Jump to content
MAINOS

Omat voimavarat hoitotyössä


Jackie

Recommended Posts

Liikunta auttaa jaksamaan, kotona lähinnä haukun kaikki pystyyn huh.gif. Jotenkin on nykypäivän työympyröistä tullut itselleni sellainen suorituspakko, että kotikin on vain vittumainen taistelutanner, jossa muut sotkevat ja minä (marttyyri) siivoan. Vaan olen sentään hiukan lakannut siivoamasta, kun nyt pitää saada liha kiinteäksi kesää silmälläpitäen. Rehellisesti sanottuna olen perheen puolesta melko surullinen siitä, että olen aina pahalla päällä ovesta sisään tullessani. TOIVON, että kunhan löydän työn, jossa tienaan edes sh:n palkan, tilanne korjaantuu. Tätä nykyä vain mukavat työkaverit pitävät minut paikoillani. Inhottaa olla orja töissä ja kotona. Seuraavassa jobissa en palvele.

Ja Luutuhkimo, kaikki sympatiat sulle. Tuota olen itsekin pelännyt/odottanut, että koska lopullinen romahdus tapahtuu ja "avaan sanaisen arkkuni" väärälle kohteelle... Tai sitten tulee se loputon itku.

"Minä väsytän itseni työssä jota siksi teen, että pimeän hetkellä äänet niin on sanoneet..."

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Kyllä on voimavarat hakusessa.

- uusi pepaky vielä täysin alkutaipaleilla

- jumalaton kiire

- töitä ei voi tehdä niin hyvin kuin ne haluaisi

-ihmiset haukkuvat toisiaan ja kohtelevat toisiaan kuin pahaset kakarat hiekkalaatikolla

-eräs lekuri on kuin noita-akka, jota kaikkien on kunnioitettava ja kiltisti toteltava

-työntekijöitä liian vähän

-lekureiden kollegiaalisuus hipoo jo pilviä

-töissä ei saa enää edes nauraa, eikä puhua kuin sipisemällä

MÄ EN JAKSA!!!!

työ olisi ihanaa, ja asiakkaistakin tykkään, mutta kun ei anneta mahdollisuuutta tehdä sitä niin hyvin kuin vain voi..

tänään meni jo itkuksi.. cry.png

The Ämmä

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

eihän tää mulle mikään helppo paikka ole mennä lääkäriin valittamaan totaalista väsymystä. Minä, joka olen aina tarkka ja täsmällinen työssäni. Otan vastuuta ja teen hommani. Olenkin yht äkkiä aivan totaalisesti työkyvytön. Jotenki toivois, että olis mieluummin selkä paskana kuin että pään takia saikulla. Syyllisyys ja häpeä. Niitä kun ei tarvis tuntea, mutta niin vain tekee. cry.png

Miksihän se lääkäriin meno on aina niin vaikeaa "jonkun pikkujutun takia". Itse kituutan töissä, vaikka rannetta koskisi miten, koska on niin "pieni" vaiva. Vaikkakin, pitäisi vaan mennä ja pyytää saikkua - syyllisyyttä tuntematta. Etenkin tuollaisessa tilanteessa, kun alkaa oma elämä mennä pilalle töiden takia.

On todella rankkaa, kun vastuu kaatuu yhden henkilön niskaan aina vaan.. Minäkin olen huomannut, että tietyt työt kaatuu miun päälle ihan sen takia, että olen sattunut niitä useasti tekemään - kun muut ei tee. Tästä eteenpäin niitä ei kukaan teekkään, vaan kaikki olettaa että teen. Rankkaa todellakin, kun työt pitäisi jakaa niin, ettei yhden tarvitse huolehtia kaikesta. Stressiä pukkaa, jos on pitempiä vapaita/lomia kun miettii ennen lomaa, että mitä pitäisi tehdä (esim. tilata vaippoja) koska muutoin ne saattavat olla ihan loppu kun palaa töihin. Nämä ajatukset tuppaa sitten tulemaan kotiinkin ja uniin..

Töissä pitäisi puhua näistä asioista, jotka itse kokee raskaiksi. Työn jakaminen kaikkien töissä olevien kesken olisi ensimmäinen askel parempaan työarkeen.. Helpommin joskus sanottu kuin tehty  :)

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Arkistoitu

Tämä aihe on arkistoitu, siihen ei voi enää vastata.

×
×
  • Luo uusi...