Sectio ja synnytyspelko

[OldOne]

Osku puhuu ku mun exä: Se kirjoitti synnytyksen aikana mun päiväkirjaani (kaikkea sitä pitikin olla mukana...  :nauraa:) että "potilas antoi ylen"  :)

Heh, yritän tarkoituksella puhua 'synnyttäjästä' kolmannessa persoonassa, potilaana, koska täällä ei o tarkotus revitellä omilla potilaskertomuksilla vaan puhua ammatillisesti ammattiasioista ;)

http://hoitajat.net/foorumi/index.php?topic=13682.0

[ST72]

Eikä välttämättä saa sektiota vaikka olisi hyvä syykin olemassa. Kuullut näitäkin.

Kuullut-schmuullut. Kerro nyt ihmeessä mikä se hyvä syy oli, tai muuten tää nälvintäsi on ihan turhaa. Ei se syy ole voinut olla hyvä, koska hyvän syyn takia sektio tehdään aina. Siinä on kuitenkin kahden tai useamman ihmisen henki kyseessä.

Mun mielestä hyvä syy on se, että edellinen lapsi on vammautunut synnytyksen yhteydessä.

Tarkoitus ei ollut nälviä ketään.

[Kerde]

Minua kiinnostaisi kuulla miten synnytyspelkoisiin suhtaudutaan oikeasti alan ihmisten keskuudessa?

Niin paljon kuulee sellaista äideiltä, että väheksytään ja joudutaan "taistelemaan" sektio pelon vuoksi.

Leikkurissa hoitavana osapuolena suunniteltun sektioon tulleesta potilaasta ohjaajani kommentoi minulle "joo tääkin on tällainen pelkodiagnoosilla.." Jotenkin vähän ikävään sävyyn.

Oon jäänyt miettimään tätä asiaa.

Mä en ymmärrä miks AINA oletetaan että synnytyspelko tarkoittaa halua synnyttää sektiolla seuraava.

Henk.koht itse olen ollut tokan luomusynnytyksen jälkeen pelkopotilaana ennen raskautta ja raskauden aikana ja kyllä TODELLA paljon sain tehdä työtä sen eteen, että EN SYNNYTÄ SEKTIOLLA. Oli hirveän vaikea lääkärin ja kätilön ymmärtää mikä mua pelottaa, jos alatiesynnytys on aiheuttanut traumat ja silti haluan edelleen alatiesynnytyksen.

Ehkä kaikilla pelkopotilailla on kokemus, että joutuu taistelemaan oman päätöksensä eteen? Se ei varmaankaan tule lääkärin tai kätilön asenteesta vaan on ihan itsestä lähtöisin oleva kuvitelma siitä, että tää on taistelua oman päätöksen eteen. Tosi asiassa se onkin vain perusteellisesti perusteltu päätös, joka tuntuu "taistelulta".

[Vieras: Sara]

Mielenkiinnolla olen lueskellut näitä.

Ensikertalaisen osalla on ihan luonnollista minustakin pelätä tuntematonta, mutta kuinka moni sitten oikeasti päätyy sectioon pelon vuoksi?

Pahinta on kyllä sanoa "on sitä ennenkin synnytetty"  ;D

Mulla ei oo tästä omakohtaista kokemusta.

[Kerde]

Ensikertalaisen osalla on ihan luonnollista minustakin pelätä tuntematonta, mutta kuinka moni sitten oikeasti päätyy sectioon pelon vuoksi?

Vaikkakin Suomessa synnytyskuolleisuus on vähäistä (keskimäärin muistaakseni 7 äitiä vuodessa kuolee) niin synnytys ei edelleenkään ole mikään riskitön homma. Joten kyllä varmasti kaikki jonkinlaisen pelon takaraivossansa tuntee (jos tiedostaa riskit).

Ja lapsikuolleisuushan on vielä suurempi. Meille sanottiin koulussa, että syntymä on elämän toisiksi vaarallisin hetki. Mun mielestä on luonnollista pelätä lapsenkin puolesta, koska äidit (varmaan isätkin) pelkää jatkuvasti kaikkea sen lapsen puolesta. Eri asia sitten kun ne pelot ylittää normaalin rajan.

Mun mielestä se synnytys on "tuntematon" ollut joka kerta. En tiedä koiteltiinko mua rauhoitella naikkarilla tällä, mutta väittivät että synnytyspelko on yleisintä tokan synnytyksen jälkeen. Sitä en tiedä moniko päätyy sektioon sen takia.

[Vieras: Liisa Ihmemaassa]

Minulla on tähän vain "potilaan" näkökulma, mutta yliopistollisessa asiaan suhtauduttiin hienosti, paikallisessa neuvolassa hivenen yliolkaisesti. Onneksi otin asian puheeksi neuvolalääkärin kanssa, jolta sain lähetteen pelkopolille hyvissä ajoin. Terveydenhoitajan mielestä sinne mennään vasta reilusti 30+ viikoilla.

Alatiesynnytykseen päädyin omasta tahdostani toisellakin kerralla, tietyillä reunaehdoilla, jotka oli ylös kirjatut. Pelkopolilla käymiset valoivat uskoa siihen, että uskaltaisin yrittää. Lääkäri siellä sanoi mielestäni hienosti:" Minusta on turha pelotella pelkäävää synnyttäjää enää tässä vaiheessa sektionriskeillä. Saat sektion, mutta anna meille tilaisuus auttaa: aloitetaan käymällä ensimmäinen synnytys läpi...". Kaikki sujui kuten oli sovittu; paitsi että spinaalipuudutus ei onnistunut, ensimäisellä kerralla epiduraalipuudutus ei onnistunut. Kolmatta en mene enää synnyttämään. Sektion koin ensimmäisellä kerralla, se oli ihan ok. Mikä vaan olisi ollut siinä vaiheessa, kunhan se kaikki vaan loppui.

Toisen synnytyksen jälkeen oli kaikesta huolimatta upea olo; koko ajan oli turvallinen olo eikä mistään tarvinnut itse huolestua; aina kerrottiin missä mennään ja varmisteltiin, että oletko edelleen tätä mieltä jne. jos piti synnytyksen "suunnitelmaa" muuttaa.

Kätilö hoiti ylitöinään synnytykseni loppuun ja tuli seuraavana päivänä tapaamaan vielä osastollekin. Missään vaiheessa en kokenut vähättelyä tai muuta negatiivistä, päinvastoin.

Liisa

[hippis]

Kyllä Suomessa sittenkin on hyvä synnyttää: http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2010083012263683_ul.shtml?ref=kn

No siinä on ammatillisuus vähän hukassa :shock:

Järkyttävää, mitkä seuraukset toisille. :(

[Veera]

Ja itse aiheeseen sen verran, että alunperin taisi aiheessa olla kyse synnytyspelosta, joka liittyy kai useimmiten alatiesynnytykseen, josta seurauksena se että halutaan ennemmin suunniteltu sectio. Ja kysymys kuului että miten suhtaudutaan siihen sectiotoiveeseen synnytyspelon takia? Toki on varmasti niitäkin jotka pelkäävät sectiota, mutta harvemmin olen kuullut heistä puhuttavan "synnytyspelkoisina". Saatan olla väärässä?

Itse kävin synnytyspelkopolilla ekan hätäsektion jälkeen, nimenomaan koska pelkäsin sen kokemuksen uusiutuvan. Aluksi sain kyllä sekä lääkärille että kätilölle kovasti selittää, etten pelkää alatiesynnytystä (no toki sitäkin pikkuruisen) vaan hätäsektiota. No keskustelusta oli hyötyä ja tehtiin suunnitelma synnytyksen hoitamiseksi.