Jump to content
MAINOS

Sairaanhoitajasta lääkäriksi?


Vieras: Bluebell

Recommended Posts

Vieras: Bluebell

Tiedän, että tämä on hoitajille ensisijaisesti suunnattu foorumi, mutta josko joku asiasta kokemusta omaava tai samaa harkitseva huomaisi tämän.

Opiskelen siis sairaanhoitajaksi ja valmistun ensi vuonna, suurin osa opinnoista siis on suoritettu. Aion kyllä valmistua sairaanhoitajaksi, mutta haluaisin jotain muuta. Pieni palkka, monessa työssä vuorotyö ja alan yleinen ilmapiiri ei oikein houkuttele.

Lääketiede kiinnostaa, hoitotiede ei niinkään. Taloudellinen puolikaan ei olisi ongelma, säästöjen lisäksi voisin tehdä sairaanhoitajan työtä opiskeluaikana. Lukiosta on jonkin verran aikaa, mutta olen lukiossa suorittanut pitkän matematiikan sekä kaikki kurssit kemiasta ja fysiikasta ja melkein kaikki kurssit biologiasta. Selailin vanhoja pääsykokeita ja ei ne ainakaan ihan mahdottomilta vaikuttaneet.

Erityisesti kiinnostaisi kuulla, miten hoitajista lääkäreiksi opiskeleviin suhtaudutaan. Vai suhtaudutaanko mitenkään. Opiskeluajan kun kuitenkin työskentelisin sairaanhoitajana. Mutta siis, lähinnä kiinnostaisi tietää, katsotaanko sairaanhoitajuuden jättämistä aikovia jotenkin kieroon tai nenänvartta pitkin. Harkkojen kautta on kuitenkin usein kuullut sitä, miten negatiivisesti osa hoitajista suhtautuu lääkäreihin.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Aina riittää kateellisia ja pienehkö määrä paskan puhumista selän takana on valitettavasti hoitajien keskuudessa normaali tilanne, sille ei voi mitään. 95% kuitenkin olen kohdannut vaan positiivista suhtautumista sekä hoitaja- että lääkärikollegoiden keskuudessa. Muiden suhtautuminen ei siis omalla kohdallani ainakaan ole ollut ongelma.

Preklinikassa oli aika rasittavaa olla kliiniseen työhön tottuneena kuukaudesta toiseen vaan nenä kiinni kirjoissa, mutta nyt klinikkavaiheessa on tosi suuri etu että terveydenhuoltojärjestelmä, monenlaiset hoitopolut, toimenpiteet ja sairaalabyrokratia yms on ennestään tuttua.

Suosittelen hakemaan jos tuntuu omalta asialta ja motivaatio riittää. Sisään pääsy ei ole helppoa ja töitä saa tehdä kyllä koulun eteen ihan tosissaan. Työmäärä on luokkaa ainakin 10x se mitä amkissa. 

Muokattu - jupet
Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Vieras: Bluebell

Työmäärä ei minua haittaa. Sairaanhoitajaksi opiskeluissa työmäärä onkin tuntunut aika lepsulta. Katsotaanko lääkiksessä kieroon entisiä sairaanhoitajia? Tai siis enhän minä edes työelämään ehtisi, jos keväällä hakisin. Taitoihini ja opiskeluun pystymiseeni luotan. Sen sijaan ajattelen juuri tällaisia ongelmia.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Luo tunnus tai kirjaudu sisään kommentoidaksesi

Vain jäsenet voivat kommentoida

Luo tunnus

Rekisteröi tunnus yhteisöömme. Se on helppoa!

Rekisteröi uusi tunnus

Kirjaudu sisään

Onko sinulla jo tunnus?

Kirjaudu sisään
×
×
  • Luo uusi...