Jump to content
MAINOS

Hoitotieteestä


Flywoman

Recommended Posts

Vieras: Florence

On oikeasti olemassa kirja Roper, Logan , Tierney: Elämisen toiminnot. Tutustuin siihen jo 90-luvun alkupuolella, siis vanha kirja.

En ainakaan itse eilen illalla löytänyt kirjastosta sillä nimellä. Voiskohan se olla "Hoitotyön perusteet" (Kirjayhtymä 1992)??

Paljon mahdollista että kirjan nimi on Hoitotyön Perusteet. Ei ole jäänyt mieleen siitä muutakuin siniset kannet ja 12 elämisen toimintoa. 8)

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS
  • Vastauksia 153
  • Aloitettu
  • Uusin vastaus
Vieras: viirukka

Olen muinoin opiskellut yliopistossa hukiksi, sitten Tukholmankadullasairaanhoitajaksi. Huolimatta akateemisesta pohjastani koin hoitotieteen täydeksi potaskaksi. Ja työssäni olen tasan tarkkaan tarvinnut enemmän käytännön taitoja, omaa järkeäni ja myötäsyntyisiä vuorovaikutustaitojani. Tunneäly taitaisi olla se yksi tärkein juttu tässä työssä, yhdistettynä tietty ammatilliseen tietotaitoon poislukien hoitotiede. Ihan tavallisella järjellä pystyy priorisoimaan tilanteita ja keksimään, mikä on potilaan kokonaistilanne. Ja voi hyvänen aika sentään, ihmisen pystyin mieltämään psykofysiososiaaliseksi olennoksi ennen Tukholmankadun tätien opetuksiakin 90-luvun alussa.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

  • 3 viikkoa myöhemmin...

Ei ole edes olemassakaan tiedekuntaa, nimeltä hoitotiede. Kaikesta voidaan kuitenkin keskustella, mutta tosi asia on se, että "hoitotiede" on etenkin naishoitajille peniksen korvaus.

Todellinen hoito on potilaskontakti, ei teorioiden pakonomaista vääntämistä saadakseen aikaiseksi jotain mikä kuulostaa hienolta.

Täytyy muistaa, että sairaanhoito on täysin samaa työtä mitä muutkin leipänsä ansaitsevat tekevät. Ei siitä tarvi tehdä suurta numeroa.

Tekevätkö paskakaivon tyhjentäjät työstään "tiedettä"? Ilman heitä hukkusimme paskaan, eli erittäin tärkeä työ.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Lause on kuvainnollinen, eli naiset pyrkivät pönkittämään egoansa, jollei käsite ole tuttu ennestään. Tulee varmaan tutummaksi kun opintosi edistyvät.

En voi myöntää että olisin koskaan ollut kovin onnellinen käytännön ja hoitotieteen sekoittamisesta keskenään, mutta uskon että käytännön todellisuus tulee karsimaan opiskelijan ideologiat ja palauttamaan sen todellisen käytännön arvoonsa työn kuvan selkiytyessä.

Parhaiten hoitotyö sopii hidastempoiselle osastolle, kuten vanhainkotiin. Itse olen leikkaus-anestesiahoitaja teho-osastolla, eikä missään näissä kolmessa osastossa ole tilaa aikaavievälle jossittelulle.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Minulla on kaksi hoitoalan tutkintoa: kouluasteinen ja AMK-tutkinto. Kouluasteella hoitotieteestä ei paljon puhuttu, mutta AMK-tasolla sitäkin enemmän...

Olen monessa samaa mieltä hoitotieteeseen kriittisesti suhtautuvien kanssa, kuten siinä että valitettavasti sillä harvoin on paljon yhteistä käytännön hoitotyön kanssa ja että kysymys on oikeastaan muiden tieteenalojen synteesistä (ei pelkästä lääketieteellisten käsitteiden uudelleenmäärittelystä kuitenkaan).

Käsittääkseni hoitotieteessä pyritään paljolti mallittamaan käytännön työtä, jolloin se tulee näkyväksi. Esimerkiksi nopeatempoisen ja korkeaa ammatillista osaamista vaativan työn opettaminen aivan vihreille märkäkorville lienee helpompaa, jos on olemassa tutkittua tietoa siitä, miten se duuni oikeastaan tapahtuu.

Hoitoisuusluokitukset, joita käytetään resurssoinnin apuvälineinä, ovat myöskin hoitotieteilijöiden luomuksia. Viime kädessähän niillä pyritään mahdollistamaan käytännön hoitotyön tekeminen mahdollisimman hyvin itseään hengiltä raatamatta. Rahakirstujen vartijoista toki sitten on kiinni, lisätäänkö resursseja, mutta hoitotieteen avulla niiden tarve voidaan saattaa mitattavaan muotoon.

Itse en ainakaan jaksaisi kuluttaa energiaani hoitotieteen vihaamiseen tai siitä innostuneiden nälvimiseen, maailmassa kun on niin paljon tärkeämpiäkin asioita. Hoitotieteilijäthän nimenomaan korostavat hoitajien asemaa itsenäisinä ammatinharjoittajina, eikä pelkästään lääkärin pikkuapulaisina, jotka tekevät mitä käsketään. Luulisi hoitotyöntekijöiden olevan siitä tyytyväisiä eikä ryhtyvän joukolla kapinaan.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Itse en ainakaan jaksaisi kuluttaa energiaani hoitotieteen vihaamiseen tai siitä innostuneiden nälvimiseen, maailmassa kun on niin paljon tärkeämpiäkin asioita. Hoitotieteilijäthän nimenomaan korostavat hoitajien asemaa itsenäisinä ammatinharjoittajina, eikä pelkästään lääkärin pikkuapulaisina, jotka tekevät mitä käsketään. Luulisi hoitotyöntekijöiden olevan siitä tyytyväisiä eikä ryhtyvän joukolla kapinaan.

Lieneekö tässä(kin) mukana tuota niin perisuomalaista auktoriteetti- ja pomovihaa.

Suomalainen rakennusmies ei ole koskaan sietänyt sitä että insinööri tulee neuvomaan miten anturalaudoitus tai väliseinäkoolaukset tulisi tehdä.

Samalla tavalla suomalainen hoitaja ei siedä sitä että yliopiston täti jakkupuvussaan neuvoo miten käytännön hoitotyö tulee suorittaa jonkin teoreettisen mallin mukaan.

Ja ehkäpä siinä on mukana vähän sellaista porukan pettämisen fiilistäkin. Useinhan nämä hoitotieteen tutkijat ovat entisiä hoitajia jotka ovat lopettaneet nämä "oikeat työt" ja siirtyneet tekemään tutkimustyötä.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

  • 1 kuukausi myöhemmin...

FLYWOMAN,

Onneksi jotkut kanssasisaresi ovat löytäneet vastauksen Sinua askarruttavaan kysymykseen. Muuten olisimme kuolleet sukupuuttoon ajat sitten........

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

  • 1 kuukausi myöhemmin...
Haluaisinkin tietää lukevatko työelämässä olevat esim. hoitotiede-lehteä tai jotain muuta hoitotieteellisiä julkaisuja??

Kyllä lukee, vaikka ei olekaan lukenut sairaanhoitajaksi ylioppilaspohjalta. Ongelma on se, ettei niitä näillä palkoilla kotiin voi tilata, vaan töissä yrittää kahvi/ruokatauoilla nopeasti omaksua. Jos siis sen tauon ehtii pitää...

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

  • 2 viikkoa myöhemmin...

Vedetääs yhteenveto osaan jo puhutusta. Hoitotieteen julkaisuja en lue, koska en näe omassa työssäni niistä juurikaan hyötyä (akuuttityö). Hoitotiede on kooste useasta eri eksaktista tieteestä ja näin ollen sitä ei voida tieteeksi laskea. Se on vain epätoivoinen yritys saada tunnustusta ammatille yliopiston kautta. Miksei voida painottaa käytännön työn merkitystä ja kouluttaa esim enemmän lääketieteen ja toimenpiteiden puolella? Näin saisimme kunnoitusta myös muilta ammattiryhmiltä.

En lue edes Tehyä, koska en kuulu koko liittoon - pelkkiä tieteilijöitä munattomassa porukassaan. Nytkin ovat uhkaamassa järjestää laittomia lakkoja Ahvenanmaan tukemiseksi - mites koko muu Suomi- muista ei sitten väliä vai?!!! Sillä porukalla ei ole toimissaan mitään logiikkaa ollut vuosikausiin. Syöksykööt sementtiin!

Itse olen muuten ylioppilaspohjan käynyt...

Ja pidän kyllä peniksestäni, etkä sinäkään (Flywoman) varmaan ilman sellaista kauaa viitsisi olla...? Kaikella ystävyydellä.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

  • 6 kuukautta myöhemmin...

Ei hoitotieteessä mitään vikaa ole mutta käytännön sovellukset välillä ontuvat. Ei työtä voi tieteen takia vaikeuttaa.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Oikein mielenkiintoista luettavaa nämä hoitotiede-jutut. Olen enemmän itse kallistunut siihen suuntaan, että koko hoitotiede on pätemisen tarpeessa olevien tyttöjen puuhastelua hiekkalaatikolla. Kun tutustuu esimerkiksi opinnäytetöihin ja pro graduihin ei voi kuin huokailla joskus- ja syvään. Ei niin minkäänlaista yhteyttä käytännön työelämään. Joissain saattaa olla pientä vivahdusta todellisuuden kanssa. Kun todellisuus on tätä niin ei ole ihme, että työelämään tulee yhä avuttomampia hoitajan raakileita. Itse ASIA, eli hoitotyön tekeminen käytännössä on aivan alkutekijöissä ja ollaan sentään VALMISTUTTU. Mutta kun on väännetty tieteitä ja abstrakteja hoitotieteen perusteita sensijaan, että olisi keskitytty olennaiseen... En sano, että hoitotiede olisi aivan turhaa, mutta mielestäni silloin pitäisi jakaa opinnot siten, että teoreetikoille ja käytännön tekijöille pitäisi olla omat opiskelupaikkansa. Sitten kun hoitotieteissä suuntaudutaan enemmän konkreettiseen hoitotyöhön eikä kaiken maailman teorioiden vääntelyyn ja kääntelyyn, saa koko ala enemmän uskottavuutta. Ja kaikki tämä vuodatus ihan ystävyydellä  8)

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Vieras: hoitopoika

Vastata voisi tuhon mutta OSKU siirtäisi vastauksen toiselle osastolle... Mutta voit uskoa kuinka otan osaa ajatuksillesi määrätyssä viitekehyksessä 8)

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

  • 2 viikkoa myöhemmin...
Palkkakaan ei nouse , vaikka hoitotiedettä lukisit, eli lisäarvoa siitä ei minun mielestäni saa kuin nimellisesti; eli jos haluat oh:ksi tai opeksi, pakko lukea. Toisaalta voit saada enemmän sisältöä työhösi myös opiskelemalla lisää.

Nyt puhut asiasta, josta et tiedä. Hoitotieteilijäthän eivät enää (ainakaan teoriassa) työskentele kentällä. Palkka opettajan, hoitotyön johtajana tai preventiivisen (eli ennalta ehkäisevän/tutkimustyön) hoitotieteilijän tilinauhassa on parempi kuin perussairaanhoitajalla. Opettajalla palkka esim. melkeen tuplaantuu, joskin työajan ulkopuolella tehtävä työkin, mutta...

Niin, itse valmistun ihan kohta opettajapuolelta hoitotiedettä lukeneena. Itse ennen opiskelua pidin hoitotiedettä ihan turhana, mutta nyt olen nähnyt, että se on mahdollisuus vaikuttaa, jopa siihen käytännön hoitotyöhön. Me vain tarvitsemme nuorempia hoitotieteilijöitä. Keski-ikämme on valitettavasti hyvin korkea. Väitelleet on jotain 50v keskimäärin, joten itsenäisen tutkimuksen teolle jää liian vähän aikaa. Kun on todettu, että yhtä tutkimusteemaan pitäisi eri kanteilta tutkia noin 10v ennen kuin sen tulokset alkavat olla merkittäviä yhteiskunnallisesti.

Mitäpä tehdä, että saataisiin meitä nuoria lukemaan hoitotiedettä? Itse olen vuosikurssini toisiksi nuorin ja eipä niissä myöhemmin aloittaneissakaan monta itseäni nuorempaa ole. Nyt tutkimustrendit ovat vanhankansan mielesiä eivät meitä nuoria miellyttäviä eivätkä ehkä myöskään nykypäivän hoitotyötä palvelevia. Että ei muuta kuin itteänne niskasta kiinni ja kehittämään sitä hoitotiedettä.

Opettaja jumalan armosta...

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Olen monessa samaa mieltä hoitotieteeseen kriittisesti suhtautuvien kanssa, kuten siinä että valitettavasti sillä harvoin on paljon yhteistä käytännön hoitotyön kanssa ja että kysymys on oikeastaan muiden tieteenalojen synteesistä (ei pelkästä lääketieteellisten käsitteiden uudelleenmäärittelystä kuitenkaan).

Käsittääkseni hoitotieteessä pyritään paljolti mallittamaan käytännön työtä, jolloin se tulee näkyväksi.

Hei lukekaapa nyt mitä se hoitotiede on tai tiede yleensäkin. Onko teillä kellään käsitystä siitä miten tiede syntyy, miten se palvottu lääketiede on syntynyt? Kun tiede on tuore se syntyy synteesin avulla muista tieteistä. Eihän sitä tiedettä tyhjästä luoda, jostain on perusta löydettävä ja nykyään hoitotieteen perusta ei ole enää ne vanhat suuret teoriat vaan keskitason teoriat, kuten esim. Kyngäksen nuoren dm-potilaan hoitoonsitoutumisen malli, eli ihan käytäntöä tukeva malli.

Hoitotieteen tarkoitus on pyrkiä luomaan malleja käytäntöön, ei siis niin, että tuomme valmiin mallin vaan niin, että tutkimme sopiiko joku hoitomalli esim. tiettyn potilasryhmän hoitamiseen ja jos niin mikä siinä on vanhaa parempaa potilaan, hoitajan, yhteisön, yhteiskunnan jne kannalta.

Opettaja jumalan armosta...

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Ensihoitaja, minkä verran omaat kokemusta kentältä?

My brain is stuck from shooting glue

I'm not sorry for the things I do

 

Carbona not glue

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Ensihoitaja, minkä verran omaat kokemusta kentältä?

Oon kenttätyötä tehnyt keväästä 1997. Pääsääntösesti ensihoidossa, ambulanssissa. Joten mielestäni ikääni nähden runsaasti. Joskin tässä samalla opiskelen, mutta teen opintoja työn ohessa.

Opettaja jumalan armosta...

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Oon kenttätyötä tehnyt keväästä 1997. Pääsääntösesti ensihoidossa, ambulanssissa.

Ja lainaus toisesta viestiketjusta:

minä oon ihka aito ja virallistettu hoitotieteilijä (ainakin ihan kohta) enkä viitti viilata pilkkuja. Muuten tästä tulikin mieleen, että mitä mielikuvia ihmisillä mahtaa liikkua hoitotieteestä ja hoitotieteilijöistä?

Jos kenttätyötä oot tehnyt (tai hoitajat.nettiä lukenut), niin takuuvarmasti tiedät mikä on "kentän mielipide" hoitotieteestä. En väitä että se on oikea, mutta väitän että hyvin paljon teillä on työsarkaa ennen kuin kentän varaukseton tuki on takananne ja hoitotieteen hyöty ja tarkoitus ymmärretty. Ja jos vielä aiot profiloitua ensihoidon hoitotieteilijäksi niin alan asennemuuri on vahvempi kiinan muuria.

Kaikesta huolimatta onnea valitsemallesi tielle. Toivottavasti pian törmäämme kenttää hyödyttäviin, käytännönläheisiin, maalaisjärjellä tehtyihin tutkimustuloksiin jotka on tehty kentän tarpeita ja toiveita kuunnellen.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Oon kenttätyötä tehnyt keväästä 1997. Pääsääntösesti ensihoidossa, ambulanssissa. Joten mielestäni ikääni nähden runsaasti. Joskin tässä samalla opiskelen, mutta teen opintoja työn ohessa.

OK, uskotaan. Tiedät kaiken. Ja olen sarkastinen.

My brain is stuck from shooting glue

I'm not sorry for the things I do

 

Carbona not glue

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

on kuin päätään hakkaisi KIINAN muuriin  :P

Siltä alkoi vahvasti tuntumaan tääläkin  :D

Jos et pidä siitä, että muut kävelevät ylitsesi, nouse ylös lattialta.

Non sunt multiplicanda entia praeter necessitatem.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Ja lainaus toisesta viestiketjusta:Jos kenttätyötä oot tehnyt (tai hoitajat.nettiä lukenut), niin takuuvarmasti tiedät mikä on "kentän mielipide" hoitotieteestä. En väitä että se on oikea, mutta väitän että hyvin paljon teillä on työsarkaa ennen kuin kentän varaukseton tuki on takananne ja hoitotieteen hyöty ja tarkoitus ymmärretty. Ja jos vielä aiot profiloitua ensihoidon hoitotieteilijäksi niin alan asennemuuri on vahvempi kiinan muuria.

Kaikesta huolimatta onnea valitsemallesi tielle. Toivottavasti pian törmäämme kenttää hyödyttäviin, käytännönläheisiin, maalaisjärjellä tehtyihin tutkimustuloksiin jotka on tehty kentän tarpeita ja toiveita kuunnellen.

Dino: Kun tuntisit ihmisen kenen lainauksia käytät (ensihoitaja), pitäisit pienempää suuta ja mielipiteesi voisi olla toisenlainen...  :P

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Dino: Kun tuntisit ihmisen kenen lainauksia käytät (ensihoitaja), pitäisit pienempää suuta ja mielipiteesi voisi olla toisenlainen...  :P

Pienempää suuta? Dinon kommenttihan oli ihan asiallinen. Saahan sitä asioista eri mieltä olla.
Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Hei vaan kaikille hoitotieteellisesti.

Ihan tosi, teen juuri tutkimusta hoitotieteellistä, joka ihan varmasti tulee hyödyntämään kenttää nyt ja vielä vuosien päästäkin. Tutkimukseni liittyy opetuksen näkökulmaan ja sen kehittämiseen niin, että se palvelisi perusopetuksessa ja tulevaisuudessa kentällä tapahtuvaa opetusta. Tämä vaan on hidasta ja aikaa viepää, mutta eihän sitä muutaman kerran keskustelussa mainittua Kiinan muuriakaan muutamassa päivässä rakennettu.

Niin, ja en väittänyt tietäväni kaikkea. Sillä, jos en muuta ole oppinut niin sen: "Mitä enemmän tiedät, sen vähemmän tiedät!" Haluan vaan nyt puolustaa hoitotiedettä. Ymmärrän teidän kaikkien kannan hoitotieteeseen, me olemme vielä tiede, emme käytäntö. Jotta tieteestä saadaan käytäntöön jotain pitää tutkia riittävästi. Hoitotiede on suomessa aloittanut 1979 Kuopiossa (joskin tutkittu on muiden tieteiden alla hoitamisen ilmiöön liittyviä asioita), joten tiede on vasta päässyt aikuisikään. Hoitotiedettä ei voi näin vielä syyttää tieteellisyydestä, se vasta rakentaa itselleen tieteen normeja tekemällä ns. nolla-tutkimusta.

Niin vielä tuosta tutkimuksesta. Ensihoidosta on suomenmaalla tehtynä muistaakseni 13 gradutasoista tutkimusta (ei tietääkseni korkeampitasoista) ja paljon nuita opinnäytteitä sh, lh eh-amk ja vastaavista koulutuksista. Suosittelen tutustumaan nuihin graduihin. Osassa tosi hyvää materiaalia sovellettavissa ihan kentälle. Itse olen tykännyt Norri-Sederholmin Teijan työstä Ensihoitajan inhimilliset kvalifikaatiot. Siinä on esim. paljon tietoa miten me toimimme, mitä tietoa meiltä odotetaan jne. Muuten Salmen Jarmo(vai Jarno) on tehnyt väikkärinsä teologiseen tiedekuntaan aiheesta: sairaankuljetuksen perustehtävä elämän ja kuoleman välissä. Kannattaa lukea vaikkei nyt sitä mainostettua hoitotiedettä edustakaan. Luin tän ensimmäisinä viikkoina opiskellessani sh:ksi ja se kosketti (siis ensihoidollisesti). Sen luettua tuli mietittyä mitä minä nuista olen ja miksi, miten minä kohtaan kuolleen ja sen omaiset jne. Nyt tässä vain muutama nimeltä. Jos kiinnostaa tietää enempi, tiätte keltä voi näistä töistä kysyä.

Hoitotieteellisin ajatuksin ea/päivystyksen hoitotieteilijä

Ps. Eikä pidä ajatella, että sotken hoitotieteen niin, että olisin jotenkin erilainen hoitaja. Otan sieltä vaan joitain hyviä juttuja joita hyödynnän työssäni.

Opettaja jumalan armosta...

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Arkistoitu

Tämä aihe on arkistoitu, siihen ei voi enää vastata.

×
×
  • Luo uusi...