valkoinen Posted July 15, 2008 Posted July 15, 2008 Tässä uutena hoitajan alkuna tutustuin aiheeseen kouristuskohtauksista. Jotenkin tuntuu, että hyvin karkeasti voidaan vetää viiva niihin tunnettuihin somaattisiin tilanteisiin siis esim. epilepsiaan, hypoglykemiaan, viinakramppiin, kuumekouristuksiin yms. ja taas niihin simuloihin. Kuitenkin esim. dissosiaatiohäiriö voi ilmetä kouristuskohtauksina (http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00360). Onko siis esim. pseudoepilepsian ja/tai dissosiaatio häiriön diagnoosin saanut teeskentelijä, itse kohtaukset aiheuttava vai saako hän "oikeasti" kouristuksia. EEG normaali. Siis herkästihän sitä alkaa ei somaattista potilasta ajattelmaan simuloijana ja jos hän on vielä se vakiasiakas polilla ja lanssissa. Eihän oikein järkeen käyvältä hoidolta tunnu traumasta kärsivää alkaa läksyttämään teeskentelystä siitähän tuo saattaa tilanne vain entisestään pahentua. Olen siis todellakin vasta kokemusta vailla, mutta tämä asia jäi mietityttämään.
Kerde Posted July 15, 2008 Posted July 15, 2008 Eikös akuutissa tilanteessa kuitenkin keskitytä oireiden hoitamiseen, ei diagnosointiin? Joten mitä väliä? Anna muutokselle aikaa. Eihän mikään voi kasvaa pellossa, jota jatkuvasti kynnetään.
vaniljahani Posted July 16, 2008 Posted July 16, 2008 Eikös akuutissa tilanteessa kuitenkin keskitytä oireiden hoitamiseen, ei diagnosointiin? Joten mitä väliä? Näinhän se on. Paikallisen hoito-ohjeen mukaiset hoidot ja kuljetus ohjeen mukaiseen hoitopaikkaan. Tai sitten ei kuljeteta. Helppoa ja yksinkertaista. Keep it simple niin ei tuu päänsärky... Pelastuslaitos iltaa, älkää rouva hätäilkö, me parannamme teidät tuota pikaa...
bifaasinen Posted July 16, 2008 Posted July 16, 2008 ja kyllä ne feikit oppii ajankanssa näkemään.. jos on epäselvää, niin silloin hoito- ohjeen mukaan. Poikamies voi olla idiootti tietämättään, ukkomies ei ikinä.
Maailman vahvin tyttö Posted July 16, 2008 Posted July 16, 2008 Meidän feikkaaja ainakin villkuilee sivusilmällä koko ajan että katotaanko me. Eikä se muutenkaan vaan näytä oikeelta. Saturaatiot pysyy, syke ei nouse jne. Kerran annoin tälle feikkaajalle kohdattaessa glascow´t 3-4-6 ja kollega loihe kysymään että miten liikevasteesta voi antaa 6 kun se kouristaa. Helposti: sanoin että lopeta se kouristaminen ja se lopetti ;D Jos ei ole varma niin tippaa askartelemaan (isolla kanyylilla luonnollisesti tai ainakin kyynärvarren sisäpinnalle) ja samalla voi suureen ääneen toitottaa että nyt on PAKKO ANTAA DIAPAMIA. Monasti tapahtuu ihmeparantuminen jo ihan keittikselläkin. Jos onnistuu feikkaamaan niin että saa oikeesti lääkkeet niin pidettäköön sitä sitten palkintona hyvästä näyttelijäsuorituksesta. Ei ne yleensä putkea anna laittaa kuitenkaan. Tai kyllä täällä tarina kertoo että sellaisiakin kansallisteatteritasoisia suorituksia on nähty. MUOKS: tuli vielä mieleen yksi feikkaaja joka oli kyllä kuullut että kouristus alkaa jäykistämisellä, mutta unohti että sen jälkeen pitäisi alkaa symmetrinen kouristaminen. Siellä se jäykisteli pitkin lattiaa ja änkes sohvan alle huohottamaan. Kummasti herkes jäykistelemästä kun sai tipan käteen. Pöljä >:D "Olkaapa hetki paikallanne, kun otetaan sydänfilmiä." "Jaa KUHANSILMIÄ?!"
Jooge Posted July 16, 2008 Posted July 16, 2008 Itsellä on kans vähän heikot tiedot pseudoepilepsiasta, mutta kouristuksien syy on siinä pääasiassa psyykkinen. Ahdistavat tekijät voivat laukaista kohtauksen eikä kyse ole näyttelemisestä. EEG on puhdas. Pami voipi auttaa tai sit olla auttamatta. Joillakin tajunnan taso säilyy kouristuksien aikanakin sellaisena, että pystyvät keskustelemaan ja noudattamaan kehoituksia, mutta tämä hyvin yksilöllistä. "Work smart, not hard." Dr. House
Lanssari Posted July 17, 2008 Posted July 17, 2008 OT alkaa: Olen pari kertaa vuosien saatossa törmännyt tällaiseen hereillä olijan kouristeluihin. On diagnostisesti aika v..... kun ei tunne potilasta aiemmin mutta toisaalta esim. habitus ja ympäristö eivät tue showbisnestä. Kerran juttelin asiasta neurologin kanssa ja hän sanoi, että ei se mitään tavatonta ole: purkaustoiminta tapahtuu aivojen sellaisissa osissa, että tajunta säilyy, mutta raajat (tyypillisesti toispuolisesti) nykivät / jäykistävät. Vaarana tietenkin purkaustoiminnan yleistyminen, jolloin riski hoitoresistenttiin kouristeluun on normaalia suurempi, joten tällainen tilanne tulisi kuulemma hoitaa yhtä aggressiivisesti kuin yleistynytkin kouristelu. OT päättyy: Jännittää, sanoi mummo kun kahvimerkkiä vaihtoi...
Maailman vahvin tyttö Posted July 17, 2008 Posted July 17, 2008 Hyvänä linjauksena kai voi pitää että jos ei ole kyse vanhasta tutusta simuloijasta, paras hoitaa aivan kuin epileptikkokin. Sitäpaitsi kai diatsepaami on se purkaustoiminnan hoitoa joka tapauksessa, säilyy tai menee taju kohtauksen aikana. "Olkaapa hetki paikallanne, kun otetaan sydänfilmiä." "Jaa KUHANSILMIÄ?!"
talla Posted July 17, 2008 Posted July 17, 2008 meltäpäin löytyy pari varsin hyvää feikkaajaa, jotka antavat putkittaa itsensä...uusille hoitajille ja lääkäreille menee läpi täydestä...Joskus jopa putkitettuna ja sedatoituna päässeet teholle asti ::) Jos jäävät ilman hoitoa ja huomiota, niin kyllä lähtee tipat pois ja v...tut raikuu käytävillä :) Piti vielä ihmetellä sitä, että miten ihmeessä pseudoepileptikko saa ajaa autoa/hälytysajoneuvoa??? Mun mielestä se on vielä riskialttiimpaa kuin epilektikko, jolla on lääkitys kouristustenestoon... - Joka pierua pidättää, sillä on jotain vilppiä mielessä -
Maailman vahvin tyttö Posted July 17, 2008 Posted July 17, 2008 Piti vielä ihmetellä sitä, että miten ihmeessä pseudoepileptikko saa ajaa autoa/hälytysajoneuvoa??? Mun mielestä se on vielä riskialttiimpaa kuin epilektikko, jolla on lääkitys kouristustenestoon... Mä olen kuullut tästä ja ihmetellyt itsekseni samaa... "Olkaapa hetki paikallanne, kun otetaan sydänfilmiä." "Jaa KUHANSILMIÄ?!"
Iipi Posted July 17, 2008 Posted July 17, 2008 Taas offtopic, mutta rupesitte tuosta ajamisesta puhumaan. Eräässä vpk:ssa taannoin ei meinattu jo pitkään keikkaa ajaneen diabeetikon enää antaa ajaa keikkaa. Hänellä hyvässä hoidossa tauti. Lääkäreitä myöten hakivat kommenttia. Tulos taisi olla niin, että lääkäri ei suositellut ajamista. Lopputulos, ajelee aina silloin tällöin. "Hurmuri on aina imagonsa vanki, ei en oo, vaikka väitetäänkin en ole pelkkä kanki.." (Herra Ylppö&Ihmiset "Sata vuotta").
wagner Posted July 17, 2008 Posted July 17, 2008 Kyllähän näitä vitun pelle kouristajia riittää ainakin täällä periferiassa, meilläkin yks, tosi paljon työllistävä pelle. Yleensä turpatäynnä ja jostain tulee samassa kunnossa olevan tyttöystävän kanssa riita, niin tyyppi alkaa "kouristamaan" ja taas mennään pillit päällä kattoon et mitä tällä kertaa on meneillä. Tyyppi nikkaa silmaa ja vääntää käsiään, ei kouristelusta tietoakaan, on muuten monesti uudet kyytijullit menneet retkuun ko. pokan kanssa. Kerran taas mentiin ko paikkaan ja tyyppi väänteli käsiään ja nikkas silmää, oli taas tullut riitaa jostain ja alkoi pelleileen, tempasin tyypin rinnuksista seinälle ja karjasin et lopetahan pelleily, vääntely loppui siihen tyyppi nous istumaan ja lähti ulos. Känninen tyttöystävä taas valitteli et mitä mä teen jos se taas alkaa "kouristaa" käskin ensin vetää turpaan ja jos ei siitä tokene niin soita ambulanssi. Muuten homma meni ihan putkeen mut en huomannut et kyytikaveri oli jus soittamassa päivystävälle et voidaan varmaan jättää kavrei kotiin tyttöystävän hellään huomaan, mut kuuli kuulemma myös meikäläisen ensihoito ohjeet ja oli lekurilla pokka pettäyt toisessa päässä. et sillee ::)
S.M Posted July 18, 2008 Posted July 18, 2008 kysynpä nyt tässä samassa ketjussa kun tuosta kouristelusta on juttua.. miten nämä feikkaajat käyttäytyvät yleensä "kouristelunsa " loputtua? Itse olen nähnyt monia epilepsiakohtauksia, mutta noihin feikkeihin en ole vielä törmännyt . Alkutaipaleella olen minäkin vielä näiden hoitojuttujen kanssa ja kovasti kiinnostaisi ensihoito tulevaisuudessa . en ole saanut vielä vastausta siihen että minkälaisille potilaille laitetaan diapamia suoneen..alkoholisteille joiden kohtauksen uusiutuminen on riskialttiimpaa , pitkän kohtauksen saaneelle vai ?? wagner Hyvä hoito-ohje tyttöystävälle ;D
Iipi Posted July 18, 2008 Posted July 18, 2008 Feikkaajat yleensä orientoituvat aivan liian äkkiä. Eivät muista jälkiunta ja sekavuutta. Jos ja kun eivät saa rohtoja, niin yrittävät todennäköisesti kouristaa uudelleen. Taannoin muuten yksi nuori sälli esitti tajutonta suht hyvin. Sai kyllä semmoista kyytiä, että oksat pois, mutta ei reagoinut. Autossa silmät lävähti auki nielutuubilla kovan äännähdyksen saattelemana... "Hurmuri on aina imagonsa vanki, ei en oo, vaikka väitetäänkin en ole pelkkä kanki.." (Herra Ylppö&Ihmiset "Sata vuotta").
Lääkärihoitaja Posted July 18, 2008 Posted July 18, 2008 en ole saanut vielä vastausta siihen että minkälaisille potilaille laitetaan diapamia suoneen..alkoholisteille joiden kohtauksen uusiutuminen on riskialttiimpaa , pitkän kohtauksen saaneelle vai ?? Kyllä se diatsepaami i.v on aikuisen status epilepticuksen hoitona. Peräsuolesta kuitenki imeytyminen on erilaista mm. ulostemassasta johtuen. Lapsilla yleensä aloitetaan rectiolilla ja jatketaan tarvittaessa i.v. Veripalvelu kaipaa kipeästi hengenpelastajia!
O'Boy Posted July 18, 2008 Posted July 18, 2008 Piti vielä ihmetellä sitä, että miten ihmeessä pseudoepileptikko saa ajaa autoa/hälytysajoneuvoa??? Mun mielestä se on vielä riskialttiimpaa kuin epilektikko, jolla on lääkitys kouristustenestoon... Mä olen kuullut tästä ja ihmetellyt itsekseni samaa... Tätä samaa taidetaan miettiä useammassakin paikassa, eripuolilla Suomea.
Guest tiny Posted July 20, 2008 Posted July 20, 2008 Dissosiaatiohäiriöinen ei teeskentele. Varsinainen dissosiaatiohäiriö F44.0-F44.9 joihin myös dissosiatiiviset kouristukset kuuluvat on yleensä varhaisen, jatkuvan traumatisoitumisen pitkäaikaisseuraamus. Jatkuva traumatisoiva kaltoinkohtelu vaurioittaa lapsen autonomisen hermoston säätelemän puolustusrakenteen kehittymistä ja integroitumista osaksi persoonaa. Tutkimusten mukaan on todennäköistä, että tietyt aivojen rakenteelliset ja kemialliset piirteet yhdessä traumaattisten elämysten kanssa johtavat dissosiaatiohäiriön syntyyn. Referaatti Tapio Lipsasen väitöskirjasta: Dissosiaatio psykiatrisena ilmiönä/ traumaattinen stressi ja aivot http://www.tukiasema.net/keskustelu/show.asp?id=20053&p=11&pm=1&print=1 Dissosiatiivisia oireita ovat myös esim. jähmettyminen/ liikuntakyvyttömyys: dissosiatiivinen kouristelukohtaus saattaa myös päättyä voimakkaaseen jäykkyystilaan. (sulkutila) http://www.traumaterapiakeskus.com/SuokasCunliffe_2.pdf kohta 22 Vaikka dissosiaatiohäiriöinen henkilö olisi liikuntakyvytön eikä ääntele hän kuitenkin tuntee kipua sekä kuulee ja saattaa muistaa mitä kohtauksen aikana on esim. sanottu , aivan kuten katatoninenkin. Näissä tilanteissa onkin hyvä säilyttää ammatillisuus. On myös hyvä muistaa, että epilepsiakohtauksia saava potilas voi saada myös psy- pohjaisia kohtauksia ja päinvastoin. Sairaaksi tekeytyvät potilaat joiden tarkoituksena on saada esim. rauhoittavia omaan käyttöön ovat sitten kokonaan erikseen… http://www.terveysportti.fi/terveysportti/Dlehti2.tunnista?a=Y&t=H&fname=duo95941.htm http://koti.welho.com/marhalla/D_tarkemmin_maarittelematon_dissosiaatiohairio.html …tuli hieman pitkästi, mutta aihe on mielenkiintoinen… ;)
kuokka Posted July 20, 2008 Posted July 20, 2008 Nyt mä oon pihalla ;) Mä oon siinä uskossa että pseudoepilepsiasta puhutaan silloin kun potilas teeskentelee, filmaa tai mitä termiä nyt halutaan käyttää. Paikallisen keskussairaalan tohtori sanoi potilaasta että sillä on pseudoepiepsiasta maininta papereissa ja se feikkaaja.
{BS} Posted July 20, 2008 Posted July 20, 2008 Nyt mä oon pihalla ;) Mä oon siinä uskossa että pseudoepilepsiasta puhutaan silloin kun potilas teeskentelee, filmaa tai mitä termiä nyt halutaan käyttää. Paikallisen keskussairaalan tohtori sanoi potilaasta että sillä on pseudoepiepsiasta maininta papereissa ja se feikkaaja. http://fi.wiktionary.org/wiki/pseudo pseudo Wikisanakirja Adjektiivi pseudo teeskennelty epäaito Substantiivi pseudo teeskentelijä Tuo epäaito on varmaan se eniten lääketieteessä käytetty merkitys. Esim. Pseudoaneurysma, näyttää aneurysmalta, muttei ole sitä. "If you ain't part of a solution, you are solid or gas."
Guest tiny Posted July 20, 2008 Posted July 20, 2008 Nyt mä oon pihalla ;) Mä oon siinä uskossa että pseudoepilepsiasta puhutaan silloin kun potilas teeskentelee, filmaa tai mitä termiä nyt halutaan käyttää. Paikallisen keskussairaalan tohtori sanoi potilaasta että sillä on pseudoepiepsiasta maininta papereissa ja se feikkaaja. ..ei tainnut olla psykiatri? ;) Meillä psykiatrian puolella ruumiillisilla oireilla psyykkiseen kipuun ja sairauteen reagoivia kohtaa usein. Itselläkin menee joskus maha aivan sekaisin ennen jotain tärkeää tilaisuutta ..eikä se ole teeskentelyä. Joitain esimerkkejä alla, niitä on monia muitakin: F45.0 Somatisaatiohäiriö Somatisaatiohäiriö ei sisällä sairaaksi tekeytymistä. http://www.terveysportti.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00490&p_ylataso=&p_osio=&p_haku=Somatisaatioh%E4iri%F6%20(psykosomaattiset%20oireet) Hypokondria Vakavan sairauden pelko, joka saattaa jatkua jopa vuosia vaikka tutkimuksissa ei mitään sairautta löydetäkään. http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00415 http://www.terveysportti.fi/terveysportti/Dlehti2.tunnista?a=Y&t=H&fname=D92814.htm F68.1 Münchhausen-oireyhtymä Münchhausen-potilas sepittää tai aiheuttaa itselleen vakavan sairauden oireita ja kiertää sairaaloita päästäkseen hoitoon. Hän antaa valheellisia tietoja itsestään ja elämästään. http://www.terveysportti.fi/terveysportti/Dlehti2.tunnista?a=Y&t=H&fname=duo95577.htm Tahalliselle teeskentelylle on oma koodi: Z76.5 Tekosairas /tietoinen simulantti Sairautta teeskentelevä henkilö (jolla on ilmeinen motivaatio)
Janne Posted July 20, 2008 Posted July 20, 2008 Ikinä kuullutkaan tuollaisesta taudista, eikä aiheuta minkäänlaista tiedonjanoa nytkään. Jos vatkaa ja vaikuttaa aidolta, niin lääkettä, jos ei, niin sitten toimitaan toisin. Yhtä innoissaan olisin tuollaisesta työparista kuin oikeasta epileptikosta tai huonossa hoidossa olevaa diabetestä sairastavasta.
Maailman vahvin tyttö Posted July 21, 2008 Posted July 21, 2008 Jos vatkaa ja vaikuttaa aidolta, niin lääkettä, jos ei, niin sitten toimitaan toisin. Samat hoitolinjat täällä. "Olkaapa hetki paikallanne, kun otetaan sydänfilmiä." "Jaa KUHANSILMIÄ?!"
Recommended Posts
Archived
This topic is now archived and is closed to further replies.