Kun lähihoitajan työ kuluttaa ihmisen loppuun

[pikkusisko]

Eilen minulla oli töissä aivan järkyttävän kamala päivä. Ensinnäkin olin nukkunut aamuvuoroa edeltävän yöni todella huonosti. Ja taatusti kuukauden kestänyt, silkasta työuupumuksesta johtunut sairauslomani on nostanut kynnystä mennä takaisin töihin. Meillä on töissä aivan hirvittävä kiire, koska kaupunki säästää ja meitä hoitajia on liian vähän vuoroa kohden. Koko ajan saa juosta tukka putkella ja niska limassa, ja silti tuntuu ettei se riitä. Pitäisi olla niin kuin ennenkin, reipas pirteä hyväntuulinen kaikille asukkaille ja omaisille hymyilevä, kaikentietävä iloinen sisar kaikkivoipa valkoinen, vaikka mikään ei ole kuten ennen, ennen säästöjä. Tuntuu, että pitäisi pystyä vielä paremmin, vielä nopeammin, vielä enemmän kuitenkaan unohtamatta sitä tosiseikkaa, että he, keiden vuoksi siellä olemme, keitä hoidamme, ovat ihmisiä, arvokkaita yksilöitä joilla jokaisella on erilaiset tarpeet ja eri tavat kertoa omista tarpeistaan.

Aamutyöt alkavat seitsemältä, niihin kuuluu asukkaiden joka-aamuinen pesu ja kuivittaminen, suihkutukset ja vatsantoimitukset peräruiskeella. Aamupesujen välissä on asukkaiden aamiainen, joka alkaa klo 8 ja kestää puolitoista tuntia. Suurin osa asukkaista on syötettäviä, ja meitä syöttäjiä on neljä, asukkaita yli 30. Osa asukkaistamme on erittäin hitaita syötettäviä sairauksiensa vuoksi. Asukkaiden aamiaisen jälkeen on vuorossa hoitajien tauko, jonka jälkeen jatkamme aamupesuja, viemme suihkutettavat suihkuun ja siivoamme vatsantoimitusten tulokset. Silloin ennen, kun kaupunki ei kiristänyt meidän hoitajien selkänahkoja rahan vuoksi, saimme yleensä aamun työt tehtyä klo 11n mennessä. Nykyisin meillä menee aamun töihin aikaa niin, että puolenpäivän aikaan olemme saaneet tehtyä kaiken välttämättömimmän. Asukkaiden lounas tulee kuitenkin niin kuin ennenkin klo 11.30. Se taas tarkoittaa sitä, että puolen tunnin viiva kahden tunnin ajan jollain asukkaalla jäähtyy ruoka ja päiväkahvi (jonka tarjoilemme säästäjen ajan yhdessä lounaan kanssa aikaa ja asukkaiden ihoa säästääksemme)huoneensa pöydällä. Haluaisitko sinä jouda kylmää kahvia ja syödä kylmää veteentehtyä ja siksi kovettunutta perunasosetta ja maksakastiketta vanhainkodissa ollessasi, sitten vanhana? Minä en, pelkkä ajatuskin oksettaa. Silloin ennen, kun meitä oli aamuvuorossa osastolla kuusi hoitajaa (joka sekin oli muuten liian vähän), silloin saimme lounaan syötettyä asukkaille yhteen mennessä. Nyt kun meitä on vain neljä, kaikki ovat saaneet lounaansa ennen kello kahta iltapäivällä. Sen jälkeen me teemme kääntökierroksen, jolloin käännämme vuodeasukkaamme (joita valtaosa asukkaistamme on), jotta ei tulisi painehaavaumia niille jotka eivät pysty enää liikkumaan vuoteissaan. Jos jollakin on vaippa ääriään täynnä tai joku on toimittanut vatsansa, kuivitamme heidät tietenkin. Sen jälkeen jää liian vähän aikaa kirjaamiselle, ennen kuin kello tulee kolme, jolloin aamuvuoro yleensä viimeistään loppuu.

Eilen minä suutuin eräälle asukkaallemme. Olin raatanut niska limassa kaikkeni antaen ja parhaani tehden koko pitkän raskaan aamun, ja menin viimein hänen huoneeseensa tekemään aamupesuja. Olimme aiemmin laittaneet hänelle peräruiskeen vatsantoimitukseksi, ja hän huusi kovaan ääneen apua vuoteessaan, vatsakivuissaan. Ensimmäinen asia mitä asukas sanoi minut nähdessään oli jotakuinkin näin: "Onko sinulla useinkin tapana jättää asioita tekemättä?" Silloin joku napsahti minussa hetkellisesti, ehkäpä se oli se ammatillisen hoitajan selkäranka, ja menin hänen vuoteensa viereen ja kihisin hampaideni välistä, kuinka olemme koko aamun tehneet selkä vääränä kamalassa kiireessä töitä ja kuinka pahoillani olenkaan, ettemme ehtineet hänen luokseen aiemmin. Minusta tuntui todella raivostuttavalta, että annan itseni työlleni 200 prosenttisesti, eikä sekään riitä, silti saan kuulla asukkailta kettuilua ja valitusta siitä kuinka huonosti olen työni tehnyt vaikka parhaani olen yrittänyt ja kaikkeni antanut. Kukaan ei meitä kiitä, kukaan ei meitä kuuntele eikä kukaan miestä välitä. Me annamme kaikkemme ja enemmän periaatteella "kärsi kärsi kirkkaimman kruunun saat" ja kukaan ei meille sitä ketun kruunua kiillota eikä luovuta. Saamme kuulla kunniamme niiltä omaisilta, joita aiheestakin suututtaa heidän vanhustensa meillä saama huono hoito, niiltä asukkailtamme jotka pystyvät vielä vaatimaan parempaa, sitä mitä he todella ansaitsisivat, ja meitä kohtaan kylmäksi ja kovaksi pelotellulta johtajaltamme, joka käy lukemassa meille lakiaan siitä, kuinka meidän on näytettävä ja kuulostettava pirteiltä ja reippailta ja muistettava hymyillä omaisille etteivät vaan arvaa meidän olevan millään lailla väsyneitä. Raivostuttavaa! Tietenkin meitä väsyttää! Ihan liikaa! Mutta hoitajien selkänahat vaan venyy ja venyy ja venyy...Tämä on työpaikkakiusaamista pahimmillaan. Sitä se on, johtoporras ja mitään ajattelemattomat päättäjät tuijottavat vain budjettejaan ja rääkkäävät meidät alaisensa työkyvyttömiksi. Tämä on jo todella syvältä!

Kun kiukuttelin työkavereilleni, joku heistä sanoi että on muistettava, että tämä on kuitenkin vain työtä. Olen niin hiien mustavalkoinen ajatusmaailmaltani, että koen minulle olevan äärimmäisen vaikeaa kovettaa itseni lakkaamatta silti välittämästä heistä, keitä hoidan. Teen työtäni niin sielullani, että pelkään kuluttavani itseni sillä loppuun. En osaa enkä halua olla töissä paikassa tai alalla, johon en voi antaa jotain täysillä täydestä sydämestäni. Minua suututtaa antaa kaikkein parhaimman hoidon ansainneille, elämänsä aikana kovan työn tehneille arvokkaille vanhuksille surkeaa hoitoa, ja vielä ottaa siitä palkkaa. Minusta ei ole tälle alalle, jos tämä on tällaista. Minun on pakko päästä pois. Olen tällä alalla enää niin kauan kun on ihan pakko. Ellen ennen sitä joudu työkyvyttömyyseläkkeelle, mikä tällä hetkellä ei tunnu kovin kaukaiselta asialta. Vähintään ennen elenvaihtoa minusta tulee takuuvarmasti kylmä, huono työhönsä kyllästynyt välinpitämätön hoitaja, jolle on yhdentekevää kuinka vanhukset joita hoidan voivat. Sellainen en halua olla, mutta sellainen minusta on jo kovaa vauhtia tulossa. Kun ei ole mahdollista antaa parasta, annetaan sitten surkeaa hoitoa. Siinä ne vaihtoehdot on. Ei ole olemassa mitään välimuotoja. Ja Suomessa saadaan sitä huonoa hoitoa. Liian kovalla hinnalla. Toivon todella, että jossain on asiat paremmin. Meillä mennään näin. 

[vilikki]

Valitettavasti totta useassakin kunnassa. Perseet kenttään ja päättäjät paikalle, ainoa mahdollisuus saada lisää työvoimaa.

[TeeVee]

Näinhän se menee, että kaikki tuntevat apinan mutta apina ei ketään. Vähän edellistä avaten, eli se ihminen siellä sängyn pohjalla ajattelee todennäköisesti vain itseään ja omia tarpeitaan kun alimitoitettu henkilökunta koittaa parhaan kykynsä mukaan huomioida kaikkia hoidettavia. Tällöin syntyy vääjäämättä aikaviive, joka näyttäytyy pt:n ja omaisten silmiin huonona hoitona. Omaisia voisikin ohjeistaa suuntaamaan eriävät mielipiteensä ja parannusehdotuksensa suoraan päättäjiin päin. Luulen, että menisi paremmin läpi kuin jonkun hoitajan kertomana. Ja yleistäin voisi todeta, että jaloilla äänestäminen on myös tehokas keino vaikuttaa päättäjiin. Työllähän ei kannata itseään tappaa....

[pikkusisko]

Ja yleistäin voisi todeta, että jaloilla äänestäminen on myös tehokas keino vaikuttaa päättäjiin. Työllähän ei kannata itseään tappaa....

Bonoville: Juu, pois olen tältä alalta lähdössä heti kun oma rahatilanne niin helpottuu...Vielä en tiedä mikä minusta isona tulee, mutta joku muu kuin ylityöllistetty loppuun ja nurkkaan ajettu hoitsu...

[Sistah]

Näin se on. Ja niilläkin osastoilla, joilla ei ole aivan noin paha kiire, on useimmiten jotenkin masentunut ja "ei me kuitenkaan ehditä mitään laadukasta tehdä" -ilmapiiri. Eikä varsinkaan tunnu siltä, että työ olisi avostettua ja siitä voisi olla ylpeä.

Kuka nostaisi pitkäaikaissairaiden ja vanhusten hoitajien hännän ja sanoisi että jumalaut' on siinä sankareita!

[lellu]

Voin samaistua tähän tekstiin 100 prosenttisesti..

Ikävä kyllä tilanne on päässyt menemään tähän..Hätäiseen kerkeää tärkeimmät asiat tehdä.. tai niin no tärkeimmät asiat vanhuksen perushoidon kannalta..

päättäjät voisivat miettiä oman tulevaisuutensa vanhainkotiin, nopeasti hoitaja käy kuivittamassa ja pesemässä.. tekee niin tohinalla että pitää käynnin jälkeen muistella vaihdettiinko edes hyvät huomenet..

..sen jälkeen aamupalaa ja sitä kylmää kahvia..

[hyväkiertämään]

Tällä hetkellä sairaslomalla, kun en enää töissä jaksanut. Kiukuttaa ja ahdistaa työtilanne ja tuntuu, ettei mitään muutosta ole tulossa. Mielessä pyörii alan vaihto, mutta onko kanttia, rahaa siihenkään? Toisaalta mieluummin kitkuttaisi pienelläkin rahalla, kun seota työn vuoksi!

[Jenkku87]

Hei!

Luin aloittajan viestin ja täytyy sanoa että aivan pahaa tekee hänen ja muiden puolesta jotka todella ovat tälläisissä työoloissa, tälläisessä kiireessä tekevät kuitenkin parhaansa vanhusten hyväksi. Itse työskentelen tällä hetkelä yksityisellä puolella 14 paikkaisella dementiaosastolla ja meillä on tuo sama miehitys eli aamussa 4 ja illalla 3 hoitajaa. Olen vaihtamassa työpaikkaa kesäkuussa myös yksityiselle puolelle ja siellä 13 asukasta ja aamussa kaksi ja illassa kaksi hoitajia.Eli kyllä voi olla niin erilaista työ eri paikoissa.

Kiitos Kirjoituksestasi ja jaksamista työhön!

Jenkku87 lh

[Sami]

Eipä se paikkaa katso....

Sama on meininki Janakkalan TK:ssa, Lammin VK:ssa, Myllypuron Sairaalassa Helsingissä jne., jne. Keikkalaisena puutuu vaan eikä jaksa muuta tehdä kuin päivän kerrallaan näitä duuneja. Tällä hetkellä 3 kk:n keikalla yksityisellä puolella ja vaikuttaa ihan ok paikalta, tänne voisi jopa asettua aloilleen. Ala itsessään on aika sairas, ainakin vanhuspuoli, mutta ainut mikä voi kurssin muuttaa on tervepäiset hoitajat jotka uskaltavat sanoa asiat niinkuin ne ovat. Kirjoitin Hämeen Sanomiin alan touhuista ja siinä palo Kanta-Hämeen duunipaikat.. heh, heh... Kattellaan, kattellaan... Onneksi on auto jolla voi pörrätä keikalle vähän pidemmälle savuavista raunioista!

[so not!]

Itse olen jaloillani äänestänyt, kun töissä meno on sellaista ettei voi mitenkään olla oman työnsä jälkeen tyytyväinen. Jotta kaikki potilaat saisi edes vähän, on mentävä sata lasissa eikä sekään riitä. Ojan kautta on allikkoon päädytty jo monen monta kertaa työpaikkaa vaihtaessa. Mutta jo 20 v alalla olleena en vieläkään ole kyynistynyt, vaan jaksan uskoa että joskus vielä löytyy se työpaikka jossa kaikki on kohdallaan...

[tiituska35]

Keikkailijana ja opettajana on tullut huomattua sama asia. Ei ole hyvin asiat tässä ns. hyvinvointivaltiossa. Kahdenkymmenen vuoden työkokemuksella hoitoalalta, ei voi muuta todeta.

Potilas-ja työturvallisuus ja inhimillinen, potilaslähtöinen hoito ovat kaukana tästä touhusta mitä monet kunnat tekevät säästöihin vedoten.

Sairaaloiden vuodeosastot ovat ääriään myöten täynnä. Saattohoitopotilaita ja juuri leikkauksesta tulleita potilaita ja akuutisti sairaita potilaita hoidetaan ylipaikoilla, usein käytävillä. Pitkäaikaisosastoilla ja vanhainkodeissa hoitajat yrittävät tehdä sen mitä pystyvät-resurssit eivät riitä. Ensiavut ovat arvauskeskuksia- sama kuin heittäisi noppaa jos asioista ei mitään tiedä. Hoitajia on liian vähän potilasmäärään nähden. Resurssipula-siihen aina vedotaan. Lääkevirheet lisääntyvät. Opiskelijoita käytetään surutta työvoimana, vastuu unohtuu. Kun virhe tapahtuu, hoitaja on aina yksin siinä tilanteessa. Ja yhdistelmä vihreä lääkäri ja hoitaja varmistaa sen asian, että virheitä tapahtuu.

Kokemusta on. En jaksa tässä edes eritellä kaikkia asioita mitä olen nähnyt ja kokenut. Mihin tässä vielä ollaan menossa- sitä kauhulla ajattelen. Vakuutukset kannattaa pitää kunnossa-sen olen ainakin oppinut. Maksoi mitä maksoi.

Kolme viikkoa sitten syöpään kuolleen äitini halusin hoitaa kotona loppuun asti juuri siitä syystä, koska tiedän mitä helvetin esikartanoita terveyskeskusten vuodeosastot ovat. Tietysti asiaa ei voi yleistää. Löytyy vielä pieniä kuntia, jotka taistelevat kuntaliitoksia vastaan..Kuntaliitokset ovat ihan jostain, hoidon taso laskee kuin lehmän häntä..Ihmisarvo unohtuu täysin, hoitajat väsyvät koska eivät voi tehdä työtään niin kuin haluaisivat. Ja tämä tulee kunnille tosi kalliiksi. Niin kuin myös vuokralääkärit.

Onneksi itselläni on mahdollisuus perustaa oma yksityinen hoitokoti, jossa ihmisiä hoidetaan niin kuin ihmisarvolle kuuluu...Ja loppuun asti, niin että vanhusta tai syöpäpotilasta ei tarvitse lähettää tk:n ensiapuun kuolemaan 40 asteen kuumeessa pneumoniassa, hakemaan ER-päätöstä pelkissä vaipoissa, kun hoitokodin hoitajat ovat peloissaan ottamaan sitä vastuuta, että tämä ihminen nukkuu pois. Ja hoitovastuussa oleva reppufirman lääkäri (käy kerran kuukaudessa hoitokodissa) ei pysty tekemään ER-päätöstä. Näitäkin tapauksia on tullut nähtyä liian monta.

Piste.

[so not!]

Tiituska, missä päin hoitokotisi sijaitsee? Hakeudun töihin... ; )

[päivitys]

Hei Tilituska niin mäkin,

[pipsafi]

Avaus kuullostaa tutulta.

Pienellä väellä vedetään aamu ja iltatyöt.  Kotiin kun pääsen en jaksa enää muuta tehdä kuin hetken aikaa istua ja kömpiä sitten sänkyyn. Vapaa päivänä nukun aina lähes koko päivän.  Jos tupla vapaa niin toisena jo vähän piristyy muttei oikein jaksa silloinkaan tehdä mitään.

Itse vaihdoin kunnalliselta yksityis puolelle ja silloin luvattiin yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista kuinka aikaa vanhusten hoitoon on ja kuinka aikaa viriketoimintaan ym muuhun.  Mutta ikävä kyllä tämä kaikki kaunis oli vain haavetta todellisuuden rinnalla.

Ymmärrän että paikan tulee tuottaa mutta jos emme pysty antamaan vanhuksille sitä hoitoa jota on luvattu pikkuhiljaa alamme menettää vanhuksia muihin laitoksiin--ja sitten ei ole "johdollakaan" leipää suussaan.

Mietin tässä jaksanko kauan aikaa enää tälläistä rääkkiä jossa työpaikalla olemme.  Jospa löytyisi joskus sellainen työ että voisi sitä sydämellä tehdä ja kun kotiin lähtee voisi huokaista mielihyvästä että on pystynyt auttamaan vanhuksia sillä tavalla kuin itse toivoisi itseään vanhana hoidettavan.

Lapselleni olenkin sanonut että rahasta viis mutta älkää ainakaan tähän Helsingin komeimpaan hoitopaikkaan mua viekö.

[jpelli]

Vuodeosaston arkea, valitettavasti.