Jump to content
MAINOS

Lähihoitaja manipuloidaan sopeutumaan


Alpi Ripatti

Recommended Posts

https://alpiripatti.wordpress.com

 

Yksityistämisen kiimassa lähihoitaja tekee tulosta osakkeenomistajille ja saa itse murusia. Yksityisissä terveysfirmoissa työskentelevien hoitajien palkka on jopa pienempi kuin kunnallisella työskentelevän, joten yksi yhteen, mistä voittosiivut höylätään.

Samaan aikaan lähihoitajaa manipuloidaan uskomaan, että oma ajattelu ja toimintatavan muutos ratkaisee, kun mukamas tarkoitukselliselle aliresurssoinnille ei voida mitään. Se soopa, että lähihoitajan pitää vain sopeutua on minusta härskiä vastuun siirtoa yksittäiselle työntekijälle ja lähihoitajan ammattiylpeyden aliarviointia.

Lähihoitajan pitäisi mukisematta pitää työnantajien kaaatuvaa korttitaloa pystyssä. Tämän työnantajat ovat hyvin oivaltaneet, sillä hoitajilla teetetään ylitöitä ja kohtuuton vaativa ja vastuullinen työmäärä kaadetaan kutsumustyön hyväsydämisten ammattilaisten kannettavaksi.

Sosiaali-ja terveysyritysten voiton tavoittelu ei ole jäänyt keneltäkään huomaamatta. Alkuvuodesta uutisoitiin räikeistä laiminlyönneistä vanhustenhoidossa. Kesän aikana ihmetystä on aiheuttanut Pihlajalinna Oyj Yt-neuvottelut.

Terveysjätit takovat kovaa tulosta, mutta lähihoitaja jää nuolemaan näppejään.

Tarkoituksellinen aliresurssointi, stressi ja uupuminen ovat arkipäivää, mutta se ei näy palkkauksessa ja hoitajamitoituksessa. Silti vastuu ja työmäärä kasvavat jatkuvasti.

Hallituksien vääntö ja oppositioiden puhumisen ilo hoitajamitoituksesta ympärivuorokautisessa hoidossa ovat esimerkki tahtotilan riittämättömyydestä. Sote-uudistuksestakin puhuttaessa hoitavien käsien riittävä määrä on unohdettu.

Hoitajamitoituksen laskeminen ei tunnu olevan yksinkertaista. 0,7 hoitajamitoitus on kirjattu tuoreimpaan hallitusohjelmaan, mutta sen toteutus tuntuu olevan kaikille arvoitus.

Onko yhteiskunnalla tahtoa lopulta sijoittaa arvokkaan ihmiselämän toteutumiseen, jää nähtäväksi.

Mistä saadaan hoitajat, kun hoitoalan työhyvinvoinnin taso on mitä on ja ketjutetut työsuhteet kolmivuorotyön ihanuudella ovat lisänneet hoitajien epävarmuutta tulevaisuudesta  ja halukkuutta hakeutua pois hoitoalalta.

Ilman lähihoitajia Suomen sairaat ja apua tarvitsevat jäisivät hoitamatta. Teemme arvokasta ja todella upeaa työtä, joka antaa todella paljon. Siksi toivoisi, että myös yhteiskunta arvostaisi lähihoitajia myös juhlapuheiden jälkeen. Ei riitä, että kansanedustajat käyvät tutustumassa näyttävästi hoitotyön arkeen ja puhuvat kauniisti irtopisteitä kerryttäen, jos konkreettiset teot puuttuvat vuodesta toiseen.

Lähihoitajat vaihtavat vaipat, antavat lääkkeet, auttavat peseytymisessä, kuuntelevat ja kulkevat rinnalla – pitävät kädestä kiinni. Lähihoitaja on ihmisyyden iholla.

Hoitoalan kehittämiskeskustelussa puhutaan kauniisti vuoropuhelun merkityksestä, mutta aito ja tasa-arvoinen keskustelu jää mielestäni liian usein korulauseiksi.

Hämmentävää on se, että kysyttäessä hoidon laadusta johtoportaalta, he sanovat hoidon ja palvelun olevan kriteerit täyttävää.

Samaan aikaan matalapalkka-alan pitää kolmivuorotyön helvetissä yhdistää työ-ja perhe-elämäkin.

Kukaan ei tunnu oikeasti vaivautuvan kysymään hoitotyön ruohonjuuritason mielipidettä lähihoitajalta, sairaanhoitajalta tai sosiaalityöntekijältä. Tuntuu, että päättäjät ovat sulkeneet korvansa ja päätökset perustuvat vain kylmiin lukuihin kirjoituspöydän takana.

Minulle ei riitä, että budjetti on alijäämäinen, koska ihminen pitää kohdata arvokkaasti ja ansaitsee parasta.

Ennaltaehkäisy pitää ottaa seinällä olevista raameista ja juhlapuheista käyttöön, eli katsoa pidemmälle tulevaisuuteen istuttaessa alijäämäisen kuntabudjetin ja kun mikään ei riitä liikevoiton äärellä.

Alpi Ripatti

Lähihoitaja

 

 

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS
Vieras: Niinpä...

Itse toivoisin lähihoitaja kollegoiltani jämäkkyyttä.  Olen pöyristynyt siitä, kuinka pihalla hoitajat omista eduistaan ovat eikä heitä kiinnosta edes selvittää niitä. Marttyyrina tekevät mitä käsketään... ottavat vastuun sijaisten hankkimisesta ja jäävät itse paikkaamaan ja luulevat, että niin on pakko, ottavat harmaana ylityönä, eivät ymmärrä että ylitöihin ei ole suostuttava ja että ylityökorvaus saatava,  luulevat että esimies voi vaatia hätätyöhön missä tlanteessa tahansa... listaa voi jatkaa loputtomiin..paljon hoitajat itse tekevät hallaa marttyrimaisella toiminnallaan. Eivät osaa vaatia, etsiä tietoa.... ajaa omaa jaksamistaan... välillä ja aika useinkin nykyään mietin että suurin osa hoitajista on yksinkertaisesti TYHMIÄ.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Eikä tuo marttyyrimeininki koske vain lähihoitajia. Meille terkoille tuli puolen tunnin palkattomat ruokatauot, ja arvatkaapa vain kuinka moni etenkin kouluterveydenhuollossa jättää merkkaamatta jos ruokatauko jäi pitämättä. Yritä siinä sitten pitää kaikkien puolia kun osa on lampaita, jotka eivät tajua että kaikki kärsivät, vaikkei itseä haittaisikaan tehdä palkatonta työtä.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Vieras: Niinpä...

Uskomattoman yleistä hoitoalalla.... ja todellakaan monet eivät tiedä oikeuksistaan koska niitä ei kiinnosta mutta silti itketään kuinka ainoa epäkohta on liian pieni palkka ja palkkaa tulisi saada lisää mutta itse edesautetaan sitä että koskaan ei  varmasti asiat parane... lampaita ja tyhmiä. 

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Vieras: kyllästynyt
18 tuntia sitten, Vieras: Niinpä... kirjoitti:

Itse toivoisin lähihoitaja kollegoiltani jämäkkyyttä.  Olen pöyristynyt siitä, kuinka pihalla hoitajat omista eduistaan ovat eikä heitä kiinnosta edes selvittää niitä. Marttyyrina tekevät mitä käsketään... ottavat vastuun sijaisten hankkimisesta ja jäävät itse paikkaamaan ja luulevat, että niin on pakko, ottavat harmaana ylityönä, eivät ymmärrä että ylitöihin ei ole suostuttava ja että ylityökorvaus saatava,  luulevat että esimies voi vaatia hätätyöhön missä tlanteessa tahansa... listaa voi jatkaa loputtomiin..paljon hoitajat itse tekevät hallaa marttyrimaisella toiminnallaan. Eivät osaa vaatia, etsiä tietoa.... ajaa omaa jaksamistaan... välillä ja aika useinkin nykyään mietin että suurin osa hoitajista on yksinkertaisesti TYHMIÄ.

Olen tullut samaan johtopäätökseen. Kuinkahan monta kertaa olen yrittänyt valistaa ja kertoa kollegoille heidän oikeuksistaan, siitä mitä tarvitsee ja mitä ei tarvitse tehdä, mikä on työnantajan velvollisuus, mitä voi ja tulee vaatia yms, mutta silti tämä alati valittava porukka menee kerta toisensa jälkeen tekemään asiat juuri väärinpäin ja alistuu ihan käsittämättömiin juttuihin. Paradoksi on sekin, että mitä enemmän heitä yrität valistaa, sitä enemmän he sulkevat korviaan. Mikä lie defenssi sekin. 

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Vieras: Vieras7654
11.8.2019 klo 14.09, Vieras: Niinpä... kirjoitti:

Marttyyrina tekevät mitä käsketään... ottavat vastuun sijaisten hankkimisesta ja jäävät itse paikkaamaan ja luulevat, että niin on pakko, 

Nyt tulikin hyvä paikka kysyä, jos jollain on ihan oikeaa tietoa: 

Kunnallinen tehostetun palveluasumisen yksikkö, jossa yksi yökkö. Esimies ei työaikansa jälkeen vastaa puhelimeen, virkapuhelimensa jättää työpaikalleen. Mitä jos iltavuoron aikana iltavuorolaisille seuraavan yön yöhoitaja ilmoittaa tulleensa kipeäksi. Mikäli sijaista ei saada, niin onko lain mukaan jollain iltavuorolaisella täysi pakko jäädä yövuoroon? 

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Vieras: Huoh...
11 tuntia sitten, Vieras: Vieras7654 kirjoitti:

Nyt tulikin hyvä paikka kysyä, jos jollain on ihan oikeaa tietoa: 

Kunnallinen tehostetun palveluasumisen yksikkö, jossa yksi yökkö. Esimies ei työaikansa jälkeen vastaa puhelimeen, virkapuhelimensa jättää työpaikalleen. Mitä jos iltavuoron aikana iltavuorolaisille seuraavan yön yöhoitaja ilmoittaa tulleensa kipeäksi. Mikäli sijaista ei saada, niin onko lain mukaan jollain iltavuorolaisella täysi pakko jäädä yövuoroon? 

Ei ole pakko jäädä missään nimessä, se ei ole edes työaikalain mukaista.  Esimiehet monissa paikoissa esim. meillä pyrkii  aivopesemään hoitajat siihen, että heidän tulee ko. vuoroon jäädä ja suurin osa eli melkein kaikki hoitajat meillä paitsi minä siihen suostuneet ja eivätkä tietenkään tajua pyytää edes hälytyskorvausta tai ylityökorvausta.  ESIMIEHELLÄ on vastuu sijaisjärjestelyistä ja esimiehen on oltava tavoitettavissa. Työntekijän vastuu ei ole sijaisten hankkiminen.  Tätä monet esimiehet ja yksiköt koittavat kiertää ja tyhmät hoitajat eivät tajua että voisivat edes selvittää asiaa eikä marttyyreina jäädä tekemään ko. vuoroa, pahimmassa tapauksessa voisi olla vaikkapa pääsiäisen tai joulun pyhät eikä ketään sinne saisi ja hoitaja joka koittaa saada sijaista ja mielestään joutuu jäämään tekemään vuoron, saattaa joutua tekemään monta vuoroa putkeen. 

MITEN hoitoalalla voi olla yhä näin paljon epäselvyyttä... Meillä minä selvitin asian ja helpotti suuresti kun tiedän, että minun ei tarvitse jäädä sijaistamaan... meillä vain  1 hoitaja viikonloppuisin per vuoro  joten aika rankkaa olisi...

HÄTÄTYÖHÖN esimies ei voi vaatia jos kyse on sijaisten puutteesta. 

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Vieras: Huoh...
12.8.2019 klo 08.49, Vieras: kyllästynyt kirjoitti:

Olen tullut samaan johtopäätökseen. Kuinkahan monta kertaa olen yrittänyt valistaa ja kertoa kollegoille heidän oikeuksistaan, siitä mitä tarvitsee ja mitä ei tarvitse tehdä, mikä on työnantajan velvollisuus, mitä voi ja tulee vaatia yms, mutta silti tämä alati valittava porukka menee kerta toisensa jälkeen tekemään asiat juuri väärinpäin ja alistuu ihan käsittämättömiin juttuihin. Paradoksi on sekin, että mitä enemmän heitä yrität valistaa, sitä enemmän he sulkevat korviaan. Mikä lie defenssi sekin. 

Onneksi löytyy samaa ajattelevia alan ihmisiä. Ihmettelen, kun en koskaan livenä sellaisiin törmää vaan itse saan olla aina yksin ajatusteni kanssa. Olen saman kokenut, että jos yrittää  kollegoita valistaa, he melkeinpä suuttuvat... 

Sitten uupuvat ja jäävät sairaslomalle ja senkin tekevät viime tipassa kun terveys jo lähes mennyt.  Jotkut yksityisellä olevat hoitajat puhuvat firmasta kuinka se olisi heidän omansa ja  suostuvat kaikkeen ja uskollisesti kuuntelevat esimiestään kuinka tulosta on saatava. Ymmärtävätkö nämä hoitajat, että jos firman menestyminen ei vaikuta heidön palkkoihinsa mitenkään, ELLEI sitten negatiivisesti.  

En jaksa enää lukea lehdistä hoitajien tilitystä kuinka palkat saatava nousuun ja epäkohdat pois, koska olen niin paljon saanut todistaa sitä, että he aivan itse mahdollistavat nämä epäkohdat....

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

  • 2 viikkoa myöhemmin...

Tämäkin menee nyt hieman asian vierestä mutta jatkona muiden kommentointiin lisään oman kokemukseni. Olin työssä hektisellä aliresurssoidulla vuodeosastolla, jossa oli käytössä muutama erilainen vuoro. Yksi näistä vuoroista oli sellainen, josta harvoin kokenutkaan hoitaja selvisi määrätyssä ajassa. Jengi jäi monesti ylitöihin koska hommaa ei kerta kaikkiaan saatu kuosiin alle työajan, pahimmillaan meni 2 tuntia yli työajan. Itse laitoin aina nämä tunnit vuorolistaan, mutta arvatkaapa laittoivatko muut? Mutta paras/pahin on vielä tulossa: osastonjohtaja kysyi kokouksessa suoraan riittääkö työaika vuoron tekemiseen. Olin itse kertonut muutaman muun kanssa kahden kesken, että ei riitä. Mitä tekivät hoitajat: yksi vanhempi virkaa hakeva kertoi maireasti hymyillen että hyvin riittää. Viimeksi tämä täti teki 1,5 h ylitöitä kyseisen vuoron parissa. Toinen katsoi minuun odottaen että otan jälleen kerran epäkohdat esille - tästä olin jo joutunut esimiesten parissa epäsuosioon. Ei enää kiinnostanut, uusi paikka oli jo tiedossa. Väki vaihtui osastolla kuin hollituvassa.

Niin että miksi me ollaan tässä tilanteessa? Koska nainen ei valita, se on epänaisellista ja muka epäammattimaista. Johtunee kasvatuksesta ja geeneistä. Positiivisuus on muotia. Kaipa myös työpaikan menettämisen pelko ja työmoraali on syynä. En väitä että kaikki miehet valittavat, mutta ainakin joillain aloilla noustaan barrikadeille pienemmästäkin. Älkääkä odottako aina sitä pelastavaa miestä (yleensä ainut mieshoitaja tyrkätään kokoukseen) joka alkaa ajaa teidän asioitanne. 

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

  • 1 kuukausi myöhemmin...

Aivan uskomatonta miten YHÄ vaan hoitajat täysin tietämättömiä oikeuksistaan ja suoraan sanoen tyhmiä marttyyreja...viime viikolla tuli tilanne jossa toisesta yksiköstä puuttui työntekijä niin esimies sanoi että jos hän ei ketään saa sinne niin hän joutuu määräämään iltavuoron tekemään myös puuttuvan aamun...yksikössä 2 hoitajaa viikonloppuna..eli tämä hoitaja joutuisi tekemään koko viikonlopun tuplavuorot ja toki jatkuu vielä ensi viikolle... Siis voiko tällaista olla vielä??? Eikö esimies KÄSITÄ, ettei hän VOI määrätä ketään kuin ainoastan hätätyöhön joka ei koske sijaispulaa vaan on äärimmäinen tilanne...mutta tottakai tyhmät hoitajat tähän suostuu ja valittavat sitten kuinka rankkaa on... niin ja tietenkään eivät tajua edes ylityökorvausta pyytää.. siis aivan uskomatonta. Muiden kokemuksia? Itse koen, että olen työpaikkamme ainoa joka pitää puoliaan... 

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Luo tunnus tai kirjaudu sisään kommentoidaksesi

Vain jäsenet voivat kommentoida

Luo tunnus

Rekisteröi tunnus yhteisöömme. Se on helppoa!

Rekisteröi uusi tunnus

Kirjaudu sisään

Onko sinulla jo tunnus?

Kirjaudu sisään
×
×
  • Luo uusi...