Jump to content
MAINOS

Vanhuksen hyvä/arvokas kuolema


pingu

Recommended Posts

No niin,siinäpä se kysymys sitten tulikin. Eli siis millainen on teidän mielestä vanhuksen hyvä ja arvokas kuolema? Tästä varmaan aiemminkin ollut keskustelua..

Töissä yönä minun yövuoron aikaan löytyi kierrolla kuollut asukas. Ei ollut terminaalivaiheen potilas virallisesti paperilla mutta omaisten toiveenakin oli jo että "vain hyvä,inhimillinen hoito. Ei mitään ylimääräistä" Asukas olikin ollut jo pitkään väsynyt mutta sinä iltana hän oli ollut yllättävä virkeä ( ollut tosin monta vuotta vuodepotilas) Omaisille yöllä suruviesti ilmoitettiin ja vainajan laitto aloitettiin ohjeiden mukaisesti. Omaistekin asian yllättävän hyvin ottivat. Olivat toisaalta onnellisia kun ei enää omaisella ole kipuja yms.

Mutta mutta..aamu kun tuli ja toi tullessaan ko.yksikön aamuvuoron alkoi hirveä huuto ja yöhoitajien syyllistäminen. Milloin viimeksi katsottu,miksi ei ole hoidettu,miksi tehty niin tai näin.. Tuntui, että hoitajille oli asukkaan kuolema liian vaikea asia hyväksyä. Oli jo kieltämättä sellainen olo että työparin kanssa oltaisiin aiheutettu kuolema. Näin ei tietenkään ole. Eli näköjään myös hoitajilla on hankalaa hyväksyä sen "oman" pitkäaikaisen asukkaan kuolema. Mikä siinä kuolemassa on kamalaa? Varsinkin jos toinen on saanut rauhassa nukkuessaan kuolla omaan sänkyyn. Minusta se oli kaunis kuolema,jos näin voi nyt sanoa.

Miten muuten muualla toimitaan vainajan kuolinhetkellä yllä olleiden vaatteiden kohdalla? Siitäkin saatiin kuulla kun oltiin niin julmasti yllä olleet vaatteet jätesäkkiin laitettu..Mutta minulle ja työparille on opetettu että vainajan yllä olleet vaatteet laitetaan roskiin. Ei siis enää pestä. Sillä perusteella että ihminen alkaa hajoamaan heti kuoltuaan. Ja näin on meillä toimittu muidenkin kohdalla. Nyt vain käytäntö oli hirveä,kamala ja niin väärin..

Tästä nyt tuli sekava kirjotus mutta itsekin väsynyt nyt ja vähän mielipaha kun tulee hirveät huudot vaikka parhaansa yrittänyt on. Ja ihan nyt vain ohi aiheen, että meitä 2hoitajaa yössä ja noin 40 hoidettavaa yössä..Siinä ei enää ihmeempiä ehditä jos jotain yllättävää tapahtuu..

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Ihan oikein tehty, ettei elottomana löydettyä ryhdytty elvyttämään, sanoi ne työkaverit siitä mitä tahansa. Oliko vainajan vaatteet omat vai sairaalan? Kun en saanu selville tosta viestistä? Niin tai näin, pääsääntöisesti vaatteet säästetään -omat vaatteet annetaan (pesemättöminä) omaisille- Monet omaiset ei kylläkään niitä haluu mutta on kohteliasta kysyä.  Ja sairaalan vaatteet pyykkiin. Toki jos sairaalan vaatteet on eritteistä koppuraiset tai muuten törkyset voi ne heittää surutta roskikseen.

Älä mitään mielipahaa tunne.  :nauraa:

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Minusta tuo sinuun ja työpariisi kohdistuva reaktio on ihan tyypillinen paikoissa, joissa ei usein kuole potilaita. Hoitajat menevät paniikkiin kun eivät osaa asiaa käsitellä. Älä siis välitä siitä. Meillä vainajan omat vaatteet/tavarat annetaan omaisille. Jos he eivät niitä halua pitää, pyydämme heitä hävittämään ne itse. Sairaalavaatteet laitetaan tavalliseen likapyykkisäkkiin, josta ne menevät keskuspesulaan pestäviksi ja uudelleen käytettäviksi. Sääntönä on, ettei laitosvaatteita saa heittää roskiin vaikka ne olisivat hyvinkin likaisia.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Niin vaikea sanoa, meillä periaatteessa pitää olla DNR päätös tehtynä että voi elottomana löydettäessä jättää toimimatta. En tiedä mitä laki sanoo, jos omaiset päättäisivätkin nostaa jonkinlaisen kanteen? Suurimman osan potilaiden kohdalla tuo DNR asia on ensimmäisiä asioita osastolle tullessa jota pohditaan lääkärin, omaisten, potilaan (jos pystyy) kanssa.

Terve järki sanoo, että oikein toimittu. Hyvä kirjaaminen vaan tapahtuman jälkeen, koska ei ilmeisesti ollut odotettavissa oleva? Kirjaaminen tietysti aina tärkeää. Vaatteet meillä menee pyykkiin, jos ei näkyviä tahroja ym.

Muoks. Tietysti jos on selkeästi havaittavissa lautumia ym. on perusteltua jättää elvyttämättä. Vaiketa tilanteita, varsinkin yövuorossa.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Kyllähän elottomana hoitolaitoksesta löydetyt ovat käytännössä kuolleita. Jos elottomuuden alkuajankohdasta ei ole mitään käsitystä ja sekundaariset kuoleman merkit ovat havaittavissa, niin elvytyksen aloittamiselle ei ole mitään perustetta. Täysin turhaa on myös hoitajia kenenkään syyllistää jos kahden hoitajan vastuulla on 40 potilasta. Tuollaisella miehityksellä kun tehdään töitä, niin hyvä jos tunnin-parin välein ehtii käydä potilaita kurkkaamassa.

Potilaan omat vaatteet on ollut tapana antaa omaisille. Itse laitan ne sellaiseen pussiin jonka löydän. Jopa jätesäkkiä olen käyttänyt. Eikä kukaan ole alkanut asiasta valittamaan. Jos joku pitää vaatteiden laittamista jätesäkkiin julmana, niin se on pelkkää turhasta itkemistä.

Failure is always an option

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Siis en työskentely sairaalassa vaan hoitokodissa, saman katon alla on dementia ja palveluasumisen puoli. Eli siis vaatteet olivat vainajan omat. Ja kuolematkin on tuolla ihan odotettavissa olevia,hetkellä millä hyvänsä koska talo täynnä monisairaita vuodepotilaita ( siis tällä dementiapuolella) Jostain syystä DNR päätösiä ei monellakaan ole vaikka on päivän selvää että tuolta paikasta ei lähdetä kuin arkussa. (tai erästä asukasta lainatakseni "emminä ennää teältä maha juhannustansseihi lähteä")  Että hoitajien törkeys ei ehkä ihan sillä "yllättävyydellä" ole perusteltua.

Oltaisiinhan me varmaan voitu se ambulannssi siihen tilata elvyttämään mutta kun henkilö oli todella selväsi kuollut niin olisi ehkä ollut typerää vain siksi että oma selusta on turvattu. Nimittäin yhdesti aikaisemmin on näin toimittu ja siitäkin vaan sanomiset irtosi. Eikä siinä ollut muuta kuin ottivat ekg:n ja asystole oli. Kiitos ja hei. Tässä tapauksessa ei tietoa tarkasta kuolinajasta mutta jotain suuntaa antaa varmaankin se,että 2h sitten hengissä hänet nähty ja sillä hetkellä kun hänet kuolleena löydettiin ei kuolonkankeutta ollut havaittavissa mitenkään isommissa määrin ja lautumiakaan ei kovin selvästi ollut havaittavissa.

Mutta niin tai näin, minulla työparilla on puhdas omatunto kun tiedetään että hoitamatta ei ole jätetty ja parhaamme tehtiin vainajan laitossa (mikä ei sekään ollut hyvä)

Onneksi alkoi vapaat niin minulle ihan he###tin sama mitä ne siellä märehtii ;D Pitänee ensi kerralla vainaja jättää kaikkine paskoineen laittamatta niin olisi toisilla hyvä mieli ja menisi  heille mieliksi..no ei vais, ärsyttää vain niin tuommonen turhan napina heidän puoleltaan,isot ihmiset.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Outoa porukkaa teillä töissä ;D Mikäs sen kauniimpi tapa vanhuksen kuolla kuin omaan sänkyyn rauhallisesti. En ole missään pikäaikaishoitopaikassa työskennellessäni törmännyt edes ajatukseen, että kuolleena löydettyä vanhusta pitäisi edes yrittää elvyttää. Mielestäni toimitte aivan asiallisesti ja turha ottaa "paiseita" työtovereiden epäammattimaisesta käytöksestä.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Todella kummallista käytöstä työkavereilta. Ymmärtää jos pitkäaikainen asukas menehtyy, niin asiaa voi surra. Mutta ennen kaikkea hoitajilta voisi odottaa ammattimaista käytöstä asiaan, ei syytöksiä ketään kohtaan. Ei varmaan ole kenellekään yllätys että joskus se lähdön hetki koittaa. Ja mikä todella sen kauniimpaa kuin kuolla siellä missä on pidempään ollut ja vielä yöllä nukkuessa.

Hyvää vapaata pingulle!

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/67852.shtml

Tähän aiheeseen sopiva juttu.

Meillä vasta toissa yönä kuoli yksi asukas. Kipulääkkeitä annettiin heti kun vähääkään huomattiin, että mummelilla alkoi olla kipuja. Itse hän ei enää loppu vaiheessa osaanut vastata onko kipuja vai ei.

Meillä muutenkin tuntuu toimivan saattohoito osastolla erittäin hyvin. Loppuun asti niin hyvä hoito kun vaan mahdollista.

Jotenkin tuo, että yökköä syyllistetty, on niin tuttua JOKA asiassa. Ikuisuuskysymys tuntuu olevan tämä yökkö vs päivävuorolaiset. Meillä osastolla vakiyökkö käytäntö, mutta kaikki ovat joskus tehneet kolmessa vuorossa hommia, osaavat arvostaa meitä yökyöpeleitä.

Yhdessä hoivakodissa jossa olin yökkönä, meillä oli terminaalivaiheenpotilas. Huomattiin, että enää ei ole kyse kuin tunneista. Yö oli tulossa. (itse siis olin vapailla, vastapari valvomassa) Päivävuorolaisista sitten yksi ilmoitti että hän voi jäädä saattohoitamaan, jotta vakiyökkö saa omat hommat yöllä hoidettua. Niin tämä potilas sitten nukkui yöllä pois. Tämä päivävuorolainen keskusteli paljon omaisten kanssa, jotka olivat paikalla. Keitti heille kahvit ja tuki heitä surun keskellä.

Tuli seuraava päivä, ja akkalauma saapui aamulla aamuvuoroon, helvetti oli irti. Mua hävetti niiden harakoiden puolesta. Yökköä mollattiin, päivävuorolaista joka yössä oli, syytettiin. Kaikki olivat niin p*rkeleen katteellisia, ehkä heidän mielestään nyt yksi sai kirkkaamman kruunun.

En edes enää muista mitä kaikkea paskaa tämä päivävuorolainen sai niskaansa. Minusta hän oli tehnyt hienon ja kunnioittavan työn.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Kuulostaapa kummalliselle joidenkin työkavereiden kommentit  ;D  Vanhustyössä kun ei mielestäni voida puhua yllättävistä kuolemista, vaikka kyseinen henkilö virkeä ja hyvävointinen olisikin. Todennäköisyys kun kuolemalle vääjäämättä kasvaa ikääntyessä. Itselläni kokemusta n. 5 vuotta vuodeosasto työskentelystä ja sen perusteella nostaisin kivunhoidon tärkeimmäksi elementiksi, varsinkin terminaalivaiheessa. Siinä vaiheessa aivan turha pihtailla kipulääkkeissä.

Ja vastauksena alkuperäiseen kysymykseen hyvästä kuolemasta, tulee mieleen tapaus omasta työhistoriasta. Yövuoro oli lopuillaan ja avustin erään vanhan herran WC:hen ja sen jälkeen takaisin vuoteeseen. Aamuvuoro oli löytänyt papan täysin samasta asennosta -kyljellään, kädet posken alla- kuin mihin hän oli sänkyyn päästyään ruvennut. Tässäkään tapauksessa ei mitään ennakko-oireita ollut, ainoastaan suht korkea ikä.

- Ei tarinoita vuodet vaihda, ne vaihtaa vain kertojat -

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Omaan mieleeni on jäänyt hyvin erään työkaverini kommentti, kun mentiin hänen kanssa erääseen yhden hengen huoneeseen. Huoneessa oli lähes 100v. vanhus, jonka kuolemaa oli odotettu jo kauan. Viimeisinä päivinä vanhus oli kivulias (ja kipua myös lääkittiin hyvin), ei enään syönyt eikä puhunut, sinnitteli vain. Kun sitten työkaverin kanssa huoneeseen menimme, oli vanhus nukkunut pois. Hän oli hyvin levollisen ja rauhallisen näköinen: silmät kiinni, suu hieman auki ja kädet ristissä rinnan päällä. Työkaveri käveli vanhuksen sängyn viereen ja silitti tämän hiuksia ja totesi samalla hiljaisella äänellä: "Hyvä jumala, kiitos!"  cry.png. Tilanne oli vain jotenkin niin liikuttava ja omalla tavallaan kaunis.

- Sinähän olet väsynyt, kun on oikein pussitkin silmien alla!

- Ei ne oo pussit, ne on tissit!

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Nyt on vapaat vietetty ja kiukkua purettu  *pyhimys* Huomenna olisi sitten taas mentävä. Saa nähdä vieläkö asiasta jauhetaan ja uskaltaavatko tulla päin naamaa sit sanomaan  :o Gartsun kuvaus akkalaumasta oli suoraan meidän työpaikalta nuin yleisesti ottaen muutenkin..Aina ovat napit vastakkain ja kateellisia asiasta kuin asiasta. Vaan huomennapas sit nähdään mikä on nyt päivän polttavin puheenaihe meidän puljussa..Onko joku onneton nakannut likaiset hanskat lattialle roskiksen viereen.. ;)

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Nyt on vapaat vietetty ja kiukkua purettu  ;D Huomenna olisi sitten taas mentävä. Saa nähdä vieläkö asiasta jauhetaan ja uskaltaavatko tulla päin naamaa sit sanomaan  >:D Gartsun kuvaus akkalaumasta oli suoraan meidän työpaikalta nuin yleisesti ottaen muutenkin..Aina ovat napit vastakkain ja kateellisia asiasta kuin asiasta. Vaan huomennapas sit nähdään mikä on nyt päivän polttavin puheenaihe meidän puljussa..Onko joku onneton nakannut likaiset hanskat lattialle roskiksen viereen..

OT. Taidat olla mun entisessä työpaikassa.. ;)

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

  • 1 kuukausi myöhemmin...

Anna akkojen puhua. Pääasia on, että tiedät tehneesi oikein, eikä siinä olisi voinut tehdä mitään toisin. Vaatteiden laitto roskikseen oli ehkä vähän outoa, en ole siitä ikinä kuullut, mutta mitä sitten...vaatteet ovat roskiksessa, tuskinpa niitä olisi omaisetkaan käyttäneet.

Näitä kuolleena löytyneitä on aina ollut ja tulee aina olemaan, mikäpä sen hienompi tapa mennä, kirjaimellisesti nukkua pois. Itsekkin yllätysvainajia muutaman urani aikana löytäneenä, tiedän, että aina vähän kaihertaa, että olisiko minun pitänyt edellisellä kierrolla huomata jotain, mutta selvännäkijoitähän me ei olla, ainoastaan hoitajia.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Minäkin olen yksityisellä hoitokodissa töissä, ja vielä viime vuonna, jos potilas kuoli, piti ensin soittaa ambulanssin, joka tuli toteamaan, että kuollut on. Ne soitti poliisille, jostain rikosyksiköstä täällä kävi kaksi konstaapelia toteamassa että kuollut on. Ne sitten soitti ruumiille kyydin. Oli se hitonmoinen rumba, mutta tämä on koti, ja jos joku kuolee se on kotikuolema (periaatteesa). Nykyisin ei tartte kun soittaa 10023, josta sitten lääkäri tulee (aamulla) toteamassa kuoleman. Koska me valvotaan yksin, me ei ruumista laiteta, vaan se jää siihen, pientä siistimistä vaan, muttei pesemistä, pukemista, sitomista.

Eri asia on jos kuolema on ns. yllättävä, eli ei ole saattohoidossa tai terminaalivaiheessa, silloin pitää olla se poliisirumba.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Nykyisin ei tartte kun soittaa 10023, josta sitten lääkäri tulee (aamulla) toteamassa kuoleman. Koska me valvotaan yksin, me ei ruumista laiteta, vaan se jää siihen, pientä siistimistä vaan, muttei pesemistä, pukemista, sitomista.

Eikö ne vainajat ala jo haisemaan jos kesähelteillä tuntitolkulla odotellaan ensin lääkäriä toteamaan kuolema ja sen jälkeen monosta?

Failure is always an option

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Eikö ne vainajat ala jo haisemaan jos kesähelteillä tuntitolkulla odotellaan ensin lääkäriä toteamaan kuolema ja sen jälkeen monosta?

Meillä myös säilytetään vainaja talossa, ilman kylmiötä seraavaan päivään. Kyllähän se alkaa hieman tuoksahtamaan talvellakin, ei niitä huoneita niin kylmäksi saa.

Meillä soitetaan aina lääkärille, jos ihminen kuolee. Lääkäri jos kylällä (arkipäivänä tälläinenkin ihme saattaa olla) tulee tietysti samantien katsomaan. Muulloin yleensä tulee ohje, että vainajan saa lähettää kirkon ruumishuoneelle, jossa sitten lääkäri käy kuoleman toteamassa, sitten kun on kylällä muutenkin.

Pihataloon on ainakin ennen tulleet poliisitkin paikalle. Sinne kyllä tosi harvoin ketään kuolee ja silloin ei ainakaan sattumalta yöllä löydetä, kun sinne mennään vaan hälytyksiin.

Meillä öisin myös yksi yökkö. Jos kuollut löytyy alkuyöstä keskiyöllä, niin useimmiten omat yököt ovat vainajan laittaneet. Heillä on kyllä lupa soittaa lähellä asuvia työntekijöitä tai ensivastetta apuun näihin tilanteisiin. Aamuyöstä jos löytävät vainajan, niin silloin saattavat jättää aamuun, mutta silloinkin jäävät usein itsekin laittamaan. Meillä kun monet kuitenkin vuosiakin talossa ehtii asumaan, niin kohdalle sattuessa jokainen haluaa hoitaa asian loppuun asti.

Meillä ei ole kyllä koskaan hoitajia syyllistetty, kun joku kuolee. Vanhuksen kohdalla yllättäväkin lähtö kuitenkin aika ymmärrettävä juttu. Varsinkin kun kyse jo vuodepotilaasta.

Itselle on käynyt kerran niin, että aamulla rapsalla sanoin yhdestä ihmisestä "ei erikoista, nukkunut hyvin, tosi rauhallisesti nukkui kun tuossa vielä  kurkkasi". Minulla on sellainen tapa, että työvuoron lopussa, ennen rapsaa, kierrän vielä hoitopuolen huoneet niin, että ovelta kurkin kaikki. Illalla kuulin sitten tämän ihmisen löytyneen aamulla kuolleena. Todennäköisesti siis minun viimeisellä kurkkauksella teki juuri lähtöä, kun arvoitu kuolinaika oli puoli 7.Minä tietysti järkytyin ja syyllistin itseäni, kun en huomannut mitään. Lähtö oli ollut rauhallinen, olivat kovasti koittaneet aamulla herätellä, näytti ihan nukkuvalta. Tällä työkaverit lohduttivatkin ja sanoivat, että minunkin havaintoni vahvisti sen, että tämä ihminen oli päässyt ihan rauhallisesti kivutta pois.

On ne niin erilaiset raulit, toinen on herkkä ja ujo, toinen taas suuna päänä

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Nykyisin ei tartte kun soittaa 10023, josta sitten lääkäri tulee (aamulla) toteamassa kuoleman. Koska me valvotaan yksin, me ei ruumista laiteta, vaan se jää siihen, pientä siistimistä vaan, muttei pesemistä, pukemista, sitomista.

Eikö ne vainajat ala jo haisemaan jos kesähelteillä tuntitolkulla odotellaan ensin lääkäriä toteamaan kuolema ja sen jälkeen monosta?

Kyllähän ne vähän alkaa haiskahtamaan, mutta kun ei tuu niin ei tuu. Totesi kerran että pistäkää kylmiöön. Mihin, arkkupakastimeenko, kun kylmiötä ei ole? Olis kyllä helpompi jos voisi tilata Monosen heti, ja lekuri kävis sitten kattomassa että ihminen on kuollu kunhan kerkee.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Arkistoitu

Tämä aihe on arkistoitu, siihen ei voi enää vastata.

×
×
  • Luo uusi...