Jump to content
MAINOS

Opiskelijoiden kokema henkinen väkivalta harjoitteluissa


Vieras: Merituuli

Recommended Posts

Vieras: Merituuli

Ehkä jokaiselle jollain tavalla tuttu aihe. Jos ei omakohtaisena, niin varmasti ainakin kaverien tai tuttujen kokemuksista. Aika monelle valitettavasti lienee myös itselleen tuttua. Täälläkin aiheesta on ollut keskustelua, mistä tämän ketjun aihe tuli mieleen. Henkiseen väkivaltaan sisältyy vähättelyä, mollaamista, valehtelua, töykeää käyttäytymistä kuten tiuskimista, äyskimistä, ignooraamista, pelottelua, huutamista ja nolaamista. Ei ehkä yksittäisenä kokemuksena loppuelämää pilaavia juttuja, mutta tunteja, päiviä, viikkoja tai kuukausia jatkuvana melko raskasta. Aiheesta on myös tehty tutkimuksia, missä oli kuvattu henkisen väkivallan seurauksena syntyneitä oireita, stressiä, itsetunnon laskua, unettomuutta, ahdistusta, ajatuksia opiskelun lopettamisesta, pelkoja ja jopa itsemurha-ajatuksia.

Moni opiskelija kuitenkin kokee harjoittelut stressaavina muutenkin. Jos omassa harjoittelupaikassa kokee lisäksi epäasiallista kohtelua, on stressiäkin oletettavasti enemmän. Mutta miksi tällaista sitten tapahtuu, tai annetaan tapahtua?

Puhutaan hoitajien kiireesta ja resurssipulasta sekä hoitajien omasta työperäisestä stressistä ja muusta pahoinvoinnista. Ok, selittää kiireen ja sen, ettei aina ehdi tai voi kaikkea, mutta mites se hoitajien oma käytös? Oli kuinka kiire tahansa, huonoa käytöstä se ei oikeuta. Oma stressikään ei oikeuta purkamaan sitä opiskelijoiden sättimisenä. On harmi, että hoitoalalla omaa hyvinvointia usein vähätellään, ammattiapuun tukeutuminen nähdään usein jopa heikkoutena, eikä sairaslomalle jäämistä tahdota edes kuulla vaihtoehtona, vaikka oma työssäjaksaminen olisi nollassa ja työkykykin kyseenalainen. Opiskelijoiden syytähän hoitajien vointi ei kuitenkaan ole.

Usein kuulee myös perusteluna "no sellaista tää ala on". On, mutta miksi? Miten tilanne voisi koskaan muuttua, jos ei edes haluta jäädä miettimään, mitkä ovat syyt, mitä niistä seuraa ja ennen kaikkea, miten tilanteeseen voisi vaikuttaa? Hurjinta on, että tällaista asennetta kuulee toisinaan jopa kouluissa opettajien taholta. On joidenkin opettajien mielestä ihan okei olla kroonisesti väsynyt ja ylikuormittunut, koska "sellainen tämä ala on". Jos erehtyy olemaan eri mieltä, kyseenalaisteetaan opiskelijan soveltuvuus alalle ja kehotetaan hakeutumaan muualle opiskelemaan. Toki opettajissakin on poikkeuksia, onneksi.

Minusta on kauhea ajatus, että opiskelijoita ollaan jo opiskeluaikana ns. totuttamassa stressiin, univaikeuksiin ja huonoon jaksamiseen. Vaikka jokainen hoitoalan ihminenkin ymmärtänee, ettei se pieemmällä aikavälillä juuri kannata. Ironisinta lienee, että näin on juuri hoitoalalla, missä ainakin pitäisi ymmärtää hyvinvoinnin tärkeys, myös opiskelijoiden.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Erittäin hyvin kirjoitettu! Opiskeluaikana oli yksi työpaikka, jossa koin tulleeni täysin väärinkohdelluksi. Minä halusin oppia ja olla osa porukkaa. Tein työni hyvin, mutta koska en ollut tietty henkilö, jonka harjottelupaikassa olisivat halunneet minun sijaani, niin päättivät, että en voi kuulua työyhteisöön, en osaa työtäni enkä ole oppinut mitään. Minua ei ohjattu ollenkaan, mutta kuitenkin oma-aloitteisena ja reippaana ihmisenä sinnittelin sen 5 viikkoa. Olisinpa vaihtanut paikkaa, mutta ajattelin, että kyllä se siitä, pian he huomaavat, että olen minäkin hyvä.  Opettajanikin kysyi, että puhummeko me samasta henkilöstä, kun oli kuullut arviointini. Kyllä siinä itku tuli, enkä tänäkään päivänä ole unohtanut sitä epäoikeudenmukaisuutta. 

Ja mitä tulee hoitajien työhyvinvointiin, niin minusta siihen tulisi kiinnittää enemmän huomiota. On hassua paasata toisille terveellisistä elämäntavoista, jos itse ei nuku, syö ja liiku kunnolla. 

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Pahimpia asioita on myös opiskelijan kokemuksen vähättely ja asioiden painaminen villaisella. Muut työntekijät eivät uskalla puuttua, koska ovat tottuneet tai pelkäävät leimaantuvansa valittajiksi ja työilmapiirin pilaajiksi tai kantelupukeiksi. Opettajat eivät uskalla puuttua, koska pelkäävät suhteiden huonontumista osaston tai sairaalan henkilökuntaan ja sitä, ettei nämä jatkossa ota opiskelijoita. Harkkapaikoista kun on niin kova pula.

Opiskelija voi silloin jäädä aika yksin kokemustensa kanssa.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Vieras: Paljon mollaamista

Hoitoala on täynnä toisten mollaamista ja alaspainamista, väärän tiedon levittämistä ja epätasa-arvoista työnjakoa. Esimiehet ovat täysin hampaattomia.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Vieras: Niin tuttu juttu

Itse harjoitteluissa en suostunut sietämään väärää kohtelua, vaan tein valituksen ihan sairaalan osastolta ylöspäin. Opiskelijavastaavat ja ohjaajat yrittivät hyssytellä ja sanoivat, että ei kukaan ota minua tosissani. Samoin opettaja. Vähättely siis jatkui. Arvioinnissa sain kuulla olevani vaikea luonne, epäammattimainen, minulla oli asenneongelma ja ammatillisesti olin kuulemma täysin kypsymätön. No, jos henkisen väkivallan sietäminen on sitä, niin kai sitten.

Läpi pääsin nipinnapin, koska mitään hylkäysperusteita ei ollut.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Vieras: Huutoa tuli

Muistan ikuisesti ollessani eräällä osastolla harjoittelussa, toisena ohjaajani oli sairaanhoitaja joka kertoi heti harjoittelun alussa että ei olisi halunnut ohjattavaa. Toinen ohjaajistani oli asiallinen minua kohtaan mutta hänkin hieman ihmetteli, kun olin valmiiksi toisen ohjaajan toimesta ahdistunut. No, kerran sun toisen tämä ikävämpi ohjaaja minua mollasi, huusi käytävällä kaikkien kuullen, sätti ja käyttäytyi todella epäammattimaisesti minua kuin muitakin opiskelijoita kohtaan sanoen mm. "on tämä koulutus mennyt paljon alas, kun ei yksikään näistä opiskelijoista osaa tehdä mitään oikein"
Olimme 1. vuoden opiskelijoita, osalla täysin uusi ammatti.
Palautekeskustelussa koululla otin kyseisen ohjaajan puheeksi, opettaja kauhistui kuulemastaan ja pahoitteli kun en ollut uskaltanut ottaa asiaa puheeksi harjoittelun aluksi. Hammasta purren ja osin itkien meni kyseinen harjoittelu.
Opin ainakin, että kohtelen tulevia kolleegoita avoimin mielin enkä tuomitse jos jollain on hieman väärä käsitys asioista. Korjaan lempeästi enkä todellakaan itse huuda kenellekään. Kyseisellä ohjaajalla oli selkeästi omat asiat huonosti, kun piti purkaa suuttumustaan opiskelijoihin...

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Kyllä mä tulen muistamaan koko loppuelämäni epäasiallisen kohtelun harjoittelupaikoilla. Harjoittelupaikalla aina jännitti ja kaikki oli uutta, viikoissa olisi pitänyt sisäistää kaikki mahdollinen tai et ole tarpeeksi hyvä, oikeassa elämässä asioita harjoitellaan vuosia. Olen ollut pitkään työelämässä toisessa ammatissa ennen sh opintoja, enkä koskaan ole tuntenut itseäni elämässäni yhtä ala-arvoiseksi tai vähäiseksi kun sh opintojen aikaisissa työharjoitteluissa. Luonteeltani olen onneksi taisteluhenkinen ja ajatellut että odottakaapa vaan kun näytän. Se ei kuitenkaan pyyhi pois huonoja kokemuksia ja sitä miten se on saanut minut ajattelemaan että tietynlaista hoitajan työtä en edes halua tulevaisuudessa valmistuttuani tehdä 

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Vieras: kummastelen

Oletteko koskaan tulleet ajatelleeksi, että mitä jos vika onkin teissä? Tarkoitan sitä, että se minkä te koette kiusaamiseksi, ei välttämättä toisista sitä ole ja joskus tuntuu että näitä asioita paisutellaan. Olen itsekin kokenut harjoitteluissa epämiellyttävien tyyppien kohteena olemisen, mutta samaan aikaan siellä oli mukaviakin tyyppejä - ihan samoin kuin myöhemmin työelämässä. En jäänyt uhriutumaan tai traumatisoitumaan.

Muutenkin vähän ihmetyttää nämä tänne kirjoittavat tyypit, jotka ovat henkisesti luhistuneet yhdestä harjoittelusta tai parin kuukauden työssäolosta ja jääneet sairaslomalle. Eikö jo lähtökohtaisesti niin heikolla psyykeellä varustetut tulisi karsia soveltuvuuskokeissa pois? Ei hoitoala ole mikään helppo ala, siellä tarvitaan määrättyä kovuutta ja nahan paksuutta. Herkemmille löytynee muitakin töitä.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Minua ihmetyttää hoitotyön työyhteisöjen mielensäpahoitus, tai valehtelu.

Olin tokaa vuotta opiskelemassa sairaanhoitajaksi ja ohjaajan kanssa kerran ruokatauolla juteltiin opiskelusta. Ohjaaja sitten kysyi, että onko minulla joku erityinen suuntaus, mikä minua kiinnostaa. Toki vastasin ja kerroin, että psykiatrinen tai kirurginen kiinnostaa tosi paljon. Aikanaan sitten harjoittelun arvioinnissa kun opettaja kysyi, miten oli sujunut, tämä ohjaaja alkoi kertoa, että minä väheksyn perushoitotyötä enkä ymmärrä sen merkitystä. Olin lievästi sanoen hämmentynyt siinä tilanteessa. Ohjaaja jatkoi, että olin kuulemma kertonut koko jakson ajan olevani kiinnostunut vain psykiatrisesta hoitotyöstä.

Todellisuudessa sen ainoan kerran kun hän itse kysyi, kerroin että psykiatrinen tosiaan kiinnostaa, muuten en tainnut edes mainita asiasta. En missään vaiheessa harjoittelua siis millään tavalla väheksynyt perushoitotyötä. Ihmettelen, miten sanomani voi edes kääntyä jonkun mielessä sellaiseksi.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Vieras: Huutoa tuli
16 minuuttia sitten, Vieras: kummastelen kirjoitti:

Oletteko koskaan tulleet ajatelleeksi, että mitä jos vika onkin teissä? Tarkoitan sitä, että se minkä te koette kiusaamiseksi, ei välttämättä toisista sitä ole ja joskus tuntuu että näitä asioita paisutellaan. Olen itsekin kokenut harjoitteluissa epämiellyttävien tyyppien kohteena olemisen, mutta samaan aikaan siellä oli mukaviakin tyyppejä - ihan samoin kuin myöhemmin työelämässä. En jäänyt uhriutumaan tai traumatisoitumaan.

Muutenkin vähän ihmetyttää nämä tänne kirjoittavat tyypit, jotka ovat henkisesti luhistuneet yhdestä harjoittelusta tai parin kuukauden työssäolosta ja jääneet sairaslomalle. Eikö jo lähtökohtaisesti niin heikolla psyykeellä varustetut tulisi karsia soveltuvuuskokeissa pois? Ei hoitoala ole mikään helppo ala, siellä tarvitaan määrättyä kovuutta ja nahan paksuutta. Herkemmille löytynee muitakin töitä.

Niinkö?
Sinun käsityksen mukaan henkinen ja fyysinen väkivalta on ok hoitotyössä? Olen toiminut lähihoitajana, saanut sekä henkistä että fyysistä väkivaltaa muisti sekä mt asiakkailta. Heiltä sen ymmärtää, mutta työkavereilta henkinen väkivalta on aivan eri asia.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

17 minuuttia sitten, Vieras: kummastelen kirjoitti:

Oletteko koskaan tulleet ajatelleeksi, että mitä jos vika onkin teissä? Tarkoitan sitä, että se minkä te koette kiusaamiseksi, ei välttämättä toisista sitä ole ja joskus tuntuu että näitä asioita paisutellaan. Olen itsekin kokenut harjoitteluissa epämiellyttävien tyyppien kohteena olemisen, mutta samaan aikaan siellä oli mukaviakin tyyppejä - ihan samoin kuin myöhemmin työelämässä. En jäänyt uhriutumaan tai traumatisoitumaan.

Muutenkin vähän ihmetyttää nämä tänne kirjoittavat tyypit, jotka ovat henkisesti luhistuneet yhdestä harjoittelusta tai parin kuukauden työssäolosta ja jääneet sairaslomalle. Eikö jo lähtökohtaisesti niin heikolla psyykeellä varustetut tulisi karsia soveltuvuuskokeissa pois? Ei hoitoala ole mikään helppo ala, siellä tarvitaan määrättyä kovuutta ja nahan paksuutta. Herkemmille löytynee muitakin töitä.

Onko se herkkyyttä, jos ei kiltisti siedä epäasiallista kohtelua?

Sanoisin, että hoitoalan jopa resurssipulaa suurempi ongelma on työyhteisöt, joissa esiintyy tässäkin ketjussa esillä olleita juttuja. Pitäisikö hoitajakoulutuksiin lisätä ihmissuhdetaitoja?

Viestisi tiivistää hoitoalan ajattelun "no tää nyt vaan on tällaista". Ilman, että asiaa yrittäisikään muuttaa.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Olen kokenut sekä opiskelijana että uutena työntekijänä vähättelyä ja jopa suoranaista kiusaa. Nykyisen työhöni perehdytämme uudet työtekijät neljän tai viiden viikon ajan, jonka jälkeen saa tehdä itsenäisesti työtä. Perehtyminen jatkuu noin vuoden tai kaksi ennen kuin kädentaidot ovat tarpeeksi kehittyneet. Avun kysyminen on ollut todella vaikeaa, koska apua pyytävä on ohjattu olemaan toiseen hoitajaa yhteydessä. Apua ei ole tarjottu perehdytyksen jälkeen, eikä henkistä tukea ole saanut tietyiltä työkavereilta. Selän takana supistaan osaamattomuudesta ja sitten henkilökohtaisista asioista. Tälle alalle on kyllä pesiytynyt todella kovia ja epäempaattisia ihmisiä, kiusaajia, pomojen lellikkejä, jotka osaavat pomon edessä olla mielin kielin. Onneksi töissä on myös ne ihanat työkaverit❤️

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

  • 6 kuukautta myöhemmin...
1.8.2019 klo 10.34, Vieras: kummastelen kirjoitti:

Oletteko koskaan tulleet ajatelleeksi, että mitä jos vika onkin teissä? Tarkoitan sitä, että se minkä te koette kiusaamiseksi, ei välttämättä toisista sitä ole ja joskus tuntuu että näitä asioita paisutellaan. Olen itsekin kokenut harjoitteluissa epämiellyttävien tyyppien kohteena olemisen, mutta samaan aikaan siellä oli mukaviakin tyyppejä - ihan samoin kuin myöhemmin työelämässä. En jäänyt uhriutumaan tai traumatisoitumaan.

Muutenkin vähän ihmetyttää nämä tänne kirjoittavat tyypit, jotka ovat henkisesti luhistuneet yhdestä harjoittelusta tai parin kuukauden työssäolosta ja jääneet sairaslomalle. Eikö jo lähtökohtaisesti niin heikolla psyykeellä varustetut tulisi karsia soveltuvuuskokeissa pois? Ei hoitoala ole mikään helppo ala, siellä tarvitaan määrättyä kovuutta ja nahan paksuutta. Herkemmille löytynee muitakin töitä.

Höpönlöpön. Ei se ole mikään osoitus psyykeen "kovuudesta", että tuollaista systemaattista henkistä väkivaltaa ei pysty noin vain ohittamaan. Kyllä töissä voi tulla eteen mitä vain ja siinä monella kyllä kantti kestää, mutta en ihmettele, että pahimmillaan jopa kuukausien tai vuosien piina työkavereiden/ohjaajien toimesta voi jättää jälkensä.

 

Tuollaista menoa kun sivusta katsoo ja olkiaan kohauttelee, niin ei tarvitse sitten itkeä, kun sijaisia ei saada tai työntekijät lähtevät lyhyen ajan jälkeen.

Tällä alalla ei muutenkaan kovin hyvä maine ole  nykyisin, niin vähintä, mitä voisi tehdä on omalta osaltaan varmistaa, että kaikilla kanssatyöntekijöillä on rauha tehdä töitä ilman että joutuu jännittämään ennen työvuoron alkua, että kenen kanssa joutuu työpäivän viettämään. 

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

On tosi harmillista että työpaikat eivät ole heränneet laajasti harjoittelijoiden kohteluun. Jatkuvasti saamme kuulla uutisia siitä, miten työntekijöistä on pulaa. Tietenkin siihen vaikuttaa myös rahoitus aja resurssit.

Kuitenkin luulisi, että tässä tilanteessa kaikki haluaisivat antaa harjoittelijoille hyvän kuvan juuri omasta työyksiköstään. Jos on kokenut harjoittelussa huonoa kohtelua, ei varmasti ole heti harkitsemassa töihin hakeutumista kyseiseen paikkaan. Puhumattakaan jos asiaton kohtelu on tullut ohjaajalta. Ne jotka huomaavat tämän ja hoitavat asiat hyvin, pääsevät valitsemaan monista halukkaista parhaat päältä, kun tulevaisuudessa vähiä avoimia paikkoja täytetään. Opiskelijalla on pitkä muisti.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Luo tunnus tai kirjaudu sisään kommentoidaksesi

Vain jäsenet voivat kommentoida

Luo tunnus

Rekisteröi tunnus yhteisöömme. Se on helppoa!

Rekisteröi uusi tunnus

Kirjaudu sisään

Onko sinulla jo tunnus?

Kirjaudu sisään
×
×
  • Luo uusi...