Jump to content
MAINOS

Potilas pahoinpiteli hoitajan


Reportteri

Recommended Posts

Aggressiivinen miespotilas riehui Marian sairaalassa Helsingissä viime viikonloppuna. Noin 30-vuotias mies tuotiin hoidettavaksi perjantain ja lauantaina välisenä yönä. Sairaanhoitajan tutkiessa miehen vammoja, kävi tukevassa humalassa ollut mies yllättäen päälle. Hän löi hoitajaa suoraan kasvoihin. Tilanteen uhkaavuuden takia vieressä toimenpidettä seurasi vartija, mutta hän ei ehtinyt estää pahoinpitelyä.

http://www.iltalehti.fi/helsinki/200812188788702_hi.shtml

Link to comment
Share on other sites

MAINOS

Onneksi en ole enää pitkään aikaan ollut töissä kyseisessä yksikössä. Ainakin minun aikanani asiaan kuului, että alempi johtoporras vähätteli näitä väkivaltaongelmia, joita oli siellä ihan jatkuvasti. Eräs minun kanssa samaan aikaan mariassa aloittanut hoitaja kuristettiin tajuttomaksi ilman mitään varoitusta, ja kerran eräältä potilaalta löytyi ladattu käsiase tyynyn alta. Mikäli johtoporras olisi ollut tehtäviensä tasalla, olisi nämä tilanteet pitänyt saada mahdollisimman laajasti uutisoiduiksi.

Syvä uuuh! koko "paskanmarjan" polille. Osa henkilökunnasta (johtoporras mukaanlukien) haluaa, että heidän työpaikastaan kirjoitetaan vain mukavia ja tyhjänpäiväisiä juttuja (kuten uusimmassa Tehy- lehdessä). Tuossakin kirjoituksesssa olisi voinut mainita, että polilla, jossa saattaa yön aikana olla yli 70 hoidettavaa, on pahimmillaan ollut yövuorossa vain 1 i.v. luvallinen hoitaja.

1/12800

Link to comment
Share on other sites

Kuulostaa karmealta. Marian päivystys on varmaan yhtä hirveä paikka katsoo sitä sitten henkilökunnan, potilaan tai omaisen kannalta. Itse en ole koskaan ollut siellä töissä enkä potilaana, mutta mummoa olen joutunut käyttämään muutaman kerran. Joka kerta kun ovesta on astunut sisään, on sieraimiin tunkenut voimakas alkoholin löyhkä. Onnettomassa odotustilassa on saanut odotella pelonsekaisin tuntein useita tunteja. Pelko on liittynyt päihtyneisiin, aggressiivisiin kanssajonottajiin, joilla ajattelee heilahtavan nyrkin jo pelkästä katsekontaktista. Hyvässä lykyssä istumapaikkaa ei ole ollut ollenkaan ja on pitänyt notkua likaisella lattialla kylmissään. Tupakalla kun ravataan, niin ulko-ovista tulee viima sisään koko ajan.

Toivon, että asioihin on saatu edes jotain muutosta. Voin kuvitella miten karmea Marian päivystys on työpaikkana ja nostan hattua siellä jaksaville.

Link to comment
Share on other sites

aika karmea juttu kyllä  8)

pistää ihan vihaksi, tollasta tapahtuu yllättävänkin usein, eikä siitä puhuta julkisuudessa juuri koskaan. tai varmasti monet saa sellasen käsityksen että ei tollasta pahoinpitelyä, kuristamista yms tapahdu kuin aniharvoin.

onpa sitä omassa nykysessä työpaikassa tullut parikin kertaa soitettua vartijalle, poliisit välillä ollut vierailulla vartioimassa.

onpa sielläkin yritetty monen monituista kertaa yritetty kuristaa hoitaja.

tästä aiheesta muutenkin tulee mieleen väkivaltaisuus meidän hommissa yleensäkin.

edellinen duunipaikkani pitkäaikaisosastolla ei ollut mikään miellyttävä kokemus. siellä oli yksi suht dementti mummo, vuodepotilas, aika kärkäs suustaan ja kyllä osasi loukata hoitajaa kaikin mahdollisin tavoin.

tämä mamma useastikin kävi minuun kiinni pesujen yhteydessä, pari kertaa sai mustelmat aikaan. näin kyllä sen silmistä että kohta se tekee jotain mutta en kerennyt reagoida ajoissa. läskiksi ja huoraksi haukkumista kuulin siltä lähes joka päivä, ja pikkuhiljaa sekin kyllä ehkä hieman henkisesi satutti.

MUTTA en siis ollut ainoa joka tätä kohtelua sai, tosin AINOA joka näistä tapauksista teki uhka- ja vaaratilanneilmoituksen! siis mä en käsitä kun siitä mummosta puhuttiin melkein joka päivä miten se käy johonkin kiinni. ja puhuttiin miten tärkeää sen ilmoituksen tekeminen on, useasti se mummo jäi hoitamatta makaamaan sänkyyn kun se kävi kiinni eikä siihen voinut koskea. no, vähän väliä joku kertoi että taas se on käynyt kiinni, taas tuli mustelma...mutta ei siitä viitsi ilmoitusta tehdä kun sehän on niin vanha ja sairas mummo.

hitto sentään, mä tiedän sen että se ihminen on sairas, mutta ei se oikeuta silti ketään käymään toiseen fyysisesti kiinni! eikä tosin kyllä henkisestikään satuttamaan, mutta toi fyysinen puoli on se mitä mä en missään nimessä siedä, oli sitten kuinka sairas potilas tahansa.

tässä voisi miettiä, että hakataanko sitten hoitajia jossain dementiapaikassa ihan mielinmäärin ilman että hoitajat siitä ilmoittavat?

mun mielestä meillä on kuitenkin oikeus fyysiseen koskemattomuuteen ihan niinkuin muillakin ihmisillä.

meni vähän taas ohi, mutta siis kyllä mä nykyisessä työpaikassa välillä saan hiukan pelätä jos tulee vähänkin epäilyttäviä potilaita. onneks meillä on kolme yökköä, että jos tulee vähänkin epäilyttävä tapaus, niin sitä ei kukaan mene hoitamaan tai ylipäätään koko huoneeseen yksin. ja ainahan sen vartijan saa osastolle, jos siltä tuntuu. mutta silti, välillä on vähän arveluttava olo.

Link to comment
Share on other sites

Tulipa tässä kun lukasin tätä nii mieleen, että tarjoaako teille(missä ikinä sitten olettekin)...niin työnantaja minkään sortin voimankäyttökoulutusta? Jotain pikkukikkoja, miten päästä irti esim. tuosta edellä mainitusta kuristamisesta tai jotain tällaista?

Ihannehan tietysti on, että tällaisiin tilanteisiin ei jouduttaisi, tai sitten uhkaavassa tilanteessa ihan vaan lähdetään pakoon/pois huoneesta...!! Mutta kun ei hoitotilanteessa voi välttyä menemästä lähelle potilasta, ja näin olleen kuristus/lyönti..yms. etäisyydelle.

Niin..miten on?

"Peace is an illusion, you merely haven't yet seen what is trying to kill you."

Link to comment
Share on other sites

tuntuu että aika hyvin on talon sisälläkin puheet vaiennettu

Hmm... Terveydenhuollossa tapahtuva väkivalta + työntekijöiden vaientaminen + tuttu toimittaja... Hmm...  8)

Jos potilas on sekavampi kuin meidän yksikössä hoitajansa, kuuluu potilas sairaalahoitoon...

Ylpeiksi jumalat tekevät ensin heidät, jotka jumalat haluavat tuhota.

Link to comment
Share on other sites

Tulipa tässä kun lukasin tätä nii mieleen, että tarjoaako teille(missä ikinä sitten olettekin)...niin työnantaja minkään sortin voimankäyttökoulutusta? Jotain pikkukikkoja, miten päästä irti esim. tuosta edellä mainitusta kuristamisesta tai jotain tällaista?

Ihannehan tietysti on, että tällaisiin tilanteisiin ei jouduttaisi, tai sitten uhkaavassa tilanteessa ihan vaan lähdetään pakoon/pois huoneesta...!! Mutta kun ei hoitotilanteessa voi välttyä menemästä lähelle potilasta, ja näin olleen kuristus/lyönti..yms. etäisyydelle.

Niin..miten on?

vanhassa työpaikassa oli poliisin pitämä koulutus jossa harjoiteltiin näitä tekniikoita yms. myös siltä kannalta, miten vähän tekee harmia esim sille mummolle kun irrottautuu...siis että miten irrottautua niin että kumpaakin sattuu mahdollisimman vähän.

tietysti kunnon tilanteen ollessa päällä sitä irrottaudutaan sillä tavalla millä parhaiten irti pääsee eikä siinä vaiheessa ajatella että sattuuko jompaa kumpaa.

nykyisessä työpaikassa (hus) on mun mielestä myös ollut tätä koulutusta, itse en ole siinä vielä käynyt.

Link to comment
Share on other sites

tuntuu että aika hyvin on talon sisälläkin puheet vaiennettu

Hmm... Terveydenhuollossa tapahtuva väkivalta + työntekijöiden vaientaminen + tuttu toimittaja... Hmm...  :)

Vähän kuin täällä. Shp:n johtajat ja maakuntalehden päätoimittaja golfasivat yhdessä. Ei meinaan yhtään shp:tä arvostelevaa mielipidekirjoitusta julkaistu. Muuttuukohan nyt systeemi, kun päätoimittaja vaihtui...

"If you ain't part of a solution, you are solid or gas."

Link to comment
Share on other sites

Valitettavasti tämä jokaipäiväistä ainakin meidän osastolla. Eilenkin sain ihanat sienikynnet käsivarteeni upotettuna, potkun mahaan ja tietty ne huorittelut kaupan päälle. Valitettavasti meidän osastolla muutamat omaisetkin käyneet hoitajan rinnuksille. Johtavan lääkärin mielestä ei kannata asiaa viedä eteenpäin???

Link to comment
Share on other sites

Johtavan lääkärin mielestä ei kannata asiaa viedä eteenpäin???

Kuinka monta kertaa sitä johtavaa lääkäriä on pahoinpidelty? Ja jos asiasta tekee rikosilmoituksen, niin siihen asiaan ei johtavalla lääkärillä ole mitään vastaan sanomista.

Failure is always an option

Link to comment
Share on other sites

Kaikista vain ilmoitus. Jos ei muualle, niin työterveyteen tai esim HaiPro/TurPo(jos on käytössä).

"If you ain't part of a solution, you are solid or gas."

Link to comment
Share on other sites

Valitettavasti tämä jokaipäiväistä ainakin meidän osastolla. Eilenkin sain ihanat sienikynnet käsivarteeni upotettuna, potkun mahaan ja tietty ne huorittelut kaupan päälle. Valitettavasti meidän osastolla muutamat omaisetkin käyneet hoitajan rinnuksille. Johtavan lääkärin mielestä ei kannata asiaa viedä eteenpäin???

Jos potilas on ns oikeustoimikelpoinen, juttu pystyyn joka kerta. Miksi ihmeessä te annatte pahoinpidellä itseänne? Sama koskee omaisia, joka kerta juttu pystyyn. Mutkin uhattiin tappaa töissä, nostin jutun ja voitin sen. Korvauksia tuli ja potilas sai sakot päälle. Nollatoleranssia. Mitä luulisitte että tapahtus jos menisitte esim pankkiin sanomaan "vitun huora anna lainaa tai mä tapan sut"? Miksi sairaala tms olisi jotenkin eri asemassa tässä suhteessa? Ja ylilääkäri ei todellakaan tuota asiaa päätä. Ne ei vaan halua huonoa julkisuutta jne.

Kaikista vain ilmoitus. Jos ei muualle, niin työterveyteen tai esim HaiPro/TurPo(jos on käytössä).

Ei kun poliisille. Poikkeuksena vain 'oikeustoimikelvottomat'.
Link to comment
Share on other sites

Kaikista vain ilmoitus. Jos ei muualle, niin työterveyteen tai esim HaiPro/TurPo(jos on käytössä).

Ei kun poliisille. Poikkeuksena vain 'oikeustoimikelvottomat'.

Joo, heitä tarkoitin. Jos on "oikeustoimikelpoinen", niin silloin polliisi asialle.

"If you ain't part of a solution, you are solid or gas."

Link to comment
Share on other sites

Johtavan lääkärin mielestä ei kannata asiaa viedä eteenpäin???

Johtava lääkäri saattaa syyllistyä itse virkavirheeseen ja rikokseen kehottaessaan työntekijää jättämään asian.

Pahoinpitely on sen asteesta riippuen muistaakseni asianomistajarikos tai jopa yleisen syytteen alle kuuluva teko eli asiaa voidaan/pitäisi viedä eteenpäin asianomistajan tahdosta riippumattakin.

On todella ikävää, jos johtava lääkäri elää 1950-luvulla, uskottelee, että väkivaltaiset asiakkaat ovat vain kuraportaan työntekijöiden "kyvyttömyyttä" hallita tilanteita, haluaa pitää päätään pusikossa tai ei viitsi nähdä mitään "ikäviä papereita" omalla pöydällään?

Muoks: työnantajalla ja hänen edustajillaan on myös velvollisuuksia työsuojelulain nojalla. Jos väkivaltatilanteissa hyssytellään tai toimiin ei ryhdytä, yhteys liittoon + työsuojelupiiriin. Työnantajavastuun laistaminen on myös rangaistava teko tietyissä tilanteissa!

Muoksmuoks: Tää on jännä, että takseihin saadaan kyllä yksityiseen tilaan valvontakameroita, mutta terveydenhuollossa potilaan tietosuoja menee henkilökunnan fyysisen hyvinvoinnin - jopa hengen - edelle. Miksei samanlaista kameraa voisi olla pakollisena käytävillä, odotustiloissa, hoitotiloissa, huoneissa... Samoin kuin takseissa, kuvia käytettäisiin vain rikostilanteissa asianmukaisen tahon toimesta. Ei kun liittojen toimesta vain lakialoitetta. Väkivaltaan on alettava puuttumaan raskaalla kädellä.

Muoksmuoksmuoks: Tuo viittaus tuttuun toimittajaan tarkoitti lähinnä, että itse tunnen jonkun toimittajan. Jos pk-seudulla väkivalta on ongelma erityisesti tavalla, jossa työnantaja ei puutu asiaan, niin voin kysellä, kiinnostaako aihe...  :D

Jos potilas on sekavampi kuin meidän yksikössä hoitajansa, kuuluu potilas sairaalahoitoon...

Ylpeiksi jumalat tekevät ensin heidät, jotka jumalat haluavat tuhota.

Link to comment
Share on other sites

Tästä on keskusteltu, joskus ennenkin täällä foorumilla. Mielestäni rikosilmoitusjärjestelmässä on suomessa muutama huonon puoleinen juttu. Mikäli homma etenee oikeuteen asti saa haastettu haasteilmoituksen käräjiltä. Siinä haasteilmoituksessa lukee kantajan ja  vastaajan molempien kaikki tiedot:

-Nimi

-Osoite

-Henkilötunnus

-Puhelinnumero.

Eli jos joku oikeesti "pahapoika" vetelee hoitajaa turpiin ja sitten saa tuomion, saattaa kostotoimia alkaa. Eräs tuttava on saanut postissa uhkauskirjeitä, postilaatikollisen paskaa, auton renkaat on puhkottu jne. Ettei hoitajan oikeusturva ole mikään mahtava vrt.poliisin,vartijan ja järjestyksenvalvojan, joiden pahoinpitely on erikseen kriminalisoitu ja siten syyttäjän asia ilman rikosilmoitusta.

Link to comment
Share on other sites

Sitten ei kai auta muu kuin tyytyä itkemään yksinään, kun ei voi tehdä mitään, tai muuten tulee aina takkiin.

Jos potilas on sekavampi kuin meidän yksikössä hoitajansa, kuuluu potilas sairaalahoitoon...

Ylpeiksi jumalat tekevät ensin heidät, jotka jumalat haluavat tuhota.

Link to comment
Share on other sites

Tästä on keskusteltu, joskus ennenkin täällä foorumilla. Mielestäni rikosilmoitusjärjestelmässä on suomessa muutama huonon puoleinen juttu. Mikäli homma etenee oikeuteen asti saa haastettu haasteilmoituksen käräjiltä. Siinä haasteilmoituksessa lukee kantajan ja  vastaajan molempien kaikki tiedot:

-Nimi

-Osoite

-Henkilötunnus

-Puhelinnumero.

Eli jos joku oikeesti "pahapoika" vetelee hoitajaa turpiin ja sitten saa tuomion, saattaa kostotoimia alkaa. Eräs tuttava on saanut postissa uhkauskirjeitä, postilaatikollisen paskaa, auton renkaat on puhkottu jne. Ettei hoitajan oikeusturva ole mikään mahtava vrt.poliisin,vartijan ja järjestyksenvalvojan, joiden pahoinpitely on erikseen kriminalisoitu ja siten syyttäjän asia ilman rikosilmoitusta.

Muistaisin että tähän saa anottua jonkun sortin erikoisturvan mikäli on todennäköistä että aiheutuu ongelmia sieltä syytetyn osalta. Ja jos se on sellanen tyyppi joka voisi sinne kodin kulmille tulla kyttäilemään pesismailan kanssa, niin sillä todennäköisesti on sellaiset merkinnät jo joilla saa tuon anonymiteetin.

Ot: taisi tulla hiljan myös laki voimaan joka sallii nimettömän todistamisen.

Tosin edellämainittu on kaikki mutua, ettei kannata mennä tuomarille vielä pätemään. Finlexiä kannattaa kuitenkin selailla ja katsoa mitä siellä sanotaan.

Ps. Ei kannata olla noilla kolmelle mainitsemallesi taholle kovin kateellinen vaikka onkin parempi oikeusturva, sille on myös tarvetta ihan oikeasti.

Nimim. Joka ilta useampi paini + tappouhkaukset ja muut siihen päälle.

Link to comment
Share on other sites

Tehy-lehti 14/2008:

"Vastuu poistuu pahoinpidellyltä

Lievä pahoinpitely työpaikalla on tulevaisuudessa virallisen syyttäjän asia.

Hoitaja ja poliisi pääsevät samalle viivalle. Oikeusministeriö on asettanut työryhmän, jonka tehtävä on selvittää työtehtäviin liittyvän lievän pahoinpitelyn saattamista virallisen syytteen alaiseksi.

Tehy on jo vuosia vaatinut, että työpaikalla tapahtuva hoitajan lievä pahoinpitely pitää saattaa virallisen syytteen alaiseksi samalla tavalla kuin poliisin pahoinpitely. Poliisiin kohdistuva väkivalta eli virkamiehen väkivaltainen vastustaminen on jo virallisen syytteen alainen rikos."

koko artikkeli:

http://www.tehy.fi/viestinta/tehy-lehti/14_2008/vastuu_poistuu_pahoinpidellylta/

Link to comment
Share on other sites

Tästä on keskusteltu, joskus ennenkin täällä foorumilla. Mielestäni rikosilmoitusjärjestelmässä on suomessa muutama huonon puoleinen juttu. Mikäli homma etenee oikeuteen asti saa haastettu haasteilmoituksen käräjiltä. Siinä haasteilmoituksessa lukee kantajan ja  vastaajan molempien kaikki tiedot:

-Nimi

-Osoite

-Henkilötunnus

-Puhelinnumero.

Eli jos joku oikeesti "pahapoika" vetelee hoitajaa turpiin ja sitten saa tuomion, saattaa kostotoimia alkaa. Eräs tuttava on saanut postissa uhkauskirjeitä, postilaatikollisen paskaa, auton renkaat on puhkottu jne. Ettei hoitajan oikeusturva ole mikään mahtava vrt.poliisin,vartijan ja järjestyksenvalvojan, joiden pahoinpitely on erikseen kriminalisoitu ja siten syyttäjän asia ilman rikosilmoitusta.

Jos osoite- ja numerotiedot ovat salaisia ei nuo tiedot sille syytetylle mene haasteilmoituksessa.

Cats know how we feel, they just don't care.

Link to comment
Share on other sites

Näissä on sekin pointti, että syyntakeettomuus ei vapauta korvausvelvollisuudesta.

Zen ja moottoripyörän kunnossapito: tutkimusmatka arvojen maailmaan. (valitettavasti Zen ei ymmärrä mitään moottorikelkkojen sielunelämästä)

Link to comment
Share on other sites

MAINOS

Archived

This topic is now archived and is closed to further replies.

×
×
  • Create New...