Hoitajien suhtautuminen mt-ongelmiin

[Sijaishoitaja]

Olen ollut sijaisena muutamilla osastoilla, joissa on ollut mt-ongelmista kärsiviä hoitajia. Toisten hoitajien suhtautuminen heihin on herättänyt ihmetystä; syrjintää ja halveksuntaa, ehkä pelkoa? Haluaisin kuulla kokemuksianne muiden suhtautumisesta, oletteko olleet tekemisissä kyseisistä ongelmista kärsivien hoitajien kanssa? Mikä heistä tekee niin "erikoisia" että pitää haukkua selän takana? Miten heitä voi puolustaa kun muut syrjivät?! Itse olen joutunut hankalaan tilanteeseen yrittäessäni puuttua hankalaan tilanteeseen.

[Vieras: Eristyshoitaja]

Itse ainakin suhtaudun heihin siinä missä muihinkin kollegoihin. He eivät ole sen huonompia työntekijöitä kuin muutkaan. Itse tiedän muutaman masennusta sairastavan hoitajan ja hommansa hoitavat kuten muutkin.

Vähän ot menee mutta mitä mieltä olette seuraavasta asiasta tätä asiaa läheltä liipaten: onko työntekijä huono työntekijä jos tiedetään et ko hoitaja käyttää alkoholia runsaammin vapaa-aikana, mutta ei ole sairauslomalla asian takia ja työnsä hoitaa moitteettomasti. Ei pahalla mutta monesti tuntuu että esimies taho tuppaa syrjimään tavalla tai toisella tällaisia hoitajia. minusta se ei ole reilua jos hommansa työpaikalla hoitaa. Asia on sitten eri jos on jatkuvaan saikulla viinan käytön takia. Mitä mieltä muut olette?

[Vieras: meho]

Mun työkavereissa on ollut varmastikin mt-ongelmaisia hoitajia, mutta eivät he ole asiaa julkisesti huudelleet. Luulen, ettei heitä voi erottaa päältä päin ihan noin vain. Masennusta on vähän joka toisella ja työyhteisössä se ilmenee usein ärtyisyytenä. Oikeasti depressiviset ovat olleet sairaslomilla ja sielä palattuaan ihan ok.

Runsaasti päihteitä käyttäviä on joka työporukassa. Ja kuten joku jo sanoi, niin ihan sama mitä työkaverit tekevät vapaa-ajallaan kunhan hoitavat työnsä hyvin. Muu ei kuulu mulle ainaskaan tippaakaan. Esimiehelle olemme ilmoittaneet nytkin työyhteisössämme olevan hoitajan juomisen/lääkkeiden käytön vuoksi tapahtuneista virheistä kentällä, mutta siihen ei ole pomo sen kummemmin ottanut kantaa ja asia jäi siihen.

Eräässä työyhteisössä työkaveri ohjattiin hoitoon alkoholiongelman vuoksi. Eräässä toisessa paikassa ei ohjattu, vaikka oli selvästi päihtynyt työaikana.

[Oinaspässi]

Jos hommat sujuu, niin eihän siinä mitään ongelmaa ole. Jos on, niin se on muiden päässä. Onhan noita apuja ja keinoja, joita moni käyttääkin. Ihmisiähän tässä vaan ollaan.

Jokainen taaplaa vapaa-ajallaan mitä lystää, hyvä niin. Nappi huuleen ja tukka tuuleen, kyllä se elämä siitä piristyy!! ;D

[Vieras: meho]

Joo, sitä paitsi vähänkin poikkeavasti käyttäytyvä, ajatteleva tai regoiva henkilö leimataan aika nopeasti jollakin tapaa mt-ongelmaiseksi. Valitettavasti näin vain on. Kaikki eivät mahdu samaan normiin eivätkä kaikki suvaitse erilaisuutta. Myöskään hoitoalalla. Kannattaa olla aika varovainen jos lähtee ilman faktatietoa tiedustelemaan työkaverinsa sielunliikkeistä.

[eh-neito]

Jos hommat hoituvat niin en näe mitään syytä miksi ongelmaan (oli se sitten alkoholiongelma, mt-ongelma tai mikä vain) pitäisi puuttua työpaikalla.

Itselläni on ja on ollut työkavereita, joilla on jonkinlaista mt-ongelmaa. Eivät ne ihmiset työpaikalla ole erottuneet muista millään tavalla eikä suurin osa työporukasta ole edes ollut tietoinen asiasta. Hyvä niin, eihän se asia kenellekään kuulu jos se ei vaikuta työntekoon.

Mutta miksi ennakkoluulot mt-ongelmaista työkaveria kohtaan ovat niin vahvat - en tiedä. Kai se on se epätietoisuus aiheesta joka voi aiheuttaa jonkinlaista pelkoa tai vastaavaa... Sääli sinänsä. Ihmisiähän me kaikki vain olemme.

[Keep the faith]

Vähän ot menee mutta mitä mieltä olette seuraavasta asiasta tätä asiaa läheltä liipaten: onko työntekijä huono työntekijä jos tiedetään et ko hoitaja käyttää alkoholia runsaammin vapaa-aikana, mutta ei ole sairauslomalla asian takia ja työnsä hoitaa moitteettomasti.

Mä säästin tän tälle päivälle.

Lauseiden muodostaja oli siis Myllyhoitolaitoksen edustaja, kysyjänä minä. Hlö  puhui tänään "päihdeong. työyhteisössä", olimme n.1½h kuuntelemassa. Jospa siitä viriää vaikka muutakin keskustelua.

Hänen henk.koht. mielipide oli siis se, että yleisellä tasolla  puuttuminen työyht. häiritsevään päihdeong. on aina

-esimiehen velvollisuus

-työkaverin oikeus

Muutoin tuohon laatikossa olevaan kyssäriin totesi, että esimiehenä puuttuisi, valistaen ja ohjaten.

Ongelma odottaa kulman takana, olipa työsuoritteet nyt kuinka hyviä tahansa.

Mutta simputtamalla tai piikittelemällä tai nakittamalla ns. likaiset työt kertoo tekijästään vain sen, että menetelmät puuttumiseen ovat kovin hakusessa.

Apuahan valistukseen ja ohjeistukseen saa, jos sitä edes vaivautuu etsimään.

[Oinaspässi]

Mutta miksi ennakkoluulot mt-ongelmaista työkaveria kohtaan ovat niin vahvat - en tiedä. Kai se on se epätietoisuus aiheesta joka voi aiheuttaa jonkinlaista pelkoa tai vastaavaa... Sääli sinänsä. Ihmisiähän me kaikki vain olemme.

Siinä ennakkoluuloisella puskee pintaan kaikki ne moskat ja paskat, jotka on käsittelemättöminä työntänyt aivojen takahuoneeseen. Sieltä ne sitten iloisena huiskuttaa, "Hei, mekin ollaan täällä, huhuu, älä unohda meitä!!" Ei toki kaikilla, mutta usein.

Voipi olla myös pelkoa, ettei kait tässä nyt joudu työkaveria terapoimaan ja sen huolia kuuntelemaan, mikä kyllä on ihan ymmärrettävää.

[Jaakko79]

Mutta miksi ennakkoluulot mt-ongelmaista työkaveria kohtaan ovat niin vahvat - en tiedä. Kai se on se epätietoisuus aiheesta joka voi aiheuttaa jonkinlaista pelkoa tai vastaavaa... Sääli sinänsä. Ihmisiähän me kaikki vain olemme.

Siinä ennakkoluuloisella puskee pintaan kaikki ne moskat ja paskat, jotka on käsittelemättöminä työntänyt aivojen takahuoneeseen. Sieltä ne sitten iloisena huiskuttaa, "Hei, mekin ollaan täällä, huhuu, älä unohda meitä!!" Ei toki kaikilla, mutta usein.

Voipi olla myös pelkoa, ettei kait tässä nyt joudu työkaveria terapoimaan ja sen huolia kuuntelemaan, mikä kyllä on ihan ymmärrettävää.

Psykiatrian puolella osataan ainakin näin näppituntumalta suhtautua huomattavasti paremmin ihmisten mielenterveys-ja päihdeongelmiin ja työyhteisö kykenee/osaa puuttua riittävän ajoissa asiaan, jos tilanne sitä vaatii. Somatiikan puolella päihdeongelmia ja mielenterveysongelmia katseltiin huomattavasti pidempään, eikä uskallettu tukea työtoveria, jos hänen elämäntilanteensa sitä vaati. Varmasti on myös poikkeuksia tähänkin. Psykiatrian puolella kuitenkin ko. asioiden kanssa ollaan työnpuolesta jatkuvasti tekemisissä ja sekä omasta että työtovereiden jaksamisesta pidetään enemmän huolta, koska työ itsessään on kuitenkin psyykkisesti kuormittavaa.

[SininenHattara]

Mielestäni tuo "vapaa-ajalla saa tehdä mitä haluaa" ei mene aivan yks yhteen. Esim. voiko lastensuojetyötä tehdä ihminen, joka vapaa-ajalla pahoinpitelee lapsiaan?

[Oinaspässi]

Rautalangastako tämä pitää vääntää? Mitä nyt normaalisti ihmiset tekee, normaaleja juttujaan!

[Naina]

Mielestäni tuo "vapaa-ajalla saa tehdä mitä haluaa" ei mene aivan yks yhteen. Esim. voiko lastensuojetyötä tehdä ihminen, joka vapaa-ajalla pahoinpitelee lapsiaan?

Menee nyt pilkun viilaukseksi, mutta totta helkkarissa voi, ei se työnantaja käy himassa

kattomassa/haastattele perheenjäseniä.

Kaikennäkösiä luurankoja löytyy mitä merkillisimmiltä ihmisiltä, harva kun esittelee niitä julkisesti.

[Sistah]

Esim. voiko lastensuojetyötä tehdä ihminen, joka vapaa-ajalla pahoinpitelee lapsiaan?

Kyllä voi ja todennäköisesti tekeekin. Eikä se tee hänestä - välttämättä - sen huonompaa lastensuojelun työntekijää, voi tehdä joissain asioissa paremmankin, koska hän totisesti ymmärtää miten monimutkaisia asioita perheen vaikeuksien taustalla voi olla, ja miten kukaan ei ole täysin paha, ei lasten pahoinpitelijäkään.

Ehkä ei tekisi hänestä kovin hyvää työntekijää, jos hän uskoisi, että lapsia PITÄÄ tai ON OIKEIN pahoinpidellä, kurittaa ruumiilliseti tai miksi sitä sanotaankin. Mutta on varmasti tavallista, että vanhemmat satuttavat lapsiaan ja ovat itsekin siitä kauhuissaan.

***

Jotta tämä viesti olisi tässä ketjussa paikallaan muistelen erään sairaanhoitajan suhtautumista mielenterveyden ongelmiin. Osastolle tuli nuorehko potilas (tapaturman/infektion vuoksi), hoitaja kommentoi muiden mukana miten mukavaa on saada välillä nuoria potilaita. Mutta kun tulohaastattelussa kävi ilmi, että potilas käyttää ssri-lääkettä, niin hoitajan suhtautuminen muuttui. Yhtäkkiä potilas oli "tavattoman vaativa" (oli ihan tavallinen ihminen keskellä yötä sairaalassa huonovointisena ja hädissään) ja muutenkin vastenmielinen.

[Vieras: meho]

Mielestäni tuo "vapaa-ajalla saa tehdä mitä haluaa" ei mene aivan yks yhteen. Esim. voiko lastensuojetyötä tehdä ihminen, joka vapaa-ajalla pahoinpitelee lapsiaan?

Tuo oli vähän kärjistetty kysymys, mutta kyllä se niin on, että lastensuojelussa on edusksi omata vähän omakohtaista kokemusta elämän varjopuolista. Sama pätee mielestäni ehdottomasti myös päihdehoitoon.

[Vieras]

Suurimpaan osaan työyhteisöistä mahtuu varmasti ainakin yksi päihdeongelmainen, yksi mielenterveysongelmainen, somaattisesti sairas, yksinhuoltaja, perheväkivallan uhri/käyttäjä jne... marginaaliryhmään kuuluva. Hoitajat ovat ihmisiä siinä missä muutkin kansalaiset. Kun työt hoituvat, se on pääasia. Ja kun em. ongelmat vaikeuttavat työssä jaksamista/ -toimimista on sairasloma paikallaan. Mielestäni on pääasia että ihminen itse hoitaa itseään ja ymmärtää milloin pitää jäädä töistä pois. Suhtaudun mielenterveysongelmaiseen hoitajaan ihan samalla tavalla kuin kehen tahansa muuhun ihmiseen.

[Pöllö]

Työkaveri jäi juuri sairaslomalle ja oireet kuulostaisivat hieman masennukselta.

Työt hoitanut tietyllä tapaa hyvin, tietynlainen negatiivisuus ja kyynisyys ovat tulleet joskus puheissa esiin silmiinpistävästi. Suhtautuminen muita kohtaan yleensä kyllä ihan hyvä, itse en ole huomannut kärsiväni mistään hänen toimintatavoistaan tai sanomisistaan. Joitain kärjekkäitä mielipiteitä, joista jotkut ovat ottaneet nokkiin. En oikein ole jaksanut itse moisia edes havaita, koska jos ihmisistä alkaa etsimään huonoja puolia, niitä vaikka keksii ja lähinnä siinä tekee vain itselleen haittaa. Ei jaksa ajatella vain negatiivisia, vaikuttaa varmasti omaan jaksamiseen ja motivaatioon...

Mikäs, toivottavasti saikku rentouttaa, mahdollinen motivaatio- tms. kriisi avaa uusia näkymiä ja mahdollisuuksia elämään (melkein kaikillahan näitä on joskus, ja yksi keino löytää uusia uria, suuntia ja motivaatiota joskus kriisitkin ovat). Melkein oikeastaan toivoisi, että tämä ihminen myös käyttäisi jotain lääkettä, joka helpottaisi elämää ja poistaisi tietynlaisen negatiivisen tunteen, jos yksinkertainen aivokemiallinen vinouma tai jonkin välittäjäaineen puute vaikuttaa voimakkaasti tunne-elämään, jaksamiseen ja ulosantiin.

Ex-elämässä itselleni rakas työkaveri koki burn-outin, ja useampi työkaveri puhui itsemurhasta aika suoraankin. Eikä kaikilla tosiaan ollut mitään diagnosoitavaa tiettyä sairautta, vain kaltoinkohtelua tai umpiuupumusta. Noin omassa työmaailmassani, en todellakaan tunnista kaikkia SSRI- tai vaikka edes skitsofrenialääkkeitä käyttäviä (vaikka olisi 112 kelakortissa). Niin valtavan erilaisia ihmisiä on, jotkut 112-skitsofreenikot tekevät täysin normaaleja töitä ja mistään ei mikään kello soita ulkoisesti, että kyseessä on skitsofreenikko. Toki joissain ihmisissä on tiettyjä piirteitä, jotka viittaavat johonkin sairauteen, jos sitten joitain samoja piirteitä löytää myös ihmisistä, joilla ei ko. sairautta ole. Ja jotkin asiat saattavat toki jopa paistaakin ulospäin. Mutta jos tuo duunikaverini on hoitanut aiemmin hommat kohtuullisesti ja alkaa vetämään vaikka SSRI-pillereitä ja hoitaa hommelit ja sosiaaliset suhteet aiempaa paremmin, niin ei ainakaan haittaa...

Eihän ihmiset aivokemiaansa juuri pääse itse valitsemaan, ja mieleen tulee eräs erittäin huonossa kunnossa ulkoisesti oleva, työkyvytön 112-maanis-depressiivisyyttä sairastava henkilö. Lääkitys on erittäin vahva, ja maanisia vaiheita ja lääketokkuroita hieman pystyy päällisin puolin erottelemaan. Mutta jotenkin hänen kanssaan kommunikoidessaan erottelee lääkkeiden, sairauden ja ihmisen puhetta toisistaan. Sieltä myös on tullut se kommentti "jos joskus sais olla hetken ilman sairautta tai lääketokkuraa". Eipä maanis-depressiivisyys ole hänen valintansa. Eikä ole jokin skitsofrenia tai depressio. Erilaisilla ihmisillä on myös hurjan erilaiset mahdollisuudet hallita tai vaikuttaa sairauteensa. Jollain skitsofreniallakin väitetään olevan aika mielenkiintoisia syitä, sopiva infektio väärällä hetkellä ja se on ehkä siinä - käänteinen lottovoitto, joka ainakin vanhemmissa ikäluokissa voipi periaatteessa sattua kenelle vain. Osa taas kantaa sukunsa ikävää perimää, ja ihan itse ei geenejä vaihdella.

Enpä oikein jaksa ottaa itseeni, jos joku dementikko lyö. Ei se satu omiin tunteisiin läheskään samalla tavalla kuin jos joku lyö ilkeyttään, pahuuttaan, tietoisesti satuttaakseen tai täysin suhteellisuudentajuttomasta syystä. Tietysti suojaan, tarvittaessa puolustaudun, reagoin, mutta keinot voivat olla paljon pehmeämmät, rauhoittavammat eikä tarvetta kostaa tosiaan ole. Dementia lyö, ei niinkään se ihminen, yritetääs toimia jatkossa silleen, että lyönnille on vähemmän tarvetta ja olo molemmilla puolilla on rauhallisempi ja mukavampi. Tai pidetään pehmeästi käsistä kiinni tms. Jos joku sitten ilkeyttään lyö samalla tavalla, niin ei kannata toistaa samaa tekoa, hernekeittotölkki menee nenään aika nopeasti...

Jotain pientä joskus yritän muissa sietää. Itse en ole meinaan täydellinen, ja sietokynnys menee enemmän tietoisessa pahuudessa ja selkeissä ylilyönneissä, joita ei voi hyväksyä. Omaa mielipidettä varmasti värittää se, että tietää jonkin verran tavallisia ja tunnettuja kansalaisia, jotka ovat käyttäneet tai käyttävät mitä erilaisimpia lääkkeitä, ja aika normaalia tai jopa menestyvää elämää elävät. Asiaa voisi tietysti ajatella niinkin, että jos tästä kansasta raakattaisiin pois työelämästä vaikka mieliala-, uni- ja vaikkapa verenpainelääkkeitä käyttävät, niin ei sinne enää paljoa työntekijöitä jäisi...

Mielipiteitä pkv-lääkkeiden käyttäjistä varmasti värittävät narkkikset, psyko- ja sosiopaatit, erilaiset hyväksikäyttäjät ja näkyvät väärinkäyttäjät, voimakkaimmin oireilevat sun muut, mutta ovat käyttäjien laajassa joukossa aika pieni osa. Ei oikein voi leimata satoja tuhansia ihmisiä kymmenien tuhansien pohjalta. Suoraan ei voi pitää tiettyjen lääkkeiden käyttöä riskinä tai työntekoon vaikuttavina asioina.

[psyhoi]

Kun puhutaan hermostoon vaikuttavien lääkkeiden  käyttäjistä niin puhutaan sadoistatuhansista ihmisistä. Siihen ryhmään kuuluu iso joukko hoitajiakin.

[Pöllö]

Kun puhutaan hermostoon vaikuttavien lääkkeiden  käyttäjistä niin puhutaan sadoistatuhansista ihmisistä. Siihen ryhmään kuuluu iso joukko hoitajiakin.

Näin se menee ja jokaisen hermostoon vaikuttavien lääkkeiden käyttäjien metsästäminen ja julkinen lääkkeiden käyttämisen ilmoittaminen työnantajalle ja työtovereille ei niin hirveästi maailmaa parantaisi. Enemmän kuulostaisi noitavainolta just for nothing.

Edit: Itsellä on työssä kyllä paljon muutakin puuhaa kuin mietiskellä, mitähän nappeja joku kollega ehkä vetelee.

[drbl]

itse vaikka vasta eka vuosi koulua takana ni harjottelus törmänny hoitajaan joka avoimesti kerto masennuksestaan työkavereilleen ja yhelle masentuneelle potilaalle josta potilas olikin mielissään kun huomas et ihmisiä ne hoitajatkin on.Itse vuosi sitten valintakokeissa kysyttiin psyk. haastattelussa tunnenko päihteitä käyttäviä tai mt.ongelmista kärsiviä ja kun kerroin avoimesti (löytyy molempia lähipiiristä valitettavan paljon) niin myöhemmin tuli vielä erikseen kiitosta rehellisyydestä,useimmiten kun monet kuulemma vastaavat "hyi huumeita,en tunne-tyyliin". Myös parin opettajan kans ja työharjoitteluis ohjaajien kans keskustellu paljo ko.aiheesta ja pelkästään positiivista palautetta on tullut avoimuudesta ja rehellisyydestä... Huomenna paluu työharjottelu kentälle saikun jälkeen..joka muuten johtu läheisen menettämisen aiheuttamasta "henkisestä kriisi-tilasta"..että näin,ihmisiä mekin vaan ollaan ja koitetaan pitää se myös mielessä niin ehkä potilaatkin sen tajuaa entistä paremmin ja siitä on varmasti hyötyä sekä hoitsulle että potilaalle..  :D

ps.pidetää huolta opiskelu- ja työkavereista <3

[benzo]

Kyllä valitettavasti myös on niitä hoitajia olemassa, jotka toivovat että näitä mt-ongelmallisia ei olisi omassa työpaikassa. Sen sai kyllä kokea nahoissaan kun vuonna 1 ja 2 sairastuin itse masennukseen, kyllä puhuttiin mun sairauslomien pituuksista ja pomo oli sitä mieltä että pitäis toimistohommiin ryhtyä,silloin sairauslomat ei kuulemma vaikuta toisiin ihmisiin. Mutta, oli myös niitä ihania, kannustavia työkavereita, ja jotenkin sitä suhtautuu nyt ("terveenä") ihan eri lailla jos työkaverissa alkaa huomaamaan piirteitä masennuksesta, tai jos hän kertoo avoimesti masennuksesta. Mitä sitten jos syö SSRI-lääkkeitä, jos se auttaa pysymään kuosissa? Mitä sitten, jos joutuu syömään unilääkkeitä tai rauhoittavia, jos ne auttavat? Pääasia on kai se, että ihminen pääsee läpi pahimman kriisin, ja siitä sitten hiljalleen voi alkaa parantumaan, ja myös rauhoittavat ja unilääkkeet voidaan jättää pois. Jos työssä ei jaksa, sitten on kotona, työnantaja katsoo että tekijöitä on työssä. Ja jos pärjää työssä,riippumatta siitä mitä sairauksia on tai mitä lääkkeitä syö, hyvä niin.

Mutta se on totuus, että jos joku tulee itkien töihin, ja kertoo että sai tietää että on syöpä, häntä tuetaan ihan eri lailla, kun jos joku itkee omaa huonoa oloa. Molemmat taudit saattavat olla tappavia kuitenkin...

[drbl]

loistavasti kirjotettu benzo toi että molemmat voi olla tappavia tauteja.. se tuli valitettavasti huomattua pari kuukautta sitten kun rakkain ihminen teki itsemurhan..kärsi pitkään masennuksesta jota jotkut jaksoi vähätellä loppuun asti..  ihana huomata millasta porukkaa täällä on et suurin osa suhtautuu asioihin ihan loistavasti =)

[benzo]

Voi darde, olen pahoillani!

[Marmelaadi]

Itse olen työskennellyt maanis-depressiivisen työkaverin kanssa. Hänellä lääkitys ihan kohdillaan, mutta silti tuli aika-ajoin vauhdikkuutta ja  pidempiä poissaoloja. Kaikki suhtautuivat häneen aivan hyvin ja ymmärtäväisesti. Työntekijänä ei ollut mitään vikaa, kuin ehkä "liika tunnollisuus". 

[talla]

Ajattelin ensin sivuuttaa tämän aiheen tai olla siis fiksu ja jättää kommentoimatta,muuuutta...palasin siis kuitenkin tämän ketjun pariin, koska minua henkilökohtaisesti arvelluttaa työskennellä maanis-depressiivisen tai muuten melkoisen vakavasti mt-ongelmaisen ihmisen kanssa.  Mielestäni vahvalla psyykelääkityksellä ei pidä ajettavan hälytysajoneuvoa saati leikattava potilaita.Jos muuten ei ,lääkityksen ollessa kohdallaan, tiedä mikä vaihe nyt on kipeellä työkaverilla menossa, niin pupillojen koosta sen voi päätellä  :-, Ajoittain hommat sujuu konemaisella rutiinilla ja ajoittain hyperaktiivisesti, ajoittain ihan pihalla ja ajoittain ollaan saikulla. Epävarmuus tekee tiimityöstä pelottavaakin. Nih. Että jotain muuta hommaa pliis, jos ei oma nuppi kunnossa. (kaiken tämän lisäksi olen by the way myös rasisti  :()

Katkuisia kommenteja odotellen, talla 8)

[Sistah]

Mielestäni vahvalla psyykelääkityksellä ei pidä ajettavan hälytysajoneuvoa saati leikattava potilaita.

Voi olla niin, mutta tämähän pitäisi arvioida tapaiuskohtaisesti, eikä noin vain niputtaa kaikkia työntekijöitä, kaikkia lääkityksiä ja kaikkia työtehtäviä.

Meillä jokaisella, sinullakin, on ominaisuuksia jotka tekevät meistä vähemmän kuin täydellisiä hoitajia, työntekijöitä, kollegoita ja autokuskeja. Ja vaikka olisi parhaimmillaan aika lähellä täydellistä, niin tulee päiviä jolloin olet nukkunut huonosti, hajamielinen, ajatukset muualla, tai juuri sairastumassa flunssaan. Voit olla pahimmillasi paljon pahempi kuin tämä kuvittelemasi kollega, jolla on psyykenlääkitys.

Minusta mielenterveysongelmat (ja niiden lääkitys) ovat ihmisten yksilöllisiä ominaisuuksia, niinkuin nyt vaikka sukupuoli, temperamentti, elämäntilanne ja vireystila. Osa näistä ominaisuuksista on muuttuvia, osa pysyvämpiä. Toivon, että ihmiset kohdattaisiin kollegoina ja ihmisinä aina ensisijaisesti yksilönä, eikä määritellen heitä ominaisuuksistaan lähtien: "koska hänellä on mielenterveysongelma, minua arveluttaa työskennellä hänen kanssaan".

Toisaalta, on mukavaa, että itsekin näet tämän asenteesi, silloin sinulla on myös mahdollisuus nousta sen ylle. Ennakko-oletuksiahan meillä on kaikilla.