Jump to content
MAINOS

KTL tiedottaa: Suomalaisista tupakoi enää alle 20 prosenttia


Reportteri

Recommended Posts

Kansanterveyslaitoksen uusimman selvityksen mukaan suomalaisten tupakointi on vähentynyt niin, että nykyisin enää vähemmän kuin joka viides aikuinen tupakoi päivittäin. Uusimmat tulokset on saatu yhdistämällä aikuisväestön (15–64-vuotiaat) ja eläkeikäisen väestön (65–84-vuotiaat) terveyskäyttäytymistutkimusten tiedot.

Tupakoinnin väheneminen viime vuosina johtuu erityisesti naisten tupakoinnin vähenemisestä 2000-luvun alusta alkaen. Miesten tupakointi on sitä vastoin pysynyt samana aikana ennallaan. Kun vuonna 2003 tupakoi päivittäin 17 % naisista ja 24 % miehistä, olivat luvut vuonna 2007 vastaavasti 14 % ja 24 %.

Naisten tupakointi on Suomessa ollut aina miesten tupakointia vähäisempää. 1960-luvun alussa naisista tupakoi hiukan yli 10 %, kun samaan aikaan miehistä tupakoi lähes 60 %. Suomalaisten naisten tupakointi lisääntyi 1970-luvun puoliväliin asti, mutta 1976 säädetyn tupakkalain jälkeen naisten tupakoinnin kasvu pysähtyi. Naisten tupakointi nousi kuitenkin uudelleen1980-luvun lopulla noin 20 %:n tasolle, kunnes se 1990-luvun alun talouslaman aikana kääntyi jälleen laskuun.

Miesten tupakointi on laskenut tasaisesti 1950-luvulta saakka. Aivan viime vuosina miesten tupakointi näyttäisi kuitenkin vakiintuneen noin 25 %:n tasolle. Niin miesten kuin naistenkin tupakoinnista on yhä selvemmin tullut alempien sosioekonomisten väestöryhmien tapa.

Suomessa on tupakkalainsäädäntöä kehitetty johdonmukaisesti vuodesta 1976 alkaen. Vuonna 1995 voimaan tullut tupakkalaki teki työpaikat savuttomiksi ja vuonna 2006 laki ulotettiin myös ravintoloihin. Tutkimusten mukaan savuttomia tiloja koskeva lainsäädäntö on hinnan ohella yksi tehokkaimmista keinoista vähentää tupakointia.

Koska tupakointi on erittäin keskeinen vakavien sairauksien riskitekijä, Kansanterveyslaitos toivoo savuttomuutta edistävien toimien jatkuvaa vahvistamista. Kenenkään ei tulisi vastentahtoisesti altistua tupakansavulle. Myös tupakan hinta on tärkeä keino, jolla voidaan vähentää erityisesti nuorten tupakan kulutusta ja tupakoinnin aloittamista. Sosiaali- ja terveysministeriön tupakkalakimuutoksia pohtiva työryhmä onkin väliraportissaan esittänyt korotuksia tupakkaveroon ja pohtinut myös muita keinoja tupakoinnin vähentämiseksi edelleen.

http://www.ktl.fi/portal/suomi/pressihuone/lehdistotiedotteet/?bid=2998

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Tosi hieno juttu! tohon sosioekonomiaan lisäten vielä, että yleinen trendi tupakoinnin suhteen Suomessa tuntuisi olevan, että"luuserit" tupakoivat. en tarkoita tällä, että tupakoijat ovat luusereita, vaan vrt. aikaisempaan tupakoinnin ihannointiin ja sen"cooliuteen", jota se tosiaankaan tänä päivänä ei ole... ;D

'I meant,' said Ipslore, bitterly, 'what is there in this world that makes living worth while?'

Death thought about it.

'Cats,' he said eventually, 'cats are nice.'

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Suomessa on tupakkalainsäädäntöä kehitetty johdonmukaisesti vuodesta 1976 alkaen. Vuonna 1995 voimaan tullut tupakkalaki teki työpaikat savuttomiksi ja vuonna 2006 laki ulotettiin myös ravintoloihin. Tutkimusten mukaan savuttomia tiloja koskeva lainsäädäntö on hinnan ohella yksi tehokkaimmista keinoista vähentää tupakointia.

Kenenkään ei tulisi vastentahtoisesti altistua tupakansavulle.

Tosi hienoa että työpaikat ja ravintolat on saatu savuttomiksi. Voi mennä sinne pakoon kun sattuu omistamaan naapurin joka käryttää puoli yhtiötä hengiltä. *ironiaa* Valitettavasti vielä ei tupakkalakia ole saatu koskemaan yksittäisiä taloyhtiöitä. Jollei yhtiötä ole alunperin perustettu savuttomaksi, myöhemmin sen sellaiseksi muuttaminen on mahdotonta. Jokainenhan tekee kotonaan mitä tykkää.

*Maaria lähtee takapihalle savustamaan silakoita..*

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Arkistoitu

Tämä aihe on arkistoitu, siihen ei voi enää vastata.

×
×
  • Luo uusi...