Jump to content
 

Arkistoitu

Tämä aihe on arkistoitu, siihen ei voi enää vastata.

janina

Mitä me voimme tehdä ?

Recommended Posts

janina

Hämmentää että tällainen ampumavälikohtaus uusiutui. Kaikki varmaankin ajattelivat Jokelan olevan ainutlaatuinen tapaus.

Tässä kohdassa meidän jokaisen ammattilaisen on syytä tarkastella omaa työtämme. Mitä me itse teemme ja miten.

Toimin aikuispsykiatrian puolella, mutta olen aina ollut huolestunut kotona olevista lapsista. Ja juuri viime viikolla keskustelimme siitä miten voisimme paremmin ottaa lapset huomioon, ettemme liikaa keskittyisi aikuiseen vaan pystyisimme vieläkin laajemmin näkemään koko perheen ja tarjoamaan apua myös lapsille.

Itse olen tavannut ohi käyntitietojen perheen pahoinvoivaa nuorta. Siihen riitti yksi käynti ; nuoren ahdistus helpotti ja sain ohjattua hänet oikeaan osoitteeseen saamaan apua jatkossa. Koko perhettä pyrin tapaamaan jos vähänkin siltä näyttää. Ja jokaiselta äidiltä/isältä kyselen mitä lapsille kuuluu miten heidän kanssaan puhuttu perheen vaikeuksista. Siinä pystyy antamaan tietoa siitä miten ottaa asioita puheeksi, tai mistä hakea apua lapsille. Ja usein kun vanhempi voi huonosti niin saattanut tyystin unohtaa lapsensa sen kaiken oman ahdistuksen keskellä.

Tuntuu, että tämä mitä olen tehnyt ei ole vielä muuta kuin oikea suunta. Minun pitää panostaa siihen vieläkin enemmän.

Mitä sinä olet tehnyt ? Mitä aiot tehdä ?

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Oinaspässi

Vuosia lastenpsykan puolen ammattilaisena tulee aina ja aina vastaan sama juttu: helkkarinmoinen aikuisen tarve! Etenkin miehistä tai "isähahmoista" tuntuu olevan krooninen pula!

Mites eri perheissä sen arkisen elämän sitten hoitaa? Töissä pitää käydä, rahaa tarttee saada, yksihuoltajaperheissä ei puoltakaan aikuisista paikalla...

Janinan heittämään kysymykseen "mitä me voimme tehdä" on varmaan eri vastauksia lukemattomia, mutta jospa aloittaisi miettimisen siitä ihan läheltä, siitä oman navan ympäriltä. Vilkaisu peiliin, näkyykö tuttuja? Ei syytetä yhteiskuntaa, poliisia, koulua, terveydenhuoltoa, internettiä...

"Kun mä sain lapset, niin ei mun mistään tarvinnut luopua!" (joku politiikkabimbo lehtihaastattelussa), heh heh...nehän kasvaa ittestään siinä vieressä. Välillä voi nostaa komeroon häiritsemästä?

Olisko kohtuutonta luopua jostain omasta, lisätä aikaa lapsille, olla läsnä ja paikalla? Ei se sirkushuveja vaadi. Pistää edes jonkinlaiset verkostot kuntoon, unohtaa aikuisten keskeinen vittuilu, antaa muksun olla ikäisensä eikä ottaa niitä lätkätreenejä niin mahdottoman tosisiaan. Ei sinne NHL:ään niin kiire ole...

Tämmöistä miettii tää...

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
psyhoi

Itse kohtaan lapsia ja nuoria potilaiden jälkikasvuna. Lyhyesti sanottuna hoitajan on oltava kiinnostunut myös heistä, vaikka he eivät itse hoidossa.

Koulumaailmalla on kykyä tunnistaa oppilaiden pahoinvointia, mutta ogelmana onkin "silta" terveydenhuollon puolelle. Usein hoito kariutuu jos nuori itse ei halua tai vanhemmat eivät halua. Tietysti vakavat tapaukset tarttuvat haaviin jo nykysysteemillä.

Kysyisinkin että olisiko aika laajentaa hoitoon määräämisen kriteerejä ja  antaa mahdollisuuksia eri viranomaisille.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
janina

Minusta olisi tärkeää että keskustelu ei lähtisi sille linjalle et yhteiskunnan pitää tehdä sitä tai tätä. Mä toivoisin, että juuri sinä ja minä pysähtyisimme miettimään meidän omaa työpäivää. Mitä minä teen ? Mitä minä voisin tehdä ?

Me ei voida kauheasti vaikuttaa siihen että iso laiva kääntäis suuntaa, kun byrokratian pyörä on niin painava, mutta me voidaan muuttaa jotain meidän omassa työssä just nyt ja tässä. Se olisi minusta oikeaa vastuunottamista.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
hani

Nii justiisa. "Save the world - start in your own backyard" tai jotaki semmosta.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Jio

Minusta olisi tärkeää että keskustelu ei lähtisi sille linjalle et yhteiskunnan pitää tehdä sitä tai tätä. Mä toivoisin, että juuri sinä ja minä pysähtyisimme miettimään meidän omaa työpäivää. Mitä minä teen ? Mitä minä voisin tehdä ?

-Mulla ei ole tarvetta jeesustella ja muuttaa omia tapojani.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Vieras: Tiippalauliina

No, minä ainakin aikani kuluksi katsastin irc-galleriasta näitä "ihmisviha-yhteisöjä" ja on kyllä todella huolestuttavaa huomata, kuinka paljon tuollakin yhteisössä on nähtävillä jollain tasolla ajatusmaailmaltaan häiriintyneitä ihmisiä.

Muutama käyttäjä ihan suoranaisesti yllytti väkivaltaan ja lietsoi ihmisvihaan. Verellä mässäillään kuvissa ja jutellaan siitä kuinka tapetaan kaikki tai ainakin itsensä olisi hyvä listiä... TODELLA PELOTTAVAA.

Eikö väkivaltaan yllyttäminen ole laissa kiellettyä, voiko tällaisesta tehdä ilmoituksen?

Kun nämä tyypit noin yleisesti ovat esillä täällä internetin ihmeellisessä maailmassa, niin eikö tätä kautta voitaisi asiaan puuttua?? Minunkaan mielestä keskusteleminen ja jeesustelu ei enää riitä, on ryhdyttävä konkreetteihin toimiin jotta voitaisiin ennaltaehkäistä Kauhajoen ja Jokelan kaltaiset murhenäytelmät.

Mitä kautta näissä yhteisöissä pyörivät epäilyttävät tyypit voitaisiin saattaa valvovan silmän alle ja mahdollisesti saada hakeutumaan hoitoon, tietääkö kukaan?

Kuoleman ihannointi ja ihmisviha ei ole ihan terveen ihmisen merkki ja kyllä tällaiseen tulisi voida puuttua!

Tämä siis vain yhtenä esimerkkinä:

http://irc-galleria.net/view.php?nick=PAISERUTTO

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Jio

No, minä ainakin aikani kuluksi katsastin irc-galleriasta näitä "ihmisviha-yhteisöjä" ja on kyllä todella huolestuttavaa huomata, kuinka paljon tuollakin yhteisössä on

-Todelliset ihmisvihaajat tuskin liittyvät moisiin yhteisöihin.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Asswiper

On hyvin vaikea tehdä äkkiseltään mitään. Nyt maksetaan kovaa hintaa menneinä vuosina tehdyistä virheistä, ja vuosikausia jatkuneesta välinpitämättömyydestä. Meillä on lukuisia katkeroituneita henkilöitä, joiden nuoruus on ollut pelkkää pettymystä pettymyksen perään. Näitä ongelmiensa kanssa aikanaan yksin jätettyjä on niin suuri määrä, että on täysin selvää, että näiden potentiaalisten joukkomurhaajien riveistä tulee löytymään vielä lisää henkilöitä, jotka tulevat toteuttamaan fantasiansa.

Sen jälkeen, kun Auvinen niin sanotusti "avasi pelin", oli vain ajan kysymys, milloin seuraava vastaavanlainen verilöyly toteutuisi. Silti asiaan ei haluttu reagoida riittävällä vakavuudella, vaan mieluummin pidettiin Jokelan verilöylyä yksittäisenä trakediana. Nyt pitäisi viimeistään ymmärtää, että myös seuraavan verilöylyn toteutuminen on vaiin ajan kysymys.

Julkinen keskustelu on edennyt väärille linjoille, kun päällimmäisenä ratkaisuna ehdotetaan aseiden täyskieltoa, tai aselupien saannin tiukentamista. Ongemat ovat valitettavasti hyvin paljon syvemmällä, ja asekielto on taas kerran yksi helppo, ja yksinkkertainen rattkaisu, joita kansa kaipaa, jotta voisi sulkea silmänsä tosiasioilta. Väittäisin, että meillä ei ole MITÄÄN keinoa, jolla voisimme satavarmasti välttää tulevina vuosina tällaiset joukkomurhat.

Jokainen, joka on joutunut kiusatuksi koulussa tai esim. armeijassa tai työpaikalla, tietää miten yksin ihminen jää niissä tilanteissa. Usein myös kiusatusta itsestään tehdään syntipukki, koska tämä valmiiksi alakynnessä ollessaan on se kaikkein helpoin syyllinen, jolla on vähiten voimia puolustaa itseään. Jatkuessaan vuosikausia ala-asteelta yläasteelle, ja sieltä lukion tai ammattioppilaitoksen kautta armeijassa, tällainen kohtelu katkeroittaa ihmisen, ja saa helposti alunperin hyvin täyspäisenkin ihmisen haaveilemaan äärimmäisistä teoista. Lohdutusta ja pakenemista etsitään äärimmäisitä aatteista. Tietenkään valtaosa näistä henkilöistä ei koskaan toteuta suunnitelmiaan. Huonosti voivien nuorten keskuudessa on kuuitenkin meillä suomessa niin paljon potentiaalisia koulusurmaajia, että on erittäin todennäköistä, että tulevaisuudessa osa näistä tikittävistä aikapommeista syttyvät.

Mitä siis voisimme tehdä? Yksinkertaisia ratkaisuja ei ole. Voisimme ehkä alkaa aidosti välittämään ihmisistä, siis muistakin kuin kaikkein läheisimmistämme. No tämähän on tietysti ihan täyttä utopiaa. Jokaisella on nykymuotoisessa yhteiskunnnassa niin paljon omia huolia, että jaksaakseen itse, on suljettava silmänsä monilta asioilta.

Jotain voitaisiin toki tehdä. Vanhemmille, ja opettajille voitaisiin antaa pakollista opetusta nuorisokulttuurista, internetistä, psykologiasta, ja riskikäyttäytymisen tunnistamisesta. Aikuisilla ei ole näinä aikoina mitään käsitystä siitä, mitä nuoret tekevät, minkälaisia aatteita ihannoivat, ja miten viettävät vapaa- aikansa. Kouluihin pitäisi myös palkata lisää opettajia, terveydenhoitohenkilökuntaa, ja kuraattoreita. Ja lisäyksen tuliisi olla todella tuntuva. Lisäksi kouluissa voiitaisiin hieman karsia perusopetusta, ja panostaa enemmän elämäntaitojen opiskeluun. Jokaisella lapsella voisi olla ala- ja yläasteella kerran viikossa kahdenkeskeinen juttutuokio jonkun aikuisen kanssa, jossa pyrittäisiin selvittämään, mitä lapselle ihan oikeasti kuuluu. Tällöin ongelmiin päästäisiin ainakin joidenkin kohdalla puuttumaan heti alkuvaiheessa.

Nyt tarvitaan todella luovia ratkaisuja, ja tarvitaan tahtoa niiden toteuttamiseen. Tarvitaan myös halua tosiasioiden tunnustamiseen. Tarvitaan myös viranomaisten välistä parempaa yhteistyötä. Tarvitaan halukkkuutta ja rohkeutta todelliseen

muutokseeen!

...mutta kaikesta huolimatta pelkään, ja uskon että kohta jossain taas pamahtaa.  ;D

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Vieras

Yritän vaikuttaa parempaan tulevaisuuteen huolehtimalla ja välittämällä omista ja myös vähän naapurinkin tenavista. Yritän huomata yksinäiset ja syrjityt pienet ihmiset ja aikuisemmatkin ja osoittaa heille ystävällisyyden tekoja. Tämän voin pieneltä omalta osaltani tehdä. Otan sen naapurin muksunkin mielellään meille, sen, jonka vanhemmat eivät koskaan töiltään ehdi olla jälkikasvunsa kanssa.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
dino

Aikuisilla ei ole näinä aikoina mitään käsitystä siitä, mitä nuoret tekevät, minkälaisia aatteita ihannoivat, ja miten viettävät vapaa- aikansa.

Olisko tuossa nyt hieman turhaa yleistystä, itseäni vanhempana en kyllä tuosta tunnista. Väittäisinkin että nykynuoret ovat keskimäärin fiksumpia, avoimempia, aatteiltaan ylevämpiä ja suvaitsevaisempia kuin vanhempansa aikanaan. Surkeaa että tälläiset vieraantuneet poikkeusyksilöt saavat turhia yleistyksiä aikaiseksi ja massa menee näihin mukaan.

Valtaosiltaan nuorten tilanne ei ole niin paha ja vanhemmat ei ole niin pihalla mitä tämän hetken mediakeskustelusta vois päätellä - mediakriittisyyttä peliin myös hoitajille..

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
hani

Tämä siis vain yhtenä esimerkkinä:

http://irc-galleria.net/view.php?nick=PAISERUTTO

Mun on hirmu vaikea käsittää, miten joku melkein oman ikäinen ihminen on jotenkin... tuolla tasolla... vai miten sen nyt sanoisi. Ymmärtäisin paremmin tuommoisen profiilin jos se kuuluisi jollekin varhaispuberteetissa kamppailevalle "mä oon ehkä gootti tai emo"-identiteettiään etsivälle mussukalle.

Apua, kukkahattutäti vm.-82? Mää kun luulin olevani jotenkin liberaali.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Kerde

Koulukiusaamiseen puututaan nykyään onneksi herkemmin, kuin joskus silloin kun Gerdt, Auvinen ja Saari oli lapsia. Mut muuten oon aika samoilla linjoilla kuin Jio.  ;D

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
hani

Koulukiusaamiseen puututaan nykyään onneksi herkemmin, kuin joskus silloin kun Gerdt, Auvinen ja Saari oli lapsia. Mut muuten oon aika samoilla linjoilla kuin Jio.  ;D

Semmoiseen mihin puututaan edelleen heikosti, on perheväkivalta ja muu lapsen kaltoinkohtelu tai laiminlyönti. Perhe on jotenkin pyhä yksikkö. Lapsen pitää oireilla todella voimakkaasti ennen kuin siihen kukaan pystyy puuttumaan. Lapsi on myös lojaali vanhemmilleen eikä halua hankaluuksia perheelleen, joten siinäpä ollaan solmussa sitten. Perhetyötä pitäisi kyllä lisätä ja lujasti. Ei se lapsi ole perheestään irrallinen yksikkö. Koulukiusaamiseen on helpompi puuttua, silloin ei tarvitse suoraan syyttää ketään aikuista, edes kiusaajan vanhempia.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Kerde

Koulukiusaamiseen puututaan nykyään onneksi herkemmin, kuin joskus silloin kun Gerdt, Auvinen ja Saari oli lapsia. Mut muuten oon aika samoilla linjoilla kuin Jio.  ;D

Semmoiseen mihin puututaan edelleen heikosti, on perheväkivalta ja muu lapsen kaltoinkohtelu tai laiminlyönti. Perhe on jotenkin pyhä yksikkö. Lapsen pitää oireilla todella voimakkaasti ennen kuin siihen kukaan pystyy puuttumaan. Lapsi on myös lojaali vanhemmilleen eikä halua hankaluuksia perheelleen, joten siinäpä ollaan solmussa sitten. Perhetyötä pitäisi kyllä lisätä ja lujasti. Ei se lapsi ole perheestään irrallinen yksikkö. Koulukiusaamiseen on helpompi puuttua, silloin ei tarvitse suoraan syyttää ketään aikuista, edes kiusaajan vanhempia.

Se on totta, että perhe on Suomessa joissain tapauksessa pyhä yksikkö. Mutta se on myös tavallisten perheiden OIKEUS. Perhetyötä ei mun mielestä niinkään tarvitse lisätä, sitähän on melko hyvin saatavilla. Kodinhoitoapua toki soisi olevan tarjolla lapsiperheille. Huomiota syrjäytyneisiin tai syrjäytymässä oleviin.

Onks sulla koulukiusaamiseen sitten joku toimiva metodi, kun se on peace of cake? Siihen on tietääkseni vuosikymmeniä puututtu erilaisin keinoin, mut edelleen se on aika iso ongelma. Ja niille koulukiusatuille elämän mittainen arpi. Lapset osaa olla todella julmia toisilleen.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
puh

Koulukiusaamiseen puututaan nykyään onneksi herkemmin, kuin joskus silloin kun Gerdt, Auvinen ja Saari oli lapsia. Mut muuten oon aika samoilla linjoilla kuin Jio.  ;D

Tuo kiusaamiseen puuttuminenkaan ei taida ikävä kyllä olla vieläkään mikään itsestään selvyys. Helsingissä Myllypuron ala-asteella on lehtitietojen mukaan samalta luokalta lopettanut useampi lapsi koulukiusaamisen takia, kun siihen ei ole koulun taholta puututtu vanhempien yhteydenotoista huolimatta.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Kerde

Koulukiusaamiseen puututaan nykyään onneksi herkemmin, kuin joskus silloin kun Gerdt, Auvinen ja Saari oli lapsia. Mut muuten oon aika samoilla linjoilla kuin Jio.  :nauraa:

Tuo kiusaamiseen puuttuminenkaan ei taida ikävä kyllä olla vieläkään mikään itsestään selvyys. Helsingissä Myllypuron ala-asteella on lehtitietojen mukaan samalta luokalta lopettanut useampi lapsi koulukiusaamisen takia, kun siihen ei ole koulun taholta puututtu vanhempien yhteydenotoista huolimatta.

No ei puututa riittävästi ei. Mut paremmin kuin 20v sitten. Meen just ens viikolla meidän esikoisen kouluun kuuntelee jotain uutta metodia. Esikoinen kuuluu johonkin kokeiluryhmään. (Joo, aion perehtyä tän vkl:n aikana paremmin asiaan...  ;D ) Ei tällaisia tarvittais, jos asia ois peace of cake.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
puh

Koulukiusaamiseen puututaan nykyään onneksi herkemmin, kuin joskus silloin kun Gerdt, Auvinen ja Saari oli lapsia. Mut muuten oon aika samoilla linjoilla kuin Jio.  :D

Tuo kiusaamiseen puuttuminenkaan ei taida ikävä kyllä olla vieläkään mikään itsestään selvyys. Helsingissä Myllypuron ala-asteella on lehtitietojen mukaan samalta luokalta lopettanut useampi lapsi koulukiusaamisen takia, kun siihen ei ole koulun taholta puututtu vanhempien yhteydenotoista huolimatta.

No ei puututa riittävästi ei. Mut paremmin kuin 20v sitten. Meen just ens viikolla meidän esikoisen kouluun kuuntelee jotain uutta metodia. Esikoinen kuuluu johonkin kokeiluryhmään. (Joo, aion perehtyä tän vkl:n aikana paremmin asiaan...  ;D ) Ei tällaisia tarvittais, jos asia ois peace of cake.

Totta, paremmin kyllä. Pitää toivoa että kehitys jatkuu. Meillä ainakin tyttären koulun virallinen linja on nollatoleranssi, eikä tuttujen mukaan ongelmia ole ollut. (Meidän tyttö aloitti ko. koulussa vasta nyt syksyllä eikä meillä siis vielä pidempää kokemusta.)

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
janina

Minua kiinnostaisi missä te olette töissä ja miten arjessa huomioitte lasten ja nuorten hyvinvoinnin ?

Yleisellä tasolla on helppo puhua, mutta mä toivoisin et me keskusteltais meidän työpäivää just tänään. Ei  mitä yhteiskunta voi tehdä joskus kymmenen vuoden päästä vaan mitä mä voin tehdä nyt ?

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
katumus

^Nuorisopsykan puolella, jossa kaikkein hankalimpia tapauksia. Lasten ja nuorten on nykypäivänä vaikea päästä hoitoon ja vaikeimmat tapaukset jäävät usein huomaamatta, koska vanhemmat kieltävät ongelmat (johtuen usein vanhempien omista ongelmista, sairaudesta jne.) Sosiaalihuolto puuttuu räikeämpiin tapauksiin, mutta kunnilla on vähän rahaa, joten kaikkia ei voida auttaa. Jos katsoo huostaanotettujen lasten määrää, se on ollut viime vuosina kasvussa.

Luulen , että palvelujen alasajo ja yhteiskunnan jatkuvasti lisääntyvät paineet verottavat lapsiperheitä. On oltava koulutettu ja hyvin pärjäävä, jos meinaa tässä yhteiskunnassa tulla toimeen. Lehtien palstoilla luetaan jatkuvasti, miten "normaali perheen" lapsi teki sitä ja tätä, tässä kohtaa voi miettiä mikä on normaalia ja mikä ei. Jatkuva lapsen taistelu "tulla nähdyksi" jo pienestä pitäen ei ole normaalia. Vanhemman tehtävä on kohdata lapsensa aidosti, hyväksyvästi ja rakastaa häntä kaikista "virheistä" huolimatta...Lapsia on vain opittava kohtaamaan ja kuuntelemaan, huomata heidän olemassaolonsa ja olla kiinnostunut siitä, mitä heille kuuluu. Täydellinen ei tarvitse olla, vain riittävän hyvä.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
katmat

Eli isä tai äiti kotiin hoitamaan lapsia,jolloin lapsilla on aina aikuinen paikalla,myös koulun jälkeen, ja lapsiperheistä netti pois, ettei se syö aikuisen ja lapsen yhteistä aikaa?(oikeesti nimittäin syö monessa perheessä kun kaikki vaan surffaa netissä sen vähän ajan mitä ollaan kotona yhtä aikaa).taidankin heti sulkea tämän ja laskeutua lattialle viettämään laatuaikaa...

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
janina

Herättelisin henkiin tätä vanhaa viestiketjua.

Pohdin miten oma työni on tässä kuluneen puolen vuoden sisällä muuttunut ja huomasin, että olen enemmän tavannut myös perheen lapsia ja tehnyt verkostotyötä ulos päin. Lapset ja heidän avunsaaminen kun vanhempi voi huonosti on ollut meillä enemmän työotteessa kuin aikaisemmin. Ollaan saatu lisäkoulutusta ja tehostettu yhteistyötä nuoriso ja lastenpuolen kanssa. Annettu enemmän tukea potilaille vanhemmuuteen.

Onko teidän työpaikoilla tapahtunut mitään muutosta nyt kun koulusurmista on kulunut jonkin aikaa ?

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille

×