Jump to content
MAINOS

Paljon lupauksia, vähän tekoja!


Helmeri81

Recommended Posts

Ennen vaaleja tuntui, että joka ikinen puolue jossain kohtaa lähestulkoon kehuskeli sillä että juuri he ovat hoitajien ja vanhusten asialla. "Äänestäkää meitä, me hoidamme asiat kuntoon!" Ja kaikki ihmiset olivat kohujen aikaan niin huolesta suunniltaan, "Miten tämmöisiä laiminlyöntejä on voinutkaan tapahtua, väärät ihmiset ja väärällä alalla. Häpeäisivät" ym. 

 

Hoitajat tekivät pienellä mitoituksella paljon töitä, heitäkin arvosteltiin, kytättiin ja suorastaan ahdisteltiin välillä omaisten taholta tulevalla kritiikillä ja loputtomalla kysymysten tulvalla. Hoitajien tekemiä päätöksiä kyseenalaistettiin jatkuvasti, ilman minkäänlaisia perusteita. Heitä ja heidän työskentelyään seurattiin suurennuslasilla kauan aikaa.  Paikoissa joissa siihen ei ollut mitään syytä. Me hoidimme asukkaat parhaamme mukaan, sillä mitoituksella mikä meillä oli. Paljon me teimme, mutta paljon asioita jäi myös tekemättä, koska aika loppui kesken. Kaikki joka ei ollut välttämätöntä sai odottaa toiseen päivään, siihen parempaan päivään kun on enemmän henkilökuntaa paikalla. Hetken jo saatoimme uskoa, että nyt asiat paranevat.

 

Me halusimme paremman mitoituksen, että pystyisimme tekemään työmme niin hyvin kuin vain koskaan osaamme. Ehtisimme antaa jokaiselle asukkaalle tai potilaalle juuri niin paljon aikaa ja huomiota kun hän sinä päivänä tarvitsee. Ehtisimme pysähtyä hetkeksi ja kuunnella mitä hänelle oikeasti kuuluu. Luulimme että ehkä vastaisuudessa voi tulla aika jolloin hoitajat saavat keskittyä hoitotyön tekemiseen, eikä hoitamaan muita askareita silloin, kun pitäisi hoitaa ihmisiä. Meidän ei tarvitsisi päivittäin enää pyykätä, siivota ja tehdä ruokaa. Ei sillä etteivätkö ne asiat olisi todella tärkeitä, mutta niihinkin asioihin löytyy paljon meitä ammattitaitoisempia ihmisiä. Ihmisiä jotka tekevät sitä työkseen ja tekevät sen vielä todella hyvin. 

Mitä sitten tapahtui. Kaikkia suretti, huolestutti ja pelotti mihin tämä vanhusten hoito ja kunnioitus onkaan mennyt. Ainakin silloin... mutta entäs nyt? Vaalit olivat ja menivät. Monia lupauksia annettiin, mutta lopulta niitä myös peruttiin, korjailtiin mitä oltiinkaan perimmillään tarkoitettu. Vedottiin rahaan, kun tuli aika kirjata lupaukset lakiin. Tarvitaan lisää aikaa, lisää lupauksia, lisää rahaa. 

Edelleen me teemme samaa työtä, samalla mitoituksella ja samalla palkalla. Haluaisimme edes jonkinlaisen palkankorotuksen, melko vaatimattomaan palkkaamme. Haluaisimme pitää työyhteisöt kasassa, tai ainakin sydämellään työtä tekevät ihmiset tällä alalla. Alalla mikä on todella tärkeä ja arvokas, mutta kuitenkin yhtäaikaa todella alipalkattu ja aliarvostettu. Nyt ne hyvät hoitajat ovat vaihtaneet työpaikkoja paremman toivossa, monet ovat vaihtaneet kokonaan alaa ja todella monet suunnittelevat tosissaan vaihtavansa alaa, ellei jotain parannusta pian tapahdu. Hoitajat ovat uupuneita lähes joka paikassa, uupuneita niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Eikö nyt olisi jo aika tehdä jotakin..

Paljon oli lupauksia, mutta ei tekoja.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

  • 4 viikkoa myöhemmin...

Ainahan vaalilupauksista saa ottaa toteutuessaan ison siivun pois. Oli kyse mistä tahansa poliitikosta tai puolueesta. Sitä isompi siivu, mitä useamman ryhmän kanssa pitää tehdä kompromissiä. Mutta musta ei tunnu ihan noin lohduttomalta valtiovallan suhteen. Paremminhan lupaukset on pitänyt kuin 2007 kokoomuksen lupaus 500 euron palkankorotuksesta. Ottaen huomioon että hallitus on ollut työssään vasta kuukausia, eikä sen antama budjetti ole vielä voimassaan, eikä edes vielä hyväksymisvaiheessa. Aikaisempiin hallituksiin nähden omassa työssä näyttää nyt huomattavasti valoisammalta. Ei toki kirkkaalta, mutta edes vähä valoisammalta. Itse ainakin odottelen vielä mitä lupausten suhteen tapahtuu. Enemmän pelottaa mitä tulevaisuus tuo tullessaan kun väki vanhenee, riittääkö enää mitkään toimet. Mennäänkö kohti yhteiskuntaa jossa vain rahalla saa riittävää palvelua. 

Hoitajamitoituksesta on puhuttu ~10v eikä mitään parannusta ole tapahtunut. Vanhuspalvelulaki on syntynyt, mutta mitään sitovuuksia ei ole tullut. Nyt asia on sentään osittain vireillä. Ongelmat oli kyllä tiedossa ja niiden kanssa olisi pitänyt poliitikkojen olla varovaisempia. Eli henkilöstön saatavuus ja raha. Kun nytkin on vaikea saada koulutettua väkeä moneen paikkaan. Mutta kyllähän palkka ja työolot (joihin mitoitus vaikuttaa) helpottaisi alan houkuttelevuutta. 

Palkastahan päästään jännittämään ja vääntämään keväällä. Nythän on useammassa kunnassa on tehty jo pieniä korotuksia kun työvoimaa ei ole saatu ja ennakoitu tulevaa. Täysin riittämätön se silti on kaikkialla ja keväällä kouraan pitäisi saada niin että pärjätään ja porukkaa saa töihin. Toivottavasti työmarkkinaosapuolet saa meille oikean palkan ja valtio muistaa tän valtionosuuksissa. 

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Luo tunnus tai kirjaudu sisään kommentoidaksesi

Vain jäsenet voivat kommentoida

Luo tunnus

Rekisteröi tunnus yhteisöömme. Se on helppoa!

Rekisteröi uusi tunnus

Kirjaudu sisään

Onko sinulla jo tunnus?

Kirjaudu sisään
×
×
  • Luo uusi...