavatko vai ei.. Tosin diagnooseilla ei ole tuon taivaallisen väliä koska esimies päättää siitä. Minä olin poissa tietystä syystä, mutta minua vaivaakin esimiehen työuupumus tms (vaikka työterveys onkin todennut työkykyiseksi). Noh, sen siitä saa kun ei ole tehokas. ::)

Kaupan kassalle takas.. maitopurkkeja heittelemään. :P

Varhainen välittäminen ei todellakaan aina tarkoita aitoa välittämistä. Ei ainakaan silloin kun työntekijää syyllistetään, mutta oma napa on niin puhdas nöyhtästä...

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Tuohon 2009 kirjoittamaani viestiin on tullut sen verran muutosta, että kaikki s-lomatodistukset lähetetään suoraan yh:n sihteerille (ja sitä kautta yh:lle). Toki voi laittaa oh:n kautta, mutta oh:lle asia ei suoraan enää kuuluu talon ohjeiden mukaan. Syynä muutokseen oli ollut vissiinkin se, että jo(i)ssakin paikoissa ei ollut oh:n vaitiolovelvollisuus oikein pitänyt ja sen takia s-lomat vahvistaa henkilö, joka ei ole yksiköiden päivittäisessä toiminnassa mukana.

"If you ain't part of a solution, you are solid or gas."

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Myös oh:t rakastavat juoruilua... todistettu on sitäkin tapahtumaa. Oli vielä kyseessä minulle erittäin hyvä ja tärkeä työkaveri. Harmi että oltiin vain yksi kesä samassa paikassa.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Kun minä ilmoitin ensimmäisen kerran sairaslomasta esimiehelleni nykyisessä työpaikassani, niin se tokaisi: "Ai jaa. Mikä sulla on?" Menin ihan mykäksi. Ei se mikään salaisuus ollut, vatsavaivoja vain, mutta enpä ollut ikinä kuullut pomon tuolla lailla kyselevän. Änkytin siinä sitten jotain vatsakivuista, johon se toivotti vain paranemisia. Kun myöhemmin puhuin tuosta työkavereiden kanssa, niin sanoivat, että joo, semmoinen se on. Jäin miettimään, että mitähän olisi seurannut, jos en olisi kertonut? Meidän työpaikassakin on ainakin yksi ihminen joka on ajoittain pois töistä psyykkisten syiden takia, eikä varmaan halua selostaa sitä pomolle puhelimessa. Tarviikohan sitä tehdä, vai voiko sanoa, että ei kuulu sulle, sairaslomatodistus menee postissa vielä ylemmälle taholle?

"Niin kauan kuin teillä on valo, uskokaa valoon, jotta teistä tulisi valon lapsia."

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Ensimmäinen sairaslomailmoitus soitettu pomolle eilen. Olin poissa töistä lapsen sairauden vuoksi. Syytä lapseni sairauteen en kertonut vaikka se näkyy todistuksessa.

Pomo kysyi tarvitseeko hänen maksaa ajalta palkka ja totesin että tarvitsee. Aikaisempien ketjujen perusteella se on hieman kyseenalaista. Tuosta työnantajan palkanmaksu asiasta kaipaisin lisätietoa. Vinkkejä kenelläkään?

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Pomo kysyi tarvitseeko hänen maksaa ajalta palkka ja totesin että tarvitsee. Aikaisempien ketjujen perusteella se on hieman kyseenalaista. Tuosta työnantajan palkanmaksu asiasta kaipaisin lisätietoa. Vinkkejä kenelläkään?

Kyseessä lienee tilapäinen hoitovapaa? Työehtosopimuksesta riippuu miten siitä maksetaan palkkaa. KVTES:n mukaan palkkaa on mahdollista saada enintään kolmelta peräkkäiseltä kalenteripäivältä.

Failure is always an option

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

  • 2 viikkoa myöhemmin...

Kun minä ilmoitin ensimmäisen kerran sairaslomasta esimiehelleni nykyisessä työpaikassani, niin se tokaisi: "Ai jaa. Mikä sulla on?" Menin ihan mykäksi. Ei se mikään salaisuus ollut, vatsavaivoja vain, mutta enpä ollut ikinä kuullut pomon tuolla lailla kyselevän. Änkytin siinä sitten jotain vatsakivuista, johon se toivotti vain paranemisia. Kun myöhemmin puhuin tuosta työkavereiden kanssa, niin sanoivat, että joo, semmoinen se on.

Meilläpä pomo sanoo ihan ensimmäiseksi, että "Voi hyvänen aika, mistä ihmeestä saan nyt sijaisen? jne." Sehän taas ei ole sairaan ongelma tosiaan. Eli kuulostaa varsin ilahduttavalta, että pomo toivottaa pikaista paranemista ;)

Oppia ikä kaikki.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

  • 2 kuukautta myöhemmin...

Näistä sairausloma käytännöistä tuli koettua toisenlainen ta:n (kunta) tapa lähestyä. Olin viime vuoden alkusyksystä hakemassa yliopistollista sairaanhoitoa isolla kirkolla, josta rva ilmoitti asianmukaisesti töihini. Srlasta päästyäni ilmoitin sairausloman pituuden, johon lähiesimies vastasi;

"Töihin paluu tth:n kautta."

Tth antoi "terveen" paperit sairausloman jälkeen ja vasta sen käynnin jälkeen olin työkykyinen. Tuo oli minusta erittäin vastuullista toimintaa omalta esimieheltäni!

"Väkivalta parisuhteessa on asia, jonka eteen kannattaa tehdä töitä."

(Vantaan Sanomat 22.9.2009)

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Suurin juttu mikä tässä meidän yksikössä risoo on juuri tuo tietoturva. Paperinsa jossa on henkilötunnuksia joutuu jättämään avolaatikoihin odottamaan että joko posti ne vie tai pomo hakee. Myös esim työsopparit makaavat täysin näkyvillä - ja mitäs niistä näkyykään? Sotut ym. Itse olen nitonut ja teippaillut s-lomapaperini, tai laittanut kirjekuoreen. Kanslia kun on välillä ovet sepposen selällään niin sinne voi livahtaa kuka tahansa sorkkimaan toisten papereita. Työkavereista en niin piittaa. ::)

Meinasin juuri sanoa että kirjekuoria varmasti töissä riittää, joten mikset sulje kaikkea niihin? Niin ainakin itse teen...

Veripalvelu kaipaa kipeästi hengenpelastajia!

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Suurin juttu mikä tässä meidän yksikössä risoo on juuri tuo tietoturva. Paperinsa jossa on henkilötunnuksia joutuu jättämään avolaatikoihin odottamaan että joko posti ne vie tai pomo hakee. Myös esim työsopparit makaavat täysin näkyvillä - ja mitäs niistä näkyykään? Sotut ym. Itse olen nitonut ja teippaillut s-lomapaperini, tai laittanut kirjekuoreen. Kanslia kun on välillä ovet sepposen selällään niin sinne voi livahtaa kuka tahansa sorkkimaan toisten papereita. Työkavereista en niin piittaa. ::)

Meillä on joka paikka täynnä sisäpostikuoria ja oh:lla lukittu postilaatikko.

"If you ain't part of a solution, you are solid or gas."

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Samoin voisi kysyä miksi työsopimuksia ym. ei suljeta kirjekuoriin vaan jätetään lojumaan sellaisenaan. :) Niin ja suljettuja laatikoita ei ole.. ei meidän talossa eikä siellä missä johtajat istuvat. :)

Sähän voit nyt kysyä, kun sait jatkoakin :nauraa:

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Arkistoitu

Tämä aihe on arkistoitu, siihen ei voi enää vastata.

×
×
  • Luo uusi...