Jump to content
MAINOS

Mielipiteitä vammaisen lapsen abortoinnista?


selena

Recommended Posts

Vieras: Liisa Ihmemaassa

hyväksyn abortin.

mielestäni sikiön vanhemmilla on oikeus kieltäytyä vammaisesta lapsesta. itse olen tehnyt keikkaa sofianlehdolla ja nähnyt niitä vammasia siellä -> vanhemmat ovat hyljänneet lapset jossakin vaiheessa kun eivät itse enä jaksa huolehtia "aikuisesta" "lapsesta". sofianlehdolla on myös osasto jonne hylätään ihan vastasyntyneetkin tai leikki-ikäiset lapset. joten minusta on väärin puolustella vammaisuutta ja että kaikki eivät ole täydellisiä, kun se melko varmasti tulee jossain vaiheessa yhteiskunnan vastuuksi.

Joissain määrin minulla on samanlaisia kokemuksia kuin sinulla. Toisaalta, hyvin harva meistä huolehtii omasta lapsestaan myös aikuisena. Eli ymmärrän myös sen, että aikuiseksi kasvanut vammainen lapsikin muuttaa pois kotoa. Jos se on laitos, niin siihenkin on varmaan syynsä.

Sitä en hyväksy, että vanhemmalla on oikeus päättää sijoituspaikka. Eli on varmasti helpompaa itselle, kun lapsi on "laitoshoidossa". Tällä tarkoitan sitä, että on luontevampaa sanoa, ettei pärjännyt enää kotona kuin se, että sijoitettiin toiseen perheeseen. Se riipaisee, kun lasta hoidetaan laitoksessa vaikka kotihoitokin olisi ihan varteenotettava vaihtoehto. Mutta tässä vanhemmat ovat se taho, joka asian viimekädessä päätää. Vaikka laitosoloissa kuntoutus on minun kokemukseni mukaan tiivistä, ei se ympäristö vastaa koskaan normaalia. Myös yksilöllinen herkkyyskausien huomioiminen on usein ongelmallista; henkilökuntaresurssit jne. Paikassa missä itse olen tehnyt sijaisuuksia, hoitajaa kohden on 2-4 lasta. Neljä on ihan maksimi. Päivään ei jää luppoaikaa.

Liisa

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Tämä on ikuisuusaihe josta voi hamaan hautaan asti jahkata. Ei ole oikeaa ja väärää vastausta. (paitsi tietysti abortti on ehkäisykeino jne) Kyllä mielestäni asioista saa ja pitää puhua, mutta ei taida asioista loppua tulla.

Itse koen etten voisi tehdä aborttia kuin täysin elinkelvottoman lapsen kohdalla (esim. mitä aiemmin mainitsin). Nämä lapset eivät koskaan elä yli 1-vuotiaiksi ja pääasiassa sairaalassa. Silti päätös olisi vaikea.

Mietin vain millaista on lapsen elämä, joka ei osaa itkeä, ei hymyillä, ei hengittää, ei virstata tai ulostaa, ei liikuttaa itseään lainkaan. Sokea, kuuro, kivulloinen. Olenko minä silti oikea ihminen päättämään hänen oikeudestaan elämään?

Ja silti voi tulla onnettomuus tai esim. incl.

Veripalvelu kaipaa kipeästi hengenpelastajia!

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Lääkärihoitaja sen sanoi. Olen miettinyt juuri samalla tavalla. Nyt kun töissä on nähnyt oikeasti vaikeavammaisisa lapsia, tuntuu että jos saisin tietää odottavani down-lasta, en epäröisi hetkeäkään sen pitämistä

Luulen että tässäkin asiassa suurimmat konfliktit johtuvat tiedon puutteesta. Jos äiti ei tiedä mitään esim. downin syndromasta, miten voidaan olettaa että hän tekee päätöksiä lapsen elämästä?? Mielestäni tietoisuutta pitäisi lisätä, esim. neuvolassa ei ainakaan minulle ole kummankaan lapseni odotusaikana puhuttu juurikaan näistä asioista...

Mutta siitä olen samaa mieltä kuin moni muukin, että jos tietäisin odottavani vaikeavammaista lasta jolla ei olisi elinaikaa kuin päiviä ja nekin päivät olisivat kivun täyttämiä, harkitsisin aborttia. Toivottavasti en sitä ikinä joudu tekemään.

Miksi olla vaikea kun voi vähällä vaivalla olla täysin mahdoton?

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Aborttien määrään vaikuttaa paljolti saatavilla oleva ehkäisy. Monilla paikkakunnilla ei tarjota esim. kierukoita, vaan ne täytyy itse ostaa. Mm. hormonikierukan (Mirena) kohdalla tämä tietää yli satasen kuluja. Nykyisessä harjoittelupaikassa asiat ovat siinä mielessä hyvin, että täällä annetaan mm. kierukat(hormoni ja kupari) ilmaiseksi. NuvaRingin saa 9kk ilmaiseksi ja e-pillerit ilmaiseksi ainakin opiskelijoille ja nuorille sekä vähätuloisille(tätä ei tarkisteta mitenkään, vaan pillerit saa tulla hakemaan jos siltä tuntuu). Ja luultavasti tästä syystä aborttitilastot ovat matalat.

Raskauden keskeytykseen sanon sen, että se on naisen oma ratkaisu. Hänhän tulee huolehtimaan vauvan ja itsensä hyvinvoinnista n. 40 raskausviikkoa. Ja monesti se lastenhoito jää äidin vastuulle kotona.

Vammaisen sikiön abortointiin en oikein osaa sanoa esim. DOWNin kohdalla juuta tai jaata. Eri asteita on niin paljon. Jokaisessa tapauksessa kuitenkin vanhemmille aiheutuu enemmän vaikeuksia lapsen (ja aikuisenkin) hoidossa, kuin "normitapauksessa". Selvissä kromosomi- ja kehityshäiriöissä on hankala olla aborttia vastaan, kun tietää millaisessa kunnossa lapsi syntyy ja miten se joutuu elämään ne, mahdolisesti lyhyet hetket tai päivät. Voi vain kuvitella millaiselta tuntuu, kun sydän, keuhkot, munuaiset, virtsatiet, suolisto tms. ei toimi ja elimistö kärsii iskemiasta, erityksen puuttumisesta tms. Tai miltä tuntuu, kun iho ei ole kehittynyt tai se repeilee isoina palasina irti subcutista myöten.

Mutta ratkaisun tekee jokainen itse. Vain pohdittavia asioita ja kokemuksia voidaan antaa toisille mietittäväksi.

"If you ain't part of a solution, you are solid or gas."

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

  • 3 viikkoa myöhemmin...

Lääkärihoitaja sen sanoi. Olen miettinyt juuri samalla tavalla. Nyt kun töissä on nähnyt oikeasti vaikeavammaisisa lapsia, tuntuu että jos saisin tietää odottavani down-lasta, en epäröisi hetkeäkään sen pitämistä

Työssä kohtaaminen on TÄYSIN eri juttu. Sä asennoidut siihen ihan eri kantilta. Sä pääset 8h päästä kotiin, vammaisen lapsen huolet ja murheet unohtuu kun työoven laittaa kiinni. Mut ÄITI tai ISÄ huolehtii 24/7 eikä vaikeanakaan hetkenä saa apua ajatuksesta, että 8h päästä tää helpottaa, pääsee suihkuun ja kotiin lepäämään. Vanhemmat kantaa sen huolen diagnooseista, siitä mitä on edessä, lapsen kärsimyksistä yms joka ikinen minuutti. SE on TODELLA iso taakka.

Anna muutokselle aikaa. Eihän mikään voi kasvaa pellossa, jota jatkuvasti kynnetään.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Vieras: Nightmare74

Jokaisella on oikeus päättää itse, haluaako kehitysvammaisen lapsen synnyttää, itse vastustan aborttia, en myöskään ole halunnut joutua tilanteeseen, jossa valinta pitäisi tehdä, tästä syystä en ole osallistunut seulontatutkimuksiin raskauksien aikana.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Ottamatta kantaa sen kummemmin suuntaan tai toiseenkaan... Suurin osa (ymmärtääkseni) käy rakenneultrassa eli vko 18 tjsp ja ilmoittaa silti kieltäytyneensä seulonnoista. Seulantahan tuo rakenneultrakin käsittääkseni on?

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Vieras: Student Midwife

Jokainen ultraäänitutkimus on seula. Vaikka vanhemmat menisivät sinne vain sillä mielellä, että haluavat nähdä vauvan, niin se on silti seula. Suomessa ultria tekevät vain koulutetut ammattilaiset, jotka automaattisesti katsovat ruutua tietyllä silmällä. Jotkut asiat voivat pistää silmään heti paikalla ja silloin heillä on ammattinsa ja asemansa puolesta velvollisuus tuoda havaitsemansa asiat sikiön terveydessä vanhempien tietoon. Vanhemmilla on toki oikeus kieltäytyä vastaanottamasta tietoa, mutta se ei tee tutkimuksesta yhtään vähempää seulaa.

Jos täysin "seulattoman" ultraäänikäynnin haluaisi, niin silloin pitäisi mennä sellaiseen paikkaan, jossa ultrakonetta käyttäisi ihminen, joka osaa laittaa koneen päälle, mutta joka ei ymmärrä sikiön anatomiasta tai fysiologiasta yhtään mitään eikä näin ollen osaisi sanoa sikiön hyvinvoinnista yhtään mitään. Jos haluaa, että ultrakonetta ja ultrakuvaa katsoo ihminen, joka tietää mitä tekee, se on seula.

Jokainen perhe itse päättää, meneekö seuloihin vai ei, haluaako tietää ultran löydöksistä vai ei. Se on perheen oikeus ja sitä puolustan. Kritisoin niitä perheitä, jotka omaavat asenteen: käymme katsomassa vauvaa, mutta ei me haluta tietää mitään = emme käy seulonnoissa, koska tuo ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Ehkä tuossa ihmisiä hämää liikaa sana seula. Ehkä siitä pitäisi luopua ja puhua vain ultraäänitutkimuksista.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Jokainen perhe itse päättää, meneekö seuloihin vai ei, haluaako tietää ultran löydöksistä vai ei. Se on perheen oikeus ja sitä puolustan. Kritisoin niitä perheitä, jotka omaavat asenteen: käymme katsomassa vauvaa, mutta ei me haluta tietää mitään = emme käy seulonnoissa, koska tuo ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Ehkä tuossa ihmisiä hämää liikaa sana seula. Ehkä siitä pitäisi luopua ja puhua vain ultraäänitutkimuksista.

Samanlainen terveysseulahan se on kuin myöhemmät lasten neuvolakäynnitkin. Moni kyllä kritisoikin niitä käyntejä "ei siellä taaskaan mitään tehty, ihan turhia". Mut silloinhan kaikki on TODELLA hyvin.

Anna muutokselle aikaa. Eihän mikään voi kasvaa pellossa, jota jatkuvasti kynnetään.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Minä en hyväksy abortointia, koska omasta mielestäni ihmisellä ei pääosin ole lupaa päättää toisen ihmisen elämästä.

(Ainoa itse hyväksymäni abortin syy olisi äidin henganvaara).

Samaa mieltä.

Tosin sitten siinä ihan rajalla menee sellainen, että jos tiedetään ihan varmasti, että vauvalla ei ole mitään mahdollisuuksia selvitä hengissä syntymän jälkeen, joku todella vakava sairaus/epämuodostuma siis.  Mutta kuinka siitä sitten voi olla 100% varma.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

  • 2 vuotta myöhemmin...

Vanhaan ketjuun vielä kommentti...

Rakenneultrassa voi käydä myös rv 23 jälkeen, jolloin se ei ole seulontaa kun keskeytystä ei enää voi tehdä laillisesti. Lapsen ja äidin terveyden tai hyvinvoinnin kannalta tällä voi kuitenkin olla merkitystä, esim. synnytyspaikan/-ajankohdan suhteen. Tällaisenkin ratkaisun onneksi nykyään voi tehdä.

-monen lapsen, josta yhdellä down, äiti-

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

  • 2 kuukautta myöhemmin...

Mielenkiintoista keskustelua! Mieleeni vain tuli tapaus jossa oli seulonnassa kaikki oli ok ja terve lapsi tulossa. Kuitenkin kaikesta huolimatta syntynyt lapsi oli kehitysvammainen. Voi vain kuvitella vanhempien reagoimisen asiaan.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Mielenkiintoista keskustelua! Mieleeni vain tuli tapaus jossa oli seulonnassa kaikki oli ok ja terve lapsi tulossa. Kuitenkin kaikesta huolimatta syntynyt lapsi oli kehitysvammainen. Voi vain kuvitella vanhempien reagoimisen asiaan.

Tai ADHD tai autisti.. ei niitä seulonnoilla kiinni saada. Ja arki tällaisen lapsen kanssa on usein kohtalaisen rankkaa..
Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Mieleeni vain tuli tapaus jossa oli seulonnassa kaikki oli ok ja terve lapsi tulossa. Kuitenkin kaikesta huolimatta syntynyt lapsi oli kehitysvammainen. Voi vain kuvitella vanhempien reagoimisen asiaan.

No isoa osaa kehitysvammoista ei löydetä raskausaikana. Ja tottakai se on vanhemmille shokki kun lapsi on vammainen, on hän sitä sitten syntyessään tai jos se huomataankin vasta syntymän jälkeen (esim. synnytyksessä vammautuneet ja sellaiset taudit joissa oireet alkavat vasta syntymän jälkeen).. Olisi todella tärkeää että vanhemmat saisivat asianmukaista tukea, esimerkiksi sopeutumisvalmennus-kursseja. Myös vanhempien jaksamisesta huolehtiminen on ensisijaisen tärkeää koko perheen jaksamisen kannalta. Vaikeasti vammaisten lasten kohdalla tilapäishoito on yleensä välttämättömyys jotta vanhemmat saavat levättyä.

Jos täällä on vammaisten lasten vanhempia, haluan toivottaa suuresti jaksamista ja tsemppiä arkeen!

Miksi olla vaikea kun voi vähällä vaivalla olla täysin mahdoton?

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Itse ainakin lähtisin siitä ajatuksesta liikkeelle, että se ensisijainen potilas on äiti niin kauan kunnes sikiö muuttuu vauvaksi. Jos meillä on edullisia, yksinkertaisesti toteutettavia ja melko vaarattomia keinoja vaikuttaa potilaan tulevaan elämään hänen toiveidensa mukaisesti, niin miksi emme sitten niitä toteuttaisi.

Vanhempien ensisijaisesti tulisi voida päättää mihin ryhtyvät, hehän hoitavat palettia siitä eteenpäin kun lähdetään taksilla kotiin päin hospitaalista. Vanhemmille tulee diagnoosin lisäksi antaa realistisia arvioita siitä miten lapsi tulisi mahdollisesti yhteiskunnassa pärjäämään, onko kyseessä todennäköisesti yksilö joka voi työskennellä ja jäädä eläkkeelle, palvelukotiasukas 40 vuodeksi vai osastopotilas 5 vuodeksi.

Jos äiti pakotetaan synnyttämään lapsi jota hän ei halua niin worst case scenariossa se lapsi hukkuu "tapaturmaisesti" kylvetettäessä ja parhaassa mahdollisessa tapauksessa sitten viikon kotona olon jälkeen katsotaan laitoksesta paikka intervallijaksolle joka kestää lapsen loppuiän. Tai mä en ainakaan keksi mitään hyvää mitä seuraisi yhtälöstä jossa on lähtökohtina pettyneet ja väsyneet vanhemmat sekä erityistä hoitoa ja huolenpitoa vaativa lapsi. Se ei ainakaan lämmitä tuota läpikäyvää ihmistä, että joku tohtori päätti että tää on eettisesti ihan kiva juttu kun synnytellään.

Sairastunut sikiö ei tiedä tulleensa abortoiduksi, mutta saattaa joutua kärsimään vammastaan mikäli saavuttaa jonkinlaisen tietoisuuden asteen. Koulun etiikan kursseista huolimatta se aurinko ei aina paista risukasaan ja ihmiset voi olla ihan oikeasti sairaita.

Ps. Pyydän huomioimaan, että missään kohtaa en maininnut viestissäni pakkoabortista tai edes siihen painostamisesta, vaan jos vanhempi haluaa ryhtyä hommaan niin hänelle se suotakoon ja yhteiskunnan tehtäväksi jää tarjota apua.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Itselleni oli täysin selvää jo ikäni puolesta että jos seulassa selviäisi jotain vakavia poikkeamia niin olisin päätynyt aborttiin. En olisi ehkä itse pystynyt, jaksanut hoitaa lastani aikuiseksi asti. Eikä ajatus laitokseen päätyvästä lapsesta tuntunut ollenkaan hyvältä.

Ole iloinen joka päivästä kun pääset omin jaloin postilaatikollesi.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Sairastunut sikiö ei tiedä tulleensa abortoiduksi, mutta saattaa joutua kärsimään vammastaan mikäli saavuttaa jonkinlaisen tietoisuuden asteen. Koulun etiikan kursseista huolimatta se aurinko ei aina paista risukasaan ja ihmiset voi olla ihan oikeasti sairaita.

I rest my case. En olisi itse voinut paremmin sanoa.

Miksi olla vaikea kun voi vähällä vaivalla olla täysin mahdoton?

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Arkistoitu

Tämä aihe on arkistoitu, siihen ei voi enää vastata.

×
×
  • Luo uusi...