Jump to content
 

Arkistoitu

Tämä aihe on arkistoitu, siihen ei voi enää vastata.

maatuska

oikeus työpaikkaan???

Recommended Posts

maatuska

hei,

tein kesän sijaisuutta pienen paikkakunnan kunnallisessa laitoksessa. jo keväällä hakiessani, kerrottiin, että sijaisuus jatkuisi äitiyslomasijaisuutena ja tod. näk. ilman katkoa. nyt kesän oltuani, minulta kysyttiin, että haluaisinko siis äitiyslomasijasuutena jatkaa, johon vastasin myöntävästi. seuraavana päivänä mulle ilmoitettiin, että paikka meneekin hakuun, koska on yli puolen vuoden sijaisuudesta kyse. tätä hiukan ihmettelin mutta laitoin kuitenkin hakemuksen. paikkaan ei ollut muita hakijoita, ja minulle ilmoitettiin, että hakuaikaa pidennetään ja laitetaan ilmoitus julkiseen tiedotusvalineeseen! jossain välissä mulle kerrottiin syyksi, että koska olin ollut sairaslomalla kesän aikana muutamia päiviä, oli vähän paha juttu kuulemma. olen sijaisuuteen enemmän kuin pätevä ja työvuosiakin kertynyt yli 20. voiko näin tehdä? voiko sairasloma olla syynä ( talossa ihan älyttömästi kaikilla sairaslomia) palkaamattomuuteen? voinko vaatia paikkaa itselleni, koska olen sitä jo kesän tehnyt? jos siihen palkataan joku kokemattomampi, voinko vedota pätevyyteeni ko. työhön? tässä todennäköisesti takana yhden tai kahden työntekijän henkilökohtaiset antipatiat, koska koko muu henkilökunta toivoi minun jatkavan. työstäni ei ole tullut ainuttakaan moitetta koko aikana, jpäinvastoin, joten siihenkään ei voi työnantaja vedota. miten on, onko minulla oikeus tähän työpaikkaan? jos, on, miten minun nyt tulisi toimia?  hakauaika on jo loppunut, eikä minulle ole ainakaan vielä ilmoitettu mitään, vaikka näin luvattiin.

vielä yksi asia, voiko tällainen vaikuttaa: kerroin meneväni leikkaukseen ( maha ) syyskuussa ja olevani kyllä käytettävissä lokakuun alusta ( virallisesti sijaisuus olisi alkanut 15.9., mutta onhan yleensä sovittavissa? ) ja olevani täydessä iskussa lokakuun alusta. en mennyt leikkaukseen sairastumaan vaan päinvastoin, haitta paranisi. olinko liian rehellinen? voiko työnantaja vedota tähän, paitsi ei ole kylläkään vedonnut...siis mitään syytä mulle ei ole ilmoitettu, miksi en voisi sijaisuutta jatkaa!

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
kartsa

Ota ihmeessä yhteyttä luottamushenkilöösi ensi tilassa (olethan Tehyn tai vast. jäsen)?

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
maatuska

ko. paikassa ei ole luottamusmiestä, on niin pieni paikka. juu tehyläinen olen. piti vielä lisätä, että ko. sijaisuuteen pitää kyllä toimittaa hyväksytty lääkärintodistus, jonka tietysti olisin toimittanut, joten siltäkin osin mun asiani ovat ok.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Maailman vahvin tyttö

Sitten yhteys liittoon vaan, sieltä ohjataan eteenpäin.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Mats

Ota tosiaan yhteyttä liittoon. Jos sinulle on tosiaan sanottu, että syynä tähän on sairauslomasi, niin kerro liittoon tästä. Kirjoita vaikka kyseinen tapahtuma mahdollisimman tarkasti itsellesi ylös, niin muistat sen myöhemminkin. Parasta olisi, jos tapahtumalla olisi vielä todistajia. Muiden työntekijöiden tukea kannattaa muutenkin käyttää hyväksi, eli sanoa ihan suoraan, että suurin osa työntekijöistä on takana.

Tietysti on vähän huono lähtökohta, jos jo työhön pääsystään joutuu näin taistelemaan, mutta kuulostaa siltä, että haluat kyseiseen paikkaan töihin :)

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
maatuska

jankkaan nyt edelleen, anteeksi, mutta olette siis sitä mieltä, että tässä työnantaja toimii väärin ja mulla olisi oikeus tähän työpaikkaan?

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Mats

Kuulostaa tosiaan siis vahvasti siltä, että työnantajasi toimii väärin. Se, onko sinulla oikeus kyseiseen työpaikkaan on vaikeampi kysymys.

Lähtökohta työnhaussa on tasapuolisuus, eli kaikkia hakijoita on kohdeltava tasapuolisesti. Laissa on sitten nämä rimpsut, minkä perusteella työnhakijoita ei saa asettaa eriarvoiseen asemaan. Julkisella puolella nämä ovat kohtalaisen yksiselitteisiä asioita ja helposti riitautettavissa. Jonkinlaista näyttöä väärästä kohtelusta pitää tietysti olla.

Yksityisellä puolella voisi ajatella, että työnantajalla olisi kuitekin enemmän valtaa valita haluamansa työntekijä. Toki laki pitää edelleen ottaa huomioon, mutta työpaikkailmoituksessa voi hakea esimerkiksi muodollisesti pätevän lisäksi "sopivaa" työntekijää. Tällä perusteella valitaan sitten hyväksi tiedetty tai haastattelussa onnistunut hakija.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
dino

jankkaan nyt edelleen, anteeksi, mutta olette siis sitä mieltä, että tässä työnantaja toimii väärin ja mulla olisi oikeus tähän työpaikkaan?

Onko niin että tällä hetkellä ei ole tiedossa kuinka ammattitaitoisia ja kokeneita hoitajia on hakenut tointa? Käsittääkseni sinun pitää odottaa mitä työnantaja päättää, jos työnantaja valinnassa syrjii selvästi sinua niin sitten valitat asiasta.

Valitettavasti suullisilla lupauksilla ja muutaman kuukauden työhistorialla ei ole kovin paljon merkitystä tässä asiassa.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
maatuska

joo, sain soiton viime perjantaina ja johtava totesi, että haastattelu ei ole tarpeen minun kohdallani ja että hän soittaa minulle maanantaina, kun on haastatellut ne kaksi muuta hakijaa. soittoa ei vain ole kuulunut. onko minulla muuten oikeus saada tietooni ketka ovat muut hakijat ja mahd. kuka on valittu hommaan? muistan lukeneeni opettajasta, joka teki hiukan vastaavassa tapauksessa valituksen ja voitti sen, eli sai paikan. kyse oli kylläkin vakinaisesta virasta tämän opettajan kohdalla. saako sijaisia todellakin kohdella kuin maan mutaa? ko. paikassa ovat  tosi monet todella vit.....neita, että taasko täältä pistettiin hyvä sijainen pois! joku on jo hakenut muualta töitäkin.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Vieras: Nightmare74

Periaatteessa suullinen sopimus on yhtä pätevä kuin kirjallinen, mutta käytännössä suullista sopimusta on vaikea todistaa..

Itse soittaisin kyseiselle työnantajalle ja kysyisin joko ovat valinnan tehneet, jos ovat ja valituksi on tullut joku muu kuin sinä, niin sitten alkaisin asiasta liiton kanssa keskustelemaan.

Toisaalta, jos valitat ja sitä kautta saisit sen paikan, haluatko oikeasti työskennellä tuollaisessa paikassa..

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
dino

Periaatteessa suullinen sopimus on yhtä pätevä kuin kirjallinen, mutta käytännössä suullista sopimusta on vaikea todistaa..

Totta, mutta jos on pelkästään työntekijän sana työnantajan sanaa vastaan niin en kovin paljoa satsaisi oikeudenkäynteihin..

Toisaalta, jos valitat ja sitä kautta saisit sen paikan, haluatko oikeasti työskennellä tuollaisessa paikassa..

Hyvä kysymys, kuinka monella kestää kantti jäädä paikkaan jossa pomot eivät todistettavasti arvosta ja valittajan leima on otsassa.. (ainakin pomojen suuntaan..)

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille

×