Jump to content
MAINOS

HUSsin henkilöstöpolitiikkaa

-VF-

Recommended Posts

Politiikan harrastamisena käsitän sen, että työaikana alkaisin paasaamaan politiikasta. Kyseessä oli haastattelu, jossa haluttiin selvittää millaisia hoitajia ehdolla on, eli selvittää missä he ovat töissä ja samalla jutella, politiikastakin.

Tietysti toimittaja ajoittaa juttunsa parhaaksi näkemänsään ajankohtaan.

Ja tuota selvitystä ei voinut tehdä työajan ulkopuolella ja työpaikan ulkopuolella?

Missään vaiheessa en ole esittänyt lausuntoja HUS:n edustajana. Vaikka työskentelen HUS:ssa, niin siitäkin huolimatta voin kertoa mielipiteeni asioista yksityishenkilönä. Ja ihan jopa työpaikalla ja työaikana.

Minkä ihmeen takia sitten pyysit luvan HUS:n tiedotukselta, jos esiinnyit yksityishenkilönä? Ja toisaalta, jos olit haastattelussa ilmoittanut työantajasi, työpaikkasi ja työtehtäväsi et ole enää yksityishenkilö - varsinkaan kun kaikki tämä tapahtui työajalla.

Jos olisin vuolaasti kehunut HUS:ia ja ylistänyt sen tarjoamaa palvelua, niin todellakaan tällaista soppaa ei olisi syntynyt. Eli kyse ei ole siitä, että olen mielipiteeni sanonut vaan siitä, että mielipide ei ollut oikea.

Ilkeää, että työnantajallakin on mielipide ja näkemys. Ei kai tämä nyt voinut tulla yllätyksenä?

- vain yksi yksityskohta voi jäädä mieleen / jäädä mieleen koko elämästä / jokin valkea hehku päivän jo mentyä / jokin katse kumppanin -

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Toimittaja halusi tulla töihin sen tekemään. Jotta näkee millaisessa paikassa olen töissä. Minulle olisi sopinut ihan mikä paikka ja aika tahansa, mutta tällaiseen ratkaisuun toimittaja päätyi.

Missään vaiheessa en ole esittänyt lausuntoja HUS:n edustajana. Vaikka työskentelen HUS:ssa, niin siitäkin huolimatta voin kertoa mielipiteeni asioista yksityishenkilönä. Ja ihan jopa työpaikalla ja työaikana.

Minkä ihmeen takia sitten pyysit luvan HUS:n tiedotukselta, jos esiinnyit yksityishenkilönä? Ja toisaalta, jos olit haastattelussa ilmoittanut työantajasi, työpaikkasi ja työtehtäväsi et ole enää yksityishenkilö - varsinkaan kun kaikki tämä tapahtui työajalla.

Siksi, että en halunnut asiasta tulevan mitään ongelmia. Jos toimittaja tulee työpaikalle, niin kenelläkään ei pitäisi olla asiasta mitään sanomista jos luvat työpaikan puolesta on kunnossa. Jos lupaa ei olisi kysytty tai saatu, niin silloin työnantajan närkästyminen olisi ollut ymmärrettävää.

Haastattelussa en esiintynyt HUS:n edustajana, vaan henkilönä jonka työnantaja on HUS. Voi tulla joillekin yllätyksenä, että työajalla, työtehtävissä ja työpaikalla kerrotut mielipiteet voivat edustaa jotain muutakin kuin työnantajan mielipidettä.

Jos olisin vuolaasti kehunut HUS:ia ja ylistänyt sen tarjoamaa palvelua, niin todellakaan tällaista soppaa ei olisi syntynyt. Eli kyse ei ole siitä, että olen mielipiteeni sanonut vaan siitä, että mielipide ei ollut oikea.

Ilkeää, että työnantajallakin on mielipide ja näkemys. Ei kai tämä nyt voinut tulla yllätyksenä?

Työnantajaa kiinnostaa vain ja ainoastaan se, että työntekijöiden mielipide on sama kuin työnantajan mielipide. Oli asia mikä tahansa. Jos minun mielipide asioista olisi ollut sama kuin työnantajan tästä ei olisi tullut minkäänlaista sanomista. Sanomista tuli siksi, että mielipiteeni erosi työnantajan mielipiteestä.

Eli kyse ei ole siitä, että juttelin toimittajan kanssa työpaikalla ja työaikana. Siihen oli lupa.

Failure is always an option

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Kannattaisikohan sinun VF kirjoittaa Hesarin yleisönosastoon HUS:n johtamistyylistä, sananvapaudesta ja haastattelun takia puhutteluun joutumisesta  ;D :nauraa:

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Vieras: Student Midwife

Ja tuota selvitystä ei voinut tehdä työajan ulkopuolella ja työpaikan ulkopuolella?

Jutussa haastateltiin kahta muutakin ehdolla olevaa hoitajaa ja heitä myös työajalla, joten minä tulkitsen tuon niin, että toimittaja nimenomaan halusi tehdä haastattelut haastateltavan työpaikalla.

VF:n haastatteluun oli pyydetty lupa siltä taholta, jonka HUS itse on ilmoittanut luvanantajaksi.

Minusta esimiehen puhutteluun joutuminen tuon jutun takia on naurettava ylilyönti työnantajan taholta eikä mairittele työnantajan mainetta pätkääkään.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Minusta esimiehen puhutteluun joutuminen tuon jutun takia on naurettava ylilyönti työnantajan taholta eikä mairittele työnantajan mainetta pätkääkään.

Niinhän se onkin. Tuo puhuttelu -episodi osoittaa sen, että HUS:n esimiestyö on jonkinlaisessa kriisissä. Voisi kuvitella, että tuon kokoisessa talossa olisi jonkinlaiset menettelytapaohjeet esim. kunnallisvaaliehdokkaille (siis konkreettiset työnantajan tahdonmääritykset siitä mitä saa ja mitä ei saa tehdä HUS:n työntekijänä). Jotenkin on jäänyt sellainen kuva, että näitä ohjeita ei ole missään tai ne on haudattu jonnekin intranetin pimeimpään peräpukamaan.

Sekään ei vielä riitä, että joku viskaali on ne mahdolliset ohjeet sinne nettiin laittanut. Ne pitää tehdä henkilöstölle tiettäväksi. Tosin jos johdolta ei löydy kyky ja/tai tahtoa, niin minkäs teet. Ei voi kauhalla ottaa, jos lusikalla on annettu.

Mutta kaikesta huolimatta kannattaa muistaa se, että työnantajalla on oikeus kysyä työntekijältä mitä työajalla on tapahtunut. Tapa jolla se VF:n tapauksessa tehtiin oli tympeä ja amatöörimäinen. Vaikka olen saattanut antaa sellaisen kuvan, että olisn enemmän HUS:n puolella kuin VF:n, niin siitä ei ole kyse. Vastaavassa tilanteessa olisin toiminut samalla tavalla kuin VF, olisin myös käynyt kuuntelemassa esimiehen luennon ja toivottanut hyviä TYKY-päiviä jatkossa (eihän niihinkään voi työajalla osallistua, kun kansalaiset huolestuvat).

- vain yksi yksityskohta voi jäädä mieleen / jäädä mieleen koko elämästä / jokin valkea hehku päivän jo mentyä / jokin katse kumppanin -

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Jotenkin on jäänyt sellainen kuva, että näitä ohjeita ei ole missään tai ne on haudattu jonnekin intranetin pimeimpään peräpukamaan.

Sekään ei vielä riitä, että joku viskaali on ne mahdolliset ohjeet sinne nettiin laittanut. Ne pitää tehdä henkilöstölle tiettäväksi.

-Jokainen HUS:in intranettiin tutustunut ettei tämä asioitten piilottaminen ole mikään ongelma.

Jollei haluttua/etsittyä tietoa löydy intran etusivulta tarvittee opaskoiran tai (taitavan) intiaanioppaan tiedon löytämiseen.

En missään törmännyt huonompaan hakukoneeseen kuin mikä HUS:in intrassa on käytössä, tässä hakukoneen tapauksessa voi paremminkin puhua tehosekoittimesta.

My brain is stuck from shooting glue

I'm not sorry for the things I do

Carbona not glue

HUS:lla ei ole tällaisia tilanteita varten ohjeita. Tai niitä ei ainakaan ole suorittavalle portaalle jaettu.

Yleinen ilmapiiri on se, että HUS:sta ei saa puhua mitään muuta kuin hyvää.

Failure is always an option

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

off topic..

En missään törmännyt huonompaan hakukoneeseen kuin mikä HUS:in intrassa on käytössä, tässä hakukoneen tapauksessa voi paremminkin puhua tehosekoittimesta.

tähän pakko yhtyä, nimim. etsin eilen 15 min ajan väkivalta-tapahtumasta sitä lipuketta, minkä vois täyttää. Ylläripylläri, ei löydy sieltä lomakkeet-kohdasta, mistä vois olettaa  :( Onneksi oli viisas työkaveri tallentanut lappusen omiin tiedostoihinsa, niin saatiin taas yksi ilmotus vietyä eteenpäin..

HUS:n intra ja sen hakukone on yksi iso vitsi..

Pain heals. Guys dig scars. Glory - Lasts forever.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Jos haastattelu annetaan firman asu na nimineula rinnassa edustat kyseistä firmaa halusitpa sitä tai et. Jälkikäteen on turha vikistä, koska viesti on jo lähtenyt ja tulkitaan miten kukin haluaa.

Puheet lääkkeistä säästämisestä ovat arveluttavia, sillä niillä lietsotaan  epävarmuutta hoidon tason suhteen. Sivusta napattu kommentti mörrimöykyistä kertoo jo omalta osaltaan hoidon tasosta...

Tosiaan, henkilöstöpolitiikassa on viilaamista, kun on aikaa antaa haastatteluja työajalla. Missään ei mainittu kiireestä, joka tavallisesti CCU:ssa on päiväsaikaan.

Kaiken kaikkiaan HS:n artikkeli oli sävyltään melko ikävä.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Jos haastattelu annetaan firman asu na nimineula rinnassa edustat kyseistä firmaa halusitpa sitä tai et. Jälkikäteen on turha vikistä, koska viesti on jo lähtenyt ja tulkitaan miten kukin haluaa.

Ihmiset toki voivat tehdä tulkintojaan minkä perusteella tahansa, mutta jos oikeasti joku luulee, että tavallisen rivihoitajan mielipide kuvastaa koko organisaation mielipidettä, niin sille ei kukaan voi mitään.

Puheet lääkkeistä säästämisestä ovat arveluttavia, sillä niillä lietsotaan  epävarmuutta hoidon tason suhteen.

Totuuden kertominen ei koskaan ole epävarmuuden lietsomista. Arveluttavampaa on se, että asian esiintuomisesta tehdään ongelma.

Sivusta napattu kommentti mörrimöykyistä kertoo jo omalta osaltaan hoidon tasosta...

Hoidon tason kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Se, mitä hoitajat työaikanaan sanovat eivät kerro hoidon tasosta mitään. Tiedät sen varsin hyvin itsekin.

Tosiaan, henkilöstöpolitiikassa on viilaamista, kun on aikaa antaa haastatteluja työajalla. Missään ei mainittu kiireestä, joka tavallisesti CCU:ssa on päiväsaikaan.

Lehtiartikkelin perusteella on hyvä tehdä johtopäätöksiä henkilöstöpolitiikasta.  :-X

Kaiken kaikkiaan HS:n artikkeli oli sävyltään melko ikävä.

Jokaisella on tietysti oikeus mielipiteeseen.

Failure is always an option

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Voiko sun jutun lukea jostain? Tuntuu et "kuuma peruna" on aiheena mut itse en ole lukenut? Onko se jossakin hesarin sivulla? Tai voitko laittaa sen tänne?

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

En missään törmännyt huonompaan hakukoneeseen kuin mikä HUS:in intrassa on käytössä, tässä hakukoneen tapauksessa voi paremminkin puhua tehosekoittimesta.

OT OT OT Mutta totuuden nimissä on sanottava, että Helsingin kaupungin sivujen kone on vielä huonompi. Hakutulokset ovat aivan mahdottomia, vaikka hakee ihan jotain perustietoa.

Pakko oli sanoa!

Vanha koira. Uusia temppuja.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

OT OT OT Mutta totuuden nimissä on sanottava, että Helsingin kaupungin sivujen kone on vielä huonompi. Hakutulokset ovat aivan mahdottomia, vaikka hakee ihan jotain perustietoa.

-HUS:sin konetta huonompi toteutus vaatii kyllä aika paljon (tai todella vähän) kehitteleijältään.

My brain is stuck from shooting glue

I'm not sorry for the things I do

Carbona not glue

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Arkistoitu

Tämä aihe on arkistoitu, siihen ei voi enää vastata.

×
×
  • Luo uusi...