Riittämättömyyden tunne

[iin_a]

Olen opiskelija, eikä minulla ole hirveästi vielä kokemusta hoitotyöstä, mutta harjoittelujaksoillani minua vaivaa jatkuvasti riittämättömyyden tunne. Helpottaako tämä ajan myötä kun kehityn työntekijänä?

Jatkuvasti kyseenalaistan että olenko tehnyt kaiken mahdollisen potilaan eteen. Syytän itseäni jos potilas ei ole esimerkiksi yhteistyökykyinen/halukas yhteistyöhön, tai jos muuten potilaan kanssa hoitotoimenpiteiden aikana potilas esimerkiksi ahdistuu tai suuttuu. Saatan jäädä vatvomaan näitä asioita vapaa-ajallanikin ja mietin jatkuvasti miten minun olisi pitänyt toimia toisin jne. En kuitenkaan ajattele että joku toinen hoitaja olisi esim. "huono" jos potilas hermostuu hänelle.

Vaikka olisin koko työvuoron ollut liikkeellä ja tarkistamassa potilaiden tarpeita, minua kalvaa silti sama syyllisyyden ja riittämättömyyden tunne. 

Osaisiko kukaan antaa mitään kokemuksia/neuvoja miten pääsisin tästä yli? Olen harkinnut jopa terapiaan hakeutumista koska haluaisin tuntea myös onnistumisia työssäni jatkuvan epävarmuuden sijasta..

[Vieras: Omasta kokemuksestani]

Kyllä se ajan ja kokemuksen lisääntymisen kanssa helpottaa. Jonkun verran työtä itsensä kanssa vaatii, että hyväksyy keskeneräisyytensä. Sitä on vaan hyväksyttävä sen riittävän, että tekee parhaansa niillä tiedoilla ja taidoilla mitä sillä hetkellä osaa ja pystyy. Tsemppiä! 

[Vieras: Tiiu]

Oletko keskustellut asiasta opettajan kanssa?

Itse muistan että opettaja arviointi tilanteessa kysyi jääkö asiat vaivaamaan vapaa ajalle tai vaivaako riittämättömyyden tunne tms. Asiasta olisi saanut avoimesti jutella ja pohtia syitä ja miettiä ratkaisuja. 

[Vieras: Kokemuksella]

Alkuun on aina sama riittämättömyyden tunne ja se on terve piirre uudessa työssä. Kun samassa yksikössä on töissä muutaman kuukauden, niin alkaa muodostua rutiineja ja hissukseen tulee kokemusta ja siinä sivussa huomaa, että oikeastaan alan jo hallita tämän yksikön hommat. Kun vaihtaa työpaikkaa, niin taas menee aikaa että löytää uuden työpaikan ydinsisällön. 

 

[Vieras: Tuttutunne]

Hienoa kuulla, että olet tunnollinen ja selkeästi välität työstäsi. Eräänlaista ammattitaitoa ja kehittymistä on se, että ymmärtää omat resurssinsa. Niin tylyltä kuin se kuulostaakin, niin välillä on myönnettävä, että joitakin asioita ei aina ehdi tekemään. Ajan myötä opit varmasti priorisoimaan asioita ja osaat laittaa tehtävät tärkeysjärjestykseen. Omaa terveyttä ja hyvinvointia kannattaa seurata. Terapia ei missään tapauksessa ole paha asia, vaan hyvä keino päästä purkamaan ajatuksiaan. 

[Vieras: Ikuinen kiire]

Itsellä ei helpottanut ja nyt vuosien jälkeen olen päättänyt vaihtaa ammattia. Sanoin itseni juuri irti nykypaikasta.. 

[Vieras: Mielenterveys puolelle]

Mielenterveys puolella ei tule kiire mutta siellä törmää sitten siihen että ei tehdä niitä pieniäkään hommia vaan useita vetää kanslia puoleensa.  Muistan työvuoroja jolloin on tullut istuttua pelkästään  potilaiden  kanssa, pelailtua ja välillä ulkoiltua potilaiden esim. viikonloppuna ja joskus sitten taas voi tulla hieman kiireisempi päivä mutta jos kiire vaivaa nykyisessä työssä niin suosittelen mielenterveys puolta. Toki mielenterveys puolella riittää hoitajia jotka valittavat "kiireestä", mutta nämä hoitajat ei ole koskaan vanhuspuolella olleet.

[Vieras: ---]

olen luonteeltani samanlainen huolehtija ja tarkka tekemisistäni.  Minulle kävi niin että en pystynyt enää osastotyötä tekemään. Kiireessä on pakko priorisoida. Minusta ei vaan ollut siihen. Asiat jäi pyörimään päähän 'mitä jos...' Jos tuo tunne ei helpota ajan kanssa niin suosittelen valitsemaan harjoittelupaikat pitäen silmällä työllistymistä sellaiseen paikkaan jossa ei tarvitse huolehtia usean potilaan asioista samaan aikaan. 

[Vieras: hoitaja83]

Suosittelen välttämään tuossa tapauksess vanhusten palveluasumista tai tehostettua asumispalveluja. Yhdellä hoitajalla saattaa olla päivittäin 4-10 asukkaan juoksevia asioita hoidettavanaan ja sairaanhoitajalla 20 asukkaan + vuorovastaavan tehtävät päälle...

[Gero]

Täällä on jo hyviä vastauksia aiheeseen. Itse olen tehnyt hoitotyötä jo 10 vuotta mutta riittämättömyyden tunne ei ole kadonnut mihinkään. Kiireisessä hoitajan työssä (työtä liikaa yhdelle hoitajalle ja hoitajia liian vähän) tekisi mieli tehdä enemmän hoidettavan eteen mutta aika ei riitä. Jos hoidettavalle annettaisiin aikaa enemmän eli tehtäisiin hänen kanssaan muutakin kuin vain perushoitotoimenpiteet, olisi toimintakyky parempi eikä perushoitoon menisi niin kauan aikaa. Tärkeää olisi ulkoilu, juttelu, valokuvien katselu, muistelu, ym. seurana oleminen mutta tällaiseen ei hoitajan aika riitä.

[aurinkomyrsky]

Riittämättömyyden tunne on sellainen, minkä kanssa varmasti elää koko hoitouransa ajan. Toki alussa muistaa ne tunteet, joiden kanssa nyt on oppinut elämään. Edelleen riittämättömyyden tunteita tulee, mutta niiden kanssa pystyy olla sovinnossa. Resurssit, kiire, lääkäripula etc on kuitenkin monet asioita, joihin ei välttämättä juuri sillä hetkellä pysty vaikuttamaan. 

Ylipäänsä luottamus, että olet tehnyt kaiken sen minkä olet voinut on tärkeintä. 

[Sevım]

Olen sama mieltä .Se ajan ja kokemuksen lisääntymisen kanssa helpottaa.Kuitenkin työtä itseensä kanssa vaati ,että hyväksyy keskeseräisyytensä.