Jump to content
MAINOS

Omat työvaatteet?


Seline

Recommended Posts

Meillä taas on "sekamuotoinen" systeemi siinä mielessä, että käytämme talon työvaatteita, joita olemme saaneet kolmet kappaleet. Vaatteet voi jättää töihin pestäviksi tai vaihtoehtoisesti viedä kotiin ja pestä itse. Itsepesevät saavat noin 8 euroa kuussa pesurahaa. Menettely on minusta ihan ok, vaikka onhan se vähän inhoa viedä omaan kotikoneeseen likaiset kamppeet.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Mä olen opiskelijana tällä hetkellä palvelutalossa työharjottelussa ja heti ekana päivänä törmäsin tähän työvaateasiaan. Kyselin talon työvaatteita ja sain vastaukseksi että olen niin pieni kokoinen (olen S-kokoa) ettei löydy sopivia vaatteita ja että opiskelijoilla on normaalisti omat vaatteet. Noh niimpä olen raahannu omat collegehousut ja välillä T-paidan ellen löydä töistä kahta kokoa liian isoa työpaitaa. Sanoin töissä etten haluaisi käyttää omia,koska en voi pestä omiani vaatteita sellaisissa pesuasteissa joissa kaikki mikrobit häviäisivät. Tuntuu vähän että hoitajat eivät ymmärtäneet mitään mikrobeista ja niiden pesemisestä. enkä myöskään tykkää kiikuttaa työvaatteita kotiin koska työpaikka ei omia vaatteita pese.

Kyllä mielestäni työpaikan tulisi kiinnittää huomiota siihen että työvaatteita on useanlaisia kokoja ja opiskelijoille myös vaatteita. EN nyt raaski sitten ostaa mitään lähemmäs 100 euron pukuakaan joten kait se on omissa vielä liikuttava mutta totta puhuen työvaateongelma siepoo minua:/ ehkäpä terveyskeskuksissa sekä sairaaloissa on niitä normi housupukuja useampia eri kokoja mutta näköjään palv.keskuksissa ei ja kuitenki eritteitä saa joka päivä vaatteille jonkin verran ;D

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

EN nyt raaski sitten ostaa mitään lähemmäs 100 euron pukuakaan joten kait se on omissa vielä liikuttava mutta totta puhuen työvaateongelma siepoo minua:/

Ei siihen työpukuun tarvitse satasta laittaa, mutta ymmärrän tuskan. Mulla oli palvelutalossa sama juttu - firmalta ei saanut rytkyjä joten käytin harjoittelussa ja keikoilla omiani (työpukua).

Ksh:ssa meillä ainakin tulee olemaan sama juttu: siviileissä mennään, eikä komennuspaikka tarjoa rytkyjä.

- vain yksi yksityskohta voi jäädä mieleen / jäädä mieleen koko elämästä / jokin valkea hehku päivän jo mentyä / jokin katse kumppanin -

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Kannatan itse henkilökohtaisesti omien vaatteiden käyttöä työssä ihan viimeiseen saakka. Tietysti ymmärrän, että sairaala-tyyppisissä paikoissa ei omia vaatteita voi käyttää, mutta vanhusten keskukset jne. ovat asia aivan erikseen.

Minulle omat vaatteet ovat vahvasti osaa omaa persoonaani ja koen työskentelyn niissä luonnollisena.

Itse olen lähiaikoina menossa ensimmäistä kertaa keikalle Kustaankartanoon ja täytyy myöntä, että olin mitä helpottunein kun ilmoitettiin, että työtä tehdään omassa vaatetuksessa  ;D

Mäkin kannatan omia vaatteita sellaisissa paikoissa, missä ei tuu kauheesti eritteitä ja muita. Ja itsekin olin huojentunut kun tulin nykyiseen työpaikkaani harjotteluun viime keväänä ja kuulin, että täällä ollaan omissa vaatteissa. 8) Työskentelen sairaalassa mutta psykan puolella. Käsittääkseni aika monilla psyk.osastoilla ollaan omissa vaatteissa. Jee!

Muistan kun opiskeluaikoina olin harjottelussa esim. terveyskeskuksen vuodeosastolla ja sinne mennessä sain alussa joka aamu jännittää, että löytyyköhän pukuhuoneesta sopivia vaatteita. Olen isokokoinen, ja joskus niitä vaatteita ei meinannut löytyä. Opiskelijoille ei riittänyt kaappeja, joten edellisen päivän vaatteita ei oikein voinut säästellä muutakuin sellaisessa yleisessä tangossa, josta ne aina hävisi. Isokokoisena tuntui aika ikävältä kun joskus jouduin mennä osastolle ja kysymään ohjaajaltani, että mitäs teen kun ei ole sopivan kokoisia vaatteita puhtaana? Jossain vaiheessa keksittiin semmonen systeemi, että kun olin löytänyt pari paria sopivankokoisia vaatteita niin sain säilyttää niitä osaston liinavaatekaapissa ja niiden likaantuessa laitoin ne itse osastolla pesuun ja kuivaamaan :P Se huojensi mua huomattavasti :-D

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Tulee myös mieleen kenen etua tässä oikeasti ajetaan, mm kustaankartanossa moni asukki on sanonut että eivät pidä asiasta koska hoitajan erottaminen esim vierailijasta hankaloituu kävi niin myös omalle kohdalle että luulin yhden asukkaan omaista hoitajaksi.

Meidänkin osastolla joskus jotkut uudet potilaat on valitelleet, että kun ei hoitajia erota potilaista (;D) tai omaisista. Mutta KATTOIS NIITÄ NIMINEULOJA! Tai siis noita kuvallisia henkilökortteja! Ne on kuitenkin kaikilla työntekijöillä.

Käsittääkseni kuitenkin potilaista ja työntekijöistä on pääosin mukavaa, että kaikki on omissa vaatteissa (sekä potilaat, että hoitajat!).

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Mä kannatan työvaatteiden käyttöä. Meillä on hoitajille gollegehousut- ja t-paita,huppari ja ulkoiluun toppatakit. Eivät oo ihan muodikkaammasta päästä, mutta käyttökelpoiset kuitenkin  ;D

Työvaatteet heitän talon pyykkiin pestäväksi...

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Tulee myös mieleen kenen etua tässä oikeasti ajetaan, mm kustaankartanossa moni asukki on sanonut että eivät pidä asiasta koska hoitajan erottaminen esim vierailijasta hankaloituu kävi niin myös omalle kohdalle että luulin yhden asukkaan omaista hoitajaksi.

Meidänkin osastolla joskus jotkut uudet potilaat on valitelleet, että kun ei hoitajia erota potilaista (;)) tai omaisista. Mutta KATTOIS NIITÄ NIMINEULOJA! Tai siis noita kuvallisia henkilökortteja! Ne on kuitenkin kaikilla työntekijöillä.

Käsittääkseni kuitenkin potilaista ja työntekijöistä on pääosin mukavaa, että kaikki on omissa vaatteissa (sekä potilaat, että hoitajat!).

Monella hoitajalla varsinkin näissä "kodin omaisissa" paikoissa on myös nimineulan käyttö unohtunut

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Joo meillä palvelutalossa ei ainakaan kovin monella ole nimineulaa. Minullekkin sanottiin että kannattaa miettiä sen käyttöä kun asukkaat saattavat repiä sen irti. Itse tykkään käyttää nimineulaa,itseäni ärsyttää mennä uuteen työpaikkaankin kun ei muista keidenkään nimiä eikä kenelläkään rinnasta löydy nimeä. Myös jos asioi sairaalassa on mielestäni mukava tietää jutteleeko opiskelijalle,sairaanhoitajalle vai sihteerille mikä käy myös ilmi nimineulasta.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Vieras: Kehäkukka

Hygienia syistä työvaatteet pitäis pestä n . + 90-95c, kuinka monet tavalliset housut/t-paidat jne kestävät tuota pesua?

(mrsa, esbl jne).

Kun työvaatteet usein pestään näissä palvelutaloissa/vanhainkodeissa omissa koneissa joita ei sitten tyhjänä pyöritetä ENNEN työvaatteiden pesua +95c niin se on ihan yhtä tyhjän kanssa vaik ne sit pestäis suoraan asukkaiden erite pyykin kera (noin vertauskuvallisesti).

Jokaisessa työpaikassa on omat käytäntönsä mutta kannattaa kyllä itse pitää huoli onko työvaatteet (TES=työehtosopimuksen)  lain mukaan työnantajan velvoite hankkia, huoltaa ja pesettää.

Sairaaloissahan nyt vielä tuntuu toimivan tuoettä on  työvaatteet->pesulaan.

Muistelkaapa Tampereen Koukkuniemen vanhaiskodin epidemia (mrsa) !! mistähän sai alkunsa....hmm....

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

  • 2 viikkoa myöhemmin...

Olen samaa mieltä "kehäkukan" kanssa.

Onko enemmän tietoa Helsingin Kustaankartanon nykyisestä työvaate tilanteesta?

Olen lukenut asiasta myös paikallislehdestä jossa johtaja Pohjola kiistää etteivät taudit leviä työvaatteiden vuoksi eikä hoitajilla lisäänny työmäärä vaikka jatkossa alkavat tekemään myös laitosapulaisten töitä (hygienia on kuulema hoidossa).

huh.gif

Kuikahan Kustaankartanon f2 =infektio-osasto (mrsa) työvaate asiat?Siellähän on myös käytössä omat vaatteet.

Ihan tässä tulee mieleeni että sittenhän voitaisiin jo mennä leikkaussaliinkin pian "omissa vaatteissa" (vitsi).

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Joo meillä palvelutalossa ei ainakaan kovin monella ole nimineulaa.

Huono suuntaus. Ainakin itseäni hieman häiritsee se että kun käy vierailemassa hoitolaitoksissa, ei ole aina mitenkään itsestäänselvää kuka on hoitaja ja kuka potilas.

Jos ette käytä työvaatteita niin laittakaa se nimineula edes etunimen kanssa, titteleillä ei nyt niin väliä ole.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

  • 2 viikkoa myöhemmin...

Onko enemmän tietoa Helsingin Kustaankartanon nykyisestä työvaate tilanteesta?

Kustaankartanossa vaaterahaa saavat vakituiset hoitajat 100 euroa, mutta se ei riitä alkuunkaan kun pitää olla kestävät ja kunnolliset vaatteet eikä yksi vaate kerta riitä koska työ on likaista. Pesu mahdollisuudet ovat todella pienet yleensä samalla koneella kuin asukkaiden pissa pyyki, jos on aikaa tai sitten viet kotiin pestäväksi. Varmaan joka osastolla on jo useampi potilas jolla on MRSA, TRPA, ESBL ym bakteeri ns. normaali osastoillakin. Vuoden vaihteessa siirrytään täysin omiin vaatteisiin eli ei myöskään keikkalaiset eivätkä opiskelijat saa vaatteita. Keittiötöitä on koko ajan siirretty enemmän ja enemmän hoitajille jotka sitten menevät samoilla vaatteilla missä on hoidettu ripuloivaa potilasta keittiöön käsittelemään astioita ja ruokia.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Olen samaa mieltä "kehäkukan" kanssa.

Onko enemmän tietoa Helsingin Kustaankartanon nykyisestä työvaate tilanteesta?

Olen lukenut asiasta myös paikallislehdestä jossa johtaja Pohjola kiistää etteivät taudit leviä työvaatteiden vuoksi eikä hoitajilla lisäänny työmäärä vaikka jatkossa alkavat tekemään myös laitosapulaisten töitä (hygienia on kuulema hoidossa).

huh.gif

Kuikahan Kustaankartanon f2 =infektio-osasto (mrsa) työvaate asiat?Siellähän on myös käytössä omat vaatteet.

Ihan tässä tulee mieleeni että sittenhän voitaisiin jo mennä leikkaussaliinkin pian "omissa vaatteissa" (vitsi).

Samaa mieltä täälläkin..mietin, että mitäs kun voin kuvitella, että noilla samoilla vaatteilla saatetaan mennä kotiinkin ilman että niitä vaihdetaa työpäivän päätteeksi..voisi vaikka käydä kaupassa, kulkea julkisilla ja kävästä hakemassa päiväkodista oma mukula...siitä ne pöpöt iloisina hyppelis seikkailemaan ympäristöön..Okei, ehkä harvinaista, mutta mahdollista(?)

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Samaa mieltä täälläkin..mietin, että mitäs kun voin kuvitella, että noilla samoilla vaatteilla saatetaan mennä kotiinkin ilman että niitä vaihdetaa työpäivän päätteeksi..voisi vaikka käydä kaupassa, kulkea julkisilla ja kävästä hakemassa päiväkodista oma mukula...siitä ne pöpöt iloisina hyppelis seikkailemaan ympäristöön..Okei, ehkä harvinaista, mutta mahdollista(?)

Tätäkin olen nähnyt tapahtuvan ::)

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

  • 1 kuukausi myöhemmin...

Näinhän se on..omat vaatteet oltava kaikissa Kustiksen osastoilla vuoden 2009 alusta.  Aiwan järjetöntä puuhaa; hoitsut keittiöhommissa ja sitte välillä kakkavaippoja vaihtamassa ripuloivalta asukkaalta tai oksentavan jätöksiä korjaamassa! YÖKS! Nimineulaa käyttää tosiharva siellä.  Itse kerään 3pvän pyykit auton takakonttiin säkkiin ja pesen sitten kotona (sen jälkeen pyöritän koneen 95 asteessa tyhjänä).  Kohta ei enää taukohuoneita,vaan syödään asukkaiden kanssa kodinomaisesti samassa pöydässä (jossain dementikkojen osastolla no thanks..).  Tuleekohan sitten kaikille pakolliseksi ottaa valvonta-ateria ja maksaa se,en tiedä.  Moni jo sanonutkin ettei enää keikkaile Kustiksessa...  Todellakaan ei aina tiedä onko hoitaja vai asukki vai omainen kun tulee osastolle pitkästä aikaa ja kysyy esim mihin voisi eväät laittaa ym. 

Älytöntä koko idea!! JOhtaja Pohjolan mielestä kyse on hoitajien osaamattomuudesta tai hygieniakoulutuksen puutteesta.  Mites hygieniapassi kun keittiössä?? 

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Normisti omassa duunissa työvaatteet, mut nyt kun olen 6vk sellasella osastolla jossa valtaosa työntekijöistä on vähintään mitoissa 180/80 ni mulla omat vaatteet työvaatteina jotka jätän osastolle pesuun. Ei nimittäin kiva hengailla semmosissa L tai XL kokosissa pöksyissä jotka putoaa päältä ja T-paitana saman koon "teltta"  ;)

Miksi olla vaikea kun voi vähällä vaivalla olla täysin mahdoton?

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

  • 1 kuukausi myöhemmin...

Opiskelen ensimmäistä vuotta sairaanhoitajaksi ja nyt alkaa tuntumaan siltä, että uskaltaisi lähteä keikkaa tekemään jos vain töitä saa. Epävarmuus karissut kun perusharjoittelukin on takanapäin.

Jotenkin vain tuo vaateasia mietityttää. Onneksi keskuspesulasta saa melkeinpä ilmaiseksi käytettyjä pukuja, jollaisen jouduimme jo harjoitustunteja varten ostamaan, mutta tuntuu oudolta ettei työnantaja tarjoa pukuja myös keikkalaisille ja opiskelijoille. Ei haluttaisi kotiinkaan vaatteiden mukana kantaa ylimääräistä tavaraa. Sekin ongelma on etten voi ihan miten vain pyykkiä pestä kun talolla on yhteinen pyykkitupa ja varattu 2 pyykkivuoroa/asukas. Tuntuu että olisi helpompi vain lähteä kaupankassalle töihin niin ei olisi sitä vaateongelmaa, vaikka tietty sitä oman alan hommia mieluiten tekisi.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Itse ainakin isommissa sairaaloissa (yo ja keskus) saanut aina työvaatteet.

Veripalvelu kaipaa kipeästi hengenpelastajia!

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Jotkut kustaankartanon osastonhoitajat ovat heränneet ja huomanneet että keikkkalaiset käyvät vähiin ja tilanneet heille työvaatteita. Vaki hoitajat joutuvat silti tekemään omissa

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Tuo omien työvaatteiden käyttö tulee koskemaan (koskee jo?) koko Sosiaalivirastoa. Sillon kun tuli mahdollisuus ottaa 100€/vuosi vaate raha niin kiitin kauniisti ja ilmoitin että mielestäni työnantaja hoitaa työvaatteet. Ei oo sen jälkeen kuulunu mitään  ;D Ohjeissa luki että vaatteiden pitää olla "persoonallisia ja kodinomaisia". Jos/kun mut pakotetaan itse vaatteeni ostamaan, haen jostain krääsäkaupasta gorilla-asun ja tulen töihin joko siihen pukeutuneena tai munasillaan  ;)

Aika fakiiri saa olla että näillä vaatteiden hinnoilla löytää  kriteerit -1. kestää jatkuvaa pesua (pysyen vuoden ajan sen verran  siistinä ettei näytä ihan hampuusilta) 2. kestää 60'c konepesun 3. Hinnaltaan sen verran edullinen että 100€ saa ainakin 2 settiä (housut+paita)- täyttävät varusteet

Ja kuka hoitaa pesun? Luulen että jos kahdella t-paidalla pitäs vetää viikon työputki ni jossain kohtaa alkaisi ympäristö jo arvostella.

Yleisesti ottaen ensimmäisenä tosta ohjeistuksena rupesi kyllä kummelin "apinaa koijataan" soimaan päässä...

"Just because I don't care doesn't mean I don't understand"

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Jos täytyy olla tietyntyyppinen /mallinen/materiaalinen jne asuste, niin silloin työnantaja vastaa kustannuksista.

"If you ain't part of a solution, you are solid or gas."

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

100€/vuosi vaate raha

Hmm... No eihän tuo tuokaan liikaa eikä tosiaankaan paljoakaan ole... Meillä päinkin saatiin tuo sata euroa, tosin tällä pittäis pärjäillä vuoteen 2011...  :)

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

mua ärsyttää lähinnä se että kun joutuu kotiinsa tuomaan nuo pöpövaatteet,ja mullakin lapsia.. ja joudun peseen ne 3:en pvän välein ja sitte vielä tyhjänä kone pesun jälkee 95 asteessa..ei kukaa kustannuksista ole kiinnostunu..? 

ja se että mulla pitää olla 3:et vaatekerrat mukana (varavaate jos likaantuu /eritteitä, iltavuoron vaate jos tekee tuplat toisessa talossa ja seuraavalle pvälle valmiiksi yks setti..).  nooh,ohan mulla farkkumallin auto,mutta...

olen yrittäny ostaa tarjouksista t-paitoja ja housuja halval,mutta esim talvella aikas hankalaa..

angry.png  angry.png  angry.png

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

  • 2 vuotta myöhemmin...

Onko määritelty Tessissä, kuinka monta työvaatetta saa käyttöönsä? Meinaan vaan, mulla on yksi t-paita. Ja varmaan työnantajan pitää hommata myös housut? Yksityisellä olen töissä.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Arkistoitu

Tämä aihe on arkistoitu, siihen ei voi enää vastata.

×
×
  • Luo uusi...