Jump to content
MAINOS

Shitstep


Vieras: Student Midwife

Recommended Posts

MAINOS
  • Vastauksia 119
  • Aloitettu
  • Uusin vastaus

Mä ite hoidan tuota Jobstepin työnantajapuolta meidän osastolla. Mä en ota meille ketään opiskelijaa, ellei ole varannut jaksoa Jobstepin kautta. Tälläiset ohjeet on meille annettu myös kouluilta. Kaikki puhelimitse/s-postitse minulta paikkaa kyselevät ohjaan varaamaan jakson Jobstepistä. Jossain muualla toki voi olla eri käytännöt, mutta näin meillä.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Meinaatko että kysellä osastoilta suoraan? Vai ryhmän kesken sopia? Ei niitä meillä saa ainakaan muutoin varata kun SS:a suoraan.

Ei saa? Säännöt on tehty rikottaviksi. Osastoilta suoraan aina kyselin, ja ihan vain itselleni.

Samaa olen tehnyt minäkin, mutta tuossa piilee yksi mutta. Monilla osastoilla ja yksiköillä on tietty kiintiö opiskeljoita vuodessa. Noh, kun he laittavat paikkansa auki tähän SS:ään, niin heidän tulisi kaiken järjen mukaan ottaa sen verta paljon myös opiskelijoita vastaan. Sitten siinä käy niin, että ovat "ylibuukanneet" kun ovat ottaneet opiskelijoita yli rajan...Kerran kävi jopa niin, että joku oli varannut kyseisestä järjestelmästä paikan itselleen ja aluksi se jopa hyväksyttiin, mutta myöhemmin se sitten hylättiin, kun eivät voineetkaan ottaa niin montaa opiskelijaa. Olivat ottaneet jopa 2 opiskelijaa ilman SS:ssää... Any way, nopeet syövät hitaat tässäkin ja voi niitä reppania jotka toimivat sääntöjen mukaan :)

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

..ja lisätähän vielä piti, että onneksi ei tarvitse käyttää moista järjestelmään enää kuin kerran :D sitten on ohi minun osalta. ( ja tulen luultavasti senkin paikan puhumaan itselleni muuta kautta...ehkä..)  :)

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Hyvinhän se taas toimi... Meni eilen aamulla kahdeksalta vain 10 minuuttia sisäänkirjautumiseen, mutta paikat sain varattua luokan sisällä sovitun suunnitelman mukaan... 10 minuuttia paikkojen avautumisesta oli jo melko suuri osa mennyt. Tänään saanut katsella sähköposteja, joissa ilmenee monen jääminen ilman sovittuja paikkoja... HOPS-opiskelijat vieneet nenän edestä tai ryhmässämme on opiskelijoita, jotka kerjäävät sukka-saippuaa  :)

Kyllähän se vastuuope varoitteli siitä, että on muitakin, jotka kyttäävät noita paikkoja, mutta ilmeisesti eivät kaikki ottaneet tosissaan varoituksia... Huonolla tuurilla osa luokasta ei saa kaikkia harjoitteluja suoritettua opiskeluaikana  :D

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Kyllä meillä joku ehdotti että tehtäs lista luokan kesken ja sen  mukaan mentäs. Noh, idea ei yllättäen saanu kannatusta. Mutta joo, pitää antaa hieman palautetta jälleen opettajille.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Mä ite hoidan tuota Jobstepin työnantajapuolta meidän osastolla. Mä en ota meille ketään opiskelijaa, ellei ole varannut jaksoa Jobstepin kautta. Tälläiset ohjeet on meille annettu myös kouluilta. Kaikki puhelimitse/s-postitse minulta paikkaa kyselevät ohjaan varaamaan jakson Jobstepistä. Jossain muualla toki voi olla eri käytännöt, mutta näin meillä.

Meilläpäin alkaa olla työvoimapula sitä luokkaa, että ei oo mitää merkitystä millään shitstepillä, kunhan duunareita vaan löytyy. Mä oon asioinut suoraan ylihoitajatasolla, en lähihoitajatasolla näissä asioissa..  :D

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

^Oh:lta tai yh:lta niitä paikkoja on aina kysytty, ja aina onnistunut. Kertaakaan ei ole jäänyt harkkapaikka saamatta sinne, minne haluaa. Ja tosiaan Helsingistä tämä kokemus.

Viisasteleva ajattelee harvoin, ajattelija viisastelee vielä harvemmin.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Mä ite hoidan tuota Jobstepin työnantajapuolta meidän osastolla. Mä en ota meille ketään opiskelijaa, ellei ole varannut jaksoa Jobstepin kautta. Tälläiset ohjeet on meille annettu myös kouluilta. Kaikki puhelimitse/s-postitse minulta paikkaa kyselevät ohjaan varaamaan jakson Jobstepistä. Jossain muualla toki voi olla eri käytännöt, mutta näin meillä.

Meilläpäin alkaa olla työvoimapula sitä luokkaa, että ei oo mitää merkitystä millään shitstepillä, kunhan duunareita vaan löytyy. Mä oon asioinut suoraan ylihoitajatasolla, en lähihoitajatasolla näissä asioissa..  :D

No joo, meilläpäin ei opiskelijoita ole ollut tapana pitää työvoimana, joten työvoimapulaan ei heistä ole minkäänlaista helpotusta.

Ja btw: meidän oh/yh ei ota minkäänlaista kantaa opiskelija-asioihin, kaikki valta annettu tänne lh-tasolle. :nauraa:

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Saa nyt sitten taas nähdä miten käy... Osa on saanut varattua luokan kesken sovitut paikat herättyään ajoissa niitä varaamaan. Osa taas on nukkunut hieman pidempään ja paikat karanneet saatavilta. Mahdollisesti olisi ollut fiksua olla hereillä vastuuopettajan mainitessa paikkojen avautumisajankohdasta ja HOPS-opiskelijoiden runsaudesta...

Saa nyt nähdä saavatko pisimpään nukkuneet mieleensä ajatuksen, että heille kuuluvatkin ne paikat, jotka ajoissa heränneet sopimuksen mukaan varanneet ovat saaneet. Arvattavasti luokkahenki on koholla lähitulevaisuudessa...

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Shitstep joskus myös muuten helpotti harjoittelupaikan varaamista.

On edellisessä elämässä myös tullut soiteltua harjoittelupaikkojen perään, ja sekin oli stressaavaa ja aikaavievää. Selvität paikkoja, pengot taustoja, yrität saada vastuuhenkilön käsiisi, kuulet, ettei harjoittelijaa oteta, asia siirtyy toiselle henkilölle... Jobstep ei lisää tai vähennä harjoittelupaikkoja, ongelmat ovat lähinnä oppilaitosten päällekkäisyyksissä, pk-seudun käyttäjämäärille ihan liian pienessä koneiden väännössä - ja sitten siinä, että tosiaan on näitä paikanvaraajia, jotka menevät muiden edelle -> lähdet etsimään paikkaa sitten myöhäisessä vaiheessa uudestaan. Myös avoimiksi tulevia paikkoja voisi ehkä porrastaa enemmän, koska osa ihmisistä käy töissä, on harjoitustyössä tms. juuri hakujen avautuessa.

Oma ongelmansa on ehkä ollut myös opinahjon joustamattomuus joidenkin opettajien kohdalla. Sairaudet tai vaikka lakivelvoitteiset poissaolot (tyyliä haastettu todistajaksi oikeuteen tms) ja on oltu ihmeissään, miten opiskelija voi ylipäätään suorittaa luentokurssia ollenkaan tai mahdottomuus suorittaa harjoittelu 24 päivässä eikä 25 päivässä pistivät välillä meikäläiset ihmettelemään, missä realiteeteissa koulu elää. Siis Stadia - siinä missä kannattaa työntekijän edun nimissä sanoa hyviä ja huonoja asioita työpaikoista ääneen, kannattaa samaa tehdä myös alan kouluista. Jotta tulevat opiskelijat voisivat valita laadukkaan oppilaitoksen.

Jos potilas on sekavampi kuin meidän yksikössä hoitajansa, kuuluu potilas sairaalahoitoon...

Ylpeiksi jumalat tekevät ensin heidät, jotka jumalat haluavat tuhota.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

  • 1 kuukausi myöhemmin...

Viimeinen kerta oli tänään kun käytin JobSteppiä ja ihmeen hyvin on toiminu.. Onneksi ei enää ikinä tarvihe hakee paikkaa tuota kautta..:) eikä enää muutenkaan...huoh..

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

  • 5 kuukautta myöhemmin...

Osanottoni kaikille, jotka joutuvat jobstepiä käyttämään. Mun ei tartte koskea siihen enää koskaan.

"If you ain't part of a solution, you are solid or gas."

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Osanottoni kaikille, jotka joutuvat jobstepiä käyttämään. Mun ei tartte koskea siihen enää koskaan.

Kuin myös.  :-*

Ajatuksena varmaan hyvä, mutta tekniikka ei vain tunnu toimivan. Ja suosin itse enemän tapaa, jossa ihminen jakoi paikat, koska näin oli edes jokinlainen mahdollisuus päästä kiinnostavaan paikkaan. Toisin kuin jobstepissä - missaat ensimmäisen vaihtoehdon, niin turha hakea enää muita kuin tk paikkoja, koska paikkoja ei ole enää jäljellä.  :-

Työskentely muuttuu kiinnostavaksi vasta, kun se alkaa sanoilla "Tehtäväilmoitus..."

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Ai..mulla ei kertaakaan ole ollut ongelmia järjestelmän kanssa. Jokaiseen harjoitteluun olen päässyt mihin halusin. (HUS alue)  Loistava järjestelmä!  :-* Metropolia Hki.

No one dies a virgin, Life screws us all

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Ai..mulla ei kertaakaan ole ollut ongelmia järjestelmän kanssa. Jokaiseen harjoitteluun olen päässyt mihin halusin. (HUS alue)  Loistava järjestelmä!  :-* Metropolia Hki.

Huh, onneksi joku antaa myönteistä palautetta. Tässä meinasi tulla jo paniikki kun mietinkin ekan harj. paikan varaamista  ;D

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Meillä 09 aloittaneilla on HAMKissa (Forssa) semmonen kiva pikku juttu tuon järjestelmän kanssa, ettei päästä rekisteröitymään alkuunkaan. Ainoa joka meidän luokalta sinne pääsi omasi 08 alkuisen opiskelijanumeron. Hieman takapuolesta sanoisin angry.png Toivottavasti korjaantuu ennen kuin pitäisi alkaa varailla ekoja harkkapaikkoja.

Kukaan ei ole hyödytön, aina voi olla edes huonona esimerkkinä.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Ai..mulla ei kertaakaan ole ollut ongelmia järjestelmän kanssa. Jokaiseen harjoitteluun olen päässyt mihin halusin. (HUS alue)  Loistava järjestelmä!  :-* Metropolia Hki.

Mä yhdyn myös tähän. Toistaiseksi toiminut moitteetta, vaikka joka kerta jännittääkin hurjasti.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

  • 3 viikkoa myöhemmin...

Jeh. Mä taas muistin tän et miksi niin paljon tätä tsydeemiä rakastan. Ihqu ihanainen shitstep. ;)

Edit n. 25 min myöhemmin... Haluamani paikat varattu. Jeah.

Optimisti näkee rinkilän. Pessimisti vain reiän.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Puoli tuntia meni puolilta päivin, kun jokainen lataus palvelimelta kesti ja kesti. Ja kaatukin pari kertaa. Jokunen varaaja ilmeisesti linjoilla. Ihme ja kumma sain haluamani kaksi harjoittelua varattua. Äsken kun katoin, niin paikat oli täynnä. Eli taisto kannattaa, mutta ei niin haluttujen paikkojen kanssa voi odotella, niin säästää hermojansa.

"Hurmuri on aina imagonsa vanki, ei en oo, vaikka väitetäänkin en ole pelkkä kanki.." (Herra Ylppö&Ihmiset "Sata vuotta").

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Osanottoni kaikille, jotka joutuvat jobstepiä käyttämään. Mun ei tartte koskea siihen enää koskaan.

Kuin myös.  :-*

Ja täällä myös. Wuhuu!

Jobstep, tuo paskakeksintö.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Arkistoitu

Tämä aihe on arkistoitu, siihen ei voi enää vastata.

×
×
  • Luo uusi...