Jump to content
MAINOS

Hoitoalalle kaivataan tervettä itsekkyyttä


pile

Recommended Posts

Oman korteni kannan kyllä kekoon. Joka toista väittää niin valehtelee. Mutta olen nykyisin omaksunut sen oman sopivan tahtini tehdä työtä. Eli koko ajan teen, mutta vauhti on sellainen, että todennäköisesti jaksan näitä hommia tehdä eläkeikään asti.

Juuri näin. Muuten joutuu itse potilaaksi.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS
  • Vastauksia 56
  • Aloitettu
  • Uusin vastaus

Siinä sitä on opettelemista itse kullekin. Itse olen ollut näitä uhrautuvia hoitajia, jotka ovat venyneet ja paukkuneet, vaihtaneet vuorojaan ja tehneet tuplavuoroja pyynnöstä. Nykyisin katson ensin omaa aikatauluani, juttelen perheen kanssa ja sitten katson mihin haluan vapaapäivän tilalle, jos tuplan suostun tekemään. Enää en siis tee ylitöitä, vaan otan vapaan itselleni tarpeelliseen kohtaan. Jos sellaista tarvetta ei ole, en vuoroa ota.

"Tietä käyden tien on vanki/ vapaa on vain umpihanki."

- A. Hellaakoski -

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Nuorille, sijaisuuksia tekeville hoitajille sanoisin, että jutelkaa niiden keski- ikäisten vakituisten kanssa, jos teistä tuntuu, ettette uskalla kieltäytyä oh:n pyynnöistä töiden loppumisen pelossa. Ainakin vähänkään solidaarisemmassa työyhteisössä teille löytyy kyllä puolustajia, jos muuten asenteenne työtä kohtaan on kunnossa. Eihän kukaan vakkarikaan halua, että lupaavat, nuoret yksilöt lähtevät muualle töihin, kun saavat mittansa täyteen liiallisesta työntekemisestä ja vaatimuksista. Eikä rivityypeissä tarvitse olla kuin yksi auktoriteetti- kammoton, joka asiasta oh:n kanssa juttelee. Ja nimenomaan juttelulla siinäkin asiassa yleensä pärjää. Sotatilan julistaminen työpaikan sisällä ei yleensäkkään tuota muuta kuin huonoa tulosta kaikille osapuolille. Toki jos oh sattuu olemaan niitä vanhanajan dinosauruksia, jotka ovat ihan itse korottaneet itsensä muiden yläpuolelle, niin asiaa pitää sitten lähestyä eri näkökulmasta.

Kerranhan täällä vaan ollaan.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Vaimo kerto tänään niitten työpaikan eräästä sh:sta joka tulee JOKA vuoroon 1/2 aikaisemmin ja alkaa samantie töihin  ;D Siis joka vuoro tekee puol tuntia ilmaista työtä. Ei jaksa ymmärtää...

- Ei tarinoita vuodet vaihda, ne vaihtaa vain kertojat -

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Ei välttämättä tarvita itsekkyyttä vaan ammattitaitoista esimiestä, joka ymmärtää tilanteen kun hoitajia on poissa ja esim. ensiapupäivystyksessä on toimittava vajaalla miehityksellä. Ea:ssa kun ei koskaan voi etukäteen tietää mitä tulee eteen. En tiedä mitä tapahtuisi, jos vajaalla vuorossa olevat hoitajat menisivät oh:n puheille, että eivät vajaalla pysty takaamaan potilaiden turvallisuutta. Ellei lisäapua tule jäisivät saman tien sairauslomalle. Viimeksi, kun kolleega meni oh:n puheille pyytämään avuksi ajanvarauspolin hoitajaa, joka antoi läheteaikoja kuukausien päähän, pomo haukkui hänet, että mene siitä hoitamaan potilaita etkä tänne tule valittamaan. Lupasi vielä antaa varoituksen kolleegalle. Joten tällaista on meidän työpaikalla. Oh on maisteritutkinnon suorittanut, mutta ei se näköjään takaa ammattitaitoa ja sivistystä.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Terve itsekkyys on itselläkin ollut todella hakusessa, mutta onneksi se on vuosien myötä ja yhden valitettavan loppuunpalamisen jälkeen alkanut löytymään sieltä. Toki autan työkavereita tarpeen tullen, mutten enää jousta turhaan enkä ole töissä puolikuntoisena. Olen yleensä töissä ajoissa, mutten välttämättä aloita töitä ellei siellä ole joku kaaostilanne ja visusti otan ylityöt pois ajassa. Onneksi osastolla pelaa solidaarisuus toisia työtovereita kohtaan ja ilmapiiri on hyvä. Meitä on erilaisia hoitajia, mutta sellaiset wannabe-florencet ottaa päähän ihan kympillä, ehkä siksi, että sitä aluksi oli itse samanlainen, kunnes kantapään kautta huomasi, ettei siitä saa kuin oman nupin sekaisin. Kiire on totta, mutta välillä siihen jää liiaksi kiinni. se jää korvien väliin kummittelemaan...  :) ja sitten kun on rauhallista, on muka vieläkin kiire.

Elä, älä ole!

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Shamkille muistuttaisin, että meillä kaikilla terveydenhuollossa toimivilla on esimiehet. Myös oh:lla. Eli jos tulee vähänkään tunne, että oh ei toimi oikealla tavalla, niin ota sitten yhteyttä ylihoitajaan. Jos yh pitää epäterveesti oh:n puolia kolikon toista puolta kunnolla tutkimatta, niin sitten meillä on käytössä luottamusmiehet. Ja rivihoitajien yhtenäinen voima on kova työkalu näiden asioiden selvittelyssä. Välttämätöntä se ei tosin ole, yksikin rivihoitaja voi saada muutosta aikaan jos ei alistu väärinkohdelluksi.

  Saman neuvon annoin naapuriosaston hoitajalle, joka oli samassa koulutuksessa ja kertoili esimerkkejä heidän oh:n kieltämättä aika tyrannimaisen kuuloisista toimista. Tämä hoitaja keskusteli aiheesta työkavereidensa kanssa ja pyysivät yh:ta mukaan selvittämään oh:n tekemiä päätöksiä. Lopputuloksena oli, että joitakin oh:n tekemiä päätöksiä kumottiin ja hän on kuulemma sen jälkeen ollut vähän varovaisempi alaistensa kohtelussa.

  Varoituksen antaminen epäkohdan tuomisesta esille kuulostaa jo sääntöjen vastaiselta. Sisältyköhän tuohon juttuun nyt jotain muuta, mitä ei tullut ilmi? Kun ainakin kirjallisessa varoituksessa pitää olla selkeä syy, miksi varoitus on annettu. Ja jos tällaisen lapun vie tarkastettavaksi luottamusmiehelle, niin esimiehethän siitä silloin joutuu vastuuseen.

Kerranhan täällä vaan ollaan.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Arkistoitu

Tämä aihe on arkistoitu, siihen ei voi enää vastata.

×
×
  • Luo uusi...