....Opintielle päästyäni olen uudesti syntynyt....

[HouseMartin]

"Älä ryhdy lähihoitajaksi, hulluhan sinä olet", ne sanoivat kun ilmoitin hakevani kouluun. Niin. Onhan se melkoinen harppaus keittiön kuumuudesta, patojen ja kattiloiden seasta, hypätä hoitopuolen remeleihin. Mutta koska minä päätin, niin silloin päätökseni pitää. Piste.

Alkoi hurja koulutuspaikan metsästys, sillä kriteerini olivat melkoisen vaativat; rahaa piti saada, oppisopimus oli hylkylistalla ja nuorisopuoli oli jotain, mitä en halunnut edes ajatella. Mikä neuvoksi? Sopivaa paikkaa ei tuntunut löytyvän, joten vaihdoin työni keittiöstä kauppaan kalaa myymään.

Vajaan vuoden verran myin kalaa ja jopa viihdyin työssäni, tosin se koulunkäynti hakkasi alati alitajunnan syövereitä. Katselin kateellisena vierestä, kun omanikäiseni, juuri keski-iän saavuttaneet, valmistuivat uuteen ammattiin ja hoitelivat perhe-elämänsä muina makkaroina, kyllä syletti...

Sitten tapahtui jotain, joka muutti kaiken. Ennen kesälomaani käsiäni alkoi särkeä julmetusti. Ensin en yhditänyt sitä mitenkään työhöni; eihän se nyt kaloista voinut millään johtua, olin vaan jotenkin satuttanut ne. Mutta kun kädet sitten loman jälkeen menivät aivan mustiksi ja särkivät kuin synti, oli minun pakko uskoa, että työni oli vaivan aiheuttaja.

Lääkärillä ramppaus alkoi. Juoksin työterveyslääkärillä, reumalääkärillä ja minua imettii kuiviin usean verilitran verran (no, siltä se ainakin tuntui), kunnes sain lopulliseksi diagnoosiksi epämääräisen kylmettymisen, josta puolestaan seurasi, että alaa oli vaihdettava.

Nyt aukesivat ovet lähihoitajaopintoihin, hyvä ettei fanfaarit soineet, kun työkkärissä ilmoitin toiveeni. Kyllä siinä oltiin pää pyörällä, kun tuli sata ja yksi erilaista paikkavaihtoehtoa, ja niistä sitten piti alkaa valitsemaan.

Löysin mieleiseni paikan, jonne hakea, lirkuttelin työkkärin tädin pään ihan mutkalle ja kas kummaa, parin viikon päästä tuli kirje, että olin upeasti selvinnyt niiden 30:nen onnellisen joukkoon, jotka ovat karsittu niinkin runsaasta kuin yli kahdestasadasta hakijasta.

Voi elämä, miten leijuin! Ryntäsin oitis kauppaan ostamaan itselleni kyniä ja muita lärpäkkeitä, olinhan minä nyt sitten virallisesti valittu melkein opiskelija! Mietin kuumeisesti, että onkohan siellä koulussa pitkät tunnit, kuinka paljon pitää varata nikotiinipurkkaa ja että paljonkohan mahtaa maksaa sapuska ja että onkohan se edes syötävää...

Argh! Nyt kun ajattelen itseäni tuossa vaiheessa, voisin melkein luulla olevani se ällö pissis, joka pääsee johonkin BB: taloon ja on ihan iik, mutta siltä se vaan tuntui.

Ekana päivän näin kilpailijani: 30 varteenotettavaa vastustajaa, joista 12 oli lähtevä; armoa ei anneta.

Alusta alkaen meille kehittyi oma huipputiimimme. Me nauroimme, pohdimme ja pelkäsimme, että emme pääsisikään jatkamaan, tosin kyllä me kukin  omalla tahollamme etsimme kaikista, myös omasta porukastamme, niitä putoajia, niitä varmoja nakkeja, jotka antaisivat paikkansa meille, koska meissähän olisi sitä oikeaa hoitajahenkeä.

Kouluttajamme luottivat luonnolliseen karsiutumiseen; ne joita ei kiinnosta, jää pois ja loput saa jatkaa ihan suoraan. Mutta meidän jengi ei oolutkaan mikä tahansa jengi, vaan kuin kärpäset paperissa pysyimme kasassa ihan viime metreille saakka; piiruakaan ei periksi annettu.

Valitapäivä oli kamala. Kaikki istuivat ja jännittivät. Joku istui hiljaa ja jyysti kynsiään, toinen taas hillui ja piti fiilistä yllä (minä), jotkut vaan olla möllöttivät; kaikkia jännitti ja pelotti.

Yksi toisensa jälkeen porukat kävivät kuulemassa tuomionsa. Joku laski, että montako oli jäljellä, montako vielä kenties pääsee mukaan, ja koska olin siellä häntäpäässä, alkoivat ne bileinnot laantua minullakin; kuusi jäljellä, kolme pääsee...

Ja tuli se minunkin vuoroni, lopultakin, astua tuomarin eteen kuulemaan tuomioni. Kylmä hiki otsalla, vapina koko kropassa ja sydän, se sydän, se hakkasi kuin entinen seppä konsanaan; pelotti oikeasti, ja ihan helvetisti pelottikin! " Mitäs mieltä olet itse, pitäisikö sinun päästä tähän koulutukseen ja millä perustein?" "Älä hemmetti kiusaa, sano vaan kyllä tai ei, mä en kestä tämmöistä pelleilyä yhtään", kivahdin takaisin ja kouluttaja oli pudota tuoliltaan (ei tainnut muut sanoa mitään vastaavaa...). " No kyllä pääsit", sai tuo ressukka kuitenkin parahdettua ja siitäkös minä riemastuin! Riemulla ei ollut rajaa, kun ryntäsin luokkaan, jossa porukat jännityksellä odottivat kohtaloani. Voi sitä riemua; meistä tulisi oikeasti opiskelijoita, pääsisimme opiskelemaan alaa, jota halusimme enemmän kuin moni olisi koskaan uskonutkaan. Ja ei se ala ainoastaan, vaan se porukka myös...

Maanantaina saavuimme onnellisina opiskelijoina koululle; kaikki olivat kuin ekaluokkalaiset konsanaan uusine reppuineen ja tilpehööreineen. Me olimme onnellisia, että saimme mahdollisuuden ja olemme sitä vieläkin. Nyt olemme kohta kuukauden opiskelleet eikä mikään saisi minua lopettamaan. Meillle on kehittynyt erinomainen oppimisympäristö, jota opettajammekin ihmettelee; olemme kuulemma todellinen poikkeus ryhmä.

Ja nyt kun olen kertonut oman tarinani, tahdon myös kertoa, että miksi tämän kirjoitin. Olen kirjoitellut kolumneja, olen toimittanut pari kirjaa; kaikki ihan herrastuspohjalta ( tai no se ero ehkä, että olen saanut niistä kyllä jonkinmoisen korvauksen, harrastuksista kun joutuu useinmiten maksamaan), ja nyt mietin, että voisin vaikka alkaa pitämään eräänlaista meidän Huipputiimimme blogijutskaa tällä sivustolla, kertoa meidän törttöilyistämme, kokemuksistamme, niin hyvässä kuin pahassa, opiskelijaelämän ihanuudesta ja kurjuudesta, eli kaikesta mahdollisesta, mitä nyt vaan tulee eteen, ja josta jonkin näköisen hyvän jutun saisi aikaan....

[huolenkantaja]

On mukava lukea innokkaiden opiskelijoiden juttuja. Töitä riittää ja toivon, että into pysyy yllä. Juttusi oli hyvä, eikä siinä varmaankaan tuo käsien kylmettyminen ollut mikään pääpointti, mutta on pakko sanoa, että aika uskomaton juttu! Eikö kaupan kalatiskillä ollut minkäänlaisia työkäsineitä, joilla asia olisi voitu ehkäistä? Menee OT mutta menköön...

[HouseMartin]

Juu, ei ole käsineitä ei, ellei sitten kumihanskat ole jotenkin käsineisiin verrattavissa:)

[Vieras: Gents]

Hienoa tekstiä ja onneksi olkoon opiskeluihin pääsystä! Mukava lukea tekstiä noinkin motivoituneesta opiskelusta. Kaikkea hyvää opintielläsi!

[Vieras: Aprilfeez]

Kiitos, eiköhän tämä riittänyt; 'lirkuttelin työkkärin tädin pään ihan mutkalle'.

Toivottavasti et ainakaan mua tuu hoitamaan.

[HouseMartin]

Kommentti #4 tänään kello 17:54Aprilfeez:

Kiitos kommastasi: en usko, että hakeudun mielenterveys-päihde- puolelle, joten sinulla tuskin vaaraa joutua hoidokikseni ;D

[Sami]

Vai että mielenterveys-ja päihde. Ensinnäkin ko. puolella on melko vähän työpaikkoja avoinna, tietysti näissä "yksityisissä palveluissa" sattaa joitain ollakin. Ne ovat kuitenkin enemmän kokin, siivojan ja talonmiehen toimeenkuvaan liityviä duuneja. Toiseksi, jos on polttava tarve päästä hoitamaan potilaitten psyykettä, oma pitäisi olla kunnossa. Olen seurannut koulutusta ja monilla henkilöillä on tarve juuri tuolle puolelle. Ja mikä ihmeellisintä, nämä ovat monesti juri eronneita ja ammattia vaihtavia ex-rouvia. Hei, näin se menee, sokea sokeaa taluttaa ja hoitaja hoitaa omaa ongelmaansa potilaan kautta!

[maijamaitoparta]

Vai että mielenterveys-ja päihde. Ensinnäkin ko. puolella on melko vähän työpaikkoja avoinna, tietysti näissä "yksityisissä palveluissa" sattaa joitain ollakin. Ne ovat kuitenkin enemmän kokin, siivojan ja talonmiehen toimeenkuvaan liityviä duuneja. Toiseksi, jos on polttava tarve päästä hoitamaan potilaitten psyykettä, oma pitäisi olla kunnossa. Olen seurannut koulutusta ja monilla henkilöillä on tarve juuri tuolle puolelle. Ja mikä ihmeellisintä, nämä ovat monesti juri eronneita ja ammattia vaihtavia ex-rouvia. Hei, näin se menee, sokea sokeaa taluttaa ja hoitaja hoitaa omaa ongelmaansa potilaan kautta!

Oikeassa olet, että hoitajalla on oltava oma psyyke kunnossa, jotta voi hoitaa mielenterveysasiakkaita.  Melko karkeaa tekstiä kuitenkin tuo loppu.

Kokemuksesta minäkin tiedän hiukan, kun olen itsekin alaa vaihtanut ja erottukin on, mutta olen kuitenkin pitänyt itseäni enempi terveenä ja auttajana sekä koittanut muistaa ketä varten työtäni teen.

:)

[Sami]

"Melko karkeaa" Se on júuri sitä, sillä ei ero tai ammatinvaihto tee ihmisestä huonompaa kuin toinen. Kyse on nimenomaan ammattilaisuudesta ja kyvystä toimia transferenssitilassa, you know...