Zandra Posted July 31, 2008 Share Posted July 31, 2008 Olen vuodenvaihteessa valmistunut sairaanhoitajaksi ja ollut nyt kirurgisella vuodeosastolla (päivystyspotilaita suurin osa) töissä 7kk. Osastollamme on yövuorossa 2 hoitajaa. Yleensä vuoroihin katsotaan sellaiset hoitajaparit, että toinen olisi kokeneempi, jos toinen hoitaja on uusi/vähän kokemusta tms. Nyt huomasin, että tulossa on yövuoro työkaverin kanssa, jolla on ollut suuria vaikeuksia ihan perustyön tekemisessä ja hänen sopimuksensa on meinattu pariin otteeseen päättää tämän takia. Työkaveri on ulkomailta kotoisin ja suomen kieli on vielä hankalaa hänelle. Hän on ensimmäista kertaa töissä akuuttiosastolla. Hänelle mm. elvytys-asiat ovat uusia eikä hänellä ole iv-lupia. Ymmärrän, että kaikkea ei voi tietää heti ensi alkuun ja monen asian oppii vain tekemällä. Osaston käytännötkin oppii vain työssä olemalla eikä perehdytyksessä kaikkia asioita voi käsitellä. Mutta silti olen aivan kauhuissani tulevasta yövuorosta :- Osastollamme hoidetaan päivystyspotilaita ja näin ollen tilanteet saattavat muuttua nopeasti, jolloin työnjaon on oltava selvä ja on luotettava siihen, että työkaveri hoitaa omat hommansa. Ja kun itsellä ei ole vielä kovin paljoa työkokemusta ja oma perehdytys on vielä osittain kesken. Nyt mietin, että pitäisikö oh:lle mennä suoraan sanomaan, että nyt tuntuu että on vastuutonta laittaa meidät kaksi yövuoroon? Osastolla on vain sellainen mentaliteetti henkilöstöasioissa, että "näillä nyt mennään ja sitä on vaan pärjättävä" Link to comment Share on other sites More sharing options...
GonnaBeNurse Posted July 31, 2008 Share Posted July 31, 2008 Sinuna menisin kyllä oh:lle sanomaan. Ei kenenkään tarvitsisi etukäteen pelätä tulevaa työvuoroa, ja etenkin jos olette molemmat ns.kokemattomia, niin huomautus oh:lle on varmasti ihan paikallaan. Itse olen juuri toukokuussa valmistunut sh ja kesän työskennellyt akuuttipuolella. Välillä listoja katsoessa ei oo oikein tienny että itkeäkö vai nauraa kun kattoo sitä jakoa..kaikki vihreet samassa vuorossa ja sitten taas kaikki konkarit yhdessä. Ei näin. Että way to go oh sekä potilasturvallisuus. Asiasta kylläkin listojen tekijälle kerrottu... Link to comment Share on other sites More sharing options...
Blossom Posted August 18, 2008 Share Posted August 18, 2008 Mites meni yö? Selvisitte...?!! Onko OH muuttanut työvuorolistoja parempaan suuntaan? Lähin hoitaja - tärkein hoitaja Link to comment Share on other sites More sharing options...
Zandra Posted September 28, 2008 Author Share Posted September 28, 2008 Hei! Tuo aiemmin kirjoittamani työvuorohomma selvisi, aoh teki muutoksia työvuorolistaan eikä meidän kokemattomampien tarvinnut valvoa kaksistaan, onneksi. Mutta nyt taas asia on ajankohtainen, lähestyvissä yövuoroissa valvoo kanssani vasta osastolla aloittanut hoitaja sekä sijainen. Menin tästä sanomaan pomolle, että vähän pelottaa ja jännittää, kun kaikki ns. ei vakkariporukkaa ja uusia samassa vuorossa. Kommentti oli, että ei voi enää muuttaa mitään työvuoroja. Jännittää jo nyt noi työvuorot :- Pomo se taitaa lopullisen vastuun asiasta kantaa. Link to comment Share on other sites More sharing options...
Guest Bambi Posted September 28, 2008 Share Posted September 28, 2008 Hei! Tuo aiemmin kirjoittamani työvuorohomma selvisi, aoh teki muutoksia työvuorolistaan eikä meidän kokemattomampien tarvinnut valvoa kaksistaan, onneksi. Mutta nyt taas asia on ajankohtainen, lähestyvissä yövuoroissa valvoo kanssani vasta osastolla aloittanut hoitaja sekä sijainen. Menin tästä sanomaan pomolle, että vähän pelottaa ja jännittää, kun kaikki ns. ei vakkariporukkaa ja uusia samassa vuorossa. Kommentti oli, että ei voi enää muuttaa mitään työvuoroja. Jännittää jo nyt noi työvuorot :- Pomo se taitaa lopullisen vastuun asiasta kantaa. Jospa sinua pidetään jo sen verran kokeneena ja osaavana, että oh uskaltaa laittaa sinut tekemään työtä kokemattomien kanssa. Ei se tietenkään itseä lohduta, jos työvuoro pelottaa.. Tsemppiä! Link to comment Share on other sites More sharing options...
Recommended Posts
Archived
This topic is now archived and is closed to further replies.